Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Farmaseuttien suhtautuminen jälkiehkäisyyn

Vierailija
13.08.2026 |

Hei! Olen 30-vuotias naimisissa oleva nainen. En voi käyttää hormonaalisia ehkäisyjä lääketieteellisistä syistä (ne on selvitetty lääkärissä jo vuosia sitten), ja käytän siksi mieheni kanssa kondomeja, kun emme halua lapsia. Joskus harvoin kuitenkin käy vahinko, kun kondomi pettää syystä tai toisesta, ja silloin tietenkin haen apteekista jälkiehkäisypillerin. Olemme olleet yhdessä jo 7 vuotta, ja tuollainen tilanne on tainnut sattua kolmesti sinä aikana. 

Joka kerralla farmaseutti on suhtautunut todella oksettavasti minuun ja tilanteeseeni. Viimeisin kerta oli viikon sisällä. Kun kerroin apteekin luukulla asiani, vanhempi naisfarmaseutti oli ensin hiljaa ja katsoi minua päästä varpaisiin tarkoituksella niin, että varmasti huomaisin, ja sitten hän totesi tuomitsevalla äänellä ”vai niin!”, ennen kuin sain lopulta palvelua. Lopuksi hän vielä töllötti minua uudestaan, ja sanoi: ”kannattaisiko sitten vaikka harkita jotakin pysyvämpää ehkäisyä?” Mikä siinä jukulauta on, ettei voi antaa hienotunteista asiakaspalvelua. Tämä pk-seudulla Vantaalla. Jos olet se farmaseutti ja satut tämän lukemaan, niin teepä hieman henkistä kasvua kotona ennen ensi työpäivää. 👍

Kommentit (65)

Vierailija
21/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan yleisellä tasolla kysyn että mikä sairaus tai terveydentila estää hormoniehkäisyn mutta sallii jälkiehkäisypillerin kaltaisen hormonipommin?

Hormonaalisen jälkiehkäisypillerin käyttöön ei ainakaan liity merkittävää veritulppariskiä, koska näissä valmisteissa ei ole estrogeeniä.

Vierailija
22/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apteekit ovat yksityisiä liikeyrityksiä. Etsi apteekkarin yhteistiedot ja ota häneen yhteyttä. Kerro että sinua on kohdeltu asiattomasti ja että vaihdat apteekkia jos palvelu ei parane.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yleisellä tasolla kysyn että mikä sairaus tai terveydentila estää hormoniehkäisyn mutta sallii jälkiehkäisypillerin kaltaisen hormonipommin?

Hormonaalisen jälkiehkäisypillerin käyttöön ei ainakaan liity merkittävää veritulppariskiä, koska näissä valmisteissa ei ole estrogeeniä.

Ei liity ehkäisypillerinkään käyttöön huomattavaa veritulppariskiä.

Vierailija
24/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että tuomitaan. Vastuuttomuus on inhottavaa

Eikö se juuri ole vastuullista, että hoitaa asian jälkiehkäisyllä jos ensisijainen ehkäisy pettää?

Vierailija
25/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yleisellä tasolla kysyn että mikä sairaus tai terveydentila estää hormoniehkäisyn mutta sallii jälkiehkäisypillerin kaltaisen hormonipommin?

Hormonaalisen jälkiehkäisypillerin käyttöön ei ainakaan liity merkittävää veritulppariskiä, koska näissä valmisteissa ei ole estrogeeniä.

Ei liity ehkäisypillerinkään käyttöön huomattavaa veritulppariskiä.

Yhdistelmäehkäisypilleriin liittyy.

Vierailija
26/65 |

Kyllä niissä on kohannut riski. Keltarauhashormoni olisi parempi ja erityisesti kierukka, jossa on pienin hormonipitoisuus. Minipillerit ja kierukka sopii myös monelle migreenikolle. Kuparikierukkakin on joillekin hyvä vaihtoehto, jos siis haluaa täysin hormonittoman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos farmaseutti on oikeasti käyttäytynyt noin epäasiallisesti, se ole ok. Jälkiehkäisypilleri on saatavilla ilman reseptiä tietyin erityisehdoin (juurikin henkilökohtainen neuvonta apteekissa) - aikoinaan jouduin menemään saman tuotteen vuoksi lääkärille (silloin vielä tarvittiin resepti) ja lääkäri oli suorastaan törkeä: sanoi, ettei pitäisi yhden illan juttuja harrastaa. Olin 24 ja ollut yhdessä mieheni kanssa 6 vuotta.

