Pääsin terapiaan, mutta terapeutin neuvot tuntuvat jopa asiattomilta. Eihän tämä voi olla normaalia?

Terapiassa pyritään ettei välttämiskäyttäytymiseen rohkaista. Eli heidän neuvo on se, että menet juhliin. Itsekin tiedät, ettei juomIsesta koidu mItään hyvää eikä se ole pakollista. 

Lapsen koetat hankkia silloin kun olet valmis. 

Ehkä ensin opin tielle? Tai vakituiseen työpaikkaan. Avioliittoon? 

Itse kävin nuorena terapiassa ja kokemus oli, että mitään ei uskalla sanoa tai yritetään tehdä jotenkin hullummaksi kuin on ja saada joku dg ja lääkitys.

Takuulla isoihin traumoihin on tärkeää saada käsittelyapua, mutta itse paranin masennuksesta paremmin käsittelemällä asioita itse ja kirjallisuuden avulla. Olen tehnyt todella paljon ajatustyötä itseni ja ihmissuhteiden ja oman käytökseni osalta ja jo alle kolmekymppisestä elänyt todella onnellista ja tasapainoista elämää ihanassa suhteessa (olen nyt 40).

Julkisella puolella varsinkaan ei monesti pysty vaihtamaan terapeuttia, vaan joutuu vaan jollekin kun viimein pääsee ja jos haluaisi vaihtaa, niin mahdotonta on. Eri asia jo on varaa maksaa itse yksityinen ja valikoida testaten haluamansa.

Yksi entinen työkaveri oli aivan kaamea ihminen. En tiedä ketään, kuka olisi pitänyt hänestä. Sellainen, joka vaan pälätti omia asioitaan muiden päälle ja ei kuunnellut sanaakaan. Hän lähti kouluttautumaan terapeutiksi :D

En koe olevani surkuttelija tai voivottelija, enkä uhriutuva. Päinvastoin, olen tottunut siihen että ei saa valittaa, pusken väkisin pahan olon läpi ja havahdun vasta kun alan saamaan fyysisiä oireita stressistä. En tykkää avautua ystäville, kavereille tai oikein puolisollekaan joistain asioista. Toivoin terapialta sitä että saan avata ongelmani yksityiskohtaisesti ihmiselle, joka pystyisi tarkastelemaan ongelmiani objektiivisesti ja auttaisi työstämään niitä.

Jäin todella jumiin tuohon lapsikommenttiin koska se tuntui sata kertaa pahemmalle kuin mikään kavereiden tai sukulaisten vitsikäs "noh millos tulee jälkikasvua?" kommentti. Koska sen sanoi ihminen jonka pitäisi olla täysin perillä kaikista ongelmista mitä asiaan liittyy. Ja siitä ettei minulla ole resursseja toteuttaa tuota haavetta nyt, eikä millään realistisella aikataululla. Olen kertonut siitä etten ole päässyt työelämään kiinni vaikka kuinka haluaisin, jos tulisin nyt raskaaksi minulla ei olisi kirjaimellisesti yhtään mitään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hänhän on aivan sekaisin. Vaihda terapeuttia.

Tämäja tee valitus kokemastasi "terapiasta" esimerkkeineen.

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa pyritään ettei välttämiskäyttäytymiseen rohkaista. Eli heidän neuvo on se, että menet juhliin. Itsekin tiedät, ettei juomIsesta koidu mItään hyvää eikä se ole pakollista. 

 

Lapsen koetat hankkia silloin kun olet valmis. 

 

Ehkä ensin opin tielle? Tai vakituiseen työpaikkaan. Avioliittoon? 

