Lue keskustelun säännöt.
Ystävät eivät jaksa matkustaa luokseni - onko muilla tällaista?
26.07.2026 |
Minulla on ollut tämä ongelma oikeastaan koko aikuisikäni: jos asumme eri paikkakunnilla ystäväni kanssa, ei ystävä jaksa matkustaa luokseni. Näemme silloin, kun minä matkustan ystävän asuinpaikkakunnalle. Osa ystävistäni ei ole koskaan käynyt nykyisessä kodissani, vaikka olen asunut täällä jo vuosia. Eivät tule kylään, jos kutsun. Toivottelevat kyllä tervetulleeksi heidän luokseen käymään. Kiittelevät vain, että onpa kiva kun minä jaksan matkustaa heidän luokseen. On alkanut jo väsyttää tämä touhu. Matkustaminen ei ole ilmaista, se vie aikaa ja olisi kiva joskus vastavuoroisesti nähdä kotonani. Ja rehellisesti sanottuna tulee myös olo, ettei minua arvosteta, jos luokseni ei vaivauduta matkustamaan edes joskus.
N32
Kommentit (263)
Onpa huonoja ystäviä. Itse matkustan vuosittain tapaamaan ystävääni 400 km päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut päinvastainen ongelma: vieraita kyllä saapuisi, mutta vastavierailulle ei useinkaan kutsuta, vaikka minun luona käyty jo useaan kertaan. Olenkin muuttunut tässä asiassa tarkemmaksi ja ottanut etäisyyttä niistä, joilta vastavuoroisuus ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut päinvastainen ongelma: vieraita kyllä saapuisi, mutta vastavierailulle ei useinkaan kutsuta, vaikka minun luona käyty jo useaan kertaan. Olenkin muuttunut tässä asiassa tarkemmaksi ja ottanut etäisyyttä niistä, joilta vastavuoroisuus ei onnistu.
Ihmiset ovat nykyään typeriä. Monilla on pokkaa mennä juomaan toisten viinit ja syömään ruoat, mutta ilmeisesti vastakutsun esittäminen ei käy edes mielessä. Kunhan "katellaan".
Itse olen nyt päättämässä pitkäaikaista ystävyyttä tämän takia. Kuuden vuoden aikana olen käynyt hänen luonaan tai hänen mökillään 6-8 kertaa, en muista tarkkaan. Matkaa 200 tai 800 kilsaa / suunta, riippuen kummassa olen käynyt. Minulla on oltava kuski, koska en voi ajaa autoa ja julkisilla ei läheskään koko matkaa pääse.
Hän ei "millään pääse" meille koskaan. Terve, ajokortillinen ihminen joka tykkää ajaa, reissaa sinne tänne. Mutta ei vaan koskaan "onnistu" tulla meille.
Ja kyllä, meillä on vierasmökki, olisi ruuat pöydässä ja muuta, siitä ei ole kiinni. Vaan selvästi ihan halusta.
En enää aio ottaa häneen yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Paras on, kun eräs ystäväni sanoo, ettei jaksa ajaa luokseni (välimatka luokkaa Turku-Helsinki). Tekisi mieli sanoa, että ei tarvitse ajaa, varaa itsellesi juna/bussiliput, niin käyn noukkimassa sinut pysäkiltä meille. Ja ajoissa jos jotkut onnibus-liput ostaa, niin ei edes tule kalliiksi.
Itselläni on se, että olen varsin arka kuski, vaikka olen pitkään ajanut autoa. En uskalla ajaa esimerkiksi rankkasateilla ja pelkään ajaa vieraassa kaupungissa autoa. Tätä on vaikea sanoa ja osa ei ymmärrä. Monella voi olla rahapulaa, pitkä istuminen autossa jo keski-iässä voi olla selälle tai esimerkiksi häntäluulle raskasta. Välttämättä ei ole kyse arvostuksen puutteesta vaan todellakin siitä, että pidemmät automatkat ei ole kaikkien mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras on, kun eräs ystäväni sanoo, ettei jaksa ajaa luokseni (välimatka luokkaa Turku-Helsinki). Tekisi mieli sanoa, että ei tarvitse ajaa, varaa itsellesi juna/bussiliput, niin käyn noukkimassa sinut pysäkiltä meille. Ja ajoissa jos jotkut onnibus-liput ostaa, niin ei edes tule kalliiksi.
