Avoin suhde, onko mahdollisuutta onnistua siinä elämänmittaisesti?

Miksi? :P

Ehkä relevantti kysymys pohdittavaksi noin pointin puolesta?

Henkilökohtaisesti en usko avoimien suhteiden toimivan, koska ne ovat aina jotain muuta kuin avoimen suhteen haluaja/harrastaja väittää/luulee. Koskaan ei puhtaasti tahdota vain "kokea monia ihmisiä" tai rakastaa monia yhtä aikaa, vaan halutaan oikeastaan pakoilla niitä vaikeita hetkiä joita väistämättä tulee kun sitoudutaan yhteen henkilöön. Kuitenkin olen itse sitä mieltä, että vain yhden henkilön romanttinen rakastaminen kerrallaan on sopivaa, tervettä ja oikein. 

Ja mitä onnistumisella lopulta tarkoitetaan pitkäkestoisessa avoimessa suhteessa? Sitäkö ettei joudu eroamaan siitä toisesta osapuolesta, joka käytännössä koko ajan (mutta "luvan kanssa") pettää toista, ja toinen pettää häntä? Luulen, että juuri sen avoimuuden takia ne kaksi eivät kuitenkaan ikuisesti pysy yhdessä, koska vaihtoehtoja on liikaa ja sitoutumista pelätään. 

Luulen, että vaikka suhde onnistuisi, eli kumpikaan ei eroa siitä "pääkumppanista" jonka luokse aina palataan niiden väliaikaisten kokeiluiden jälkeen, niin suhde olisi todella raskas, ja keinotekoinen. Kuvittelen mielessäni tyyliin arki-iltana viiden tunnin luottamus-hyväksymis-avoimuus keskusteluja kun toinen kertoo uudesta henkilöstä joka on nyt kolmas osapuoli suhteessa...Yököttää jo ajatuskin kaikesta siitä stressistä, joka koituu kun epäluonnollisia suhteita yritetään väkisin vääntää toimiviksi.  Normi suhteissakin jo tarpeeksi puuhaa useimmille, koska ihmiset on usein kaikkea muuta kuin täydellisiä muutenkin, saati sitten tuollainen kuorma vielä mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Nojaa. Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä nykyajan ajatusta siitä, että miehellä pitäisi olla kymmenen naispuoleista “ihan vaan kaveria”. Jotenkin joka kerta kun kuulen tuon lauseen, niin korvissa se kuulostaa enemmänkin “ei mitään hätää, hän on vain ystävä”. Niin varmaan.

Miehet on kuitenkin loppujen lopuksi aika yksinkertaisia otuksia. Anna niille ruokaa, pari kehua ja tarpeeksi aikaa, niin kohta ollaan kertomassa niitä elämän syvimpiä murheita kahvikupin ääressä. Ei tarvitse edes puhua mistään ihastumisesta. Läheisyys synnyttää läheisyyttä, niinhän se menee.

Ja ennen kuin joku loukkaantuu, tiedän kyllä ettei jokainen mies ole samanlainen. Mutta aika harva mies myöskään sanoo rehellisesti, että jos 28-vuotias kaunis nainen haluaisi lähteä hänen kanssaan kahville kahdestaan, niin ensimmäinen ajatus olisi “kuinkahan hänen sijoitussalkkunsa voi”. Kyllä siinä yleensä muutkin ajatukset ehtivät käydä mielessä.

Me puhutaan paljon luottamuksesta, mutta aivan liian vähän ihmisluonnosta. Miehellä on viettinsä ja biologiansa siinä missä naisellakin. Ei kukaan lähde nälkäisenä ruokakauppaan vain ihailemaan leipähyllyä. Miksi ihmeessä parisuhteessa pitäisi jatkuvasti testata omia rajojaan ja todistaa kuinka moderni ihminen on?

Ja sitten ne kuuluisat työpaikan pikkujoulut. “Ei mitään hätää kulta, mennään vaan porukalla yhdelle.” Aamulla yhdestä on tullut viisi, viidestä kymmenen ja yhtäkkiä joku Maija markkinoinnista onkin maailman hauskin ihminen. Se mikä alkaa viattomana ystävyytenä ei useinkaan muutu yhdessä illassa pettämiseksi, vaan sadaksi pieneksi valinnaksi matkan varrella.

