Yksin tuntemattomien pöydässä häissä
Olen menossa ystäväni (morsian) häihin ensi viikolla. Emme ole mitään sydänystäviä, mutta kuitenkin ihan ookoo-tuttuja, kun kerran sain kutsunkin.
Tunnen hänet yhteisestä ystäväporukasta, johon kuuluu häiden seremoniamestari, eräs pariskunta ja vielä yksi yksittäinen ystävä. Olemme tunteneet porukan kanssa jo vuosia, ja ihan hyvissä väleissä. Olen opiskellut ulkomailla nyt 1,5 vuotta, jonka aikana emme ole nähneet kuin kerran, mutta olemme kuitenkin säännöllisesti kirjoitelleet ja soitelleet. Matkustan Suomeen nimenomaan näihin häihin ja palaan niiden jälkeen kakkoskotiini vielä hetkeksi, kunnes palaan kokonaan takaisin.
Sain äsken kuulla, että joudun istumaan erikseen tästä ystäväporukasta. Muu kaveriporukka istuu kaasojen pöydässä, vaikka yksikään heistä ei ole kaaso. Pariskunnan toinen puolisko oli, mutta morsian antoi hänelle lähtöpassit jo alkuvaiheessa, kun ei osallistunut paljon mihinkään. Ei muun muassa osallistunut hääpuvun sovitukseen, vaan varasi viikkoa ennen sitä parin päivän reissun ulkomaille, kun ”kerrankin oli vapaata”.
Istun siis yksin täysin tuntemattomien pöydässä ja loput kaverini istuvat keskenään. Muita kuin kaverini en näistä häistä tunne. Tiedän, että pöydässä on yksi henkilö, jonka kanssa työskentelemme samassa ammatissa, mutta jota en tunne tai ole koskaan tavannut, emmekä työskentele samassa yrityksessä. Juhlafiilis painui kyllä pohjamutiin, kun tästä kuulin.
Investoin paljon aikaa ja rahaa häihin, kun lennän paikalle ulkomailta, majoitun hotellissa ja laitan myös rahaa hääparin matkakassaan. Jos olisin tiennyt tästä istumapaikasta, olisin varmaan jättänyt häät väliin. Menemme kuitenkin kirkkoon ja juhlapaikalle yhdessä, ja sitten joudun eri pöytään istumaan.
Olenko ainoa, josta tämä järjestely tuntuisi kurjalta vai olenko nyt vain hankala tai dramaattinen?
Kommentit (582)
Mistä ihmeestä voit tietää missä pöydässä tulet istumaan ja kenen kanssa? Julkaistaanko sellainenkin etukäteen jossain? Kaikkea sitä kuulee.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä voit tietää missä pöydässä tulet istumaan ja kenen kanssa? Julkaistaanko sellainenkin etukäteen jossain? Kaikkea sitä kuulee.
Ja niin kuin aiemmin kerrottu, aloittaja näyttää tietävän jopa ruokalistan etukäteen.
Vielä ei olekaan puhuttu siitä, että hääpari määrittää juhlaväen pukeutumisen värin. Niitäkin julkkishääjuttuja olen lukenut, että hääpari antaa värikoodin. Varmaan siksi, ettei vieraiden vaatteet riitele häiden värien kanssa.
Ei kai ruokalistan tietämisessä ole mitään erikoista.. jos vieraissa paljon erikoisemmalla ruokavaliolla niin helpoin tapa ottaa ravintolan valmis lista ja kysyä onko sopiva
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä voit tietää missä pöydässä tulet istumaan ja kenen kanssa? Julkaistaanko sellainenkin etukäteen jossain? Kaikkea sitä kuulee.
Oisko siksi että hääpari ymmärtää ettei paikka ole kovin kiva ja pahoittelee etukäteen
Jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita
Langenneita, ratkenneita, sisimpänsä salanneita
Mä lupaan että on hauskempaa meil
Jotka löytää syntisten pöytään
Kiusattuja, tuomittuja, perintönsä juhlineita
Kivipohjaan pudonneita, kirottuja tuhlareita
Mä lupaan että on hauskempaa meil
Jotka löytää syntisten pöytään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä voit tietää missä pöydässä tulet istumaan ja kenen kanssa? Julkaistaanko sellainenkin etukäteen jossain? Kaikkea sitä kuulee.
Ja niin kuin aiemmin kerrottu, aloittaja näyttää tietävän jopa ruokalistan etukäteen.
Vielä ei olekaan puhuttu siitä, että hääpari määrittää juhlaväen pukeutumisen värin. Niitäkin julkkishääjuttuja olen lukenut, että hääpari antaa värikoodin. Varmaan siksi, ettei vieraiden vaatteet riitele häiden värien kanssa.
Olen ollut häissä, joissa oli värikoodi, mutta vain lähimmille. Istumapaikkoja ei oltu etukäteen määrätty. Olisi ehkä pitänyt, sillä vieraitten ohjaaminen pöytiin vasta paikan päällä johti kiusallisiin tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä voit tietää missä pöydässä tulet istumaan ja kenen kanssa? Julkaistaanko sellainenkin etukäteen jossain? Kaikkea sitä kuulee.
Oisko siksi että hääpari ymmärtää ettei paikka ole kovin kiva ja pahoittelee etukäteen
Mietin just että haluaisin todellakin tiedon etukäteen että osaan jäädä pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmaista ruokaa ja juomaa. Mene vaan.
Menen tietysti, kun liput on jo ostettu, ja häät ovat kyllä ihan kunnollisessa paikassa ja ruokalista kuulostaa hyvältä. Ihmettelen vain miksi ainoastaan minut on jätetty kaveriporukan ulkopuolelle
AP
Mitä täällä valittelet, ota yhteys järjestelijään ja sano ettei käy! Sulle saattaa jäädä vaan paha maku koko tilaisuudesta
Vierailija kirjoitti:
Hääjuhliin voisi laittaa ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi istumapaikkojen arvonnan eli jokainen vieras nostaa kaason tai bestmanin korista lapun, johon on merkitty vieraan istumapaikka.
Hyvä idea!
Ainoa mikä tulee mieleen on se, että ystäväsi saattoi ehkä alunperin ajatella ettet olekaan tulossa häihin niin pitkän matkan takaa ja plaseerasi siksi eri pöytään niin että sille paikalle olisi sitten ollut helppo sijoittaa joku muu istumaan.

