Turvallisuushakuiset ”tylsät” ihmiset
Minulla on lapsuudenystävä, jonka elämä on mennyt putkessa lukiosta opiskelemaan ja sieltä töihin. Saman vakaan miehen kanssa ollut kauan. Molemmat hyväpalkkaisessa työssä, lapsettomia, mutta silti ystävääni stressaa asuntolaina, täiden jatkuminen jne. Alansankin on vakaa, samoin miehen.
Päädyimme juttelemaan elämästäni ja minä olen elänyt villiä nuoruutta, juhlinut, ollut välillä työtön ja rahaton, välillä pätkätöissä. Valinnut epävarman alan, mutta tunkenut itseni mm. ulkomaille erilaisiin hankkeisiin ja opintomatkoihin, niin olen saanut pienituloisenakin nähdä maailmaa jonkun verran.
Itselle tuli täysin järkytyksenä, että ystäväni ei ole ”elänyt”, vaikka olemme molemmat kohta 40 v. Hän ei ole koskaan juonut itseään edes kunnolla humalaan, ei kokenut intensiivistä yhteisöön kuulumista (opintojen kaveriporukat) ja vaikuttaa siltä, ettei edes oikeasti intohimoista rakkaussuhdetta saati villejä irtosuhteita. Ei sillä, että nämä asiat olisivat pakollisia kaikille, mutta itse olen tosi iloinen, että nuorena koin ne.
En tunne muita hänenkaltaisiaan ihmisiä. Todellakin mietin, mistä tällainen äärimmäisen turvallisuushakuinen tapa elää kumpuaa. Oma elämäntyylini on hyvin normaalia oman kuplan sisällä, jopa kesymmästä päästä. Mitä ajatuksia herättää?
Kommentit (23)
Ihmiset on erilaisia. Ei se tarkoita ettei nauti elämästä.
Prempihan se yksi kunnollinen parisuhde on kuin jotkut irtopanot. Mitä ihmettä.
Ja ilma alkoholiakin voi pitää hauskaa. Alkoholi on vain pakenemista omia tunteitasi.
Ehkä hän on onnellinen ja tyytyväinen turvallisessa hänen laisessa eämässä. Hän ei ole samanlainen kuin sinä.