Olen eroamassa mutten voi puhua kenellekään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ihan auennut miksi tuosta ei voisi puhua

Ehkä siitä jollekin läheiselle kaverille jossain kohtaa pitää. Mutta kun päätös kypsynyt vuosia, ei ole mitään dramaattista riitaa, ei konkreettista muutosta arjessa, niin sen äänen sanominen tuntuu... julistavalta. Ehkä tää vaatii vielä vähän oman pään sisäistä totuttelua ensin.

Ap.

Aika moni ystävä on jossain vaiheessa puhunut vastaavaa, osa eronnut ja osa jäänyt 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Olen houkutellut miestä terapiaan useamman kerran vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy. Kuin myös siitä että pähkäiltäisiin näitä kotona yhdessä, esim. Väestöliiton parisuhdekurssilla. Sanoo tuollaisen olevan hänelle niin ahdistavaa että ei suostu.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä nämä jotka tietävät miten tuntematon anonyymi voisi elää parhaiten. Oispa mulla tuollainen viisivuotiaan itsetunto 

Ehkä sinulla onkin juuri sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on eroamassa niin se tarkoittaa jo käytännön toimia asian suhteen eikä pitkän ajan ehkä - suunnitelmaa. 

Ihminen joka ei kykene empatiaan toimii noin. Hautoo eikä puhu rehellisesti siitä mitä tuntee ja mitä tarvitsee.

Olenhan minä puhunut. Sillä ei vain ole ollut mitään vaikutusta. Olen myös kysynyt ja yrittänyt kuunnella, mutta en ole saanut irti mitään muuta kuin että mies haluaisi että "asiat olisi hyvin".

Ap.

Tuo on ihan varma ero. Kysymys vaan haluatko tehdä sen heti vai viiden vuoden päästä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Olen houkutellut miestä terapiaan useamman kerran vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy. Kuin myös siitä että pähkäiltäisiin näitä kotona yhdessä, esim. Väestöliiton parisuhdekurssilla. Sanoo tuollaisen olevan hänelle niin ahdistavaa että ei suostu.

Ap.

Terapia on monelle miehelle ahdistavaa. 

Mutta pahimmillaan se miehellä voi johtaa siihen että hänestä kaivetaan piilossa pitämänsä sadismi ja narsismi esiin. Varsinkin jos vähän kokeellisempaa terapiaa.

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Vierailija kirjoitti:

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Juuri näin. Ihmettelen miksi aloitustekstisså ei ollut tuosta mitään konkreettista.

Jätettiin ikäänkuin auki mihin suuntaan tarinaa viedään kommenttien perusteella.

Trolli siis.

Meillä on toisinpäin. Olen nainen ja taidan olla samanlainen kuin miehesi. Oma mieheni taas kuulostaa samanlaiselta, kuin sinä. Kummallisia nämä parinvalintaa ohjaavat asiat. Tosi minulla varmasti jo alkavat vaihdevuodet aiheuttaa sen, sen että kaikki *ituttaa. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Juuri näin. Ihmettelen miksi aloitustekstisså ei ollut tuosta mitään konkreettista.

Jätettiin ikäänkuin auki mihin suuntaan tarinaa viedään kommenttien perusteella.

Trolli siis.

Ei, vaan omien ajastensa kanssa solmussa oleva ihminen joka kirjoittaa auki sitä mitä on tänään päässään pyöritetty. En valmistellut tätä kaikkine vaiheineen teille valmiiksi tarinaksi tai kirjoittanut oikeudenkäynnin loppupuheenvuoroa, vaan oksensin ulos sen mikä kiersi kehää omassa päässä. Tänään en ole miettinyt kuukausien ja vuosien takaisia keskusteluja terapiasta, vaan sitä miten minä suren tätä surua jatkaessani lapsille tasaisen arjen tarjoamista.

Ap.

Vaikea-asteinen välttelevä kiintymyssuhdemalli ja ns näkymättömän lapsen syndrooma ihmisessä ovat sellaisia taustatekijöitä että sellaisten kanssa ei pitäisi normaalin ihmisen aloittaa parisuhdetta. 

Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Juuri näin. Ihmettelen miksi aloitustekstisså ei ollut tuosta mitään konkreettista.

Jätettiin ikäänkuin auki mihin suuntaan tarinaa viedään kommenttien perusteella.

