Ajaako Perussuomalaiset puolueena kantasuomalaisten asiaa?
Perussuomalaiset ovat yhdessä Kokoomuksen ja parin pikkupuolueen avittamina saaneet rakkaaseen isänmaahamme Euroopan Unionin korkeimman työttömyysasteen. Ja sen lisäksi ennätyksellisen velkaantumisen huipennuksen. Miten kantasuomalaisena - lihaa syövänä heteromiehenä - pitäisi suhtautua tähän liki maanpetokselliseen toimintaan?
Talouteen on kuulemma saatu vauhtia, mutta isoksi kysymykseksi jää ketä tämä kauan lupailtu talouskasvu loppupeleissä hyödyttää? Perussuomalaiset epäilemättä tukevat Kokoomuksen tavoitetta siitä että talouskasvun hyödyt jäävät pääosin niille joilla jo ennestäänkin on asiat hyvin.
Kommentit (236)
Ensin hallitus lyö osaamattomuuttaan maan talouden kanveesiin ja työttömyyden EU:n korkeimmalle tasolle.
Sitten kun tilanne vähän pakostakin helpottaa niin selitetään sitä hallituksen järjestämällä talouskasvulla.
Uskon talouskasvuun sitten kun nykyinen työttömyystaso on laskenut merkittävästi. Muussa tapauksessa on syytä epäillä talouskasvun hyödyttäneen vain valittuja harvoja, joilla muutenkin on millä mällätä.
Persut ajaa ylemmän keskiluokan ja rikkaiden asiaa. Vähän sellainen Kokoomukset ärhäkkä ja äänekäs ERIKOISpikkuveli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talous kasvaa nyt paremmin ku kertaakana aiemman hallituksen aikana.
Olet ihan helvetin tyhmä.
Totuus sattuu
Juu näkyy kun EK ja Etla raportoi, oikeistolainen vaalipeli nyt on menossa.
Vierailija kirjoitti:
Persut ajaa ylemmän keskiluokan ja rikkaiden asiaa. Vähän sellainen Kokoomukset ärhäkkä ja äänekäs ERIKOISpikkuveli.
Miten jalkaväkimiinojen kielto jota Tarja Halonen ajo ärhäkkäästi ulkoministerinä ajo pienitulostenkaan asiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persu tuhoaa kaiken sen, mikä suomalaisille on ollut arvokasta.
Hah, vassarin katkeraa jäpitystä
Persut tuhoavat talouden, tieteen, taiteen, kulttuurin, musiikin, yhteiskuntarauhan ja Suomen maineen. Persut haluavat tuhota suomalaiset.
Persut hyppäsivät Putinin kelkkaan 2014.
Sdp tuhoaa maanpuolustuskyvyn ja turvallisuuden. Muista Ottawan sopimus
Vierailija kirjoitti:
Sauli Niinistö on varmaan pienitulostenki mielestä järkevämpi sodan ajan johtaja Suomelle ku Minja Koskela.
Perussuomalainen unelma: Suomi sotatilassa ja Mauri Petäjävaara maan henkisenä johtajana. Varajohtajana Jani Mäkelä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persu tuhoaa kaiken sen, mikä suomalaisille on ollut arvokasta.
Hah, vassarin katkeraa jäpitystä
Persut tuhoavat talouden, tieteen, taiteen, kulttuurin, musiikin, yhteiskuntarauhan ja Suomen maineen. Persut haluavat tuhota suomalaiset.
Persut levittävät Kremlin disinformaatiota ja propagandaa ja loikkivat tekosiaan karkuun Venäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sauli Niinistö on varmaan pienitulostenki mielestä järkevämpi sodan ajan johtaja Suomelle ku Minja Koskela.
Perussuomalainen unelma: Suomi sotatilassa ja Mauri Petäjävaara maan henkisenä johtajana. Varajohtajana Jani Mäkelä.
Minja Koskela ja Li Andersson on tyhmiä tyttöjä Sauli Niinistöön verrattuna.