Eikö tuo ole juuri välttelyä. Jos haluaa lapsen, niin sitten hankkii lapsen eikä mene opiskelemaan. Olet sinäkin harvinaisen paska terapeutiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli terapeutti, josta tuli vaikutelma että hän on ehkä aika hyväosainen ja elänyt varjeltua elämää aina. Hän ei ymmärtänyt rahaongelmia ollenkaan, vaan sanoi, että kyllä nyt jotenkin yhteiskunta voisi enemmän tukea. (Olin toki Kela-terapiassa joten maksoin itse vain osan, mutta muista taloudellisista asioista puheenollen). Lisäksi jos kerroin tilanteesta jossa joku toinen oli väärinkohdellut, hän koitti keksiä puolustuksen millä perusteella toinen ei olisi kuitenkaan tarkoittanut. En usko, että se oli joku tekniikka muuttaa asiakkaan liian negatiivista näköalaa, vaan ihan vaan kyvyttömyyttä hyväksyä, että ihmisillä voi oikeasti olla monenlaisia vaikutteita. Terapeutin pitäisi syvällisesti ymmärtää ihmisen psyyken pimeääkin puolta, ja ehkä mieluummin jättää vaihtoehdot auki, jos ei voi tietää miksi joku toinen on loukannut. Tuntui, että hän koittaa painaa villasella ja pakottaa ajattelemaan, että ihmiset ovat hyviä. Mielestäni toimivampi lähestymistapa olisi ainakin ottaa vastaan huonosti kohdelluksi tulleen tunne, eikä vaan koittaa lähteä poistamaan sitä kokemusta turhana.

Luulen että saan kiinni ajatuksesta. Tämä voi mennä myös toisin päin, julkisella ehkä oletetaan että psykiatristen sairauksien lisäksi on automaattisesti muitakin ongelmia elämänhallinnassa. Monilla onkin ja on hyvä että ne tiedostetaan. Mutta joo, täysin erilainen käsitys siitä mikä on esimerkiksi terapian todellinen kustannus korvauksen jälkeenkin. Että ei sitä millään yleistuella makseta vaan on löydettävä muita auttavia tahoja. 

Perhetaustaltaan keskiluokkaisella, vastavalmistuneella psykologilla ja turvakodin kokeneella kriisityöntekijällä on täysin erilaiset lähtökohdat. Molemmat voivat silti toimia myös terapeutteina.   

Varmaan jonkinlaisena terapeuttina, mutta ei psykoterapeuttina. Siihen on oma koulutus, eikä pelkkä psykologin koulutus riitä. 

Juu, tarkoitin siis sitä että psykoterapeuteilla voi olla monenlainen pohjakoulutus ja tausta mikä vaikuttaa potilaan kohtaamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava joskus kertoo oivalluksista, joita on saanut terapiassa. En ole hänelle kertonut, mutta niitä kuunnellessa mietin mielessäni, että minun 5-vuotias lapsenikin on tuon asian jo oivaltanut. Joten ei se terapia kovin kummoista keskustelemista ole.

Mutta toisaalta sullekin voi tulla oivalluksia, joita muut ovat hiffanneet jo aikoja sitten?

Totta kai! Ja tuleekin. Edelleen se terapia ei silti ole sen kummempaa keskustelemista.

Vierailija kirjoitti:

Samanlaisia kokemuksia. Mä menin terapiaan, kun puoliso oli jäänyt kiinni pettämisestä ja aviokriisi oli päällä. Pelkona oli, että menee perheen koti, lapsien lapsuus ydinperheessä ja niin edelleen. Terapeutin neuvo oli, että "suurin osa liitoista päättyy eroon, ehkä sun kannattaisi vaan erota". Siis mitä helvettiä? En mä tarvi terapiaa siihen, että sanon miehelleni haluavani erota, vaan siihen, että saisin pääkopan kestämään tuon tapahtuneen.

Toinen asia mitä terapiassa (eri terapeutti) koitin käydä läpi oli vaikea äitisuhde. Terapeutin neuvo oli: "aikuinen päättää kenen kanssa on tekemisissä, ehkä sun ei kannattaisi olla tekemisissä äitisi kanssa". Just just.... vitullisen hieno neuvo terapeutilta tosiaan.

