Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (823)
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012201535.html?utm_term=Autofee…
Pätkistä ei nyt valmistu.
Se ei ole saatavuusongelma, että valehtelee hankkineensa raaka-aineet.

Ahaa, siis pätkiskakku. Nyt reseptiä hakemaan.

Jos aikaa riittää, voit toki ihan vapaasti etsiä randomisti jonkun suklaareseptin ja kokeilla miten se muuttuu jos vaihdat suklaan ihan sattumanvaraisesti johonkin toisenlaiseen suklaaseen. Ehkä löytyy jokin hyvä kombo sinun juhliisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Tai sitten voisi vain kuunnella lasta ja tämän vanhempia, kun kyse ei ole mistään kohtuuttomuuksista. Puoli ketjua on täällä huutanut, että suklaan merkki on ihan mitätön pikkuasia, joten lapsen toiveen huomioon ottamisen tuossa mitättömässä pikkuasiassa ei kuvittelisi olevan liikaa vaadittu.
Sä et vain tajunnut, että aloittaja on trolli.
Sä et tajua, että tuollaisia ääliöpihipersemummoja on olemassa enempi kuin kuvitteletkaan. "Säästää euron eikä Veeti huomaa, vaikka korvaisi suklaan sahanpurulla."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012201535.html?utm_term=Autofee…
Pätkistä ei nyt valmistu.
Se ei ole saatavuusongelma, että valehtelee hankkineensa raaka-aineet.
Ahaa, siis pätkiskakku. Nyt reseptiä hakemaan.
Pätkiskakku on hyvää. Ei tosin maistu samalta, jos Pätkiksen korvaa muulla tuotteella. Korvaavalla tuotteella voi olla hyvää, tai sitten ei. Mutta ei Pätkiskakku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Sopii hyvin. Mies myös ahdistuu liian tiheästä soittelusta. Siitäkin voisi kokeilla pitää paussia.
Voi luoja :D Minkälaisia miehiä teillä on, kun vaimon pitää hoitaa miehen puolesta tämän suhde omaan äitiinsäkin? Vaimo täällä vinkuu, miten mies kärsii, kun äitinsä soittelee liian usein. Eikö aikuinen mies pysty tuotakaan asiaa itse hoitamaan? Vai puuttuuko vaimo nyt asioihin, jotka ei hänelle mitenkään kuulu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppisi vaikuttaa aika hallitsevalta persoonalta. Seuraavalla kerralla järjestätte lapsen synttärit kotona ja teette lapsen haluaman kakun. Toki on hyvä oppia että aina ei saa mitä haluaa, mutta sitä voi opiskella arjessa, synttärit ovat vain kerran vuodessa.
NO kuka kieltää perhettä tekemästä lapselle juuri sellaisen kakun vaikka heti seuraavana päivänä, kun mummon järjestämät pippalot on ohi.
Turha tuossa on uhriutua, varsinkaan, kun tämäkin tarina taitaa olla keksitty :D
Meillä ei yleensä rajoiteta makean syömistä, mutta eivät lapset silti toivo kakkua monena päivänä putkeen. Syntymäpäivä on aina syntymäpäivä.
Ilmeisesti tämä äityli ei osaa itse lainkaan leipoa ja siksi anoppi tarjoutui auttamaan.
Miten se selittää valehtelun? Aloittaja tarjoutui ostamaan kakun raaka-aineet.
Kakun raaka-aineiden ostaminen on ihan eri asia, kuin kakun leipominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Sopii hyvin. Mies myös ahdistuu liian tiheästä soittelusta. Siitäkin voisi kokeilla pitää paussia.
Mitä sinä ajattelisit, jos mies puuttuisi siihen, että omat vanhempasi soittelevat sinulle liian usein? Olisiko mies mielestäsi kontrolloiva vai muuten vaan liian kärkäs puuttumaan sinun asioihisi? Minusta olisi aika outoa, jos mies olisi sitä mieltä, että äitini pitää liikaa yhteyttä. On kyllä minun oma asia päättää tuosta asiasta ja myöskin sanoa äidilleni, että ei sovi noin tiheään soittelu jos sitä mieltä olisin. Ei siihen miehen tarvitse puuttua.
