Hoikat, onko teillä "ruokamelua" (food noise)?

Syön riittävän terveellisesti kun on nälkä. Ei se painon ylläpitäminen sen ihmeempää vaadi.

On etenkin jos ei ole muuta tekemistä, töitä, askareita, sosiaalista kanssakäymistä. Vaan väsyneenä lojun kotona. Mutta itsekuri on se taikasana. En osta kotiin herkkuja ja tästä en halua neuvotella itseni kanssa. Asennoidun kaupassa itseeni kuin lapseen, karkki ja pullahyllyt kierretään kaukaa ja ostoslistassa pysytään!

Ei ole ruoka ajatuksia ja ärsyttää jatkuva ruokapuhe perheessä. Ei ole saatu ruokalautasta edes tyhjäksi, kun jo mietitään ääneen seuraavaa ruokaa. 

Vierailija kirjoitti:

On etenkin jos ei ole muuta tekemistä, töitä, askareita, sosiaalista kanssakäymistä. Vaan väsyneenä lojun kotona. Mutta itsekuri on se taikasana. En osta kotiin herkkuja ja tästä en halua neuvotella itseni kanssa. Asennoidun kaupassa itseeni kuin lapseen, karkki ja pullahyllyt kierretään kaukaa ja ostoslistassa pysytään!

Jos jollekin kuulostaa ikävältä, niin ei se ole kun tulee rutiiniksi. Tulee hyvä olo kun ei mässää herkkuja koko ajan ja oma keho on keveä ja terve. Sitten sortuessa vaikka suklaalevyyn, olo on kyllä kurja. On lyhyt ja pieni se ilo hotkaista koko vuorokauden peruskulutus vartin sisään :(

Ei. Ennemminkin on ärsyttänyt, jos joku aina ensimmäisenä ajattelee ruokaa, koska pidän ruokaa enemmän välttämättömyytenä kuin elämän tarkoituksena.

Ei. Kuulostaa syömishäiriöiseltä. 

Joo aika usein ja sorrunkin epäterveellisyyksiin, mutta mahalaukku sanoo stopin nopeasti.

Aina ollut hoikka ja isompi ongelma, ettei tule syötyä riittävästi varsinkin kun harrastaa liikuntaa. Tulen kylläiseksi aika nopeasti eikä kovin herkästi tule nälän tunnetta.

Auschwitzista selviytynyt juutalaisnainen kertoi että nälkäisinä vangit juttelivat koko ajan ruuista. Kuvailivat ruokia joita heidän teki mieli, niiden makua, koostumusta, tuoksua, näköä. Se oli selviytymisvaiston seurausta ja auttoi heitä psyykkisesti selviytymään.

Mulla on yksi tuttu, lähes 7-kymppinen nainen, joka aiheuttaa paljon ruokamelua. Joskus toivon, että kun käymme heillä ja istutaan ruokapöydässä, hänen ei tarvitsisi sylki suusta roiskuen vouhkata mitä pöydässä on tarjolla ja mitä kukin ruoka sisältää. Hyvä, kun ei selitä tarkkaan työvaiheitakin. Niin väsyttävää. En pysty nauttimaan ruuasta. Hänen ruokansa myös sisältävät paljon E-koodeja kaikkien ruokakermojen yms. epäelintarvikkeiden muodossa. Silti hän luulee tekevänsä terveellistä ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Auschwitzista selviytynyt juutalaisnainen kertoi että nälkäisinä vangit juttelivat koko ajan ruuista. Kuvailivat ruokia joita heidän teki mieli, niiden makua, koostumusta, tuoksua, näköä. Se oli selviytymisvaiston seurausta ja auttoi heitä psyykkisesti selviytymään.

Heillä kaikilla oli syömishäiriö?

