Lue keskustelun säännöt.
Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
12.08.2026 |
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (405)
Ihan mielenterveysongelmaisten äityleiden ketju. Minä, minä, minä. Jos lapselle ei oman mummon laittama kakku kelpaa tai oman mummon lukema satukirja, niin kiivetköön vaikka kuuseen. Mummo voi ryhtyä varamummoksi jollekin yksinäiselle lapselle, joka osaa hänen panostaan arvostaa. Tästähän voi mamma sitten kirjoittaa ulinablogin someen. Suklaafirma sitten maksaa vähän vaikuttamisrahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noissa perussuklaissa ei varmaan isoja makueroja ole millä sen paistetun kakun kuorruttaa. Se kuorrutus jo on niin pieni osa kakun mausta. Jos lapsi ei saa ensin kuoria kakun suuhunsa.
Eli sinulle voi tuoda ravintolassa ihan mitä vain eteen tilaamasi ruoan sijasta perusteluna että nälkä lähtee tällakin?
Mummola ei ole tilausravintola.
Kyllä, olen hyvän kotikasvatuksen takia kaikkiruokainen ja hyvien geenien takia ei syömisrajotteita.
Eli maksat ravintolassa iloisena lehtipihvin hinnan nuudelikeitosta ja kiittelet tarjoilijaa? Kiva että jotkut ovat joustavia.
Saisinpa ilmaiseksi kylässä mitä ruokaa tahansa tai minkälaisen kakun tahansa en päivää käyttäisi asiasta motkottamiseen. Se kotikasvatus.
Luulin teidän olleen mummolassa eikä jonkun pitopalvelun tiloissa?
Eli valehdella saa, jos sen avulla säästää hiukan rahaa? Ymmärsinkö oikein?
Onks sulla joku jumittumisvaiva olemassa diagnoosina? Asioitten suhteellisuustajun suhteen?
Miksi valehdella? Normaali aikuinen ostaisi kaupasta mitä on toivottu eikä lähtisi säätämään omiaan. Näin ei tulisi turhia konflikteja.
Paitsi tietysti on jos on aina mielestään oikeassa ja tietää syntymäpäiväsankaria paremmin miten hänen juhlapäivänään kannattaa herkutella. Mutta ei kai lapsen isovanhempi nyt niin narsistinen voisi olla, eihän?
Normaali lapsi sanoisi suklaa, eikä alkaisi mitään merkkiä mainita. Jos mainitsisikin, niin menis multa ainakin ihan ohi. Huvittaisi korkeintaan. Pitäisin lapsen höpötyksenä. Muistaisin, että suklaakuorrutus, tms. En mitään, ett niin oliko se fazerin sininen vai punainen?
Otatteko muutenkin kirjaimellisesti kaikki mitä lapsi sanoo? 🤣 Tai rakennatteko pikkulapsen maun mukaan synttäritarjottavat? On ihmiset sekaisin.
Ehkä joku yläkoululainen on jo vähän vakavemmin otettava. Mun lapsen ylppärijuhliin käytiin keskustelua, että tuleeko kakkuun suklaata vai ei. Kyse on aikuisesta, eikä hänkään olisi niin rasittava, että alkaisi vaatia jotain tiettyä merkkiä.
Höpötystä. Kyllä lapsellakin saa olla lempiherkkuja. Ei ole aikuiselta pois jos lapsen toiveita mahdollisuuksien mukaan järkevissä rajoissa pyritään huomioimaan. Ei ole lapselta kohtuuton pyyntö saada kakkuun suhteellisen edullista lempisuklaataan sen kaikkein halvimman mahdollisen sijasta.
Paitsi tietysti silloin jos aikuinen haluaa joka asiassa osoittaa lapselle kaapin paikan. Silloin ei kannata ihmetellä jos kyläilyä on hyvin harvakseltaan.
Miksi se kuorrutus nyt on näin tärkeässä osassa. Vaikka lapsi ottaisi 20 centin palan ei se makunautinto kovin iso ole.