Itselläni on se, että olen varsin arka kuski, vaikka olen pitkään ajanut autoa. En uskalla ajaa esimerkiksi rankkasateilla ja pelkään ajaa vieraassa kaupungissa autoa. Tätä on vaikea sanoa ja osa ei ymmärrä. Monella voi olla rahapulaa, pitkä istuminen autossa jo keski-iässä voi olla selälle tai esimerkiksi häntäluulle raskasta. Välttämättä ei ole kyse arvostuksen puutteesta vaan todellakin siitä, että pidemmät automatkat ei ole kaikkien mieleen.
Missasit pointin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On käynyt niin jo ennen koronaa että kaverit alkoivat perua vedoten väsymykseen tai muihin menoihin, joskus yllättäviin sairastumisiin. Ehkä se oli ikää, lähestyimme silloin kolmeakymppiä. Ehkä he eivät olleet oikeita ystäviä, ehkä he eivät tosissaan pitäneet seurastani. Ei väkisin.
Nuo selitykset voi olla ihan tottakin - tuliko mieleen? Sellaiset "antaa sitten olla"-tyypit jää ainakin ilman seuraa, jos kaikesta aletaan lukea merkityksiä ja pidetään valeina.
Voihan ne olla, mutta kun seitsemännen kerran yrität jotain ehdottaa ja taas löytyy joku syy, miksi ei nyt onnistu, niin kyllä siinä sitkeämpikin sissi toteaa että tyhjän saa pyytämättäkin.
Eihän sillä oikeastaan ole merkitystä onko selitykset totta vai ei - jos ei onnistu niin ei onnistu. Ja jos ei seitsemännelläkään kerralla onnistu, niin miksi kahdeksannella onnistuisi?
Tämä. Minä myös sanoisin, että ystävälle kyllä järjestyy aikaa edes joskus. On eri asia, että toisinaan päälle osuu työjuttu, muu meno tms. Mutta jos joka kerta on muuta, niin kertoohan se paljon.
Että muuten inhoan ihmisiä, jotka eivät suoraan ja nätisti sano ei. Kiertelevät, kaartelevat ja keksivät tekosyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä moni sanoo, että ei sitä keski-iässä enää jaksa matkustaa. Kuinka huonossa kunnossa oikein olette, jos vaikka 4 tunnin automatka on liian pitkä? Ajan säännöllisesti 500 km matkaa, eikä tee edes tiukkaa.
Ja miten sitten monella onnistuu vaikka pitkä lentomatka, mutta automatka on ihan liikaa?
Tekosyitä, jos ei koskaan onnistu vierailu toisen luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni sanoo, että ei sitä keski-iässä enää jaksa matkustaa. Kuinka huonossa kunnossa oikein olette, jos vaikka 4 tunnin automatka on liian pitkä? Ajan säännöllisesti 500 km matkaa, eikä tee edes tiukkaa.
Ja miten sitten monella onnistuu vaikka pitkä lentomatka, mutta automatka on ihan liikaa?
Minä en aja autolla kovin usein. Tunninkin ajomatka tuntuu siksi pitkältä. En nauti ajamisesta enkä autossa istumisesta. Enkä muuten pahemmin edes lennä, ehkä noin kerran viidessä vuodessa tulee käytyä jossakin lentäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On käynyt niin jo ennen koronaa että kaverit alkoivat perua vedoten väsymykseen tai muihin menoihin, joskus yllättäviin sairastumisiin. Ehkä se oli ikää, lähestyimme silloin kolmeakymppiä. Ehkä he eivät olleet oikeita ystäviä, ehkä he eivät tosissaan pitäneet seurastani. Ei väkisin.
