Äitiys yksin, yhdessä osallistumattoman puolison kanssa vai jättääkö välistä?
Olen elämäntilanteessa jonka jokainen ratkaisumahdollisuus ahdistaa, mutta jokin niistä on valittava.
Minä ja mieheni olemme 34-vuotiaita, yhdessä oltu 5 vuotta. Suhteen alusta asti molemmilla on ollut toive lapsista, mutta vähän tuonnempana. Mies on sitoutunut, rakastava, lempeä ja kunnollinen kumppani, mutta valitettavasti ei loista metatyössä tai kodin pyörittämisessä. Kaikenlainen arjen suunnittelu, asioiden muistaminen ja hoksaaminen on vähitellen jäänyt minun vastuulleni, vaikka olen puhunut asiasta kumppanille ja opettanut aikataulutuksen, kotityöt, toistuvat toimet kotona ja sen ulkopuolella jne. Parisuhde on toiminut kahden aikuisen ihmisen perheenä, jossa molemmilla on omat työnsä ja menonsa eikä ole vaarallista, jos harrastuksista ehtii kotiin vasta iltamyöhään, jääkaapissa ole ruokaa tai haluaa viikonloppuaamuna nukkua yhteentoista. Mutta lasten kanssa ei voi elää näin.
Kello käy ja pian olisi päätettävä, mitä lastenhankinnan kanssa tehdään. Eroaminen vakaasta ja pääosin hyvästä suhteesta ryhtyäkseni itselliseksi äidiksi tuntuu radikaalilta ja suren mahdollisen lapsen isättömyyttä. Jos lapsi(a) tehdään tähän suhteeseen, arvaan olevani pääasiassa yksin vastuussa heistä, heidän tarpeistaan ja menoistaan, mikä todennäköisesti alkaa katkeroittaa. Ja jos päätän valita olla tekemättä lapsia ja pitäytyä nykyisellään toimivassa parisuhteessa, mietin varmaan ikuisesti millaista olisi olla ollut äiti ja olisiko sittenkin pitänyt.
Kokemuksia, näkemyksiä, vertaistukea?
Kommentit (26)
Teit niin tai näin niin tulet katkeraksi. Elämää ei voi ylianalysoida, suunnitella 100% valmiiksi ja suorittaa 24/7. Päätä mitä haluat ja elä se.
Naisena lapsten hankkiminen on helppoa, kun pitää vain olla möllöttää ja antaa pillua, mutta luuseri AP tarvitsee tähänkin neuvoja.
Nythän mies on saanut elellä kuin teinipojan kissanpäiviä, kun "äiti" on huolehtinut kaikesta. Eihän tuossa miehessä muuta vikaa ollut kuin ettei metatyö ja suunnittelu suju (tai hän jättää ne tarkoituksella AP:lle eli ns. weaponizing incomptence -tapaus).
Mutta jos mies todella itse haluaa lapsia, niin hänen pitää ymmärtää, että hänen elämänsä muuttuu myös ja hänen pitää sitoutua kotitöihin ja lapsiin -- muuten AP ei suostu tekemään hänestä isää. AP voi aloittaa ennen raskautumista vastuiden siirtämisen osittain miehen kontolle, että tämä saa harjoitusta sitten oikeaan lapsiperhearkeen. Siinähän sitten näkee selviääkö mies kaikesta, riittääkö motivaatio vai ei, ennen kuin raskaaksi ruvetaan.
Jos käy ilmi, että mies on vain vedättänyt AP:tä sanomalla, että haluaa myös lapsia, ja oikeasti ei haluakaan, sitten AP on vapaa tekemään omat ratkaisunsa, koska mies ei kelpaa kunnon aikuiseen parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Puhu miehen kanssa, kuitenkin on helpompaa kun mies joka on päälisin puolin kunnollinen on kuvioissa.
Teidän kummankin elämä tulee muuttumaan ja juuri täällä oli eilen ketju miten sitovaa on elämä pienen lapsen kanssa kun vanhempia on alusta asti kaksi, on se paljon helpompaa, älä anna lipsua siihen että vain sinä hoidat lapsen, mies pystyy hoitamaan vastasyntynyttä siinä kuin äitikin.
Viikonloppuna voi vuorotella kumpi nukkuu yhteen toita ja toisena päivänä toinen, siivooja kerran kuussa ei hajoita kahden työssä käyvän taloutta, metatyöt tulee kyllä tehtyä.
Ja ihan lapsen kannalta on hyvä, että on läheisiä aikuisia useampi kuin yksi, vaikka jos se toinen katkaisee jalan tai jotain pahempaa on lähellä ihminen joka on lapselle yhtä läheinen ja rakas.
Pystyt varmasti huolehtimaan lapsesta ja itsestäsi. Mutta jos sen lisäksi pitää siivota miehen sotkut, muistuttaa häntä hoidettavista asioista niin voi käydä raskaaksi.
No, jos mies palkkaa kotisiivouksen ja joskus lastenvahdin niin varmaan arki sujuu. Ruokaa saa tilattua kotiovelle. Toivottavasti ette asu omakotitalossa, siinä on liikaa hommaa. Eiköhän mies siinä mene teinin käytöksineen.
Niin niitä vapaita hyviä miehiä jotka haluaa lapsia onkin sitten ihan jonossa ap:n oven takana kun nykyinen on heivattu? Vai onko?