Kyllä minusta onnistunut pohja ja raikkaat täytteet ovat tärkeämmässä osassa.
Sehän se ongelma olikin, että kakku ei ollut onnistunut. Lapsi halusi kakun taikinaan, täytteisiin ja kuorrutteeseen lempisuklaataan. Sitä ei ollut yhtään missään. Lempisuklaa oli korvattu aivan täysin erilaisella suklaalla ja kakku oli hyvin tunkkaisen makuinen.
Lapsella oli anopille syntymäpäivää varten yksi toive ja sen kanssa kävi näin.
Näin aikuisena, en kyllä leivo, tuli oikein inho ajatella suklaista kakkupohjaa, suklaa täytteenä ja suklaa kuorrutteena. Olipa mitä merkkiä tahansa.
Tykkään raikkaammista kakuista, mutta toki lasten mieleen suklaa on.
Miten nyt tämä ainutlaatuinen lumihiutalelapsi kestää väärän suklaamerkin aiheittaman pettymyksen. Jos pitäisi varata lapsipsykiatrinen konsultaatio.
Vierailija kirjoitti:
Miten nyt tämä ainutlaatuinen lumihiutalelapsi kestää väärän suklaamerkin aiheittaman pettymyksen. Jos pitäisi varata lapsipsykiatrinen konsultaatio.
Sinähän tässä se järkyttynyt vaikutat olevan. Ei muuten olisi ollut tarve laittaa tuollaista kommenttia.
Vierailija kirjoitti:
Miten nyt tämä ainutlaatuinen lumihiutalelapsi kestää väärän suklaamerkin aiheittaman pettymyksen. Jos pitäisi varata lapsipsykiatrinen konsultaatio.
Äitikin on ilmeisesti stressilomalla kun kai koko päivän tietyn suklaan perään itkenyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma mummoni on ihan samanlainen. Juuri nuo mitättömiltä vaikuttavat "vähän sinne päin" -jutut nakertavat luottamusta yllättävän tehokkaasti. Ei lapsi ajattele, että "no, onhan tuo nyt melkein sama asia", vaan oppii vähitellen, että tämän ihmisen sanaan ei kannata luottaa.
Erään kerran mummo oli tulossa kaupungista meille maalle ja lupasi tuoda isolta kirkolta tullessaan nimenomaan kaipaamaani suklaanmakuista Ben & Jerry's -jäätelöä. No, toi sitten kahteen kertaan sulanutta ja uudelleen pakastettua lakritsinmakuista pakettijäätelöä. Hänelle ilmeisesti "jäätelö kuin jäätelö".
Jouluna hän lupasi minulle Bratz-nuken. Sain jonkun halvimman mahdollisen bootleg-Barbie-kopion. Ilmeisesti hänen mielestään "nukke kuin nukke".
Kerran hän lupasi hakea elokuvavuokraamosta uuden toimintaelokuvan, jota olin kovasti odottanut. Palasi mukanaan luontodokumentti. "Mutta tämähän on elokuva."
Ja juuri tuossa se ongelma on. Kyse ei loppujen lopuksi ole jäätelöstä, nukesta tai elokuvasta. Kyse on siitä, että toinen sanoo tekevänsä jotain tiettyä ja tekee sitten ihan mitä sattuu, koska hänen omasta mielestään lopputulos on "sinne päin" riittävä.
Lapsena sitä ei tietenkään osaa sanoittaa, mutta kyllä siitä jää aika selkeä oppitunti: älä odota liikaa, äläkä varsinkaan luota siihen, mitä hän lupaa. Aikuisena nuo ovat jo huvittavia anekdootteja, mutta lapselle ne olivat joka kerta ihan valtavia pettymyksiä. Ja vieläkin huvittavampaa on se, että jos häneltä asiasta huomauttaa, hän todennäköisesti ihmettelee vilpittömästi, miksi ihmeessä tällaisesta pikkuasiasta pitää tehdä numero.