Nuo selitykset voi olla ihan tottakin - tuliko mieleen? Sellaiset "antaa sitten olla"-tyypit jää ainakin ilman seuraa, jos kaikesta aletaan lukea merkityksiä ja pidetään valeina.
Voihan ne olla, mutta kun seitsemännen kerran yrität jotain ehdottaa ja taas löytyy joku syy, miksi ei nyt onnistu, niin kyllä siinä sitkeämpikin sissi toteaa että tyhjän saa pyytämättäkin.
Eihän sillä oikeastaan ole merkitystä onko selitykset totta vai ei - jos ei onnistu niin ei onnistu. Ja jos ei seitsemännelläkään kerralla onnistu, niin miksi kahdeksannella onnistuisi?
Tämä. Minä myös sanoisin, että ystävälle kyllä järjestyy aikaa edes joskus. On eri asia, että toisinaan päälle osuu työjuttu, muu meno tms. Mutta jos joka kerta on muuta, niin kertoohan se paljon.
Että muuten inhoan ihmisiä, jotka eivät suoraan ja nätisti sano ei. Kiertelevät, kaartelevat ja keksivät tekosyitä.
Näitä on paljon. Tapaaminen ei eri syistä onnistu niin pitkään, kunnes toinen lopulta ymmärtää että syynä on se, ettei toinen halua tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo vielä tämä:
Todella moni olettaa, että tulet aika pitkänkin matkan päästä ja näette päiväseltään pari tuntia jossain kahvilassa. Minusta olisi tuollaisissa yksipuolisissa vierailuissa kohtuullista, että toinen edes tarjoaisi yhdeksi yöksi yöpaikan omalta sohvaltaan, ettei tarvitsisi saman päivän aikana ajaa matkaa eestaas.
Minusta on mukavampi yöpyä hotellissa kuin jonkun kotona. Anoppi vaati yöpymään luonaan, kun olimme nuorempia. Niinpä sitten lattiallakin joskus yövyimme, tosin patja oli alla.
Mutta kummalliselta kuulostavat nuo matkavaikeudet. Miten kaukana ihmiset asuvat? Monihan menee joskus ulkomaillekin tapaamaan siellä asuvia tuttujaan. Jos oikeasti haluaa niin luulisi matkan järjestyvän edes joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni sanoo, että ei sitä keski-iässä enää jaksa matkustaa. Kuinka huonossa kunnossa oikein olette, jos vaikka 4 tunnin automatka on liian pitkä? Ajan säännöllisesti 500 km matkaa, eikä tee edes tiukkaa.
Ja miten sitten monella onnistuu vaikka pitkä lentomatka, mutta automatka on ihan liikaa?
Minä en aja autolla kovin usein. Tunninkin ajomatka tuntuu siksi pitkältä. En nauti ajamisesta enkä autossa istumisesta. Enkä muuten pahemmin edes lennä, ehkä noin kerran viidessä vuodessa tulee käytyä jossakin lentäen.
Me taas emme aja. Junalla tai bussilla mennään.
Mutta junien istuimet ovat epämukavia. Kovia, enkä osaa rentoutua niissä. En tiedä, johtuuko tämä iästä, olen yli 60. Vai ovatko ne kaikille epåmukavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni sanoo, että ei sitä keski-iässä enää jaksa matkustaa. Kuinka huonossa kunnossa oikein olette, jos vaikka 4 tunnin automatka on liian pitkä? Ajan säännöllisesti 500 km matkaa, eikä tee edes tiukkaa.
Ja miten sitten monella onnistuu vaikka pitkä lentomatka, mutta automatka on ihan liikaa?
Minä en aja autolla kovin usein. Tunninkin ajomatka tuntuu siksi pitkältä. En nauti ajamisesta enkä autossa istumisesta. Enkä muuten pahemmin edes lennä, ehkä noin kerran viidessä vuodessa tulee käytyä jossakin lentäen.