Juu-u. Monen terapeutin ratkaisu kaikkeen on juurikin katkaista yhteydenpito / erota, on ongelma mikä tahansa. Onhan tuo vähän alkeellista mutkat suoriksi vetämistä. Terapeutin pitäisi opettaa kompromissejä ja mukautumista sekä mukauttamista eikä itsekästä luovuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli terapeutti, josta tuli vaikutelma että hän on ehkä aika hyväosainen ja elänyt varjeltua elämää aina. Hän ei ymmärtänyt rahaongelmia ollenkaan, vaan sanoi, että kyllä nyt jotenkin yhteiskunta voisi enemmän tukea. (Olin toki Kela-terapiassa joten maksoin itse vain osan, mutta muista taloudellisista asioista puheenollen). Lisäksi jos kerroin tilanteesta jossa joku toinen oli väärinkohdellut, hän koitti keksiä puolustuksen millä perusteella toinen ei olisi kuitenkaan tarkoittanut. En usko, että se oli joku tekniikka muuttaa asiakkaan liian negatiivista näköalaa, vaan ihan vaan kyvyttömyyttä hyväksyä, että ihmisillä voi oikeasti olla monenlaisia vaikutteita. Terapeutin pitäisi syvällisesti ymmärtää ihmisen psyyken pimeääkin puolta, ja ehkä mieluummin jättää vaihtoehdot auki, jos ei voi tietää miksi joku toinen on loukannut. Tuntui, että hän koittaa painaa villasella ja pakottaa ajattelemaan, että ihmiset ovat hyviä. Mielestäni toimivampi lähestymistapa olisi ainakin ottaa vastaan huonosti kohdelluksi tulleen tunne, eikä vaan koittaa lähteä poistamaan sitä kokemusta turhana.

Luulen että saan kiinni ajatuksesta. Tämä voi mennä myös toisin päin, julkisella ehkä oletetaan että psykiatristen sairauksien lisäksi on automaattisesti muitakin ongelmia elämänhallinnassa. Monilla onkin ja on hyvä että ne tiedostetaan. Mutta joo, täysin erilainen käsitys siitä mikä on esimerkiksi terapian todellinen kustannus korvauksen jälkeenkin. Että ei sitä millään yleistuella makseta vaan on löydettävä muita auttavia tahoja. 

Perhetaustaltaan keskiluokkaisella, vastavalmistuneella psykologilla ja turvakodin kokeneella kriisityöntekijällä on täysin erilaiset lähtökohdat. Molemmat voivat silti toimia myös terapeutteina.   

Varmaan jonkinlaisena terapeuttina, mutta ei psykoterapeuttina. Siihen on oma koulutus, eikä pelkkä psykologin koulutus riitä. 

Aina tämä on tätä samaa, kun on niin samanlaisia nimikkeitä ja koulutuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava joskus kertoo oivalluksista, joita on saanut terapiassa. En ole hänelle kertonut, mutta niitä kuunnellessa mietin mielessäni, että minun 5-vuotias lapsenikin on tuon asian jo oivaltanut. Joten ei se terapia kovin kummoista keskustelemista ole.

Mutta toisaalta sullekin voi tulla oivalluksia, joita muut ovat hiffanneet jo aikoja sitten?

Ammattilainen voi laittaa ihmisen päähän myös haitallisia "oivalluksia".

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa pyritään ettei välttämiskäyttäytymiseen rohkaista. Eli heidän neuvo on se, että menet juhliin. Itsekin tiedät, ettei juomIsesta koidu mItään hyvää eikä se ole pakollista. 

 

Lapsen koetat hankkia silloin kun olet valmis. 

 

Ehkä ensin opin tielle? Tai vakituiseen työpaikkaan. Avioliittoon? 

Kaverin välttämiskäyttäytyminen on ihan ennallaan 5 vuoden terapian jälkeen. Joten en ihan osta tuota, että siellä ei välttämiskäyttäytymistä katsottaisi hyvällä. Terapian alkamisen jälkeen se jopa vahvistui voimakkaasti.