Ja eikö ihmiset muutenkin nykyään viestittele enemmän, kuin soittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Tai sitten voisi vain kuunnella lasta ja tämän vanhempia, kun kyse ei ole mistään kohtuuttomuuksista. Puoli ketjua on täällä huutanut, että suklaan merkki on ihan mitätön pikkuasia, joten lapsen toiveen huomioon ottamisen tuossa mitättömässä pikkuasiassa ei kuvittelisi olevan liikaa vaadittu.
Sä et vain tajunnut, että aloittaja on trolli.
Sä et tajua, että tuollaisia ääliöpihipersemummoja on olemassa enempi kuin kuvitteletkaan. "Säästää euron eikä Veeti huomaa, vaikka korvaisi suklaan sahanpurulla."
Normi veeti ei taida kakuista perustaa ja piitata, mutta tuo ääliöpihipersemummo saattaa vaan olla niin väissä varoissa, että säästää kaikessa, mutta haluaa silti tehdä vaikka sille lapsenlapselle kakun.
Miehen äiti oli vaatimaton ihminen, eikä tuhlannut itseensä eikä tarjoamisiin, vaikka rahaa kyllä olisi ollut. Ei vaan ollut tottunut koskaan sitä itseensä käyttämään. Mummo oli nuorempana ollut hyvä leipomaan, mutta vanhemmiten osti kaikki tarjottavat ja aina oli kaikista halvinta, eikä aina niin hyvää. Ei me olisi kyllä siitä haloota nostettu, vaikka se mummon hankkima kakku olisi ollut ihan paska, vaan olis sitten kotona tehty kaikessa hiljaisuudessa lapselle toinen kakku. Mummo tarkoitti kuitenkin aina hyvää, mutta vanha ihminen on vanha ihminen. Lapsetkin ymmärsi, että mummon tarjoamiset on mitä on, eikä niistä maailma kaadu, vaikka niistä ei tykkäisikään. Mummo oli kuitenkin muuten ihana ihminen, eikä sitä asiaa halvat ja huonot kakut miksikään muuttaneet. Jos lapsi olisi jostakin kakusta, joka nyt ei olutkaan ihan sitä mitä hän odotti, pahoittanut mielensä, olisin sanonut lapselle, että mummo on jo vanha, eikä aina ymmärrä kaikkea, niin että syödään nyt mummon tekemää kakkua ja tehdään sitten kotona sellainen kakku mitä haluat. Lapsi kyllä ymmärtää, että mummokaan ei ole täydellinen ihminen.

Mitä vaikeaa on reseptin lukemisessa ja sen mukaan leipomisessa? Ihan hyvin on tähän asti luonnistunut. Ainakin osaan toimia reseptin mukaan jolloin lopputulos maistuu siltä miltä pitääkin eikä anopin tyyliin "joltakin".
Jatkossa synttärit juhlimme kotona oman perheen kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Sopii hyvin. Mies myös ahdistuu liian tiheästä soittelusta. Siitäkin voisi kokeilla pitää paussia.
Mitä sinä ajattelisit, jos mies puuttuisi siihen, että omat vanhempasi soittelevat sinulle liian usein? Olisiko mies mielestäsi kontrolloiva vai muuten vaan liian kärkäs puuttumaan sinun asioihisi? Minusta olisi aika outoa, jos mies olisi sitä mieltä, että äitini pitää liikaa yhteyttä. On kyllä minun oma asia päättää tuosta asiasta ja myöskin sanoa äidilleni, että ei sovi noin tiheään soittelu jos sitä mieltä olisin. Ei siihen miehen tarvitse puuttua.
Ja eikö ihmiset muutenkin nykyään viestittele enemmän, kuin soittelee.
Painu helvettiin. Haudastako sen miehen anopin pitäisi ihmisille soitella?
Riittävän monessa omasta mielestä pienessä asiassa kun menee säätämään, niin läheisiltä lähtee luottamus. Hävettää jälkeenpäin ettei heti aina tajua kuinka itsekeskeinen joku voi olla, vaan yrittää ensin selitellä asioita parhain päin.
Tuo on niin rasittava tapa. Mistä ihmeestä se johtuu? Oma äitini tekee tuota ns. sooloilua niin paljon että en anna tämän enää hoitaa mitään puolestani. Vähän aikaa sitten minulta meni rikki yhden harrastusvälineen osa ja tarvitsin uuden yhdestä kaupasta. Satuin mainitsemaan tästä äidille, tämä olikin juuri menossa lähiaikoina kaupunkiin missä tuo kauppa oli ja vaati saada käydä ostamassa tuon asian. Vaati ja vaati, annoin periksi. Kun on muutenkin menossa.