Minä en tarvitse parisuhteeseeni ylimääräisiä muuttujia. Jos mies haluaa viettää vapaa-aikansa kahvittelemalla naispuolisten ystävien kanssa, niin saa aivan rauhassa tehdä niin. Sitten saa tosin tehdä sen myös aivan rauhassa sinkkuna.

Ehkä olen vanhanaikainen, mustasukkainen ja pirttihirmu. Sen myönnän aivan mielelläni. Mutta olen myös sitä mieltä, että kaikkea mikä on mahdollista tehdä, ei tarvitse tehdä. Joskus parisuhteessa luovutaan vapaaehtoisesti pienistä asioista suuremman asian vuoksi.

Ja kyllä, uskon sataprosenttisesti siihen, että suurin osa parisuhdeongelmista olisi jäänyt syntymättä, jos joku olisi ajoissa jättänyt sen yhden “ihan viattoman” kahvikutsun väliin.

Mä ajattelin ennen samoin kuin sinä, mutta nyt kun ollaan oltu yhdessä yli 20v niin ei haittaa yhtään vaikka mies on yleensä ainoa mies työporukkansa illanvietossa. 

Jotenkin se sellainen menettämisen pelko on muuttunut varmuudeksi siitä että meidän yhteys on syvempi kuin joku työpaikkatuttavuus. Ja jos kävisikin niin että mies pettäisi sittenkin, niin sehän olisi vain osoitus ettei hän ollutkaan sellainen kuin luulin, joten on vain hyvä että se selviää ja voidaan jatkaa eri suuntiin.

Eli jos se sun puoliso on oikeasti sun rakkauden arvoinen, niin sun ei tarvitse kytätä sitä, kun se ei silloin petä. Jos se taas pettäisi ilman kyttäystä niin ei ole sun arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä onnistumisella lopulta tarkoitetaan pitkäkestoisessa avoimessa suhteessa? Sitäkö ettei joudu eroamaan siitä toisesta osapuolesta, joka käytännössä koko ajan (mutta "luvan kanssa") pettää toista, ja toinen pettää häntä? Luulen, että juuri sen avoimuuden takia ne kaksi eivät kuitenkaan ikuisesti pysy yhdessä, koska vaihtoehtoja on liikaa ja sitoutumista pelätään. 

 

Luulen, että vaikka suhde onnistuisi, eli kumpikaan ei eroa siitä "pääkumppanista" jonka luokse aina palataan niiden väliaikaisten kokeiluiden jälkeen, niin suhde olisi todella raskas, ja keinotekoinen. Kuvittelen mielessäni tyyliin arki-iltana viiden tunnin luottamus-hyväksymis-avoimuus keskusteluja kun toinen kertoo uudesta henkilöstä joka on nyt kolmas osapuoli suhteessa...Yököttää jo ajatuskin kaikesta siitä stressistä, joka koituu kun epäluonnollisia suhteita yritetään väkisin vääntää toimiviksi.  Normi suhteissakin jo tarpeeksi puuhaa useimmille, koska ihmiset on usein kaikkea muuta kuin täydellisiä muutenkin, saati sitten tuollainen kuorma vielä mukaan. 

Noihin kuvaamiisi asioihin harva avoin suhteilija pystyy rehellisesti vastaamaan.

Useimmiten reaktiona heillä on viha ja syytökset ahdasmielisyydestä ja kateudesta.

Ymmärrän kyllä idean, kun vaikka oma kumppani on todella rakas ja haluaa olla hänen kanssa ikuisesti, mutta pitkä suhde on tehnyt sen että ei seksuaalisesti enää niin kiinnosta. Niin hyödyntää sitten  uutuudenviehätystä muiden kanssa niin kauan kuin sitä aina kunkin kanssa kestää, samalla kun se aito rakkaus on vierellä. 

