IS Miisalla on kymmenisen ystävää, mutta hän on silti yksinäinen: 'Tämä on ihan uskomatonta"

Minusta on ihme, jos kuusikymppinen ei osaa vielä olla itsekseen tai mennä yksin haluamiinsa paikkoihin. Olen samanikäinen, lapset muuttaneet kotoa, enkä koe olevani yksinäinen, vaikkei minulla ole edes noin montaa ystävää kuin Miisalla. Yksin voi mennä konsertteihin ja mihin vaan. Mitä se minulle kuuluu, jos joku pitää sitä outona. Ihanaa, kun ei tarvitse olla kenestäkään riippuvainen, eikä elämässä ole muiden tuottamaa draamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Voi että onko taas naisella vaikeaa :(

Miehillähän on vähän sama juttu. "Töissä on kavereita ja joka ilta hengaillaan jätkien kanssa mutta oon niin kamalan yksinäinen koska kukaan nätti tyttö ei suostu imemään munaa ;("

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyskin on nykyään vain hyödyke samaan tapaan kuin seurustelu- ja parisuhteet.

Nykyään? 

Minustakin ystävyys on aina ollut vaihdantataloutta. Seuraa ja huomiota vaihdetaan vastavuoroisesti. Ja suhteille annetaa aikaa ja energiaa vain, jos siitä koetaan saavutettavan henkistä ja sosiaalista vastinetta. 

Niinhän se parisuhdekin on naisille vaihdantatalous. Seksiä vastaan odotetaan elintason parannusta ja lahjoja sekä elämyksiä.

Ajatteluvinoumastasi huomaa, ettet ole mitenkään hyvä sängyssä Ei nainen siitä mitään nautintoa saakaan sun kanssa.

Taas tätä valitusta kun ystävillä on muutakin elämää esimerkiksi oman perheensä kanssa viettää lomaa. Onneksi ei ole yhtään ystävää niin ei pidä pahoittaa mieltä kun eivät just minua huomaa, vaan tekevät lomalla mitä tahtovat.

Vierailija kirjoitti:

Onko käynyt niin, että aviossa ollessaankaan ei ollut tapaamisia näiden ystävien kanssa. Mutta nyt eron tultua, hän on aktivoitunut ehdottelemaan tapaamisia?
Eivät ystävät välttämättä lennossa muutu tapaamismyönteisiksi, jos sellaista tapaamishalukkuutta ei ole tällä ko. naisella ollut ennen eroa.

Kamala sanoa, mutta niin makaa kuin petaa. 

Varsinkin vanhemman saapumiserän naiset ovat nostaneet sen perheen liian korkealle jalustalle. Sen korostaminen jättää muut ihmissuhteet varjoonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että onko taas naisella vaikeaa :(

Miehillähän on vähän sama juttu. "Töissä on kavereita ja joka ilta hengaillaan jätkien kanssa mutta oon niin kamalan yksinäinen koska kukaan nätti tyttö ei suostu imemään munaa ;("

Isältäsikö kuulit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyskin on nykyään vain hyödyke samaan tapaan kuin seurustelu- ja parisuhteet.

Nykyään? 

Minustakin ystävyys on aina ollut vaihdantataloutta. Seuraa ja huomiota vaihdetaan vastavuoroisesti. Ja suhteille annetaa aikaa ja energiaa vain, jos siitä koetaan saavutettavan henkistä ja sosiaalista vastinetta. 

Siinä mielessä ehkä, että on vaikea ystävystyä esim hyvin hiljaisen tai vihamielisen ihmisen kanssa. Toisaalta itselläni on ehkä viisi tai kuusi sellaista kaveria, joita voi pyytää seuraksi keikalle tai syömään, plus useita perheenjäseniä. Koen saavani kaikilta jotakin, eli seuraa ja joskus hauskoja keskustelujakin.  Eivätkä nämä ihmiset todellakaan ole yhdestä muotista, vaan hyvinkin erilaisia, on rikkaita ja köyhiä, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria. Tosin viihdyn oikein hyvin yksinänikin. Toivottavasti Miisa löytää tasapainon yksinolon ja seuran välillä. Jos on ollut aiemmin naimisissa ja nyt eronnut, on varmaan hyvä tiedostaa, että kavereiden kanssa ei olla naimisissa, vaan heitä voi nähdä vaikka kerran kuussa, enkä itse ainakaan jaksa kuunnella ihmisten päivittäisiä raportteja ruuanlaitosta, sairauksista, tms. :) Niitä varten pitää hankkia puoliso tai edes kissa.

Oisko kannattanut olla nalkuttamatta miehelle niin ei olisi yksin :(

Ikävä sanoa, mutta hyville ystäville joiden seurasta aidosti nautin, löytyy aina aikaa. Näen heitä mielelläni vaikka raskaan työpäivän jälkeen, tai otan mukaan mökkiviikonlopulle. Niille kavereille, joiden seura taas on raskasta, ei ole aikaa. 

