Tökeröin kuulemasi surunvalittelu?

"Ihmisen elämä on niin kuin kärpäsen kakka." 

Ja tämän sanoi pappi itkevälle leskelle miehensä hautajaisissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aivan kauhea! Ja yksi sukulaiseni kertoi, että hänen puolisonsa adressissa oli vähän samantapainen "lohdutus" elämän jatkumisesta, jossa selvästi viitattiin kirjoittajan omaan syntyvään lapseen. Aivan älytöntä!

Itse mietin, kun ukkini kuoli pari viikkoa oman lapseni syntymän jälkeen, että näin se menee. Yksi suvusta lähtee ja uusi elämä syntyy.  Kaunis ajatus, mikä lohduttaa.

Saat sinä miettiä niin omasta lapsestasi. Mutta jos joku ulkopuolinen olisi tullut kertomaan sulle, että nyt sua varmaan kovasti lohduttaa isoisän kuolemassa, kun meille syntyy lapsi, niin olisitko arvostanut?

Vierailija kirjoitti:

No ei ollut surunvalittelu, mutta loukkasi. Sain keskenmenon ja soitin neuvolaan, että en tarvitse enää seuraavaa aikaa. Terveydenhoitaja sanoi puhelimessa, "kiva kun soitit ja oikein ihanaa jatkoa".

🤣😂🤣😂

Ei nyt ehkä varsinaisesti tökerö, tiedän että voi olla vaikeaa tietää mitä sanoa, mutta yhden kaverin äidin reaktio silloin ihmetytti. Menetin perheenjäseniä Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, halusin jatkaa koulussa samaan aikaan kuin toisetkin heti kun koulut taas tammikuussa alkoi, kuten myös harrastuksissa, koska tuntui helpommalta että kaikki oli mahdollisimman tavallista arjessa. Yhden kaverin äiti ihmetteli kun olin mukana kun mentiin kavereiden kanssa kaupungille, kysyi että "mutta eikö sun pitäisi olla kotona eikä täällä?".

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuoli. 

Exäni totesi: "oot varmaan ihan paskana".

Mikä tässä siis oli loukkaavaa?

Mitä meinaatte tehdä mökille, myyttekö vai pidättekö itse? Ai niin ja osanottoni setänne kuoleman johdosta, oli tosi läheinen naapuri mulle.

Palstalla joku kertonut rakkaan läheisensä kuolleen. Joku tokaissut aina tökerösti, että pitää päästä yli kuolemasta. Ja lähes heti. Ja kaikki suru olisi muka epänormaalia ja heti töihin. Hohhoijaa.

Seuraa tositarina muutaman vuoden takaa.

Työkaveri soitti mulle töissä ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

"Missä Jarmo on, kun en ole pitkään aikaan saanut kiinni?"

Vastasin naureskellen että: "juu et sä saa jarmoa kiinni, se on Thaimaassa, Jarmo se lähti thaimaaseen heh heh".

Työkaveri kauhistui. "Ai kamalaa, miten siinä nyt noin kävi?! Koska se sattui?! KAUHEETA!"

Minä: "Juu on siitä jo pari viikkoa, olihan se tiedossa jo kauan aikaa, sovittu juttu, kauanhan se on siitä puhunut ja sinne halunnut"

Työkaveri: "ai HIRVEETÄ SIIS TEKIKS SE ITSARIN?"

Minä: "mitä hemmettiä sä sekoilet, kuka teki ITSARIN? Täh? Jarmo on Thaimaassa ja varmasti elää ja voi hyvin!"

Työkaveri: "ai THAIMAASSA, mä kuulin et sä sanoin TAIVAASSA, Jarmo lähti TAIVAASEEN! Olinkin vähän ihmeissäni että toinen on kuollut ja sä vaan naureskelet ja otat asian hyvin kepeästi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sehän oli vain koira. Lähe shoppailee". Tämmönen letkautus. ( itkin monta päivää ).

Monille ihmisille lemmikki saattaa olla kaikkein läheisin elävä olento.

Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei ollut surunvalittelu, mutta loukkasi. Sain keskenmenon ja soitin neuvolaan, että en tarvitse enää seuraavaa aikaa. Terveydenhoitaja sanoi puhelimessa, "kiva kun soitit ja oikein ihanaa jatkoa".

🤣😂🤣😂

Miten noin voi edes sanoa. 

Appiukon hautajaisissa kaikki sukulaiset vuorotellen ohjeisti minua ja miestäni pitämään huolta leskeksi jääneestä anopista. Kirjoittakaa sitten samalla kaikki tehtävät meille muistiin ettei unohdu. No tottakai pidetään, mutta olisi kiva jos te muutkin kävisitte välillä edes tervehtimässä tätä anoppia. Muutenkin kuin hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei nyt varsinaisesti surunvalittelu, mutta anoppini sanoi mulle isäpuoleni hautajaisten jälkeen, että kun näki minun itkevän tilaisuudessa, tuli vasta silloin mieleen että minäkin saatan surra isäpuoleni kuolemaa. Ei toki siinäkään tilanteessa esittänyt mitään surunvalittelua minulle, kertoi vain havaintonsa. Hän tiesi kyllä oikein hyvin, että isäpuoleni on ollut elämässäni alakouluikäisestä lähtien, oli meidän lapsille pappa jne. Että niin, mitäpä sitä näinkään läheistä ihmistä suremaan. 

Ei ollut verisukulainen, joten oletti ettet välittäisi? Minusta ihan normaali olettamus

Okei eli adoptiolapsen kuolema on ihan vaan sateinen päivä. Aha. 

Kun isäni kuoli ja surin sitän niin työkaveri totesi "mutta hänhän oli jo vanha". Silti, hän oli minun isäni eikä mikään poisheitettävä kulunut tavara.