Tämä juuri! Miehellä on paljon tällaisia kokemuksia ja hän koki ilmeisesti juuri tuosta syystä tilanteen vielä hankalampana kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mummoni on ihan samanlainen. Juuri nuo mitättömiltä vaikuttavat "vähän sinne päin" -jutut nakertavat luottamusta yllättävän tehokkaasti. Ei lapsi ajattele, että "no, onhan tuo nyt melkein sama asia", vaan oppii vähitellen, että tämän ihmisen sanaan ei kannata luottaa.
Erään kerran mummo oli tulossa kaupungista meille maalle ja lupasi tuoda isolta kirkolta tullessaan nimenomaan kaipaamaani suklaanmakuista Ben & Jerry's -jäätelöä. No, toi sitten kahteen kertaan sulanutta ja uudelleen pakastettua lakritsinmakuista pakettijäätelöä. Hänelle ilmeisesti "jäätelö kuin jäätelö".
Jouluna hän lupasi minulle Bratz-nuken. Sain jonkun halvimman mahdollisen bootleg-Barbie-kopion. Ilmeisesti hänen mielestään "nukke kuin nukke".
Kerran hän lupasi hakea elokuvavuokraamosta uuden toimintaelokuvan, jota olin kovasti odottanut. Palasi mukanaan luontodokumentti. "Mutta tämähän on elokuva."
Ja juuri tuossa se ongelma on. Kyse ei loppujen lopuksi ole jäätelöstä, nukesta tai elokuvasta. Kyse on siitä, että toinen sanoo tekevänsä jotain tiettyä ja tekee sitten ihan mitä sattuu, koska hänen omasta mielestään lopputulos on "sinne päin" riittävä.
Lapsena sitä ei tietenkään osaa sanoittaa, mutta kyllä siitä jää aika selkeä oppitunti: älä odota liikaa, äläkä varsinkaan luota siihen, mitä hän lupaa. Aikuisena nuo ovat jo huvittavia anekdootteja, mutta lapselle ne olivat joka kerta ihan valtavia pettymyksiä. Ja vieläkin huvittavampaa on se, että jos häneltä asiasta huomauttaa, hän todennäköisesti ihmettelee vilpittömästi, miksi ihmeessä tällaisesta pikkuasiasta pitää tehdä numero.
Tämä juuri! Miehellä on paljon tällaisia kokemuksia ja hän koki ilmeisesti juuri tuosta syystä tilanteen vielä hankalampana kuin minä.
Aikuisena sitten oppii jo joustavuutta eikä reagoi enää 10-vuotiaan lailla äitiinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nyt tämä ainutlaatuinen lumihiutalelapsi kestää väärän suklaamerkin aiheittaman pettymyksen. Jos pitäisi varata lapsipsykiatrinen konsultaatio.
Äitikin on ilmeisesti stressilomalla kun kai koko päivän tietyn suklaan perään itkenyt.
Kylläpä tämä sinua kiinnostaa. Ilmeisesti olet koko ketjun ajan yrittänyt selvittää millä statuksella tänne kirjoittelen. Onko sinulla jotenkin tylsää ja liikaa aikaa käytettävissä, kun noin innolla spekuloit mitä muut päivisin tekevät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mummoni on ihan samanlainen. Juuri nuo mitättömiltä vaikuttavat "vähän sinne päin" -jutut nakertavat luottamusta yllättävän tehokkaasti. Ei lapsi ajattele, että "no, onhan tuo nyt melkein sama asia", vaan oppii vähitellen, että tämän ihmisen sanaan ei kannata luottaa.
Erään kerran mummo oli tulossa kaupungista meille maalle ja lupasi tuoda isolta kirkolta tullessaan nimenomaan kaipaamaani suklaanmakuista Ben & Jerry's -jäätelöä. No, toi sitten kahteen kertaan sulanutta ja uudelleen pakastettua lakritsinmakuista pakettijäätelöä. Hänelle ilmeisesti "jäätelö kuin jäätelö".