Annoin tarkat ohjeet että osta tämä tällainen tuote, jos sitä ei ole, älä osta mitään, ja jos olet epävarma siitä onko se oikea laita viestiä, soita tai kysy myyjältä. Jos sitä ei ole, älä osta mitään. ÄLÄ osta eri versiota, se on turha ja aiheuttaa minulle vain palautusrumban.
Mitään ei kuulunut joten oletin että ostos onnistui. Soitin äidille sen jälkeen kun tämä oli käynyt tuolla kaupungissa. "No kun minä kävin vilkaisemassa siellä ja ei siinä varmaan ollut sitä mitä halusit, niin mä ostin kato tällasen melkeen samanlaisen, eiks tää nyt käy kun oli kato halvempikin..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Sopii hyvin. Mies myös ahdistuu liian tiheästä soittelusta. Siitäkin voisi kokeilla pitää paussia.
Mitä sinä ajattelisit, jos mies puuttuisi siihen, että omat vanhempasi soittelevat sinulle liian usein? Olisiko mies mielestäsi kontrolloiva vai muuten vaan liian kärkäs puuttumaan sinun asioihisi? Minusta olisi aika outoa, jos mies olisi sitä mieltä, että äitini pitää liikaa yhteyttä. On kyllä minun oma asia päättää tuosta asiasta ja myöskin sanoa äidilleni, että ei sovi noin tiheään soittelu jos sitä mieltä olisin. Ei siihen miehen tarvitse puuttua.
Ja eikö ihmiset muutenkin nykyään viestittele enemmän, kuin soittelee.
Menee sivuraiteille, mutta itse olen lopettanut suhteen jossa puoliso oli liian kiinni vanhemmissa. Minulle tämä ei ollut ok, joten en kokenut reiluksi jatkaa suhdetta.
Enkä nyt tarkoita mitään kerran parissa päivässä soittelua, vaan useita puheluita perheen kanssa päivässä, ihan jatkuvaa viestittelyä mikä meni yhteisen ajan edelle, haluttomuus muuttaa muualle kuin parin kilometrin päähän vanhemmista ja kirsikkana kakun päälle päivittäin vanhemmilla ruokailu.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin rasittava tapa. Mistä ihmeestä se johtuu? Oma äitini tekee tuota ns. sooloilua niin paljon että en anna tämän enää hoitaa mitään puolestani. Vähän aikaa sitten minulta meni rikki yhden harrastusvälineen osa ja tarvitsin uuden yhdestä kaupasta. Satuin mainitsemaan tästä äidille, tämä olikin juuri menossa lähiaikoina kaupunkiin missä tuo kauppa oli ja vaati saada käydä ostamassa tuon asian. Vaati ja vaati, annoin periksi. Kun on muutenkin menossa.
Annoin tarkat ohjeet että osta tämä tällainen tuote, jos sitä ei ole, älä osta mitään, ja jos olet epävarma siitä onko se oikea laita viestiä, soita tai kysy myyjältä. Jos sitä ei ole, älä osta mitään. ÄLÄ osta eri versiota, se on turha ja aiheuttaa minulle vain palautusrumban.
Mitään ei kuulunut joten oletin että ostos onnistui. Soitin äidille sen jälkeen kun tämä oli käynyt tuolla kaupungissa. "No kun minä kävin vilkaisemassa siellä ja ei siinä varmaan ollut sitä mitä halusit, niin mä ostin kato tällasen melkeen samanlaisen, eiks tää nyt käy kun oli kato halvempikin..."
Sinä tiedät mistä puhutaan. Ei kai tällaisten ihmisten kanssa auta kuin pitää kontakti mahdollisimman minimissä. Jos joku kuvittelee joka tilanteessa olevansa se henkilö joka aina parhaiten tietää miten toimia, niin ei tällainen ihminen muutu. Hän vain sitten toistuvasti päätyy ihmettelemään miksi muut nostavat hänen mielestään metelin turhasta, kun hän mielestään niin erinomaisesti on asioita hoitanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Sopii hyvin. Mies myös ahdistuu liian tiheästä soittelusta. Siitäkin voisi kokeilla pitää paussia.