Eikö plaseeraus tehdä vasta kun on saanut tiedon osallistujista
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvää päivää sentään. Yksi juhla ja yksi istumapaikka sinne tai tänne. Minä, minä, minä. Kun minä en viihdy, nyyh. Tärkeintä on, että hääparilla on ikimuistoinen juhla. Vieraat pitäkööt siitä huolen. Aloitus on selvästi keksittyä, mutta kommentteja ihmettelen. Kyllä on joillakin haasteita small talkissa, jos ei yhden ruokailun ajan keksi keskusteltavaa ventovieraiden kanssa.
Nyt on kyse kutsuvieraasta, joka on tulossa ulkomailta Suomeen. Pelkästään matkaan menee rahaa ja pitääkö Ap:n yöpyä hotellissa ja syödä ulkona useita kertoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin lastenpöytään vahdiksi. Sain kuulla vasta pöytään istuttaessa...
Tuo on kyllä alhainen temppu tehdä häävieraalle! Tuo on hyväksikäyttöä ja arvostuksen puutetta. Tuollaiseen tulisi kysyä suostumus etukäteen. Jos minut (perheetön yksineläjä) laitettaisiin tuollaiseen pöytään, niin en todellakaan katsoisi yhdenkään mukulan perään. Niillä on omat vanhemmat sitä varten. Toinen mihin en suostuisi on se, että minulle yritettäisiin juhlissa nakittaa jotain tiskien pesua ym.
Omat rajat on uskallettava asettaa, sillä kukaan ei sitä puolestasi tee.
Minusta olisi helvetin outoa istua eri pöydässä kuin lapseni :D jos otan lapsen juhliin mukaan,haluan juhlia yhdessä ja nähdä mitä hän tykkää, opettaa tapoja jne
Kysyisin varmaan siltä sinkulta että vaihdetaanko paikkoja ja infoisin muut vanhemmat että vahdin vain oman pilttini
Omaa pilttiäni.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ruokalistan tietämisessä ole mitään erikoista.. jos vieraissa paljon erikoisemmalla ruokavaliolla niin helpoin tapa ottaa ravintolan valmis lista ja kysyä onko sopiva
Erikoisemmilla ruokavalioilla tarkoittaa sitä, että jos ei ole kyse vakiosti huomioon otettavista allergioista (laktoositon, gluteeniton), vieras saa valita, tuleeko vai eikö. Ei kaikkeen ronklaamiseen pidä suostua. Juhlissa tarjotaan sitä mitä tarjotaan.
Ravintolan valmista ruokalistaa tuskin kukaan juhlan järjestäjä ottaa sellaisenaan, jos ei ole kyse jostakin erityisen laadukkaasta paikasta. Ruokahan on juhlan tärkeimpiä asioita, se kohottaa tunnelmaa tai latistaa sen, vaikka olisi kuinka hienot kattaukset ja muut hörhellykset.

Pitopalveluilla on yleensä valmiit ja tietysti laadukkaat vaihtoehdot. Aika helppoa heittää lista allergiselle ja kysyä sopiiko, sen sijaan että alkaisi erikseen muistelemaan jokaisen allergikon listat.
Jos sinä et ota vieraidesi ruokavaliota huomioon, se on sinun asiasi mutta minulle päivänselvä perusasia.
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran vastaavassa tilanteessa, lisäksi häissä ei morsiamen toiveesta ollut mitään ohjelmaa eikä alkoholitarjoilua. Ei siis mitään muuta, kuin pöydässä istumista. Oli ihan karseaa, kaikki väkisin keksityt puheenaiheet oli pöytäseurueen kanssa käsitelty melko nopeasti ja sitten siinä vain istuttiin vaivautuneina. Ei kenenkään tarvitse häissä hullun tavalla ryypätä, mutta kyllä pari lasillista viiniä olisi rentouttanut tunnelmaa.
Mahtoiko alkoholittomuuden syy olla esim. periaatteellinen, vakaumuksellinen, taloudellinen, känniääliöiden pelko vai joku muu?

Yhtä tylsää se on vieraille joka tapauksessa
Hääjuhliin voisi laittaa ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi istumapaikkojen arvonnan eli jokainen vieras nostaa kaason tai bestmanin korista lapun, johon on merkitty vieraan istumapaikka.