Yleensä ottaen ei ole. SItten kuitenkin: kuukautiskierron loppupuolella mulla on päivä tai max 2 päivää, kun iskee oikein kunnon mässyt. Sikäli ymmärrän niitä, joilla on vastaavat himot päällä koko ajan: ei ole helppoa vastustaa tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin, että kyse olisi ruokailun aiheuttamistä äänistä (itse en voi sietää), mutta kyse olikin ruoka-ajatuksista. Eikö jokaisella ole niitä? Anorektikoilla päivä pyörii kyseisten ajatusten ympärillä. 

Ruoka pyörii pakosta mielessä vain kun olisi pakko laittaa ruokaa lapsille. Joskus ahdistaa, kun sitä on joka päivä. Onneksi on valmisruokiakin, vaikkakin ovat huonompi vaihtoehto, mutta aina ei jaksa laittaa ruokaa.

Eli siis suomeksi mielitekoja? :D

Vierailija kirjoitti:

Hoikkia/normaalipainoisia koko perhe lastenlapsia myöten. Ja rakastetaan ruokaa, syömisen suunnittelua, reseptien tonkimista, kuvien kuolaamista. Ruuanlaittoon ja syömiseen käytetään aikaa ja vaivaa.

Neuroin juuri lapsenlapselleni joka söi aamiaista ja mietti jo lounasta sekä päivällistä syödessään, sukuun tulee! 

Meidän onni on pieniruokaisuus ja hyvälaatuinen kotiruoka, ei vaan mätetä jotain vatsantäytettä kiireessä koskaan. 

Eli eikös tuo juuri ole sitä foodnoisea?

Jotain tosi häiriintynyttä tossa kyllä on

No ei tosiaan. Mielenkiintoisempaakin tekemistä löytyy kuin syöminen tai ruoan ajattelu.

Olen laihduttanut 23 kiloa yhteensä, nykyään olen 174 cm, 78 kiloa. Eli kaukana hoikasta ihmisestä.

Mutta olen huomannut, että eipä enää tee mieli juurikaan mitään. Ei tule ajatuksia, että: "Nyt haluan todellakin syödä tätä!" Vaikea välillä keksiä, mitä söisi, kun kaikki vähän niin ja näin. 

Toki silloin kun aloitan esimerkiksi herkkujen syömisen, sitten tekisi joskus mieli syödä niitä enemmän.

Täytyn nykyään myös nopeammin kuin ennen.

Ei helevatan heleva.

Jos kuulee ääniä niin on psykoosissa.

Jos on pakkoajatuksia niin on mt-haasteita.

Mene hakemaan apua.

Olen normaalipainoinen (BMI 24) ja ajattelen ruokaa/syömistä lähes koko ajan kun olen valveilla. Joudun taistelemaan jatkuvasti sen kanssa, etten söisi mitään ylimääräistä. Punnitsen itseni joka aamu, jotta en vahingossakaan mene yli tietyn painorajan.

Ennen menkkoja on päivä tai pari, jolloin tekee mieli syödä koko ajan koko päivä järjettömässä ruuan himossa. Mulloin syöminen ei kiinnosta. Parisuhteessa ollessani, koulussa, opiskellessa, töissä yms. syön muodon vuoksi, kun on ruoka-ajat ja muut ympärillä syö, mutta ilman niitä tajuan illalla kello 21, että en ole syönyt koko päivänä mitään. Useimmiten syön sitten jotain ennen iltatoimia ja nukkumaan menoa, vaikka ei tee ollenkaan mieli. Varsinaista nälkää koen muutaman kerran vuodessa, mutta en kärsi myöskään päänsärystä, heikotuksesta, matalasta verensokerista tms.

Sisarukseni on aivan toista maata, vaikka on myös hoikka. Hänen kanssaan on ihan turha suunnitella tekevänsä yhtään mitään ilman, että varautuu siihen, että ohjelmaan kuuluu ruokailua varsinkin vähänkin pidemmän ajan kuluessa useampaan kertaan. On ollut pikkulapsesta asti vähän väliä nälkäinen, vaikka syö älyttömästi. Sama touhu jatkuu nyt aikuisenakin. Jos ei jostain syystä syö silloin, kun hänellä on nälkä, ei voi hyvin.