Jouluna hän lupasi minulle Bratz-nuken. Sain jonkun halvimman mahdollisen bootleg-Barbie-kopion. Ilmeisesti hänen mielestään "nukke kuin nukke".
Kerran hän lupasi hakea elokuvavuokraamosta uuden toimintaelokuvan, jota olin kovasti odottanut. Palasi mukanaan luontodokumentti. "Mutta tämähän on elokuva."
Ja juuri tuossa se ongelma on. Kyse ei loppujen lopuksi ole jäätelöstä, nukesta tai elokuvasta. Kyse on siitä, että toinen sanoo tekevänsä jotain tiettyä ja tekee sitten ihan mitä sattuu, koska hänen omasta mielestään lopputulos on "sinne päin" riittävä.
Lapsena sitä ei tietenkään osaa sanoittaa, mutta kyllä siitä jää aika selkeä oppitunti: älä odota liikaa, äläkä varsinkaan luota siihen, mitä hän lupaa. Aikuisena nuo ovat jo huvittavia anekdootteja, mutta lapselle ne olivat joka kerta ihan valtavia pettymyksiä. Ja vieläkin huvittavampaa on se, että jos häneltä asiasta huomauttaa, hän todennäköisesti ihmettelee vilpittömästi, miksi ihmeessä tällaisesta pikkuasiasta pitää tehdä numero.
Tämä juuri! Miehellä on paljon tällaisia kokemuksia ja hän koki ilmeisesti juuri tuosta syystä tilanteen vielä hankalampana kuin minä.
Aikuisena sitten oppii jo joustavuutta eikä reagoi enää 10-vuotiaan lailla äitiinsä.
Valitettavasti miehen ja anopin suhteessa on tällaisten asioiden takia paljon jännitystä. Anoppi ei sitä huomaa miten vaivaantuneesti muut reagoivat kun on aina tottunut tekemään kuten haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nyt tämä ainutlaatuinen lumihiutalelapsi kestää väärän suklaamerkin aiheittaman pettymyksen. Jos pitäisi varata lapsipsykiatrinen konsultaatio.
Äitikin on ilmeisesti stressilomalla kun kai koko päivän tietyn suklaan perään itkenyt.
Kylläpä tämä sinua kiinnostaa. Ilmeisesti olet koko ketjun ajan yrittänyt selvittää millä statuksella tänne kirjoittelen. Onko sinulla jotenkin tylsää ja liikaa aikaa käytettävissä, kun noin innolla spekuloit mitä muut päivisin tekevät?
Äitinä ainakin alouruksen teit eli äidin statuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nyt tämä ainutlaatuinen lumihiutalelapsi kestää väärän suklaamerkin aiheittaman pettymyksen. Jos pitäisi varata lapsipsykiatrinen konsultaatio.
Äitikin on ilmeisesti stressilomalla kun kai koko päivän tietyn suklaan perään itkenyt.
Kylläpä tämä sinua kiinnostaa. Ilmeisesti olet koko ketjun ajan yrittänyt selvittää millä statuksella tänne kirjoittelen. Onko sinulla jotenkin tylsää ja liikaa aikaa käytettävissä, kun noin innolla spekuloit mitä muut päivisin tekevät?
Äitinä ainakin alouruksen teit eli äidin statuksella.
Terävää, Sherlock.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppisi vaikuttaa aika hallitsevalta persoonalta. Seuraavalla kerralla järjestätte lapsen synttärit kotona ja teette lapsen haluaman kakun. Toki on hyvä oppia että aina ei saa mitä haluaa, mutta sitä voi opiskella arjessa, synttärit ovat vain kerran vuodessa.
NO kuka kieltää perhettä tekemästä lapselle juuri sellaisen kakun vaikka heti seuraavana päivänä, kun mummon järjestämät pippalot on ohi.
