Muistatko vielä ensimmäisen koulupäiväsi?
Tai jotain hetkiä siitä? Pystytkö luettelemaan sun luokkakavereiden nimet? Moneenko pidät edelleen yhteyttä?
Kommentit (44)
Muistan, että esikoulun pääsy oli niin mukavaa, että ihmettelin, kun en siihen astisen elämäni aikana ollut saanut kokea yhtä kivoja päiviä. Ekaluokallakin oli kivaa, mutta muistelin silloin kaiholla ihanaa esikoulua.
Minuakin kiusatiin koulussa. Jouduin ryhmäytymään mielestäni hieman tylsään seuraan vain siksi, että en olisi yhtä altis kiusatuksi tulemiselle. Olisin mieluummin leikkinyt suorempien poikien kanssa edelleen kuin kierompien tyttöjen, mutta koska olin tyttö, jouduin tyytymään tyttöseuraan. En koskaan oppinut täysin ymmärtämään sitä miksi tytöt juonittelivat niin paljon, miksi prinsessa ja kotileikit olivat heille tärketä ja kaikki oli ulkonäkö- ei toimintakeskeistä. Parasta koulussa oli tunnit ja ikävintä välitunnit.
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Olin niin onnellinen, kun näin muitakin lapsia eikä tarvinnut olla mielisairaan äidin ja isän kanssa kotona. Ope saattoi päivän päätteeksi koulutaksille ja kysyin, että saanhan tulla jatkossakin kouluun. Hän vain naurahti, että tietysti. Sitten ehkä viikon päästä yksi poika alkoi koulukiusaamisen ja muut yhtyivät siihen ja koulukiusaaminen kesti 9 vuotta.
Mistä te saatanan sekopäämuijat löydätte joka ikiseen ketjuun?!?!?

Mitä sekopäistä minussa on? Eikö saa kertoa kuten asiat oli?
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Olin niin onnellinen, kun näin muitakin lapsia eikä tarvinnut olla mielisairaan äidin ja isän kanssa kotona. Ope saattoi päivän päätteeksi koulutaksille ja kysyin, että saanhan tulla jatkossakin kouluun. Hän vain naurahti, että tietysti. Sitten ehkä viikon päästä yksi poika alkoi koulukiusaamisen ja muut yhtyivät siihen ja koulukiusaaminen kesti 9 vuotta.
#kusipäänkohtalo
Olin vilkas lapsi ja muistan elävästi kuinka takapuoli oli puutunut kun pääsimme ekalle välitunnille.
En kai ollut ikinä ennen istunut paikoillani 45 min putkeen…
Aloitin koulun vuonna 1984.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että esikoulun pääsy oli niin mukavaa, että ihmettelin, kun en siihen astisen elämäni aikana ollut saanut kokea yhtä kivoja päiviä. Ekaluokallakin oli kivaa, mutta muistelin silloin kaiholla ihanaa esikoulua.
Minuakin kiusatiin koulussa. Jouduin ryhmäytymään mielestäni hieman tylsään seuraan vain siksi, että en olisi yhtä altis kiusatuksi tulemiselle. Olisin mieluummin leikkinyt suorempien poikien kanssa edelleen kuin kierompien tyttöjen, mutta koska olin tyttö, jouduin tyytymään tyttöseuraan. En koskaan oppinut täysin ymmärtämään sitä miksi tytöt juonittelivat niin paljon, miksi prinsessa ja kotileikit olivat heille tärketä ja kaikki oli ulkonäkö- ei toimintakeskeistä. Parasta koulussa oli tunnit ja ikävintä välitunnit.
Kyynel 😢.