No eipä tuo nyt erityisen epäasialliselta kuulostanut, vaan pelkästään ap:n omilta tulkinnoilta katseista ja äänensävyistä. Mun mielestä kestävämmän ratkaisun ehdottaminen on aika luonnollista, jos koneelta näkyy, että niitä katumuspillereitä on jouduttu hakemaan säännöllisesti.  

Vierailija
28/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheltä piuhat poikki, niin loppuu tuon jatkuva kerran elämässä -kuurien haku. Palaute apteekkiin joka ikinen kerta, kun saat asiatonta kohtelua. Oliko muita ongelmia?

Toinen ihminen ei voi päättää kenenkään toisen kehosta. Neuvosi on siis äärimmäisen paska. 

Saako mies toivoa että nainen ottaa jälkiehkäisyn kun kumi hajoaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yleisellä tasolla kysyn että mikä sairaus tai terveydentila estää hormoniehkäisyn mutta sallii jälkiehkäisypillerin kaltaisen hormonipommin?

Hormonaalisen jälkiehkäisypillerin käyttöön ei ainakaan liity merkittävää veritulppariskiä, koska näissä valmisteissa ei ole estrogeeniä.

Ei liity ehkäisypillerinkään käyttöön huomattavaa veritulppariskiä.

Kyllä niissä on kohannut riski. Keltarauhashormoni olisi parempi ja erityisesti kierukka, jossa on pienin hormonipitoisuus. Minipillerit ja kierukka sopii myös monelle migreenikolle. Kuparikierukkakin on joillekin hyvä vaihtoehto, jos siis haluaa täysin hormonittoman.

Joo mutta se koskee tiettyjä riskiryhmiä kuten ylipainoisia, tupakoitsijoita, sukurasitteisia ja yli 35-vuotiaita. Ihan alkaen wikipediaa lukemalla oppii että riski on korkeimmillaan kun aloittaa pillerit ja laskee ajan myötä.

Vierailija
30/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni sama tilanne, etten voi enää käyttää pysyvää hormoniehkäisyä, enkä kuparikierukkaa muutenkin runsaiden vuotojen takia, mutta sen jälkeen kun siirryttiin kondomiin, niin ei ole tarvinnut jälkiehkäisyä hakea.

Kerran kun söin vielä pillereitä oli pakko, kun jostain syystä unohtui yksi välistä. Apteekkari oli todella huomaavainen.

Tietysti, jos sulla on joku keräilykortti, että saat kymmenennen kaupanpäälle, niin herättää ehkä ihmetystä. Vaihda apteekkia tai harkitkaa toista ehkäisymuotoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/65 |

Pillerit ovat tulppariski ihan yksinään. Tämä on tiedetty jo vuosia, ja mainitaan pakkausselosteessa.

Vierailija
32/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itselläni sama tilanne, etten voi enää käyttää pysyvää hormoniehkäisyä, enkä kuparikierukkaa muutenkin runsaiden vuotojen takia, mutta sen jälkeen kun siirryttiin kondomiin, niin ei ole tarvinnut jälkiehkäisyä hakea.

Kerran kun söin vielä pillereitä oli pakko, kun jostain syystä unohtui yksi välistä. Apteekkari oli todella huomaavainen.

Tietysti, jos sulla on joku keräilykortti, että saat kymmenennen kaupanpäälle, niin herättää ehkä ihmetystä. Vaihda apteekkia tai harkitkaa toista ehkäisymuotoa.

Ajattele että toisilla natisee sänky ja toiset joutuu hieromaan katkarapuaan yksin kotona :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua kohtaan on oltu yleensä täysin neutraaleja ja asiallisia, kun olen hakenut jälkiehkäisypillerit. Ainoa kerta, kun jäi vähän kalvamaan, kun olin silloin vähän yli 40-vuotias, niin miesfarmaseutti Mannerheimintien Yliopiston apteekissa katsoi mua pitkään sellaisella ilmeellä, että voiko tuon ikäinen muka tulla raskaaksi. Möi kuitenkin. 
Kun jouduin pari vuosikymmentä sitten syömään masennuslääkettä, niin muista hyvin, miten Stockmannin Erottajan apteekissa farmaseutti, vanhempi nainen, katsoi mua niin halveksivasti, että ilmeestä ei voinut erehtyä, mitä hän minusta ajatteli. 

Vierailija
34/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla lakisääteistä tuo neuvonta. En muista omalta kohdaltani muuta kuin ne pakolliset kysymykset ja neuvot, nappasin pillerin saman tien pillimehun kanssa. Ei ne ohjeetkaan aina pelitä, meillä on pian täysi-ikäinen vauveli pilleristä huolimatta. Myös Vantaalta :)

Ei kyse ole siitä, etteikö ohjeet toimisi, jälkiehkäisypillerin teho vaan ei ole 100 %, joten raskaus voi alkaa siitäkin huolimatta.