Turha tuossa on uhriutua, varsinkaan, kun tämäkin tarina taitaa olla keksitty :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppisi vaikuttaa aika hallitsevalta persoonalta. Seuraavalla kerralla järjestätte lapsen synttärit kotona ja teette lapsen haluaman kakun. Toki on hyvä oppia että aina ei saa mitä haluaa, mutta sitä voi opiskella arjessa, synttärit ovat vain kerran vuodessa.
NO kuka kieltää perhettä tekemästä lapselle juuri sellaisen kakun vaikka heti seuraavana päivänä, kun mummon järjestämät pippalot on ohi.
Turha tuossa on uhriutua, varsinkaan, kun tämäkin tarina taitaa olla keksitty :D
Meillä ei yleensä rajoiteta makean syömistä, mutta eivät lapset silti toivo kakkua monena päivänä putkeen. Syntymäpäivä on aina syntymäpäivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mummoni on ihan samanlainen. Juuri nuo mitättömiltä vaikuttavat "vähän sinne päin" -jutut nakertavat luottamusta yllättävän tehokkaasti. Ei lapsi ajattele, että "no, onhan tuo nyt melkein sama asia", vaan oppii vähitellen, että tämän ihmisen sanaan ei kannata luottaa.
Erään kerran mummo oli tulossa kaupungista meille maalle ja lupasi tuoda isolta kirkolta tullessaan nimenomaan kaipaamaani suklaanmakuista Ben & Jerry's -jäätelöä. No, toi sitten kahteen kertaan sulanutta ja uudelleen pakastettua lakritsinmakuista pakettijäätelöä. Hänelle ilmeisesti "jäätelö kuin jäätelö".
Jouluna hän lupasi minulle Bratz-nuken. Sain jonkun halvimman mahdollisen bootleg-Barbie-kopion. Ilmeisesti hänen mielestään "nukke kuin nukke".
Kerran hän lupasi hakea elokuvavuokraamosta uuden toimintaelokuvan, jota olin kovasti odottanut. Palasi mukanaan luontodokumentti. "Mutta tämähän on elokuva."
Ja juuri tuossa se ongelma on. Kyse ei loppujen lopuksi ole jäätelöstä, nukesta tai elokuvasta. Kyse on siitä, että toinen sanoo tekevänsä jotain tiettyä ja tekee sitten ihan mitä sattuu, koska hänen omasta mielestään lopputulos on "sinne päin" riittävä.
Lapsena sitä ei tietenkään osaa sanoittaa, mutta kyllä siitä jää aika selkeä oppitunti: älä odota liikaa, äläkä varsinkaan luota siihen, mitä hän lupaa. Aikuisena nuo ovat jo huvittavia anekdootteja, mutta lapselle ne olivat joka kerta ihan valtavia pettymyksiä. Ja vieläkin huvittavampaa on se, että jos häneltä asiasta huomauttaa, hän todennäköisesti ihmettelee vilpittömästi, miksi ihmeessä tällaisesta pikkuasiasta pitää tehdä numero.
Tämä juuri! Miehellä on paljon tällaisia kokemuksia ja hän koki ilmeisesti juuri tuosta syystä tilanteen vielä hankalampana kuin minä.
Aikuisena sitten oppii jo joustavuutta eikä reagoi enää 10-vuotiaan lailla äitiinsä.
Valitettavasti miehen ja anopin suhteessa on tällaisten asioiden takia paljon jännitystä. Anoppi ei sitä huomaa miten vaivaantuneesti muut reagoivat kun on aina tottunut tekemään kuten haluaa.
No ikä tekee tehtävänsä aina aikuisissakin lapsissa kun elämänkokemus ja omat lapset kasvattavat.
Onko nykyajan ipanat oppineet tykkäämään täytekakuista? Ennen ole sama mikä se kakku oli, kun ei ipanat juurikaan kakkua synttäreillä syöneet. Kaikki muu oli paljon parempaa. Harva lapsi piittaa siitä minkälainen kakku on tehty, tai ainakaan mitä suklaata siihen on käytetty. Enemmän merkkaa kakun ulkokuori, että on lapsen mieleen.
