Onko normaalia tajuta aikuisena, että sulla on aivan hirveät vanhemmat?

Minä aloin epäillä varhaisaikuudessa, kun selitin lääkärille, että minulla oli ihan sellainen normaali lapsuus, isä oli alkoholisti ja äiti ei pitänyt minusta, ja lääkäri sanoi, että ei tuo ole normaali lapsuus :D 

Perusasiat oli lapsena mielestäni kunnossa: ruokaa, sänky, joululahjoja, kesäisin huvipuistoon jne. Luulin että muissakin perheissä esimerkiksi pilkataan siitä, että on tunteita, haukutaan hirvittävillä tavoilla, kerrotaan aikuisten asoita lapsille, ja veljet saa vapaasti harjoittaa brutaaliakin väkivaltaa. 

Sitä toivoo alutajuisesti viimeiseen asti, että tulisi rakastetuksi ja hyvin kohdelluksi vanhempien tiimoilta.
Niin toivoin minäkin ja niin monet asiat annoin anteeksi ja siedin kakkakäytöstä. Siinä vaiheessa kun faija yritti syyttä tulla nyrkit pystyssä päälle (sekosi, kun pidin puoleni), oli pakko katkaista välit.
Kipeää teki, mutta hyvää. Hän oli se ihminen, jonka lähellä oli aina vaikea ja paha olla. Varsinkin jos olit sairas, niin silloin olit karmea lapsi ja syyllinen (mitä toki olin jo muutenkin hänen mukaansa).
Mä opin käsittelemään paremmin kipeää pakko-pesäeroa isästä tutustuttuani narsismiin. Palaset loksahti paikalleen ja asiat sai nimen. Narsistit ei nåe toiminnassaan mitään vikaa eikä ne muutu. Kuun taivaalta lupaavat välillä, mutta sit sama kakka jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin epäillä varhaisaikuudessa, kun selitin lääkärille, että minulla oli ihan sellainen normaali lapsuus, isä oli alkoholisti ja äiti ei pitänyt minusta, ja lääkäri sanoi, että ei tuo ole normaali lapsuus :D 

 

Perusasiat oli lapsena mielestäni kunnossa: ruokaa, sänky, joululahjoja, kesäisin huvipuistoon jne. Luulin että muissakin perheissä esimerkiksi pilkataan siitä, että on tunteita, haukutaan hirvittävillä tavoilla, kerrotaan aikuisten asoita lapsille, ja veljet saa vapaasti harjoittaa brutaaliakin väkivaltaa. 

Joo meilläkin äiti kertoi sairauksistaan ja s-elämästään meille lapsille ja sanoi, että toivottavasti jompikumpi kuolee kohta, kun tappelimme väkivaltaisesti. -Ap ja se joka on vastaillut tähän ilman nimimerkkiä

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Äiti varmaan olisi koittanut tppaa jos olisin sanonut noin edes teininä. Ap

On normaalia. Melkoinen shokki kyllä. Itselleni ainakin.

AP miten vanhempasi ovat hirveitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Äiti varmaan olisi koittanut tppaa jos olisin sanonut noin edes teininä. Ap

Tai ainakin tppaa kaiken elämän sisältäni, jos ei niinkään fyysisesti. Vaikka joskus hän on esim. repinyt asioita kädestäni ja kantanut minut pakottamalla (aikuisena myös).

Vierailija kirjoitti:

AP miten vanhempasi ovat hirveitä? 

Tässä on monet kommentit minun mitä tähän on nyt tullut.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan ole. Jos olisi oikeasti noin niin sen tiedostaisi kyllä kokoajan. 

Usein lapsi rakastaa vanhempiaan ehdoitta. Aikuistuessaan ja/tai tullessaan itse vanhemmaksi saa aikuisen näkökulman lapsuuteensa, siinä vaiheessa osa joutuu ihmettelemään miten vanhempi on voinut kohdella lastaan niin. 

Vanhempani ovat minulle rakkaita mutta olen ollut parempi sekä puolisona että vanhempana. Toki 60-luvulla moni asia oli toisin. 

Lapsena kaikki luulevat että omat vanhemmat ovat parhaat. Aikuisena alkaa tajuamaan että ehkä se ei niin ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Äiti varmaan olisi koittanut tppaa jos olisin sanonut noin edes teininä. Ap

Teinit on aina riidelleet vanhempiensa kanssa. Se on normaalia. Se kuuluu itsenäistymiseen.

Lasteni serkku kuvaili tytärtään, se sulkeutui huoneeseensa 15-vuotiaana ja murahteli,  18-vuotiaana tuli sieltä pois aikuisena mukavana abina.  ( valmistuu lääkäriksi parin vuoden päästä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Äiti varmaan olisi koittanut tppaa jos olisin sanonut noin edes teininä. Ap

Teinit on aina riidelleet vanhempiensa kanssa. Se on normaalia. Se kuuluu itsenäistymiseen.