Kuulostaa oudolta terapeutilta. Ymmärtäisin tuollaiset menetelmät joltain osaamattomalta lähihoitajalta, joka yrittää vaan tsempata vastaanotolla olevaa yleispätevillä lauseilla. Terapeutin kuuluisi osata tuossa tilanteessa yrittää tarkemmin avata ajatusrakenteita ja tunnetiloja ja niiden yhteyksiä ja löytää sinulle keinoja niiden tarkasteluun ja hallintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava joskus kertoo oivalluksista, joita on saanut terapiassa. En ole hänelle kertonut, mutta niitä kuunnellessa mietin mielessäni, että minun 5-vuotias lapsenikin on tuon asian jo oivaltanut. Joten ei se terapia kovin kummoista keskustelemista ole.

Mutta toisaalta sullekin voi tulla oivalluksia, joita muut ovat hiffanneet jo aikoja sitten?

Ammattilainen voi laittaa ihmisen päähän myös haitallisia "oivalluksia".

Puhutko nyt ammattilaisista vai "ammattilaisista"?

Kaipa tuo terapeutti yritti tuoda uusia ajatuskulmia lukkiutuneisiin ajatuksiisi.

Itselläni on ollut samankaltaisia ongelmakohtia elämässä, mutta en ole missään terapiassa käynyt. Kun huomasin, että en viihdy tilanteissa joissa on paljon humalaisia ihmisia, en ole sellaisiin mennyt. Ei ole ollut mikään ongelma olla menemättä.

Joskus olisin halunnut lapsia, mutta elämäntilanne ei ollut koskaan oikea tai mies sopiva isäksi. Nelikymppisenä vasta löysin hyvän miehen ja hän ei halunnut lapsia lisää, kaksi teiniä hänellä oli ennestään. Sopeuduin tilanteeseen ja aloin suunnata ajatukset elämästä nauttimiseen ilman lapsia ja ihan hyvä elämä on ollut. Olemme voineet tehdä ihania matkoja ja retkeillä monin tavoin kotimaassakin ja arki on ollut harrastuksia ja rauhallista elämää. Pikkulasten seurastakin saamme nykyään nauttia miehen lastenlasten muodossa, on ollut yökyläilyjä ja yhteisiä matkoja.

Minun terapeutti neuvoi minua tulemaan tänne avautumaan kohtaamistani vastoinkäymisistä.

Tai iltalehdelle. 

Viimeinen asia, mitä tässä vaiheessa haluan on että henkilökohtaisia asioitani räävitään julkisesti ja mahdollisesti entiset kiusaajani ja ylipäätään koko tuttavapiirini tietäisi millaisten asioiden kanssa painin.

Ja tästä pitäisi vielä maksaakin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava joskus kertoo oivalluksista, joita on saanut terapiassa. En ole hänelle kertonut, mutta niitä kuunnellessa mietin mielessäni, että minun 5-vuotias lapsenikin on tuon asian jo oivaltanut. Joten ei se terapia kovin kummoista keskustelemista ole.

Mutta toisaalta sullekin voi tulla oivalluksia, joita muut ovat hiffanneet jo aikoja sitten?

Ammattilainen voi laittaa ihmisen päähän myös haitallisia "oivalluksia".

Tai valemuistoja. Tulittekos koskaan sellaista skenaariota ajatelleeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlaisia kokemuksia. Mä menin terapiaan, kun puoliso oli jäänyt kiinni pettämisestä ja aviokriisi oli päällä. Pelkona oli, että menee perheen koti, lapsien lapsuus ydinperheessä ja niin edelleen. Terapeutin neuvo oli, että "suurin osa liitoista päättyy eroon, ehkä sun kannattaisi vaan erota". Siis mitä helvettiä? En mä tarvi terapiaa siihen, että sanon miehelleni haluavani erota, vaan siihen, että saisin pääkopan kestämään tuon tapahtuneen.