Haluaisin edelleen tietää kakun reseptin ja molempien suklaiden, sekä toivotun että mummon ostaman, merkin. Ilman näitä oleellisia tietoja ketjun informaatioarvo on täysi nolla. Voin sitten kotikeittiössä valmistaa molemmat versiot ja vertailla tulosta. Vasta sitten voin kertoa, miten sekaisin päästään ap ja hänen onneton tenavansa ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppisi vaikuttaa aika hallitsevalta persoonalta. Seuraavalla kerralla järjestätte lapsen synttärit kotona ja teette lapsen haluaman kakun. Toki on hyvä oppia että aina ei saa mitä haluaa, mutta sitä voi opiskella arjessa, synttärit ovat vain kerran vuodessa.
NO kuka kieltää perhettä tekemästä lapselle juuri sellaisen kakun vaikka heti seuraavana päivänä, kun mummon järjestämät pippalot on ohi.
Turha tuossa on uhriutua, varsinkaan, kun tämäkin tarina taitaa olla keksitty :D
Meillä ei yleensä rajoiteta makean syömistä, mutta eivät lapset silti toivo kakkua monena päivänä putkeen. Syntymäpäivä on aina syntymäpäivä.
No jos se pa*ha kakku on jäänyt syö*mättä niin luu*lisi ma*istuvan.
Onko sun lapses lellitty pilalle ? Kun pitää olla tietyn merkkistä suklaata kakussa, kuule kun kukaan ei estä järjestämästä kotona toisia synttäreitä. Mutta joo tottakai anoppi on pahis, toisin kuin sinun äiti joka ei ilmeisesti edes synttäreille tullut
Otetaanko mummot opiksi, ei leivota, ei järjestetä, ei osteta, eikä hoideta.
Oma mummoni on ihan samanlainen. Juuri nuo mitättömiltä vaikuttavat "vähän sinne päin" -jutut nakertavat luottamusta yllättävän tehokkaasti. Ei lapsi ajattele, että "no, onhan tuo nyt melkein sama asia", vaan oppii vähitellen, että tämän ihmisen sanaan ei kannata luottaa.
Erään kerran mummo oli tulossa kaupungista meille maalle ja lupasi tuoda isolta kirkolta tullessaan nimenomaan kaipaamaani suklaanmakuista Ben & Jerry's -jäätelöä. No, toi sitten kahteen kertaan sulanutta ja uudelleen pakastettua lakritsinmakuista pakettijäätelöä. Hänelle ilmeisesti "jäätelö kuin jäätelö".
Jouluna hän lupasi minulle Bratz-nuken. Sain jonkun halvimman mahdollisen bootleg-Barbie-kopion. Ilmeisesti hänen mielestään "nukke kuin nukke".
Kerran hän lupasi hakea elokuvavuokraamosta uuden toimintaelokuvan, jota olin kovasti odottanut. Palasi mukanaan luontodokumentti. "Mutta tämähän on elokuva."
Ja juuri tuossa se ongelma on. Kyse ei loppujen lopuksi ole jäätelöstä, nukesta tai elokuvasta. Kyse on siitä, että toinen sanoo tekevänsä jotain tiettyä ja tekee sitten ihan mitä sattuu, koska hänen omasta mielestään lopputulos on "sinne päin" riittävä.
Lapsena sitä ei tietenkään osaa sanoittaa, mutta kyllä siitä jää aika selkeä oppitunti: älä odota liikaa, äläkä varsinkaan luota siihen, mitä hän lupaa. Aikuisena nuo ovat jo huvittavia anekdootteja, mutta lapselle ne olivat joka kerta ihan valtavia pettymyksiä. Ja vieläkin huvittavampaa on se, että jos häneltä asiasta huomauttaa, hän todennäköisesti ihmettelee vilpittömästi, miksi ihmeessä tällaisesta pikkuasiasta pitää tehdä numero.