Voi varmasti toimia, mutta voi yhtä todennäköisesti käydä niin että löytyy ns vahingossa sopivampi kumppani. Jos siis useita kymmeniä muita tapailee siinä vuosien varrella. Tilastollisesti heistä joku osoittautuu yhteensopivammaksi. Ehkä tämä ei olekaan ongelma näille jotka tätä tekee, vaan ovat varautuneet siihen mahdollisuutena?

Avoin suhde ei ole pitkäaikainen kuten ei mitkään polyvirityksetkään. Menee hetken kun kaikki saavat paneskella vapaasti siellä täällä, mutta mitään syvempää siitä ei synny. Ja pitkissä suhteissa, suhteen avaaminen on vain tekohengitysyritys, joka lopulta päättää suhteen, jonka olisi pitänyt päättyä jo paljon aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Avoin suhde ei ole pitkäaikainen kuten ei mitkään polyvirityksetkään. Menee hetken kun kaikki saavat paneskella vapaasti siellä täällä, mutta mitään syvempää siitä ei synny. Ja pitkissä suhteissa, suhteen avaaminen on vain tekohengitysyritys, joka lopulta päättää suhteen, jonka olisi pitänyt päättyä jo paljon aiemmin.

Näinhän se menee. Huvittaa nuo avoimen suhteilun fanaatikot,

Takuulla ei, ikinä en suostuisi. Jos mies edes ehdottaisi, suhde loppuisi laakista.

Vierailija kirjoitti:

Takuulla ei, ikinä en suostuisi. Jos mies edes ehdottaisi, suhde loppuisi laakista.

Miksi olet noin ehdoton ja mustavalkoinen?

Ketään ei voi omistaa ja sitoa patteriin kiinni.

Olin joskus takavuosina mukana tuollaisessa avoimessa suhteessa. Kokemukseni mukaan se EI ollut stressaavaa, eikä siinä käyty mitään "hyväksymis- ja hylkäämiskeskusteluja", ei viiden tunnin eikä lyhyempiäkään. 

Meillä kaikilla osapuolilla oli omat suhteemme, eikä niistä sen enempää tarvinnut keskustella.  Koko sen avoimuuden idea oli, että jokainen omistaa oman kehonsa ja oman seksuaalisuutensa ja tekee sillä, mitä haluaa - liiton idea ei ollut kontrolloida toisten seksuaalisuutta, vaan sopia siitä, miten arkea eletään, ja taloutta ja lapsia jaetaan (joo, mukana oli antropologi, joka vertasi kuviota klassiseen Trobriand-saarten avioliittojärjestelmään). SIinä ei myöskään ollut mitään luottamusongelmia, koska luottamus ei ylipäätään perustunut seksuaalisuuden kontrollille, vaan nimenomaan sille yhteiselle arjelle.

Suhde ei päättynyt mihinkään suureen draamaan eikä epäluottamukseen, vaan siihen, että minä sain urani kannalta sellaisen "kerranelämässätilaisuuden" ja muutin ulkomaille. Suhde jatkui senkin jälkeen vielä hyvän aikaa, mutta vuosien saatossa, kun sitä yhteistä arkea ei enää oikein ollut, se vaan lakkasi toimimasta. 

En silti sano, että homma toimii kaikille. Ihmisellä täytyy olla vakaa minäkuva ja hyvä itsetunto, että tämä onnistuu - huonolla itsetunnollakin siihen voi ajautua,mutta silloin se ei onnistu. Lisäksi täytyy olla tietyssä määrin piittaamaton muiden mielipiteistä, sillä ihan varma on, että jourut kulkevat ja muilla on mielipiteitä myös asioista, jotka eivät heille millään lailla kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Takuulla ei, ikinä en suostuisi. Jos mies edes ehdottaisi, suhde loppuisi laakista.

Miksi olet noin ehdoton ja mustavalkoinen?

Ketään ei voi omistaa ja sitoa patteriin kiinni.

TOki jokaisella on oikeus omalta kohdaltaan päättää, millaiseen suhteeseen ryhtyy ja mihin se suhde päättyy.

