Ylipääsemätön halu muuttaa maalle

Ymmärrän. Itse muutettiin vuosi sitten ja aivan ihanaa on.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Itse muutettiin vuosi sitten ja aivan ihanaa on.

Toivottavasti olet onnellinen ja päätökseesi tyytyväinen.

Sama homma. Olen pikku maalaiskylästä kotoisin, siellä kasvanut. Nyt asunut pk seudulla 10 vuotta, aluksi oli hauskaa, enää ei ole ollut muutamaan vuoteen. Miehen töiden takia täällä olen ansassa. Vihaan tätä paikkaa, masentaa, haluan pois.

T. Espoossa asuva

Jos on hoidetut tiet ja katuvalot.

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Olen pikku maalaiskylästä kotoisin, siellä kasvanut. Nyt asunut pk seudulla 10 vuotta, aluksi oli hauskaa, enää ei ole ollut muutamaan vuoteen. Miehen töiden takia täällä olen ansassa. Vihaan tätä paikkaa, masentaa, haluan pois.

 

 

 

T. Espoossa asuva

Miten sattuikaan, minulla samantyyppinen ansatilanne. Kaipuutani maaseudun rauhaan ja sieltä käsin hoitaa asioita jotka siellä asiointia vaatii vaatisi minulta myös avioeroa, olen siis sananmukaisesti ansassa ja koko ajan hermot on kireällä ja ahdistaa ja masentaa kun kaupunkielämä on kohdallani osoittautunut todella huonoksi valinnaksi, taustalla lapsuus/nuoruus maalla, maalta pääsee helposti asioimaan isompiin kaupunkeihin, ei mitään ongelmaa ollut silloinkaan, eikä asiat jääneet hoitamatta vaikka asui/asuu maalla. Tämä vilinä, hulina ja ihmismäärät saavat minut voimaan sisäisesti todella pahoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Olen pikku maalaiskylästä kotoisin, siellä kasvanut. Nyt asunut pk seudulla 10 vuotta, aluksi oli hauskaa, enää ei ole ollut muutamaan vuoteen. Miehen töiden takia täällä olen ansassa. Vihaan tätä paikkaa, masentaa, haluan pois.

 

 

 

T. Espoossa asuva

Miten sattuikaan, minulla samantyyppinen ansatilanne. Kaipuutani maaseudun rauhaan ja sieltä käsin hoitaa asioita jotka siellä asiointia vaatii vaatisi minulta myös avioeroa, olen siis sananmukaisesti ansassa ja koko ajan hermot on kireällä ja ahdistaa ja masentaa kun kaupunkielämä on kohdallani osoittautunut todella huonoksi valinnaksi, taustalla lapsuus/nuoruus maalla, maalta pääsee helposti asioimaan isompiin kaupunkeihin, ei mitään ongelmaa ollut silloinkaan, eikä asiat jääneet hoitamatta vaikka asui/asuu maalla. Tämä vilinä, hulina ja ihmismäärät saavat minut voimaan sisäisesti todella pahoin. 

Ihanaa löytää joku, joka voi samaistua ja toisinpäin. Itse olen satakunnasta ja sinne takaisin halajan. En myöskään haluaisi kuin vain käydä silloin tällöin kaupungissa hoitamassa pakolliset asiat ja ostokset. Tänä vuonna tilanne on jotenkin entisestään pahentunut itseni kohdalla ja sisimmässäni suorastaan huudan, kun haluan pois täältä ja kaikki lomat ja muut vapaat pyrin aina olemaan pois täältä. Kodista yritän tehdä mahdollisimman viihtyisän. Mutta jotenkin tämä ympäristö, kun tuonne ulos menee, se vain saa mielen matalaksi ja ahdistuksen nousemaan pintaan samantien. Kaikkialla on niin rumaa, rumia betonilähiöitä vieri vieressä, se kuolettaa inspiraationi ja luovuuteni, tahtoisin asua jossain metsämökissä luonnon ja kaiken sen tarjoaman kauneuden ja rauhan keskellä. Täällä ei rauhasta usein ole tietoakaan, tänäänkin heräsin yläkerran naapurin möykkään ennen herätystäni. Heti, kun vain tulee mahdollisuus, toivon, että mieheni saisi alansa töitä vielä jostain toisaalta, niin nostamme heti kytkintä. Mutta on tämä ankeaa tuntea olevansa loukussa, mutta rakastan miestäni enkä haluaisi erota.

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoidetut tiet ja katuvalot.

