Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksin tuntemattomien pöydässä häissä

Vierailija
30.07.2026 |

Olen menossa ystäväni (morsian) häihin ensi viikolla. Emme ole mitään sydänystäviä, mutta kuitenkin ihan ookoo-tuttuja, kun kerran sain kutsunkin. 

 

Tunnen hänet yhteisestä ystäväporukasta, johon kuuluu häiden seremoniamestari, eräs pariskunta ja vielä yksi yksittäinen ystävä. Olemme tunteneet porukan kanssa jo vuosia, ja ihan hyvissä väleissä. Olen opiskellut ulkomailla nyt 1,5 vuotta, jonka aikana emme ole nähneet kuin kerran, mutta olemme kuitenkin säännöllisesti kirjoitelleet ja soitelleet. Matkustan Suomeen nimenomaan näihin häihin ja palaan niiden jälkeen kakkoskotiini vielä hetkeksi, kunnes palaan kokonaan takaisin.
 

Sain äsken kuulla, että joudun istumaan erikseen tästä ystäväporukasta. Muu kaveriporukka istuu kaasojen pöydässä, vaikka yksikään heistä ei ole kaaso. Pariskunnan toinen puolisko oli, mutta morsian antoi hänelle lähtöpassit jo alkuvaiheessa, kun ei osallistunut paljon mihinkään. Ei muun muassa osallistunut hääpuvun sovitukseen, vaan varasi viikkoa ennen sitä parin päivän reissun ulkomaille, kun ”kerrankin oli vapaata”.

 

Istun siis yksin täysin tuntemattomien pöydässä ja loput kaverini istuvat keskenään. Muita kuin kaverini en näistä häistä tunne. Tiedän, että pöydässä on yksi henkilö, jonka kanssa työskentelemme samassa ammatissa, mutta jota en tunne tai ole koskaan tavannut, emmekä työskentele samassa yrityksessä. Juhlafiilis painui kyllä pohjamutiin, kun tästä kuulin.

 

Investoin paljon aikaa ja rahaa häihin, kun lennän paikalle ulkomailta, majoitun hotellissa ja laitan myös rahaa hääparin matkakassaan. Jos olisin tiennyt tästä istumapaikasta, olisin varmaan jättänyt häät väliin. Menemme kuitenkin kirkkoon ja juhlapaikalle yhdessä, ja sitten joudun eri pöytään istumaan. 

 

Olenko ainoa, josta tämä järjestely tuntuisi kurjalta vai olenko nyt vain hankala tai dramaattinen?

Kommentit (579)

Vierailija
461/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusallista.

Vierailija
462/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa joku kutsuisikin häihin, niin rientäisin tukka suorana!

Niin harvoin pääsee, etten ole edes tiennyt, että niissä on syytä loukkaantua jo etukäteen.

Voin hyvin ymmärtää, että on plaseeraus, mutten sitä, että kysymys on arvojärjestyksestä, itselleni riittää, että paikka löytyy.

Minä menisin syömään hyvin ja nauttimaan siitä, että saan olla mukana. Ihmisten kanssa juttelen aina, enkä edes odota, että esim. 100 vieraan häissä tuntisin ennestään läheskään kaikkia.

Plaseeraus on maailman sivu suoritettu nimenomaan arvojärjestyksen mukaan. Menet mihin hyvänsä, missä on plaseeraus, paikkasi syödessä kertoo miten arvokas olet.

 

Tämä on sikäli kiehtovaa, että vaikka arvokkain paikka on kulttuurisidonnainen, ajatus ruokailupaikasta arvon osoittimena ei ole. Kun Jeesus makaili syömässä opetuslasten kanssa, paikka suhteessa Jeesukseen (isäntään) osoitti arvon, sama roomalaisten pidoissa tai nenetsien kodassa. 

 

Me ihmiset olemme laumaeläiminä äärettömän hierarkisia. Ja kun joku osoittaa meille "paikkamme", eli osoittaa pitävänsä alempiarvoisena, serotoniinirasot laskee tai jopa romahtaa.

 

Tästä ap:n pahassa mielessäkin on kyse: serotoniinitasot romahti, koska lauma kertoi että paikkasi nokkimisjärjestyksessä on muuten matala. Ap ei ylireagoinut, vaan aivorunko reagoi kuten se on ohjelmoitu.

 

Tietoinen minä tietysti voi auttaa pääsemään tuosta yli. Voi keskittyä niihin yhteisöihin joissa asema on hyvä. Tai ajatella, että pelkkä hääkutsun saaminen kertoi että on sentään aika spessu, on yli 8mrd ihmistä, joita ei edes kutsuttu.