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus takavuosina mukana tuollaisessa avoimessa suhteessa. Kokemukseni mukaan se EI ollut stressaavaa, eikä siinä käyty mitään "hyväksymis- ja hylkäämiskeskusteluja", ei viiden tunnin eikä lyhyempiäkään. 

 

Meillä kaikilla osapuolilla oli omat suhteemme, eikä niistä sen enempää tarvinnut keskustella.  Koko sen avoimuuden idea oli, että jokainen omistaa oman kehonsa ja oman seksuaalisuutensa ja tekee sillä, mitä haluaa - liiton idea ei ollut kontrolloida toisten seksuaalisuutta, vaan sopia siitä, miten arkea eletään, ja taloutta ja lapsia jaetaan (joo, mukana oli antropologi, joka vertasi kuviota klassiseen Trobriand-saarten avioliittojärjestelmään). SIinä ei myöskään ollut mitään luottamusongelmia, koska luottamus ei ylipäätään perustunut seksuaalisuuden kontrollille, vaan nimenomaan sille yhteiselle arjelle.

 

Suhde ei päättynyt mihinkään suureen draamaan eikä epäluottamukseen, vaan siihen, että minä sain urani kannalta sellaisen "kerranelämässätilaisuuden" ja muutin ulkomaille. Suhde jatkui senkin jälkeen vielä hyvän aikaa, mutta vuosien saatossa, kun sitä yhteistä arkea ei enää oikein ollut, se vaan lakkasi toimimasta. 

 

En silti sano, että homma toimii kaikille. Ihmisellä täytyy olla vakaa minäkuva ja hyvä itsetunto, että tämä onnistuu - huonolla itsetunnollakin siihen voi ajautua,mutta silloin se ei onnistu. Lisäksi täytyy olla tietyssä määrin piittaamaton muiden mielipiteistä, sillä ihan varma on, että jourut kulkevat ja muilla on mielipiteitä myös asioista, jotka eivät heille millään lailla kuulu.

Yleensä vain noista puhuvat äärimmäisen hauraalla minäkuvalla olevat valheelliset ihmiset.

Vaikea kuvitella, että esim. yhdessä lasta yrittävä pariskunta tapailisi samaan aikaan seksin merkeissä muitakin.

Oli trendikäs ilmiö muutama vuosi sitten. Omassa tuttavapiirissäkin oli useita, jotka ilmoittivat "avaavansa suhteen". Kaikki heistä erosivat noin vuoden sisällä. En tunne yhtäkään paria, joka olisi elänyt onnellisesti avoimessa suhteessa esim. 20 vuotta. 

Toki tässä voi olla poikkeus: Omassa tuttavapiirissäni suhteen avaaminen oli suurelle osalle keino yrittää pelastaa tai parantaa huonoksi muuttunutta parisuhdetta. Siinä se ei ilmiselvästi toimi. Mutta jos tapaa uuden ihmisen ja heti alussa sovitaan, että suhde on avoin ja molemmat ovat vapaita tapailemaan muita... Toimisiko sitten paremmin? En tiedä. En usko.

Enpä usko. Ihminen on rakennettu niin että ennen pitkää hormonimyrskyn luoma tunteiden sekamelska vie mennessään. 

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus takavuosina mukana tuollaisessa avoimessa suhteessa. Kokemukseni mukaan se EI ollut stressaavaa, eikä siinä käyty mitään "hyväksymis- ja hylkäämiskeskusteluja", ei viiden tunnin eikä lyhyempiäkään. 

 

Meillä kaikilla osapuolilla oli omat suhteemme, eikä niistä sen enempää tarvinnut keskustella.  Koko sen avoimuuden idea oli, että jokainen omistaa oman kehonsa ja oman seksuaalisuutensa ja tekee sillä, mitä haluaa - liiton idea ei ollut kontrolloida toisten seksuaalisuutta, vaan sopia siitä, miten arkea eletään, ja taloutta ja lapsia jaetaan (joo, mukana oli antropologi, joka vertasi kuviota klassiseen Trobriand-saarten avioliittojärjestelmään). SIinä ei myöskään ollut mitään luottamusongelmia, koska luottamus ei ylipäätään perustunut seksuaalisuuden kontrollille, vaan nimenomaan sille yhteiselle arjelle.