Onko hänellä parisuhdetta? Yleensä sinkut jäävät ulos pariskuntien yhteisistä tapaamisista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata kutsua heitä ystäviksi, pikemminkin tutuiksi tms.

En mikä halua mökille perheemme seuraksi vaimon eron meitä kavereita. Mökki on perheaikaa, ei itsensä löytäneiden keski-iän ylittäneiden naisten viihdyttämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko hänellä parisuhdetta? Yleensä sinkut jäävät ulos pariskuntien yhteisistä tapaamisista. 

Ei ole enää. Parasta ennen päiväys mennyt.

"Suomessa puhutaan jatkuvasti yhteisöllisyydestä..." Niin puhutaan, mutta sitä toivovat ainoastaan valtaapitävät ja muut, jotka ovat tietävinään paremmin, mikä on yksilölle hyvä. Eli ihmiset, jotka eivät osaa olla yksin vaan suu tai näppis käy aina.

Jännä. Minulla ei ole yhtäkään enkä koe yksinäisyyttä. Teen mitä tykkään enkä soittele kenellekään, en odota sisältöä elämään muilta ihmisiltä. 

Monissa paikoissa missä käyn, liikkuu muitakin ihmisiä yksin. Varmaan heille voisi jotain sanoa jos haluaisi, mutta vaikutamme kaikki ihan tyytyväisiltä yksinkin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko käynyt niin, että aviossa ollessaankaan ei ollut tapaamisia näiden ystävien kanssa. Mutta nyt eron tultua, hän on aktivoitunut ehdottelemaan tapaamisia?
Eivät ystävät välttämättä lennossa muutu tapaamismyönteisiksi, jos sellaista tapaamishalukkuutta ei ole tällä ko. naisella ollut ennen eroa.

Kamala sanoa, mutta niin makaa kuin petaa. 

Varsinkin vanhemman saapumiserän naiset ovat nostaneet sen perheen liian korkealle jalustalle. Sen korostaminen jättää muut ihmissuhteet varjoonsa. 

Eletään vain sen lapsen kautta. 

Naisten yksinäisyysepidemia, vaikka on yli sormilla laskettava määrä ystäviä. Hohhoijaa ja kannattaa varmaan mennä sinne terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata kutsua heitä ystäviksi, pikemminkin tutuiksi tms.

Tai ainakaan omaa tilannetta ei kannattaisi kutsua yksinäisyydeksi vaan yksin olemiseksi. Ne kun on kaksi eri asiaa. Yksinäisyys ja yksin oleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyskin on nykyään vain hyödyke samaan tapaan kuin seurustelu- ja parisuhteet.

Nykyään? 

Minustakin ystävyys on aina ollut vaihdantataloutta. Seuraa ja huomiota vaihdetaan vastavuoroisesti. Ja suhteille annetaa aikaa ja energiaa vain, jos siitä koetaan saavutettavan henkistä ja sosiaalista vastinetta. 

Siinä mielessä ehkä, että on vaikea ystävystyä esim hyvin hiljaisen tai vihamielisen ihmisen kanssa. Toisaalta itselläni on ehkä viisi tai kuusi sellaista kaveria, joita voi pyytää seuraksi keikalle tai syömään, plus useita perheenjäseniä. Koen saavani kaikilta jotakin, eli seuraa ja joskus hauskoja keskustelujakin.  Eivätkä nämä ihmiset todellakaan ole yhdestä muotista, vaan hyvinkin erilaisia, on rikkaita ja köyhiä, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria. Tosin viihdyn oikein hyvin yksinänikin. Toivottavasti Miisa löytää tasapainon yksinolon ja seuran välillä. Jos on ollut aiemmin naimisissa ja nyt eronnut, on varmaan hyvä tiedostaa, että kavereiden kanssa ei olla naimisissa, vaan heitä voi nähdä vaikka kerran kuussa, enkä itse ainakaan jaksa kuunnella ihmisten päivittäisiä raportteja ruuanlaitosta, sairauksista, tms. :) Niitä varten pitää hankkia puoliso tai edes kissa.

Eli saat erilaisilta ihmisiltä erilaista sosiaalista vastinetta. 

Vierailija kirjoitti:

>naisten yksinäisyys

Terveisiä Kazakstanista.

…so much, that’s unreal.

Minulla ei tällä hetkellä ole muita aktiivisia ystävyyssuhteita kuin puoliso. Vaikka puoliso on nyt työmatkalla, en tunne itseäni yksinäiseksi.

Mutta kyllä minullakin on yksinäiset hetkeni. Kaipaan entisiä ystäviäni. On minulla heidän yhteystietonsa, mutta kommunikointi on täysin minun aktiivisuuteni varassa ja viime vuosina se kommunikointi on ollut aika muodollista ja hiukan väkinäistä.