Toinen asia mitä terapiassa (eri terapeutti) koitin käydä läpi oli vaikea äitisuhde. Terapeutin neuvo oli: "aikuinen päättää kenen kanssa on tekemisissä, ehkä sun ei kannattaisi olla tekemisissä äitisi kanssa". Just just.... vitullisen hieno neuvo terapeutilta tosiaan.

Juu-u. Monen terapeutin ratkaisu kaikkeen on juurikin katkaista yhteydenpito / erota, on ongelma mikä tahansa. Onhan tuo vähän alkeellista mutkat suoriksi vetämistä. Terapeutin pitäisi opettaa kompromissejä ja mukautumista sekä mukauttamista eikä itsekästä luovuttamista.

Juuri niin. Terapiasta ei oikein ole kriittistä kaskustelua Suomessa. Sknulla oli hyvä kritiikin kohde viestissäsi.

Itse olen ihmetellyt terapian itsekeskeisyyttä. Vaikka terapian kuuluukin keskittyä yksilöön, niin siellä unohtuu täysin se, että se yksilö kuitenkin elää yhteisössä, jossa on muita ihmisiä. Ja niillä muilla ihmisillä on ihan normaalit tunteet ja reaktiot.

Näin ollet, jos yksilö katkoo välejä, pitää tiukkoja rajoja ja uhriutuu, niin on aivan luonnollista, että ihmiset ympärillä karttavat ja yksinäisyys on seurana. Sitten kipuillaan yksinäisyyden kanssa.

Olen nähnyt tätä tapahtuvan. Ja kyllä todella ihmettelin, että mikä terapian tarkoitus on. Lisätä yksinäisyyttä, vaikka se oli terapiaan mennessä yksi keskeisiä ongelmia?

Tulin jätetyksi pitkän liiton jälkeen, ja ero oli erittäin kivulias. Hain apua terapeutilta: kerran kävin hänen luonaan, minä lähinnä puhuin ja hän kuunteli. Toisella kerralla hän sitten UNOHTI tulla tapaamiseemme.  Hylkäämistraumaiselle ja tuossa elämäntilanteessa tuo ei ollut ainakaan parantava kokemus. Kävi mielessä, että olin varmaan tylsä asiakas, hän ei sitten jaksanut toista kertaa kuunnella. Selvisin sitten erosta ihan itse, en enää varannut aikaa kyseiselle terapeutille, enkä kenellekään muullekaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävin myös terapiassa aikoinaan ja mun trauma tausta oli sitä, että isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen lapsena ja hakkasi minua. Pakotti hakemaan koivun vitsaa ulkoa millä hakata minua ym. Kävin terapiassa, niin tämä typerä terapeutti vain totesi, että on aika raskas lapsuus ollut sinulla, mutta sen jälkeen halusi kuulla, että sano nyt jotain hyvää isästä, että onhan hän kuitenkin ollut jollain tavoin hyvä isä?!! Eli täysin manipuloidaan ihminen hakemaan jotain ns. hyvää lapsen raiskaajasta ja hakkaajasta? Silloin terapia ei mene oikein, jossa se uhrin pitää hakea jotain helvetin ihanaa ja kivaa jostain lasten raiskaajasta ? Näiden kanssa pitää olla erittäin tarkka ja vaihtaa toiseen. 

Wtf???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava joskus kertoo oivalluksista, joita on saanut terapiassa. En ole hänelle kertonut, mutta niitä kuunnellessa mietin mielessäni, että minun 5-vuotias lapsenikin on tuon asian jo oivaltanut. Joten ei se terapia kovin kummoista keskustelemista ole.

Mutta toisaalta sullekin voi tulla oivalluksia, joita muut ovat hiffanneet jo aikoja sitten?

Ammattilainen voi laittaa ihmisen päähän myös haitallisia "oivalluksia".

Tätä tuntuu olevan. Terapiassa käyneet ovat esim työyhteisössä kovin äkkivääriä ja jopa hankalia tyyppejä.