Olen eroamassa mutten voi puhua kenellekään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paskamainen temppu. Haudot eroa mutta et voi puhua siitä edes ihmiselle josta aiot erota? Ihanteellisessa skenaariossa hänkin olisi kanssasi samoilla linjoilla.

Olemme toki puhunut miehelle. Hyvin selkeästi ja suoraan, suuttumatta ja syyttämättä. Aiemmin kyllä myös suuttuen ja syyttäen, mutta siitä on luovuttu aikaa sitten. Meillä vaan on tosi erilaiset tarpeet. Mies ei kaipaa yhtään mitään yhteistä tekemistä, juttelemista, jakamista - enkä nyt tarkoita mitään syvällistä tunteilua tai hotellilomia, mut jotain muuta kuin "käyn kaupalla" ja "moneltako tarviit auton". Eikä se tee hänestä huonoa ihmistä, mutta se tekee hänestä ihmisen, joka haluaa ei halua kumppanuutta tai asioiden jakamista. Ja minä haluan, edes vähän. Minä taas en voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa joka ei halua minusta muuta kuin jaetun kasvatusvastuun ja seksiä. Se olisikin helpompaa jos haluaisin, mutta en halua.

Joku sanoi että kaksi vuotta on pitkä aika. Se on totta, mutta tätä polkua on kuljettu jo vuosia, oon vain kerta toisensa jälkeen uskonut kun mies sanoo haluavansa muutosta (mutta sit kun yritän puhua päivän uutisista tai ehdottaa vartin yhteistä tekemistä niin vastaus on aina ei). Kevättalvella katsoin jo vuokra-asuntoja (ja mies tiesi, mutta luulen ettei uskonut että olen tosissani), mutta lapsen sairastuminen teki sekä loven lompakkoon että väärän hetken tehdä isoa muutosta lasten arkeen.

 

Ap.

Sellainen tarina sitten. Suunta vaihtuu. 😉

Mihin se muuttui? En vain kirjoittanut koko 20 vuotta ekaan viestiin. Vain sen, mikä oli oman mielen päällä silloin.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paskamainen temppu. Haudot eroa mutta et voi puhua siitä edes ihmiselle josta aiot erota? Ihanteellisessa skenaariossa hänkin olisi kanssasi samoilla linjoilla.

Olemme toki puhunut miehelle. Hyvin selkeästi ja suoraan, suuttumatta ja syyttämättä. Aiemmin kyllä myös suuttuen ja syyttäen, mutta siitä on luovuttu aikaa sitten. Meillä vaan on tosi erilaiset tarpeet. Mies ei kaipaa yhtään mitään yhteistä tekemistä, juttelemista, jakamista - enkä nyt tarkoita mitään syvällistä tunteilua tai hotellilomia, mut jotain muuta kuin "käyn kaupalla" ja "moneltako tarviit auton". Eikä se tee hänestä huonoa ihmistä, mutta se tekee hänestä ihmisen, joka haluaa ei halua kumppanuutta tai asioiden jakamista. Ja minä haluan, edes vähän. Minä taas en voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa joka ei halua minusta muuta kuin jaetun kasvatusvastuun ja seksiä. Se olisikin helpompaa jos haluaisin, mutta en halua.

Joku sanoi että kaksi vuotta on pitkä aika. Se on totta, mutta tätä polkua on kuljettu jo vuosia, oon vain kerta toisensa jälkeen uskonut kun mies sanoo haluavansa muutosta (mutta sit kun yritän puhua päivän uutisista tai ehdottaa vartin yhteistä tekemistä niin vastaus on aina ei). Kevättalvella katsoin jo vuokra-asuntoja (ja mies tiesi, mutta luulen ettei uskonut että olen tosissani), mutta lapsen sairastuminen teki sekä loven lompakkoon että väärän hetken tehdä isoa muutosta lasten arkeen.

 

Ap.

Miksi aloitit suhteen tuollaisen kanssa ja miksi vielä teit lapsen hänen kanssaan?