Mitähä niiden mielessä liikku jotka äänesti Tarja Halosta eikä Sauli Niinistöä 2006
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät aja suomalaisten asiaa. Ovat osa uutta globaalia trumppilaista äärioikeistolaista porukkaa. Amerikkalainen sanasto jo paljastaa agendan: puheessa vilahtavat deit, intersektionaalisuudet, woket ja muut laina-aatteet. Näitä muka vastustetaan. Keksitään yleistäviä uhkakuvia muista, sekoitetaan käsitteitä, yritetään tuhota vapaa media ja tiede. Ollaan rokotevastaisia, naisvastaisia, seksuaalisia vähemmistöjä vastustavia, maa hanmuuttajavastaisia. Vääristellään historiaa. Halutaan syrjäyttää vaalitulos. Ja paljon muuta… On hyvä lukea palstaa siksi, että ymmärtää mitä tämä porukka pohjimmiltaan on.
Tämä. Onneksi tuollaiseen ei kuitenkaan lankea kuin yksinkertaisimmat ja helposti manipuloitavat. Ei se sitä tosin poista etteikö olisi haitallisia tälle maalle.
Yhdysvalloissa lankesivat äänestämään oranssin presidentin. Toki siellä on koulutustaso huonompi, mutta Suomessa on paljon vanhempaa konservatiivimiesäänestäjää joihin putoaa hyvin sama retoriikka. Moni valkoinen globaalikonservatiivi lukee tätäkin palstaa Fuengirolasta.
Vanhemmat konservatiivimiesäänestäjät onki fiksuja. Niil on elämänkokemusta ja saanu maanpuolustuskoulutuksen.
Salli mun nauraa. Kävelty kouluttamattomana sukulaisen työpaikkaan, kukkoiltu siellä koko ura eläkkeeseen asti, ja kuvitellaan että tiedetään elämästä jotain kun rämpi pari kuukautta metsässä ja myöhemmin rakennutti autotallin ja vertaili autojen hintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persu tuhoaa kaiken sen, mikä suomalaisille on ollut arvokasta.
Hah, vassarin katkeraa jäpitystä
Persut tuhoavat talouden, tieteen, taiteen, kulttuurin, musiikin, yhteiskuntarauhan ja Suomen maineen. Persut haluavat tuhota suomalaiset.
Persuhullun sakeaa silmitöntä vihaa. On se hurjaa miten mahtavia ja kaikkivoipia Suomen persut ovat. Oikeastaan jumalan veroisia. Kenenkään muun tekemiset ei täällä vaikuta mihinkään, ainoastaan persut määräävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persut ovat siirtyneet kantasuomalaisen työnantajan puolueeksi, kun moni varmaan kaipaisia sitä kantasuomalaisen duunarin puoluetta.
Haluatko, että Suomeen syntyy lisää työpaikkoja? Jos haluat, niin mitkä ovat ne keinot lisätä työpaikkojen lukumäärää, jotka samanaikaisesti hyödyttävät duunareita?
Oot pudonnut pahasti kärryiltä jos luulet että nykyfirmat tuottavat työpaikkoja. Kyllä ne vain maksimoivat, eli leikkaavat, vähentävät, palkkaavat minimipalkoilla ja huonoilla soppareilla, käyttävät ilmaistyötä ja ulkomaalaisia. Ei tule töitä suomalaisille ennenkuin säädöksiä kiristetään. Nykyhallitus teki täysin päinvastoin, antoi mahdollisuuden heittää porukkaa mahdollisimman helposti pihalle (jotta saadaan tilalle halvempaa väkeä).
Kuten arvasinkin. Öyhötät suu vaahdoten, mutta kun sinulta kysyy jotain, et osaakaan vastata.
En vastannut kun en ole se keneltä kysyit.
Mutta voin toki minäkin vastata. Vastaus on työntekijöiden oikeuksien parantaminen, vähintään takaisin aiemmalle tasolle. Se, että firma käärii voittoja, ei takaa enää nykyään mitään tavalliselle rividuunarille, joten duunaria pitää puolustaa.
Ja mitähän aiemmin ovat taanneet?
115: Sauli Niinistökö on sun mielestä just tommonen
Minja Koskelan ja Li Anderssonin äänestäjät moni varmaan iteki tajuaa et ne on puolustusasioissa idiootteja mut ne äänestää niitä et joutilailla ois puolustajia eduskunnassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persu tuhoaa kaiken sen, mikä suomalaisille on ollut arvokasta.
Hah, vassarin katkeraa jäpitystä
Persut tuhoavat talouden, tieteen, taiteen, kulttuurin, musiikin, yhteiskuntarauhan ja Suomen maineen. Persut haluavat tuhota suomalaiset.
Ja luonnon myös.
Sauli Niinistö on varmaan pienitulostenki mielestä järkevämpi sodan ajan johtaja Suomelle ku Minja Koskela.