Tiet kyllä aurataan. Talvella katuvaloksi riittää täysikuun loiste helmihangilla.  🥰 

Teille jotka olette loukussa kaupungissa, entä jos muuttaisitte kaupungissa jonnekin syrjempään? Kyllä pääkaupunkiseudultakin löytyy syrjäisiä kolkkia luonnonhelmassa, josta kuitenkin pääsee hyvin autolla töihin kaupunkiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hoidetut tiet ja katuvalot.

Tiet kyllä aurataan. Talvella katuvaloksi riittää täysikuun loiste helmihangilla.  🥰 

Voi käyttää myös otsalamppua ja taskulamppua. Hyvin näkee niillä. Asun maaseudulla ja parempaa ei voi olla elämä. 

Jaa. Mulla se on toisin päin. Kiva jos joku haluaa asua täällä skutsissa, itse kaipaan stadiin niin että sydämeen sattuu. En kestä lestadiolaisia, juoruilua, kyttäämistä ja lehmänpaskan hajua. Maisemat on kauniit mutta nuo tekee asumisesta sietämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Olen pikku maalaiskylästä kotoisin, siellä kasvanut. Nyt asunut pk seudulla 10 vuotta, aluksi oli hauskaa, enää ei ole ollut muutamaan vuoteen. Miehen töiden takia täällä olen ansassa. Vihaan tätä paikkaa, masentaa, haluan pois.

 

 

 

T. Espoossa asuva

Miten sattuikaan, minulla samantyyppinen ansatilanne. Kaipuutani maaseudun rauhaan ja sieltä käsin hoitaa asioita jotka siellä asiointia vaatii vaatisi minulta myös avioeroa, olen siis sananmukaisesti ansassa ja koko ajan hermot on kireällä ja ahdistaa ja masentaa kun kaupunkielämä on kohdallani osoittautunut todella huonoksi valinnaksi, taustalla lapsuus/nuoruus maalla, maalta pääsee helposti asioimaan isompiin kaupunkeihin, ei mitään ongelmaa ollut silloinkaan, eikä asiat jääneet hoitamatta vaikka asui/asuu maalla. Tämä vilinä, hulina ja ihmismäärät saavat minut voimaan sisäisesti todella pahoin. 

 

 

Ihanaa löytää joku, joka voi samaistua ja toisinpäin. Itse olen satakunnasta ja sinne takaisin halajan. En myöskään haluaisi kuin vain käydä silloin tällöin kaupungissa hoitamassa pakolliset asiat ja ostokset. Tänä vuonna tilanne on jotenkin entisestään pahentunut itseni kohdalla ja sisimmässäni suorastaan huudan, kun haluan pois täältä ja kaikki lomat ja muut vapaat pyrin aina olemaan pois täältä. Kodista yritän tehdä mahdollisimman viihtyisän. Mutta jotenkin tämä ympäristö, kun tuonne ulos menee, se vain saa mielen matalaksi ja ahdistuksen nousemaan pintaan samantien. Kaikkialla on niin rumaa, rumia betonilähiöitä vieri vieressä, se kuolettaa inspiraationi ja luovuuteni, tahtoisin asua jossain metsämökissä luonnon ja kaiken sen tarjoaman kauneuden ja rauhan keskellä. Täällä ei rauhasta usein ole tietoakaan, tänäänkin heräsin yläkerran naapurin möykkään ennen herätystäni. Heti, kun vain tulee mahdollisuus, toivon, että mieheni saisi alansa töitä vielä jostain toisaalta, niin nostamme heti kytkintä. Mutta on tämä ankeaa tuntea olevansa loukussa, mutta rakastan miestäni enkä haluaisi erota.

Sielunmaisemani on kopiosi. Aluksi tuntui todella mielekkäältä asua kaupungissa, nyt on tilanne niin päinvastainen kuin olla ja voi. Kun kävimme maalla kesälomalla, paruin kuin pikkutyttö etten halua lähteä täältä (siis sisäisesti näin sanoin itselleni), mutta avoimesti itkin. Mitä lähemmäksi kotia tulimme, sen kauhemmaksi olotilani muuttui, olin 3 viikkoa täysin hakoteillä, aivot muualla, kroppa fyysisesti täällä, silloin ajattelin, etten koskaan voi edes mennä sukuloimaan maalle koska näin vaikeaa sieltä on lähteä, etten pääse kaupunkirytmiin takaisin mitenkään. Koko ajan pää on jossain muualla, eli tilanne on siten haastava ja jopa poikkeuksellisen hankala, ei ihminen sisäiselle tahdolleen voi pyristellä kauan vastaan, voi pian pää seota ja löytää itsensä jostain terapian penkiltä. 