Ja ei. Ihmiset harvoin muuttuvat tuollaisiksi mitä kuvaat vaan ovat alunperinkin sellaisia.

Toki narskut erikseen. Mutta sellaiselta ei omien sanojesi mukaan vaikuta.

Ei hän yöstä päiväksi ole muuttunut, mutta selvästi mökkiytynyt. Paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Korona kun alkoi niin jäi pois lähitöistä, ja viimeisetkin ydinperheen ulkopuoliset vuorovaikutuskontaktit katkesi siihen. Taisi huomata, että on onnellisempi, kun ei joudu vuorovaikuttamaan ihmisten kanssa. Lapsia varten tsemppaa, mutta mua varten ei enää. Enkä haluaisikaan, että meidän yhteinen elämä olisi hänelle voimia vaativa näytelmäsuoritus.

 

Ap.

Oma valintasi. Et siis osaa valita ja näin ollen et ole sopiva parisuhteilemaan.

Mulle ei ihan auennut miksi tuosta ei voisi puhua

Vierailija kirjoitti:

Miksi eroatte? Miten miehesi suhtautuu asiaan? 

Noihin muihin viesteihin avansinkin jo vähän. Mies sanoo ettei hän haluaisi erota, mutta ei tee minkäänlaisia aloitteita tai edes myönnytyksiä palauttaakseen elämään sellaisia asioita jotka minusta kuuluu parisuhteeseen. Kuittaa keskustelun avaukset yksisanaisesti, vaihtaa huonetta jos istun viereen, voi olla päiviä puhumatta minulle mitään jos en erikseen jotain kysy jne.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ihan auennut miksi tuosta ei voisi puhua

Koska AP on erotarinatrolli. Nyt jäi vaan kiinni kun tarina ei toiminut ja stooria piti muuttaa. 

Siitä klassisesta. 

50-luvun mallit. 

Mies tulee passatusta pojasta parisuhteeseen passattavaksi. Ja niin edelleen. Ja kuinka ero vapauttaa ja on ”hyvinvointiteko”

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ihan auennut miksi tuosta ei voisi puhua

Ehkä siitä jollekin läheiselle kaverille jossain kohtaa pitää. Mutta kun päätös kypsynyt vuosia, ei ole mitään dramaattista riitaa, ei konkreettista muutosta arjessa, niin sen äänen sanominen tuntuu... julistavalta. Ehkä tää vaatii vielä vähän oman pään sisäistä totuttelua ensin.

Ap.

Ihmeellisiä nämä jotka tietävät miten tuntematon anonyymi voisi elää parhaiten. Oispa mulla tuollainen viisivuotiaan itsetunto 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ihan auennut miksi tuosta ei voisi puhua

Ehkä siitä jollekin läheiselle kaverille jossain kohtaa pitää. Mutta kun päätös kypsynyt vuosia, ei ole mitään dramaattista riitaa, ei konkreettista muutosta arjessa, niin sen äänen sanominen tuntuu... julistavalta. Ehkä tää vaatii vielä vähän oman pään sisäistä totuttelua ensin.

Ap.

Aika moni ystävä on jossain vaiheessa puhunut vastaavaa, osa eronnut ja osa jäänyt 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Olen houkutellut miestä terapiaan useamman kerran vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy. Kuin myös siitä että pähkäiltäisiin näitä kotona yhdessä, esim. Väestöliiton parisuhdekurssilla. Sanoo tuollaisen olevan hänelle niin ahdistavaa että ei suostu.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä nämä jotka tietävät miten tuntematon anonyymi voisi elää parhaiten. Oispa mulla tuollainen viisivuotiaan itsetunto 

Ehkä sinulla onkin juuri sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on eroamassa niin se tarkoittaa jo käytännön toimia asian suhteen eikä pitkän ajan ehkä - suunnitelmaa. 

Ihminen joka ei kykene empatiaan toimii noin. Hautoo eikä puhu rehellisesti siitä mitä tuntee ja mitä tarvitsee.

Olenhan minä puhunut. Sillä ei vain ole ollut mitään vaikutusta. Olen myös kysynyt ja yrittänyt kuunnella, mutta en ole saanut irti mitään muuta kuin että mies haluaisi että "asiat olisi hyvin".