Ollaan kyllä jo aika kaukana jostain 1800-luvun hierarkioista, joten enpä osaa asettaa itseäni mihinkään "luokkaan". Omat muistot edellisistä häistä ovat kivoja tapaamisia sukulaisten kanssa - istumaankin on menty pöytään, jossa on tilaa. Ei ollut nimilappuja. Se oli selvää, että hääpari istui omassa pöydässään, joka oli kauniimmin koristeltu, mutta niin kuuluukin olla.

Ei olla vissiin niin hienoja ihmisiä, että tarvitsisi oikein arvojärjestykseen laittaa. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
463/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En muista ikinä olleeni häissä, joissa olisi nimetyt paikat. Toki hääparilla on ollut oma pöytänsä ja varmaan hääparin vanhemmat ovat istuneet siinä lähimmässä pöydässä, jotain tällaista, mutta on saanut vapaasti istua mihin haluaa ja missä on tilaa. Siinä voi sitten lyöttäytyä jonkun sukulaisen tai tutun kanssa yhteen, ja pöydässä voi olla myös uusia tuttavuuksia. Minusta rento meininki on mukavampi.

-Eri

Ohhoh! Missä päin tuollainen on noin yleistä?

Suomessa. 

Olen ollut vain kerran häissä, joissa oli nimetyt paikat.

Vierailija
464/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Häät on ylipäätänsä niin tylsiä ja mauttomia tilaisuuksia. En olisi viitsinyt ulkomailta saakka lähteä jonkun häihin. 

Ja ymmärrän hyvin ap:ta, on ikävää, jos ystävät istuvat keskenään muualla ja on yksin tuntemattomien kanssa. Nyt varmaan on vaan keskettävä ilta, kerran lennot ja hotelli hankittu. 

Vierailija
465/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vieressä saattaa istua nainen, jonka vako odottaa siementä,

Vieressä saattaa istua mies joka ajattelee tuollaisia. Yöökk.

Vierailija
466/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieressä saattaa istua nainen, jonka vako odottaa siementä,

Vieressä saattaa istua mies joka ajattelee tuollaisia. Yöökk.

Sitä voi siementää molempiin vakoihin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
467/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En koskaan mene häihin yksin, mikään ei ole omasta mielestäni säälittävinta, surullisinta ja nolointa kuin olla "rakkauden juhlassa" yksin vaikka tuntisinkin siellä muita. Niitä muita joilla kaikilla on pari ja he ovat siellä yhdessä.

Vierailija
468/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olin kerran puolitutun häissä ja minut ja avec oli sijoitettu pöytään johon kuului täysin erilaista porukkaa kuin mitä itse olimme. Jäi tunne että se on pöytä niin kutsutuille täyttövieraille tyyliin ”mihin nämäkin pistetään”. Tuli siinä vaiheessa tunne, että olisi ehkä ollut parempi jättää menemättä. Lentoliput ja hotelli tuli kalliiksi, mutta oli häät siitä huolimatta ihan kivat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
469/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En koskaan mene häihin yksin, mikään ei ole omasta mielestäni säälittävinta, surullisinta ja nolointa kuin olla "rakkauden juhlassa" yksin vaikka tuntisinkin siellä muita. Niitä muita joilla kaikilla on pari ja he ovat siellä yhdessä.

Vaikuttaa aika itsekkäältä lähestymistavalta. Ajattelitko ikinä että morsiuspari haluaa sinun olevan läsnä? Ja sinä ajattelet vain kuinka säälittävältä muiden silmissä mahdollisesti vaikutat? En minä kyllä katsele säälien ihmisiä, ketkä osallistuvat häihin yksin. 

Vierailija
470/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa oudolta kyllä, uskoisin että paikkoja olisi voitu lisätä. Ehkä joku kaasoista ei halunnut sinua pöytään, koska et kuulu ns. ydinporukkaan. Vaikutat itsenäiseltä ja sosiaaliselta ihmiseltä, ehkä on ajateltu että pärjäät hyvin vieraidenkin pöydässä ja illan edetessä voit siirtyä minne haluat. Onhan se toki kannaltasi tosi tympeää jos pöytääsi sattuu nyt jotain kenen kanssa ei juttu luista ja toisaalta et pääse viettämään vähäistä aikaasi tuttujen kanssa. Olisin minäkin pettynyt. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
471/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sinut ole sijoitettu pöytään jossa arvellaan sinun viihtyvän pöytäkaverien kanssa. Näe tämä tilaisuutensa tutustua uusiin ihmisiin.