Miten niin olen kusipää?
Muistan toki. Musta otettiin kuva rappusilla. Päivän päätteeksi poika saatteli kotiin ja meidän äiti käveli perässä.
Vierailija kirjoitti:
Olin vilkas lapsi ja muistan elävästi kuinka takapuoli oli puutunut kun pääsimme ekalle välitunnille.
En kai ollut ikinä ennen istunut paikoillani 45 min putkeen…
Aloitin koulun vuonna 1984.
Ja sen jälkeen pilasitkin ADHD:lläsi koko luokan oppimiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Olin niin onnellinen, kun näin muitakin lapsia eikä tarvinnut olla mielisairaan äidin ja isän kanssa kotona. Ope saattoi päivän päätteeksi koulutaksille ja kysyin, että saanhan tulla jatkossakin kouluun. Hän vain naurahti, että tietysti. Sitten ehkä viikon päästä yksi poika alkoi koulukiusaamisen ja muut yhtyivät siihen ja koulukiusaaminen kesti 9 vuotta.
#kusipäänkohtalo
Miten niin olen kusipää?
Vain kusipäitä ”kiusataan” yhdeksän vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että esikoulun pääsy oli niin mukavaa, että ihmettelin, kun en siihen astisen elämäni aikana ollut saanut kokea yhtä kivoja päiviä. Ekaluokallakin oli kivaa, mutta muistelin silloin kaiholla ihanaa esikoulua.
Minuakin kiusatiin koulussa. Jouduin ryhmäytymään mielestäni hieman tylsään seuraan vain siksi, että en olisi yhtä altis kiusatuksi tulemiselle. Olisin mieluummin leikkinyt suorempien poikien kanssa edelleen kuin kierompien tyttöjen, mutta koska olin tyttö, jouduin tyytymään tyttöseuraan. En koskaan oppinut täysin ymmärtämään sitä miksi tytöt juonittelivat niin paljon, miksi prinsessa ja kotileikit olivat heille tärketä ja kaikki oli ulkonäkö- ei toimintakeskeistä. Parasta koulussa oli tunnit ja ikävintä välitunnit.
Et taatusti ole ollut tyttö. Ekaluokkalaiset ei leiki tuollaisia, ne on päiväkotijuttuja. Ja ulkonäkökeskeisyys alkaa vasta teininä, noin pienet leikkii kyllä innolla kaikenlaista liikunnallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Olin niin onnellinen, kun näin muitakin lapsia eikä tarvinnut olla mielisairaan äidin ja isän kanssa kotona. Ope saattoi päivän päätteeksi koulutaksille ja kysyin, että saanhan tulla jatkossakin kouluun. Hän vain naurahti, että tietysti. Sitten ehkä viikon päästä yksi poika alkoi koulukiusaamisen ja muut yhtyivät siihen ja koulukiusaaminen kesti 9 vuotta.
#kusipäänkohtalo
Kusipää on se kiusaaja, arvatenkin sinä.

Olit jo suistanut äitisi mielenterveyden tolaltaan,
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että esikoulun pääsy oli niin mukavaa, että ihmettelin, kun en siihen astisen elämäni aikana ollut saanut kokea yhtä kivoja päiviä. Ekaluokallakin oli kivaa, mutta muistelin silloin kaiholla ihanaa esikoulua.
Minuakin kiusatiin koulussa. Jouduin ryhmäytymään mielestäni hieman tylsään seuraan vain siksi, että en olisi yhtä altis kiusatuksi tulemiselle. Olisin mieluummin leikkinyt suorempien poikien kanssa edelleen kuin kierompien tyttöjen, mutta koska olin tyttö, jouduin tyytymään tyttöseuraan. En koskaan oppinut täysin ymmärtämään sitä miksi tytöt juonittelivat niin paljon, miksi prinsessa ja kotileikit olivat heille tärketä ja kaikki oli ulkonäkö- ei toimintakeskeistä. Parasta koulussa oli tunnit ja ikävintä välitunnit.
Hauska tarina, Jarkkoseni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Olin niin onnellinen, kun näin muitakin lapsia eikä tarvinnut olla mielisairaan äidin ja isän kanssa kotona. Ope saattoi päivän päätteeksi koulutaksille ja kysyin, että saanhan tulla jatkossakin kouluun. Hän vain naurahti, että tietysti. Sitten ehkä viikon päästä yksi poika alkoi koulukiusaamisen ja muut yhtyivät siihen ja koulukiusaaminen kesti 9 vuotta.
#kusipäänkohtalo
Kusipää on se kiusaaja, arvatenkin sinä.
Kuule, jos yhdeksän vuotta kiusataan niin silloin on peiliin katsomisen paikka. En edes kysy miten paljon sinua on työelämässä kiusattu jos olet siellä koskaan ollut.
Hyvin muistan, aikaa tasan 50 vuotta.
Kyl. Muistan vaatteetkin mitkä oli sinä päivänä päällä. Aikaa tästä on 28 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan. Olin niin onnellinen, kun näin muitakin lapsia eikä tarvinnut olla mielisairaan äidin ja isän kanssa kotona. Ope saattoi päivän päätteeksi koulutaksille ja kysyin, että saanhan tulla jatkossakin kouluun. Hän vain naurahti, että tietysti. Sitten ehkä viikon päästä yksi poika alkoi koulukiusaamisen ja muut yhtyivät siihen ja koulukiusaaminen kesti 9 vuotta.
#kusipäänkohtalo
Miten niin olen kusipää?
Olit jo suistanut äitisi mielenterveyden tolaltaan,
Aijaa. En tiennytkään sitä.