 

Suhde ei päättynyt mihinkään suureen draamaan eikä epäluottamukseen, vaan siihen, että minä sain urani kannalta sellaisen "kerranelämässätilaisuuden" ja muutin ulkomaille. Suhde jatkui senkin jälkeen vielä hyvän aikaa, mutta vuosien saatossa, kun sitä yhteistä arkea ei enää oikein ollut, se vaan lakkasi toimimasta. 

 

En silti sano, että homma toimii kaikille. Ihmisellä täytyy olla vakaa minäkuva ja hyvä itsetunto, että tämä onnistuu - huonolla itsetunnollakin siihen voi ajautua,mutta silloin se ei onnistu. Lisäksi täytyy olla tietyssä määrin piittaamaton muiden mielipiteistä, sillä ihan varma on, että jourut kulkevat ja muilla on mielipiteitä myös asioista, jotka eivät heille millään lailla kuulu.

Miksi aina puhutaan toisen seksuaalisuuden kontrollista ja omistamisesta niiden kohdalla, joilla on suljettu suhde? Kyllä monosuhteessakin jokainen omistaa oman seksuaalisuutensa, eikä se perustu toisen seksuaalisuuden lontrollointiin. Itse koen, että kyllä minun kumppanini on täysin vapaa toimimaan sen mukaan, mitä haluaa, ja hän tekee täysin vapaana ihmisenä valinnat ja päätökset seksin ja seksuaalisuuteensa liittyvien asioiden osalta. Luottamus ei perustu kontrolliin, vaan luottamus perustuu kumppanuuteen, toisen tuntemiseen, molemminpuoliseen kiintymykseen.

Avoin suhde eli kämppäkaverit jotka paneskelevat keskenään kun kumpikaan ei ole onnistunut ketään muuta iskemään. Aika harvat kämppikset asuvat koko ikäänsä toistensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus takavuosina mukana tuollaisessa avoimessa suhteessa. Kokemukseni mukaan se EI ollut stressaavaa, eikä siinä käyty mitään "hyväksymis- ja hylkäämiskeskusteluja", ei viiden tunnin eikä lyhyempiäkään. 

 

Meillä kaikilla osapuolilla oli omat suhteemme, eikä niistä sen enempää tarvinnut keskustella.  Koko sen avoimuuden idea oli, että jokainen omistaa oman kehonsa ja oman seksuaalisuutensa ja tekee sillä, mitä haluaa - liiton idea ei ollut kontrolloida toisten seksuaalisuutta, vaan sopia siitä, miten arkea eletään, ja taloutta ja lapsia jaetaan (joo, mukana oli antropologi, joka vertasi kuviota klassiseen Trobriand-saarten avioliittojärjestelmään). SIinä ei myöskään ollut mitään luottamusongelmia, koska luottamus ei ylipäätään perustunut seksuaalisuuden kontrollille, vaan nimenomaan sille yhteiselle arjelle.

 

Suhde ei päättynyt mihinkään suureen draamaan eikä epäluottamukseen, vaan siihen, että minä sain urani kannalta sellaisen "kerranelämässätilaisuuden" ja muutin ulkomaille. Suhde jatkui senkin jälkeen vielä hyvän aikaa, mutta vuosien saatossa, kun sitä yhteistä arkea ei enää oikein ollut, se vaan lakkasi toimimasta. 

 

En silti sano, että homma toimii kaikille. Ihmisellä täytyy olla vakaa minäkuva ja hyvä itsetunto, että tämä onnistuu - huonolla itsetunnollakin siihen voi ajautua,mutta silloin se ei onnistu. Lisäksi täytyy olla tietyssä määrin piittaamaton muiden mielipiteistä, sillä ihan varma on, että jourut kulkevat ja muilla on mielipiteitä myös asioista, jotka eivät heille millään lailla kuulu.

