Onko täällä muita kolmen tai useamman pojan äitejä?

Halusin kuitenkin lisää lapsia ja sain tyttären, olin aika otettu!

Vuosien päästä halusin vielä yhden lapsen ja sain kuopukseni, pojan!

Olen kaikista heistä äärettömän onnellinen! On tosiaan ihan kiva kun on yksi tytärkin!

yritimme yli kolme vuotta.

En oo kehdannut koskaan kysyä. Vanhin on nyt 14 ja nuorin 2.

Olisihan se tyttökin kiva, mutta onneksi minulla on edes kummityttö.

mulla meinaan on 4 poikaa...... mutta myös 2 tyttöä.......

ajattelin yrittää vielä kerran, ja sain ihanan pojan! Eli jos tämä yhtään auttaa niin koskaan ei tiedä mitä elämällä on annettavaa, ja miten tulee asiat menemään. Ja jos ei ole fyysistä estettä, koita vielä, vaikka jonkun vuoden kuluttua, jos vaikka onnistuisi. Muistan sen kun sain kolmannen tyttäreni, ihan saman näköinen kun siskonsa, ja ajatteli vain että ei taas samaa. Mutta tämän lapsen kanssa käyn läpi pitkällistä sairautta, ja kaikki asiat on muuttuneet moneen kertaan. Jostain kumman syystä minulla on hyvin läheinen suhde poikaani, nyt 10v, eli luetaan toistemme ajatuksia, ja poika on jotenkin niin vilpitön ja miellyttävä ihminen että tuntuu suurelta lahjalta että on tämän lapsen saanut.

mulla sama tunne kuin sulla ap. poikia mullakin kolme. mutta en viiti täällä asiasta sen enempää, paskaa sataa niskaan kun alkaa kertomaan omasta olostaan. mutta tiedän miltä susta tuntuu!!!

neljän vuoden sisällä. Olin tietysti onnellinen terveistä lapsistani, mutta varsinkin mieheni kaipasi selvästi tytärtä perheeseemme. Itse toivoin salaa saavani vielä tytön. Kun pojat menivät kouluun vauvakuume iski ja saimme suloisen tyttären! Nyt lapsiluku on täynnä, vaikka eräs ennustaja ennusti minulle vielä yhtä lasta, poikaa...

mutta en ole katkera siitä etten saannut tyttöä, olen onnellinen että sain KOLME TERVETTÄ LASTA! Sukupuolella ei ole minulle mitään merkitystä, ei enää sen jälkeen kun hyvä ystäväni sai toistuvia keskenmenoja, erään läheisen lapsi syntyi vakavasti sairaana ja läheltä olen nähnyt myös muita sairaita lapsia. Siinä rinnalla sitä tajuaa kuinka onnekas itse on.



Prinsessaleikkejä voin halutessani leikiä sisarentyttäreni ja kummityttöni kanssa, ostella heille rimpsumekkoja ja vaaleanpunaista, tehdä tyttöjen juttuja. En ole koskaan ollut erityisen läheinen äitini kanssa, joten en kaipaa mitään äiti-tytärjuttuja. Nautin kun saan puuhata poikieni kanssa, jotka kaikki ovat hyvin erilaisia persoonia ja kiinnostuneita eri asioista, vanhin esim luonnontieteestä, seuraava liikunnasta ja musiikista, kolmas taas vasta vauva ja kaikki maailma on vielä avoinna hänelle.



Miksi naisen pitäisi olla katkera jos ei saa tytärtä? Eihän pojaton mieskään ole, jos on sinut itsensä kanssa ja voi olla onnekas että ylipäätään omaa lapsen...

kuvitella miten raskasta olisi, jos joku heistä sairastuisi. Siitä vaan ei mun kohdalla ole nyt kyse vaan ihan puhtaasti itsekkäästä halusta saada tytär ja elää elämää myös pienen tytön kanssa. Nähdä millaista se olisi. Puhumattakaan tulevaisuudesta. Pelkään, etteivät pojat pidä vanhempiinsa niin paljon yhteyttä kuin tytöt ja ole niin läheisiä. Ja miten sitten tulevien miniöitten kanssa pärjätään jne. jne.



No ehkä tällaisia seikkoja ei pitäisi vielä murehtia mutta silti usein katkerana ajattelen miksi kaikilla muilla on tyttöjä. Kurjaa olla kavereilleen katellinen.



Ap

Ulkopuolista hyvin suoraakin surkuttelua osakseni saan, tuntemattomlta ja tutuilta, minusta se on hyvin outoa ja inhottavaa.