Trolli siis.

Ei, vaan omien ajastensa kanssa solmussa oleva ihminen joka kirjoittaa auki sitä mitä on tänään päässään pyöritetty. En valmistellut tätä kaikkine vaiheineen teille valmiiksi tarinaksi tai kirjoittanut oikeudenkäynnin loppupuheenvuoroa, vaan oksensin ulos sen mikä kiersi kehää omassa päässä. Tänään en ole miettinyt kuukausien ja vuosien takaisia keskusteluja terapiasta, vaan sitä miten minä suren tätä surua jatkaessani lapsille tasaisen arjen tarjoamista.

Ap.

Selvä. Palstalla on ollut pahantahtoisesti omista syistään niin käyttäytyviä. Heillä ne ongelmat ovat elämänmittaisen. Eivätkä edes terapialla pääse irti niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Olen houkutellut miestä terapiaan useamman kerran vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy. Kuin myös siitä että pähkäiltäisiin näitä kotona yhdessä, esim. Väestöliiton parisuhdekurssilla. Sanoo tuollaisen olevan hänelle niin ahdistavaa että ei suostu.

Ap.

Terapia on monelle miehelle ahdistavaa. 

Mutta pahimmillaan se miehellä voi johtaa siihen että hänestä kaivetaan piilossa pitämänsä sadismi ja narsismi esiin. Varsinkin jos vähän kokeellisempaa terapiaa.

Tuosta ilmiöstä pitäisi puhua paljon enemmän ja kovemmalla äänellä.

Minulla oli tuollainen puoliso. Jotenkin jaksoin vuosikausia olla vierellä, mutta pakko oli erota. Nyt olen hyvässä suhteessa ja kaduttaa miksi tuhlasin niin monta vuotta elämästäni huonossa liitossa. Tsemppiä sulle, Ap. Taidat tietää jo mitä pitäisi tehdä, mutta irtiotto on vaikeaa. Ei se helpotu vuosienkaan päästä. Muista, että meillä on vain yksi elämä ja sinä olet vastuussa omasta onnellisuudestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Olen houkutellut miestä terapiaan useamman kerran vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy. Kuin myös siitä että pähkäiltäisiin näitä kotona yhdessä, esim. Väestöliiton parisuhdekurssilla. Sanoo tuollaisen olevan hänelle niin ahdistavaa että ei suostu.

Ap.

Terapia on monelle miehelle ahdistavaa. 

Mutta pahimmillaan se miehellä voi johtaa siihen että hänestä kaivetaan piilossa pitämänsä sadismi ja narsismi esiin. Varsinkin jos vähän kokeellisempaa terapiaa.

Tuosta ilmiöstä pitäisi puhua paljon enemmän ja kovemmalla äänellä.

Kyllä. Koska silloinhan tuollainen mies on täyttä feikkiä.

Alusta loppuun.

Jopa on sydäntä.särkevää, lässyn lässyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli trolliseni

Miksi aloitus olisi trolli? Näitähän on maailman pullollaan, yhdessä lompakon tai lasten kanssa vaikka suhde on kuollut.

Mutta, eihän vahvan ja itsenäisen Suominaisen pitänyt olla lompakko loinen? 

Melko yleinen tarina on, että molemmilla on niin pienet tai "pienet" tulot, ettei yksin kumpikaan voi asua niin mukavasti kuin yhdessä.

Ei siinä tarvitse kummankaan olla mikään lompakkoloinen 

Hevonpaskaa.

Vierailija kirjoitti:

Paskamainen temppu. Haudot eroa mutta et voi puhua siitä edes ihmiselle josta aiot erota? Ihanteellisessa skenaariossa hänkin olisi kanssasi samoilla linjoilla.

Miehelle, jos yrittää puhua, se kokee sen nalkuttamisena ja sulkee korvansa tai pakenee perheestään jonnekin: töihin, kaupungille, nettiin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on eroamassa niin se tarkoittaa jo käytännön toimia asian suhteen eikä pitkän ajan ehkä - suunnitelmaa. 

Ihminen joka ei kykene empatiaan toimii noin. Hautoo eikä puhu rehellisesti siitä mitä tuntee ja mitä tarvitsee.

Eiköhän sitä 20 vuoden aikana ole yrittänyt puhua jo kyllästymiseen asti.