Me taas emme aja. Junalla tai bussilla mennään.
Mutta junien istuimet ovat epämukavia. Kovia, enkä osaa rentoutua niissä. En tiedä, johtuuko tämä iästä, olen yli 60. Vai ovatko ne kaikille epåmukavat.
80-vuotias sukulainen matkustaa junalla ja bussilla toiselle puolen Suomea. Nyr kävi Lapissa sukuloimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On käynyt niin jo ennen koronaa että kaverit alkoivat perua vedoten väsymykseen tai muihin menoihin, joskus yllättäviin sairastumisiin. Ehkä se oli ikää, lähestyimme silloin kolmeakymppiä. Ehkä he eivät olleet oikeita ystäviä, ehkä he eivät tosissaan pitäneet seurastani. Ei väkisin.
Nuo selitykset voi olla ihan tottakin - tuliko mieleen? Sellaiset "antaa sitten olla"-tyypit jää ainakin ilman seuraa, jos kaikesta aletaan lukea merkityksiä ja pidetään valeina.
Voihan ne olla, mutta kun seitsemännen kerran yrität jotain ehdottaa ja taas löytyy joku syy, miksi ei nyt onnistu, niin kyllä siinä sitkeämpikin sissi toteaa että tyhjän saa pyytämättäkin.
Eihän sillä oikeastaan ole merkitystä onko selitykset totta vai ei - jos ei onnistu niin ei onnistu. Ja jos ei seitsemännelläkään kerralla onnistu, niin miksi kahdeksannella onnistuisi?
Tämä. Minä myös sanoisin, että ystävälle kyllä järjestyy aikaa edes joskus. On eri asia, että toisinaan päälle osuu työjuttu, muu meno tms. Mutta jos joka kerta on muuta, niin kertoohan se paljon.
Että muuten inhoan ihmisiä, jotka eivät suoraan ja nätisti sano ei. Kiertelevät, kaartelevat ja keksivät tekosyitä.
Näitä on paljon. Tapaaminen ei eri syistä onnistu niin pitkään, kunnes toinen lopulta ymmärtää että syynä on se, ettei toinen halua tavata.
Minä olin sinisilmäinen ja kuvittelin, että toisen työkiireet olivat todellisia. Ei nähty pitkään aikaan, tapaamisia oli parin vuoden ajan vaikea sopia. Sitten, kun laitoin onnittelut kummilapsen vanhemmalle ja kyselin mitä kuuluu, niin viimeisimmällä kerralla tuo vanhempi tokaisi, että ei halua olla enää tekemisissä. Kaksi vuotta oli ollut välttelevä, etäinen ja vedonnut, että on todella kiireinen töiden kanssa. Minä hölmö ymmärsin.
Kyllä minä sanoisin, että tuo matkustaminen on a) tottumiskysymys ja b) viitsimiskysymys. Tiedän paljon ihmisiä, joilla suku on aina asunut lähellä (samalla paikkakunnalla tai korkeintaan viereisellä). Eivät koe tarpeelliseksi lähteä kauas. Tai kaukaisena pidetään sitä, jos itse asutaan Helsingissä ja sisarus on kehdannut muuttaa Tampereelle asti. Eikä jakseta nähdä sitä vaivaa, että lähdettäisiin jonnekin kauemmas. Minun mittapuullani tuo on lyhyt matka, kun olen tottunut ajamaan 500-750 km matkoja. Jos meinaan nähdä vanhempiani ja muita sukulaisiani, on pakko matkustaa.
Olen myös huomannut eteläisestä Suomesta kotoisin olevilla tutuillani asennetta, että "En ole koskaan käynyt Jyväskylää pohjoisempana, eikä kiinnosta matkustaa jonnekin tylsälle böndelle, jossa on tolloja. Olen mieluummin kultturelli ja matkustan Italiaan." Eli ei ole koskaan käyty kauempana Suomessa, kritisoidaan maaseutua ja sen asukkaita. Eikä edes käsitetä, että on niitä kaupunkeja ja ihmisiä pohjoisempanakin.