Ei muuta kuin päätöksiä 

Me muutettiin 2.5v sitten ja hienosti on mennyt. Rahalle saa huomattavasti enemmän vastinetta 25000 asukkaan kylässä kuin Helsingissä. 

Kohteissakin on valinnan varaa. Suomessa kun riittää 10-50km sivuun isolta kylältä ja ollaan. Jo ihan pöndellä 

Minä muutin pari vuotta sitten maalle ja olen todella tyytyväinen ratkaisuun. En siis minnekään maaseutukeskukseen enkä edes kylään vaan syvemmälle maaseudulle. Täällä ei ole katuvaloja eikä julkinen liikenne kulje, mitkä oli tärkeitä kriteerejä asuinpaikan valinnassa. Ei katuvaloja, ei koulua tai muitakaan palveluja lähistöllä = oma rauha taattu. Teen töitä etänä ja netti pelaa moitteetta valokuidulla. Kaupungissa käyn noin kerran viikossa ruokakaupassa ja samalla näyttäydyn työpaikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Olen pikku maalaiskylästä kotoisin, siellä kasvanut. Nyt asunut pk seudulla 10 vuotta, aluksi oli hauskaa, enää ei ole ollut muutamaan vuoteen. Miehen töiden takia täällä olen ansassa. Vihaan tätä paikkaa, masentaa, haluan pois.

 

 

 

T. Espoossa asuva

Miten sattuikaan, minulla samantyyppinen ansatilanne. Kaipuutani maaseudun rauhaan ja sieltä käsin hoitaa asioita jotka siellä asiointia vaatii vaatisi minulta myös avioeroa, olen siis sananmukaisesti ansassa ja koko ajan hermot on kireällä ja ahdistaa ja masentaa kun kaupunkielämä on kohdallani osoittautunut todella huonoksi valinnaksi, taustalla lapsuus/nuoruus maalla, maalta pääsee helposti asioimaan isompiin kaupunkeihin, ei mitään ongelmaa ollut silloinkaan, eikä asiat jääneet hoitamatta vaikka asui/asuu maalla. Tämä vilinä, hulina ja ihmismäärät saavat minut voimaan sisäisesti todella pahoin. 

 

 

Ihanaa löytää joku, joka voi samaistua ja toisinpäin. Itse olen satakunnasta ja sinne takaisin halajan. En myöskään haluaisi kuin vain käydä silloin tällöin kaupungissa hoitamassa pakolliset asiat ja ostokset. Tänä vuonna tilanne on jotenkin entisestään pahentunut itseni kohdalla ja sisimmässäni suorastaan huudan, kun haluan pois täältä ja kaikki lomat ja muut vapaat pyrin aina olemaan pois täältä. Kodista yritän tehdä mahdollisimman viihtyisän. Mutta jotenkin tämä ympäristö, kun tuonne ulos menee, se vain saa mielen matalaksi ja ahdistuksen nousemaan pintaan samantien. Kaikkialla on niin rumaa, rumia betonilähiöitä vieri vieressä, se kuolettaa inspiraationi ja luovuuteni, tahtoisin asua jossain metsämökissä luonnon ja kaiken sen tarjoaman kauneuden ja rauhan keskellä. Täällä ei rauhasta usein ole tietoakaan, tänäänkin heräsin yläkerran naapurin möykkään ennen herätystäni. Heti, kun vain tulee mahdollisuus, toivon, että mieheni saisi alansa töitä vielä jostain toisaalta, niin nostamme heti kytkintä. Mutta on tämä ankeaa tuntea olevansa loukussa, mutta rakastan miestäni enkä haluaisi erota.

Ymmärrän teitä kaipailijoita oikein hyvin kun tässä terassilla päiväkahvia nautin eikä kuulu muuta kuin lehtien havinaa katsellessani kaunista järvimaisemaa. Kohta voisi käydä laskemassa muikkuverkot, keräämässä hieman mustikoita ja vattuja sekä kanttarelleja. Illalla sitten puilla lämmitettävä sauna löylykuntoon ja pulahdus kristallinkirkkaaseen lähdevesijärveen. Lauantaina vois vaihteeksi lämmittää savusaunan.