Lasteni serkku kuvaili tytärtään, se sulkeutui huoneeseensa 15-vuotiaana ja murahteli,  18-vuotiaana tuli sieltä pois aikuisena mukavana abina.  ( valmistuu lääkäriksi parin vuoden päästä.)

Ei riidelty ikinä, vaan sulkeuduin huoneeseeni katsomaan Netflixiä, en poistunut lääkärinä vaan jatkoin 20v:nä samaa. He ovat aina sanoneet, että kun minä vain olen tälläinen, että eivät he voi sille mitään. En ole ihan täysin varma mitä edes tarkoittavat tuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Äiti varmaan olisi koittanut tppaa jos olisin sanonut noin edes teininä. Ap

Tai ainakin tppaa kaiken elämän sisältäni, jos ei niinkään fyysisesti. Vaikka joskus hän on esim. repinyt asioita kädestäni ja kantanut minut pakottamalla (aikuisena myös).

Mikähän on pysäyttänyt teidän perheessä normaalin aikuistumisen, kotoa pois muuttamisen? Olisin huolestunut jos aikuiset  lapseni olisivat minusta riippuvaisia tai minä heistä.  Kun jokaisella oma elämä voimme olla kivoja ja kohteliaita aikuisia toisillemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en tiedä onko normaalia, mutta itse tajusin tämän vasta yli 30-vuotiaana, että minä en olekaan se mahdoton lapsi jonka pitää jatkuvasti hävetä ja kysyä lupaa olemassaoloonsa, vaan vanhemmat onkin niitä keskenkasvuisia narsisteja tässä kuviossa. Helpotti niin paljon elämää kun lopetin heidän pillin mukaan hyppimisen ja aloin elää omaa elämääni. Toki on pitänyt kasvattaa paksu iho, koska minut ja elämäni on sen jälkeen haukuttu kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja tosiaan sinne 30v asti olin joka päivä tekemisissä kummankin vanhempani kanssa, harrastin heidän toivomiaan asioita heidän kanssaan, kävin heidän kanssa ruokakaupassa koska eivät halunneet mennä yksin jne. Samalla opiskelin ja kävin töissä sekä yritin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita kasassa. 

Normaalisti lapset murrosiässä vastustavat vanhempiaan ja pitävät tyhminä. Kakskymppisinä muuttavat kotoa pois ja kolmikymppisenä jo niin itsenäistyneet että vanhempiin on aikuisen suhde.

Nauratti kesällä kun tyttären tytär, 17, huusi alle 50 v  vanhemmilleen ettette ymmärrä yhtään mitään, olette pudonneet jo elämästä kokonaan. Joku pikkuasia, sellanen kympin tyttö.

Vanhempansa ovat kumpikin tehneet väitöskirjansa ja työura. Tytär sanoi rupeavansa tajuamaan mitä minäkin kolmen lapsen äitinä sain kuulla

Äiti varmaan olisi koittanut tppaa jos olisin sanonut noin edes teininä. Ap

Tai ainakin tppaa kaiken elämän sisältäni, jos ei niinkään fyysisesti. Vaikka joskus hän on esim. repinyt asioita kädestäni ja kantanut minut pakottamalla (aikuisena myös).

Mikähän on pysäyttänyt teidän perheessä normaalin aikuistumisen, kotoa pois muuttamisen? Olisin huolestunut jos aikuiset  lapseni olisivat minusta riippuvaisia tai minä heistä.  Kun jokaisella oma elämä voimme olla kivoja ja kohteliaita aikuisia toisillemme.

Muutin kyllä pois kotoa 18-vuotiaana, koska äitini ei sietänyt minua ja pakotti minut hakemaan asuntoa. Peri myös vuokraa eli lukion opintotuet piti antaa sille. Lukiota en käynyt sitten loppuun muutettuani vaan lähinnä katselin youtube videoita päivisin tms.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan ole. Jos olisi oikeasti noin niin sen tiedostaisi kyllä kokoajan. 

Huh huh, oletko psykologi? Ai et? Yllättyneet saavat nostaa kätensä ylös.

On normaalia. Ensin tulee vertailu puolison vanhempiin ja sitten kun omien lasten kanssa haluaa menetellä toisin. Ja kun lukee kirjallisuutta niin tieto lisääntyy koko ajan. Ei materia korvannut jatkuvaa lyttäämistä ja tunteiden mitätöintiä. Elämä alkoi vasta kun sieltä pääsi muuttamaan pois.