Juuri tuon vuoksi en halua muuttaa pirnempään kaupunkiin pk-seudulta, koska sekä sukulaiset että kaikki ystävät ssuvst täällä.
Syntyperäisenä helsinkiläisenä vaikeaa olisi ero kaikista läheisistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä sanoisin, että tuo matkustaminen on a) tottumiskysymys ja b) viitsimiskysymys. Tiedän paljon ihmisiä, joilla suku on aina asunut lähellä (samalla paikkakunnalla tai korkeintaan viereisellä). Eivät koe tarpeelliseksi lähteä kauas. Tai kaukaisena pidetään sitä, jos itse asutaan Helsingissä ja sisarus on kehdannut muuttaa Tampereelle asti. Eikä jakseta nähdä sitä vaivaa, että lähdettäisiin jonnekin kauemmas. Minun mittapuullani tuo on lyhyt matka, kun olen tottunut ajamaan 500-750 km matkoja. Jos meinaan nähdä vanhempiani ja muita sukulaisiani, on pakko matkustaa.
Olen myös huomannut eteläisestä Suomesta kotoisin olevilla tutuillani asennetta, että "En ole koskaan käynyt Jyväskylää pohjoisempana, eikä kiinnosta matkustaa jonnekin tylsälle böndelle, jossa on tolloja. Olen mieluummin kultturelli ja matkustan Italiaan." Eli ei ole koskaan käyty kauempana Suomessa, kritisoidaan maaseutua ja sen asukkaita. Eikä edes käsitetä, että on niitä kaupunkeja ja ihmisiä pohjoisempanakin.
Niin no jos rahaa on rahallisesti niin sitä voi kukin miettiä onko mieluummin viisi päivää Riihimäellä vai viikon Italiassa, jos kustannus on sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä sanoisin, että tuo matkustaminen on a) tottumiskysymys ja b) viitsimiskysymys. Tiedän paljon ihmisiä, joilla suku on aina asunut lähellä (samalla paikkakunnalla tai korkeintaan viereisellä). Eivät koe tarpeelliseksi lähteä kauas. Tai kaukaisena pidetään sitä, jos itse asutaan Helsingissä ja sisarus on kehdannut muuttaa Tampereelle asti. Eikä jakseta nähdä sitä vaivaa, että lähdettäisiin jonnekin kauemmas. Minun mittapuullani tuo on lyhyt matka, kun olen tottunut ajamaan 500-750 km matkoja. Jos meinaan nähdä vanhempiani ja muita sukulaisiani, on pakko matkustaa.
Olen myös huomannut eteläisestä Suomesta kotoisin olevilla tutuillani asennetta, että "En ole koskaan käynyt Jyväskylää pohjoisempana, eikä kiinnosta matkustaa jonnekin tylsälle böndelle, jossa on tolloja. Olen mieluummin kultturelli ja matkustan Italiaan." Eli ei ole koskaan käyty kauempana Suomessa, kritisoidaan maaseutua ja sen asukkaita. Eikä edes käsitetä, että on niitä kaupunkeja ja ihmisiä pohjoisempanakin.
Niin no jos rahaa on rahallisesti niin sitä voi kukin miettiä onko mieluummin viisi päivää Riihimäellä vai viikon Italiassa, jos kustannus on sama.
Menen Riihimäelle, koska ystävät ovat tärkeitä.
Olen sanonut että heitä lähin hotelli on aika kaukana ja olisi hankalaa ajella edestakaisin. Koko päivän kestävät ajomatkat pelkän kahvittelun takia ovat suhteellisen raskaita.
Eivät ole aiemmin ehdottaneet majoitusta, kun olemme matkalla hotellissa yöpyneet ja heitä tavanneet. Eivätkä kahvittelun lisäksi ole tarjonneet ruokaa, joten ravintolakäynteihin on matkalla mennyt runsaasti rahaa.