Mitä sinä ajattelisit, jos mies puuttuisi siihen, että omat vanhempasi soittelevat sinulle liian usein? Olisiko mies mielestäsi kontrolloiva vai muuten vaan liian kärkäs puuttumaan sinun asioihisi? Minusta olisi aika outoa, jos mies olisi sitä mieltä, että äitini pitää liikaa yhteyttä. On kyllä minun oma asia päättää tuosta asiasta ja myöskin sanoa äidilleni, että ei sovi noin tiheään soittelu jos sitä mieltä olisin. Ei siihen miehen tarvitse puuttua.
Ja eikö ihmiset muutenkin nykyään viestittele enemmän, kuin soittelee.
Missä on sanottu alottajan puuttuvan yhteydenpitoon? Luuletko anoppien täältä palstalta poimivan ohjeet kuinka lastensa perheiden kanssa toimia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Tai sitten voisi vain kuunnella lasta ja tämän vanhempia, kun kyse ei ole mistään kohtuuttomuuksista. Puoli ketjua on täällä huutanut, että suklaan merkki on ihan mitätön pikkuasia, joten lapsen toiveen huomioon ottamisen tuossa mitättömässä pikkuasiassa ei kuvittelisi olevan liikaa vaadittu.
Sä et vain tajunnut, että aloittaja on trolli.
Sä et tajua, että tuollaisia ääliöpihipersemummoja on olemassa enempi kuin kuvitteletkaan. "Säästää euron eikä Veeti huomaa, vaikka korvaisi suklaan sahanpurulla."
Normi veeti ei taida kakuista perustaa ja piitata, mutta tuo ääliöpihipersemummo saattaa vaan olla niin väissä varoissa, että säästää kaikessa, mutta haluaa silti tehdä vaikka sille lapsenlapselle kakun.
Miehen äiti oli vaatimaton ihminen, eikä tuhlannut itseensä eikä tarjoamisiin, vaikka rahaa kyllä olisi ollut. Ei vaan ollut tottunut koskaan sitä itseensä käyttämään. Mummo oli nuorempana ollut hyvä leipomaan, mutta vanhemmiten osti kaikki tarjottavat ja aina oli kaikista halvinta, eikä aina niin hyvää. Ei me olisi kyllä siitä haloota nostettu, vaikka se mummon hankkima kakku olisi ollut ihan paska, vaan olis sitten kotona tehty kaikessa hiljaisuudessa lapselle toinen kakku. Mummo tarkoitti kuitenkin aina hyvää, mutta vanha ihminen on vanha ihminen. Lapsetkin ymmärsi, että mummon tarjoamiset on mitä on, eikä niistä maailma kaadu, vaikka niistä ei tykkäisikään. Mummo oli kuitenkin muuten ihana ihminen, eikä sitä asiaa halvat ja huonot kakut miksikään muuttaneet. Jos lapsi olisi jostakin kakusta, joka nyt ei olutkaan ihan sitä mitä hän odotti, pahoittanut mielensä, olisin sanonut lapselle, että mummo on jo vanha, eikä aina ymmärrä kaikkea, niin että syödään nyt mummon tekemää kakkua ja tehdään sitten kotona sellainen kakku mitä haluat. Lapsi kyllä ymmärtää, että mummokaan ei ole täydellinen ihminen.
Tämä on mielenkiintoinen ajatus että vanhempi ihminen saa toimia joka asiassa täysin oman mielensä mukaan ja sitten muut juoksevat perässä paikkailemassa syntyneitä vahinkoja. Eihän synttärisankarin toiveella niin väliä, pääasia että anoppi saa kaapata juhlan itselleen.
Tässä taas hyvä esimerkki, kun halutaan olla yhtä suurtaä perhettå ja ollaan riippvaisia henkisesti isovanhemmista ja anna kun arvaan, myös taloudellisesti ja tarvitaan myös lastenhoitoapua.
Millaiset on lapsella syntymäpäivät, jossa suklaalla nlin tärkeä rooli, mutta lapsella ei ole yhtään kaveria syntymäpäivillä, vaan ne vietetään aikuisten kanssa? Vaikea uskoa, että se olisi lapsen idea.
Anoppi on sanonut hankkineensa raaka-aineet. Hän on hankkinut myös suklaan. Luultavasti hän ei ole tajunnut, että on ehdottoman tärkeää, että suklaa on tietyn merkkistä. Anoppi ei valehdellut, vaan toimi oman ymmärryksessä mukaan. Ainakaan aloituksessa ap ei maininnut, että anoppi olisi kertonut ostanut juuri tämän tietyn suklaan, vaan hän sanoi hankkineensa raaka-aineet.