Pillerin pääasiallinen tehtävä on siirtää tai estää munasolun irtoamista. Jos munasolu on jo irronnut ennen pillerin ottoa, pilleri ei estä hedelmöittymistä. 

Juu, tämän selvitin itsekin ja sen että pilleri ei keskeytä jo alkanutta raskautta (ainakin näin kerrottiin). Aikanaan oli lääkärikin ihmeissään kun varmisti raskauden alkaneen vielä verikokeilla. Onnellinen olen vieläkin :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheltä piuhat poikki, niin loppuu tuon jatkuva kerran elämässä -kuurien haku. Palaute apteekkiin joka ikinen kerta, kun saat asiatonta kohtelua. Oliko muita ongelmia?

Toinen ihminen ei voi päättää kenenkään toisen kehosta. Neuvosi on siis äärimmäisen paska. 

Saako mies toivoa että nainen ottaa jälkiehkäisyn kun kumi hajoaa?

Tietenkin. Suositeltavaa on hakea se pilleri yhdessä. Itse saan siitä niin kamalan olon, että oksentelen pari päivää, joten miehen apu on siinäkin kohtaa tarpeen. 

Vierailija
36/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yleisellä tasolla kysyn että mikä sairaus tai terveydentila estää hormoniehkäisyn mutta sallii jälkiehkäisypillerin kaltaisen hormonipommin?

Hormonaalisen jälkiehkäisypillerin käyttöön ei ainakaan liity merkittävää veritulppariskiä, koska näissä valmisteissa ei ole estrogeeniä.

Ei liity ehkäisypillerinkään käyttöön huomattavaa veritulppariskiä.

Ai jaa?

Itse söisin niitä kyllä mielelläni, mutta kun tuli aivolaskimotukos alta nelikymppisenä, niin ei kukaan enää kirjoita reseptiä, vaikka testatusti ei ole edes geneettistä altistusta veritulpille.

Varmaan sen takia, että niihin liittyy nimenomaan veritulppariski.

Vierailija
37/65 |

Tämä. Ystäväni sai veritulpan reiteen onnettomuuden jälkioireena. Lääkäri totesi jo ensiavussa että jaahans, se oli yhdistelmäehkäisypillerin käyttö sitten siinä sinun osaltasi loppuiäksi.

Vierailija
38/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheltä piuhat poikki, niin loppuu tuon jatkuva kerran elämässä -kuurien haku. Palaute apteekkiin joka ikinen kerta, kun saat asiatonta kohtelua. Oliko muita ongelmia?

Toinen ihminen ei voi päättää kenenkään toisen kehosta. Neuvosi on siis äärimmäisen paska. 

Saako mies toivoa että nainen ottaa jälkiehkäisyn kun kumi hajoaa?

Tietenkin. Suositeltavaa on hakea se pilleri yhdessä. Itse saan siitä niin kamalan olon, että oksentelen pari päivää, joten miehen apu on siinäkin kohtaa tarpeen. 

Eli mies saa toivoa muutoksia naisen kehoon?

Vierailija
39/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"vuosia sitten" 

kannattaa käydä kysymässä lääkäriltä nykyhetken arvio. Pilleritkin kun ovat muuttuneet paljon vuosien saatossa ja hormonikierukkaa voi käyttää useat sellaisetkin naiset, joille ei sitä vuosia sitten suositeltu. 

Opetelkaa käyttämään sitä kumia oiken, niin vahinkoja ei tpaahdu. Luulisi kolmekymppisten osaavan.  

Vierailija
40/65 |
13.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse olen hakenut jälkiehkäisyn 3 krt kondomin rikkoutumisen takia. Aluksi se piti hakea lääkäriltä ja sain samantyylisen puhuttelun. Muilla kerroilla ei mitään. Muistaakseni kuitenkin farmaseuteilla on velvollisuus käydä neuvonta läpi eikä siitä kannata sen enempää ottaa nokkiinsa. Aika iso hormoniannoshan se jälkiehkäisykin on, ja aika ajoin voisi kysellä lääkäristä voisiko joku matalahormoninen hoito esim. kierukka olla mahdollinen. Pillerit ja kierukatkin kehittyy ja joskus on syytä punnita uudelleen vaihtoehtoja.

Kondomin rikkoutuessa sentään tietää, että nyt on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Muiden ehkäisymenetelmien kanssa huomaa niiden pettämisen paljon myöhemmin. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme neljä