Ap.

Tuo on ihan varma ero. Kysymys vaan haluatko tehdä sen heti vai viiden vuoden päästä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on kriisitilanne myös toisen lapsen sairastumisen vuoksi (toki myös parisuhdekriisi). Nyt jäitä hattuun ja päivä kerrallaan. Ei sinun 2 vuoden päähän asti tarvitse tehdä päätöksiä. Menkää pariterapiaan myös.

Olen houkutellut miestä terapiaan useamman kerran vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy. Kuin myös siitä että pähkäiltäisiin näitä kotona yhdessä, esim. Väestöliiton parisuhdekurssilla. Sanoo tuollaisen olevan hänelle niin ahdistavaa että ei suostu.

Ap.

Terapia on monelle miehelle ahdistavaa. 

Mutta pahimmillaan se miehellä voi johtaa siihen että hänestä kaivetaan piilossa pitämänsä sadismi ja narsismi esiin. Varsinkin jos vähän kokeellisempaa terapiaa.

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Vierailija kirjoitti:

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Juuri näin. Ihmettelen miksi aloitustekstisså ei ollut tuosta mitään konkreettista.

Jätettiin ikäänkuin auki mihin suuntaan tarinaa viedään kommenttien perusteella.

Trolli siis.

Meillä on toisinpäin. Olen nainen ja taidan olla samanlainen kuin miehesi. Oma mieheni taas kuulostaa samanlaiselta, kuin sinä. Kummallisia nämä parinvalintaa ohjaavat asiat. Tosi minulla varmasti jo alkavat vaihdevuodet aiheuttaa sen, sen että kaikki *ituttaa. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Juuri näin. Ihmettelen miksi aloitustekstisså ei ollut tuosta mitään konkreettista.

Jätettiin ikäänkuin auki mihin suuntaan tarinaa viedään kommenttien perusteella.

Trolli siis.

Ei, vaan omien ajastensa kanssa solmussa oleva ihminen joka kirjoittaa auki sitä mitä on tänään päässään pyöritetty. En valmistellut tätä kaikkine vaiheineen teille valmiiksi tarinaksi tai kirjoittanut oikeudenkäynnin loppupuheenvuoroa, vaan oksensin ulos sen mikä kiersi kehää omassa päässä. Tänään en ole miettinyt kuukausien ja vuosien takaisia keskusteluja terapiasta, vaan sitä miten minä suren tätä surua jatkaessani lapsille tasaisen arjen tarjoamista.

Ap.

Vaikea-asteinen välttelevä kiintymyssuhdemalli ja ns näkymättömän lapsen syndrooma ihmisessä ovat sellaisia taustatekijöitä että sellaisten kanssa ei pitäisi normaalin ihmisen aloittaa parisuhdetta. 

Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on liian jumissa suhteeseen jos ei osaa puhua ilman terapiaa eikä terapian kanssa. Puoliso ei ole mikään äiti

Juuri näin. Ihmettelen miksi aloitustekstisså ei ollut tuosta mitään konkreettista.

Jätettiin ikäänkuin auki mihin suuntaan tarinaa viedään kommenttien perusteella.

Trolli siis.

Ei, vaan omien ajastensa kanssa solmussa oleva ihminen joka kirjoittaa auki sitä mitä on tänään päässään pyöritetty. En valmistellut tätä kaikkine vaiheineen teille valmiiksi tarinaksi tai kirjoittanut oikeudenkäynnin loppupuheenvuoroa, vaan oksensin ulos sen mikä kiersi kehää omassa päässä. Tänään en ole miettinyt kuukausien ja vuosien takaisia keskusteluja terapiasta, vaan sitä miten minä suren tätä surua jatkaessani lapsille tasaisen arjen tarjoamista.

Ap.

Selvä. Palstalla on ollut pahantahtoisesti omista syistään niin käyttäytyviä. Heillä ne ongelmat ovat elämänmittaisen. Eivätkä edes terapialla pääse irti niistä.