Miksi aina puhutaan toisen seksuaalisuuden kontrollista ja omistamisesta niiden kohdalla, joilla on suljettu suhde? Kyllä monosuhteessakin jokainen omistaa oman seksuaalisuutensa, eikä se perustu toisen seksuaalisuuden lontrollointiin. Itse koen, että kyllä minun kumppanini on täysin vapaa toimimaan sen mukaan, mitä haluaa, ja hän tekee täysin vapaana ihmisenä valinnat ja päätökset seksin ja seksuaalisuuteensa liittyvien asioiden osalta. Luottamus ei perustu kontrolliin, vaan luottamus perustuu kumppanuuteen, toisen tuntemiseen, molemminpuoliseen kiintymykseen.

Suoljetussa suhteessa sillä omalla seksuaalisuudellaan saa tehdä mitä haluaa, mutta se on rajattu, mitä sillä saa haluta tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus takavuosina mukana tuollaisessa avoimessa suhteessa. Kokemukseni mukaan se EI ollut stressaavaa, eikä siinä käyty mitään "hyväksymis- ja hylkäämiskeskusteluja", ei viiden tunnin eikä lyhyempiäkään. 

 

Meillä kaikilla osapuolilla oli omat suhteemme, eikä niistä sen enempää tarvinnut keskustella.  Koko sen avoimuuden idea oli, että jokainen omistaa oman kehonsa ja oman seksuaalisuutensa ja tekee sillä, mitä haluaa - liiton idea ei ollut kontrolloida toisten seksuaalisuutta, vaan sopia siitä, miten arkea eletään, ja taloutta ja lapsia jaetaan (joo, mukana oli antropologi, joka vertasi kuviota klassiseen Trobriand-saarten avioliittojärjestelmään). SIinä ei myöskään ollut mitään luottamusongelmia, koska luottamus ei ylipäätään perustunut seksuaalisuuden kontrollille, vaan nimenomaan sille yhteiselle arjelle.

 

Suhde ei päättynyt mihinkään suureen draamaan eikä epäluottamukseen, vaan siihen, että minä sain urani kannalta sellaisen "kerranelämässätilaisuuden" ja muutin ulkomaille. Suhde jatkui senkin jälkeen vielä hyvän aikaa, mutta vuosien saatossa, kun sitä yhteistä arkea ei enää oikein ollut, se vaan lakkasi toimimasta. 

 

En silti sano, että homma toimii kaikille. Ihmisellä täytyy olla vakaa minäkuva ja hyvä itsetunto, että tämä onnistuu - huonolla itsetunnollakin siihen voi ajautua,mutta silloin se ei onnistu. Lisäksi täytyy olla tietyssä määrin piittaamaton muiden mielipiteistä, sillä ihan varma on, että jourut kulkevat ja muilla on mielipiteitä myös asioista, jotka eivät heille millään lailla kuulu.

Miksi aina puhutaan toisen seksuaalisuuden kontrollista ja omistamisesta niiden kohdalla, joilla on suljettu suhde? Kyllä monosuhteessakin jokainen omistaa oman seksuaalisuutensa, eikä se perustu toisen seksuaalisuuden lontrollointiin. Itse koen, että kyllä minun kumppanini on täysin vapaa toimimaan sen mukaan, mitä haluaa, ja hän tekee täysin vapaana ihmisenä valinnat ja päätökset seksin ja seksuaalisuuteensa liittyvien asioiden osalta. Luottamus ei perustu kontrolliin, vaan luottamus perustuu kumppanuuteen, toisen tuntemiseen, molemminpuoliseen kiintymykseen.

Suoljetussa suhteessa sillä omalla seksuaalisuudellaan saa tehdä mitä haluaa, mutta se on rajattu, mitä sillä saa haluta tehdä.

Ei mene näin. Ainakin omissa suhteissani kumpikin saa täysin vapaana kansalaisena haluta mitä vain ja tehdä ihan vapaasti omat valintansa. Itse en ole koskaan kokenut kenenkään kontrolloivan halujani ja tekemisiäni. En minä ole vain oman kumppanini kanssa siksi, että joku estäisi olemasta muiden kanssa - kukaan ei estä - vaan olen vain oman kumppanini kanssa siksi, että tuo on se suhdemuoto, jonka haluan. Ja koska hän on se ihminen, jonka kanssa haluan olla.