Ei minua kiinnosta maksaa yli tuhatta euroa siitä, että pääsen tutustumaan ventovieraisiin ihmisiin. Hääparilla on tietysti kiire muiden vieraiden kanssa, joten ajattelin, että saan aikani kulumaan seurustelemalla ystävieni kanssa, mikä ei nyt toteudu. Eihän niitä häitä minua varten tietenkään järjestetä, mutta olisin voinut jäädä myös kotiin niin en olisi vaivaksi tai kuluerä.

AP

Kyllä on tylsät häät, jos ne pitää pöydässä istuen viettää. Tuolla paikalla on väliä tasan ruoan ajan. Jos pöydässä on 6 tuolia, siihen katetaan kuudelle, ei seitsämälle. 

Vierailija
472/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas tämä kuljeskelijatyyppi, oletko päivystänyt koko päivän keskustelussa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
473/579 |
03.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota rennosti ja katso ympärillesi. Omat hääni olivat ikimuistoiset. Kukaan ei tosiaan jäänyt yksin.  Sukulaiseni sanoivat että parhaat häät ikinä.  Morsiameni sukuun tuli ikuisia välirikkoja. Eikä kaasosta kuulunut ikinä mitään. Eksän häät sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, oli kai ok. Aika moni loukkaantui. Hain lapset. Kaikki tulivat halaamaan, vuosikymmenen jälkeen. . Aika kosteita juhlia.  Käytä mahdollisuus tutustua ihmisiin. Tottakai menet juttelemaan kavereidesi kanssa.

Vierailija
474/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole se, ettenkö pystyisi seurustelemaan tuntemattomien kanssa - tottakai pystyn, olen ihan perussosiaalinen. Ei olisi mikään ongelma, että pöydässämme istuisi tuon kaveriporukan lisäksi muutama henkilö, joita emme tunne, ottaisimme varmasti kaikki mukaan keskusteluun. Ihmettelen sitä, että minut (tai ylipäätään ketään muutakaan!) tuosta kaveriporukasta on jätetty pois muiden pöydästä, käytännössä yksin. Se tässä minua ihmetyttää.

AP

Sanoppa AP, mikä saa sinut tuntemaan itsesi niin arvokkaaksi vieraaksi, että sinulle ei kelpaa järjestäjien valitsema istumapaikka. Eikö sinulle riitä, että on jakkara perseen alla ja ihmisiä ympärillä. Jotenkin tuntuu, että sinä pidätitseäsi tärkeämpänä ihmisenä, kun taas järjestäjä pitää sinua tavallisena vieraana. Aina ei voi saada kuningattaren kohtelua - valitettavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
475/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP on hankala ja dramaattinen. Ei hääjuhla ole sinun päiväsi vaan tuoreen avioparin. Ole iloinen, että sinut kutsuttiin ja nauti päivästä. Pöydässä ei istuta koko aikaa ja ehdit varmasti seurustelemaan ystäviesi kanssa. Olet kuitenkin ollut melkein 2 vuotta poissa ystäväporukan aktiivikuvioista, joten hyväksy se, ettet ole tämän hetken ydinporukassa. Jotenkin tuosta katkerasta viestistäsi paistaa, että haluaisit jotenkin korostaa "parempaa" ystävyyttäsi pääsemällä johonkin erityiseen pöytään istumaan. Jokaisella kutsutulla on jokin ystävyys- tai muu suhde morsiuspariin, mikä tekisi sinusta erityisemmän kuin näistä muista vieraista? Olet sentään kutsuttu.

Vierailija
476/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoituksestasi sain sen käsityksen, että ette niin hirveän läheisiä ole alunperinkään, et ole kuulunut ihan siihen ytimeen. 

Vierailija
477/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa ihmettelen minäkin että ihan morsiusparin pöytään pitäisi päästä vaikkette ole niin läheisiäkään enää.

 

Laita itsesi kauniiksi ja hurmaa pöytäseurue ruokailun yhteydessä. Sitten kerro kuulumisiasi loppuaika missä tykkäät.  Sinut kutsuttiin mukaan juhliin, se on jo paljon. Yshävällisesti laitettu samaan pöytään jonkun kollegan kanssa....siis mietitty sihäkin.

Vierailija
478/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Morsian on saapunut spämmimään ketjua? Toisaalta jos tietoja ei ole yhtään muutettu niin aika tunnistettava ketju 

Vierailija
479/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ystävällesi olisi tärkeää jos osallistuisit.

Tästä en olisi aivan varma... miksi sitten on tehty näin outo istumajärjestys, että hänet jätetään "oman" ystäväseurueen ulkopuolelle. Väkisin tulee mieleen, että AP on vähiten tärkeä "ystävä"

Vierailija
480/579 |
04.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä väliin. Vaihda lentolippujen päiväys siihen kun muuttat takaisin Suomeen, niin ei mene liput hukkaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kaksi