Sen sijaan kolmen tytön kanssa tuntuisi että jotain on jäänyt puuttumaan. En kehtaisi sanoa tätä ääneen, mutta tältä tuntuisi ainakin näin etukäteen. Ja niin tuntuisi miehestänikin. Minua ei kiinnosta yhtään mitkään prinsessaleikit sun muut, ei meikkaaminen eikä shoppailu. Koulutukseni ja elinikäiset harrastukseni ovat miesvoittoisia. Uskon että pärjäisin kyllä tytönkin kanssa, mutta lauma tyttöjä ei ole minua varten.

Vierailija:

Pelkään, etteivät pojat pidä vanhempiinsa niin paljon yhteyttä kuin tytöt ja ole niin läheisiä. Ja miten sitten tulevien miniöitten kanssa pärjätään jne. jne.

Suhde lapsiin pysyy myöhemminkin läheisenä, jos se on sellainen myös silloin kun he ovat lapsia. Sinun pitää oikeasti olla kiinnostunut pojistasi, heidän harrastuksistaan ja mielenkiintonsa kohteista. Jos et ole, ei lapset tule luoksesi jatkossakaan innostuneena kertomaan kuulumisiaan, eivät halua esim tehdä kanssasi jotain mukavaa yms.

Sellainen suhde lapsiin pysyy aikuisena kuin olet itse sen luonnut.

Miniöitä on varmaan moneen lähtöön, mutta se miten itse suhtaudut heihin vaikuttaa paljoon. Jos " tuhoat" suhteen anoppina miniään tärkeilemällä, vähättelemällä tms niin tuskin tulet olemaan osa lastenlasesi elämää, koska välit heidän äitiinsä ei toimi.

Turha tälläistä on itkeä nyt, kun voit vielä ihan oikeasti vaikuttaa omalla käytökselläsi tulevaan. Muista myös se, että jos pojat aina vaikka vaina vaistonvaraisesti saava kokea, että äiti olisi mielummin ottanut tytön kuin pojan, niin suhde on jo huonollapohjalla... tuskin kovin läheinen sitten myöhemminkään.

tätä kohtaan (vaikka en sitä ikinä tunnustaisi muualla kuin av:lla!).

Itselläni on tyttöjä ja poikia, mutta jos PAKKO olis vain jompaa kumpaa valita, niin haluaisin mieluummin esim. kaksi poikaa kuin kaksi tyttöä!

Eikö yleinen ilmapiiri ole sellainen, että miestä, joka soittelee äidilleen esim. päivittäin, pidetään outona. Mammanpoikana, joka on jäänyt jollekin tasolle, on riippuvainen äidistään. Sen sijaan kukaan ei ihmettele, jos tytär soittelee äidilleen joka päivä.



Ja tuntuu, että tulevia miniöitä pitää kohdella silkkihansikkain, ettei vaan heitä mitenkään ärsyttäisi ja suhde lapsenlapsiin syntyisi. Tottahan se on, että lasten äidillä on heihin suurempi " valta" ja oikeus päättää asioista. Omille tyttärille uskaltaisi varmaan sanoa asioita suoraankin, ehkä jopa antaa neuvoja ja olla oma itsensä. No aika näyttää, miten asiat järjestyvät.



Ennen kaikkea olisi kiva jakaa näitä pohdintoja sellaisten kanssa, jotka laillani " kärsivät" . Ihanaa kuitenkin kuulla jo asiaa työstäneiltä, että olo helpottuu myöhemmin ajan kanssa.



T: Itsekäs ap

Sanoisin että sukupuolella ei ole tekemistä sen kanssa kuinka paljon lapsi aikuisena viihtyy vanhempien seurassa.

niin paljon että hiukan petyin kun kätiö sukupuolen ilmoitti. Mutta kun tästä alkujärkytyksestä selvisin, niin tytönkaipuu jäi.. ihan outoa, mutta en mitenkään toivo kolmannesta mahdollisesta tyttöä. (johtuu ehkä siitäkin että kaikki tuttavaperheiden tytöt kiukuttelevia, oikuttelevia ja vähän juonitteleviakin prinsessoja.) Omat reippaat pojat tekevät ylpeäksi. :)

Tämä teille jotka säälivät pelkkiä tyttöjä saaneita.

onneksi minulla on 2 ihANAA kummityttöä.... !!!!!

tunnen suurta surua siitä ettei minulla ole tyttöä. Eikä kyse ole siitä, ettenkö poikiani rakasta. Ja meillä kuopus vakavasti sairas ja toki ymmärrän että lapset ovat lahjoja, mutta silti...

Ei kukaan voi millään järkipuheella tai moraalisaarnalla saada minun tytön kaipuuta vähenemään.