Mulla samoja ajatuksia. Olen lopen kyllästynyt Helsinkiin, sen ihmispaljouteen, ruuhkiin ja jatkuvaan rakentamiseen ja työmaihin. Haluan lisää tilaa ympärilleni sekä rauhaa ja hiljaisuutta. Nuorempana Helsinki oli ihan paras paikka asua, mutta nyt kaipaan totaalista maisemanvaihdosta jonnekin maaseudun rauhaan.

Minä muutin maalle hiljattain perheeni kanssa. 

Olen kotoisin pk-seudulta, mutta vietin lapsuuteni kesät aina maalla sukulaisissa. Viihdyin molemmissa ympäristöissä, mutta ymmärsin vasta nelikymppisenä, miten nykyaikainen kaupunkielämä kuormittaakaan itseäni. Äänet, saasteet, kiire, hajut...muutin siis maalle, kirkonkylään, josta on noin 100km lapsuuteni maalaismaisemiin. 

Täällä on ihan toimivat peruspalvelut terkkarista kauppoihin, kouluihin ja apteekkiin. Lähin kaupunki on 40km päässä, bussilla 45 minuuttia tai autolla puolisen tuntia. Busseja kulkee yllättävän hyvin, parhaimmillaan tunnin välein, ja ainakin toistaiseksi taksikin on tullut tilattaessa. 

Pienen epävarmuuden kanssa eläminen toki kuuluu täällä asiaan, mutta sitä pitää vaan oppia sietämään. Joskus netti pätkii toivottoman paljon, joskus joku peruspalvelu on poissa käytöstä jopa viikkoja. 

En ole katunut muuttoamme, eikä kukaan perheenjäsen ainakaan ääneen ole toista mieltä. 

Ostimme kuolinpesältä edullisesti vanhan mutta hyväkuntoisen talon, täällä on tilaa olla ja elää. 

Piha on iso ja tonttinaapurit elävät ns. vanhalla tyylillä eli vaikka näköyhteys onkin, ei pyöritä tontin rajoilla turhaan tai tulla väkisin juttusille, iltaisin ja öisin ollaan hiljaa. 

Silloin kun käyn "isolla kirkolla", huomaan pian miten älyttömästi se ihmisvilske ja äänten sekamelska rasittaakaan. Ai niin, verenpaineeni muuten laski muuttomme myötä! Olen kuullut että näin voi käydä joillekin.

Lasten kanssa me ei ihan maalle päädytty. Mutta kehyskuntaan missä on alle 2km palveluihin ja 1km oikealle landelle. 

Tää toimii meillä. Kun pääsevät pyörillä ja kävellen kavereilleen kouluun ja harrastuksiin yms. Ei oo niin kuski riippuvaista. 

Itsekseni voisin asua vaikka ihan korvessakin. Työt on 90% etää ja sosiaalinen tarve on aika vähäistä 

M44

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin päätöksiä 

 

Me muutettiin 2.5v sitten ja hienosti on mennyt. Rahalle saa huomattavasti enemmän vastinetta 25000 asukkaan kylässä kuin Helsingissä. 

 

Kohteissakin on valinnan varaa. Suomessa kun riittää 10-50km sivuun isolta kylältä ja ollaan. Jo ihan pöndellä 

Tämä on ihan totta, Suomi on täynnä -yllättävän elinvoimaisiakin- kyliä! Juurikin tuo 10-50km johonkin suuntaan on paikkansapitävä etäisyys. 

ps. Minulla on sukua alueella, jota media surkuttelee säännöllisesti muuttotappiopaikaksi jossa ei tapahdu mitään jne. Paikalliset kokevat asian aivan toisin! He tekevät, järjestävät, ihmiset viihtyvät ja viime aikoina jopa lapsia on syntynyt ennätystahtia. Nuoret työllistyvät hyvin, yrittäjiä on paljon. Jostain syystä näistä ei tehdä yhtäkään uutisotsikkoa Hesariin, keskitytään vaan märehtimään mediaaneja ja suljettua rajaa. :D 

Vierailija kirjoitti:

Teille jotka olette loukussa kaupungissa, entä jos muuttaisitte kaupungissa jonnekin syrjempään? Kyllä pääkaupunkiseudultakin löytyy syrjäisiä kolkkia luonnonhelmassa, josta kuitenkin pääsee hyvin autolla töihin kaupunkiin. 

Tosin kalliita ovat monet näistä. Ainakin, jos omakotitalon haluaa. 

Ei siellä pk-seudulla tarvitse työn takia asua. Alle sadan kilometrin säteellä on useita pikkupaikkakuntia, ja useista pääsee stadiin jopa julkisilla.