Onko noin 75 v mielestäsi vanha ihminen vai miltä tuntuu? Tunnetko ketään sen ikäistä ja minkälainen hän sitten on?
Ikä ei ole pelkästään numeroita, sanotaan. Se voi olla pelkästään numeroita jossain mielessä mutta toisaalta ei: ikätoverit sairastuvat ja kuolevat, sulkeutuvat omiin oloihinsa, tulee kaikenlaisia rajoitteita itsellekin joten muuttuva elämäntilanne tekee sen että ei ole pelkästään numeroita vaikka terveyden kannalta yms näin olisikin.
Kommentit (64)
N 75 v tulee sellainen joskus aika nopeakin rytkähdys vanhuuteen. Tiedän tämän sukulaisista ja omista vanhemmistani. Ei edes riipu siitä onko terve tai ei. Äitini on ollut sairas ja omaishoidettava 60v lähtien, mutta vasta 75 tuli selkeä "vanheneminen". Isäni on taas maailman hyväkuntoisin 8-kymppinen, käy salilla monta kertaa vkossa, ja silti tuli muutos 75v. Sen näkee läheisissä ihmisissä hyvin, sellainen ikään kuin "kuihtuminen".
Samanlainen iso muutos kuin n 46-47v tulee. Yhtäkkiä naama valahtaa ja olemus muuttuu setä/tätimäiseksi.
Näihin notkahduksiin ei auta kauneusleikkaukset eikä ozempicit, ne tulee jostain dna-tasolta.
Jotkut ihmiset ovat vanhoja jo alle 50-vuotiaina ja jotkut eivät tunnu vanhoilta vielä yli 90-vuotiainakaan. Kun on mieleltään nuori, kiinni tässä ajassa ja elää täyttä elämää niillä eväillä mitä jäljellä on pysyy usein ulkoinenkin olemus nuorekkaana vaikka ikää kertyykin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi 0-16v
Teini 17-20v
Nuori 20-29v
Nuori aikuinen 30-40v
Keski-ikäinen 40-55v
vanhus 65-->
55-65?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksilöllistä. Äitini oli huonossa kunnossa tuolloin. Kulki rollaattorin avulla ulkona, oli monenlaista vaivaa. Osa pysyy hyväkuntoisina 9-kymppisiksikin, osa ei.
Juttelin pankissa yhden pariskunnan kanssa. Olivat tulleet autollaan, asuivat naapuristossani. Yllätyin kun mies sanoi, että on jo 93-vuotias. Oli nuoremman oloinen.
Ehkä muisti ikänsä väärin...
Vierailija kirjoitti:
Lapsi 0-16v
Teini 17-20v
Nuori 20-29v
Nuori aikuinen 30-40v
Keski-ikäinen 40-55v
vanhus 65-->
17v äitini meni naimisiin
27v isäni lähti talvisotaan
34v isäni pääsi Lapin sodasta
50v äitini kuoli
68v isäni kuoli
Totta kai 75-vuotias on vanha. Sehän tarkoittaa sitä, että on ollut olemassa jo kauan. Ei se, onko vanha vai ei liity toimintakykyyn tai terveyteen. Meillä on useampi ennen vuotta 1950 tehty auto, joilla voi ajaa, mutta on ne silti vanhoja autoja.
Toimintakyvyltään ihmiset tosiaan on erilaisia iästä riippumatta, eli myös vanhana.
Meitä on niin kovin monenlaisia ihmisiä, kaiken ikäisissä. Väitän, että elämäntyyli ja aktiivisuus kannattaa säilyttää mahdollisimman normaaleina myös vanhana. Ite oon yli 75, joitakin pitkäaikaissairauksia poden, mutta lääkittyinä ne pysyvät onneksi jotenkuten kurissa. Voin vielä lenkkeillä, hiihtää pertsaa (laskettelusta kyllä luovuin), käydä jumpassa, tavata ystäviäni ja reissata myös ulkomailla sekä yksin että ystäväporukassa. Hoidan myös lapsenlapsiani, ja nautin heidän seurastaan. Yritän pysyä ajan tasalla niin hyvin kuin mahdollista, luen sanomalehdet päivittäin, ja keskustelen mielelläni niin politiikasta kuin taloudestakin. Älkää please väheksykö tämän ikäluokan panosta yhteiskunnassa!
Mun äitini. Hämmentynyt Alzheimer-potilas, mutta ei silleen kauhean vanhan oloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi 0-16v
Teini 17-20v
Nuori 20-29v
Nuori aikuinen 30-40v
Keski-ikäinen 40-55v
vanhus 65-->
55-65?
Vanha aikuinen?
Onhan 75 vuotias toki jo iäkäs, mutta nykyisin 75 vuotiaat ovat usein hyvässä kunnossa ja nuorekkaita. Sanoisin 85 vuotiasta vanhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Onhan 75 vuotias toki jo iäkäs, mutta nykyisin 75 vuotiaat ovat usein hyvässä kunnossa ja nuorekkaita. Sanoisin 85 vuotiasta vanhaksi.
Suomessa vastasyntyneen elinaikaodote on noin 82 vuotta ja risat. Tarkoitatko että ihminen on vanha siinä iässä, kun keskimäärin jo kuollaan?
Riippuu minkä ikäiseltä kysytään 100-vuotias sukulaiseni kutsui 75-vuotiaita nuorisoksi ja lapsiksi.
Vierailija kirjoitti:
On vanha minusta. Yksi tuon ikäinen on tosi ilkeä ja välttelen häntä. Olen aina ollut kohtelias ja asiallinen häntä kohtaan mutta ei vaan pidä minusta ja näyttää sen aina kun jutellaan Valitettavasti hän saa minut inhoamaan kaikkia tuon ikäisiä.
Niputat kaikki tuon ikäiset yhteen nippuun ja inhoat sitten kaikkia 75 vuotiaita? Taidat olla itse yksinkertainen. Ihmiset ovat kovin erilaisia näet. Jotkut pysyvät nuorekkaina ja reippaina saamatta muistisairautta. Joillakin on sairauksia jotka raastavat tietty luonnettakin, kroonisten särkyjen kanssa ei ole kovin mukavaa elämää. Eikö kannattaisi opetella ottamaan ihmiset yksilöinä, eikä inhota kaikkia yhden ainoan ihmisen takia?
Jotkut yli 80-vuotiaat eivät ole koskaan sairastaneet mitään, eikä heillä käy kotihoitajia, koska he ovat terveitä.
Tunnen monta n.75-vuotiasta, samoin kahdeksankymppisiä. Ystäväpiirini kattaa hyvin eri ikäisiä ihmisiä, eräät viisikymppiset ovat niitä sairaimpia. Nuo vanhemmat ovat samanlaisia kuin millaisina olen aina heidät tuntenut, en osaisi heitä nimittää vanhoiksi. Osa heistä on työelämässä. Omassa suvussani eletään yleisesti n.satavuotiaiksi, ilman muistisairauksia.
Vanhainkodilla työskentelevän näkövinkkelistä 75 v. ei ole vielä ikäloppu. Ihmisissä on kuitenkin suuria eroja siinä iässä. Monella sairaudet ja muut krempat ovat vieneet toimintakykyä, toiset elävät ilman suurempia vaivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vanhainkodilla työskentelevän näkövinkkelistä 75 v. ei ole vielä ikäloppu. Ihmisissä on kuitenkin suuria eroja siinä iässä. Monella sairaudet ja muut krempat ovat vieneet toimintakykyä, toiset elävät ilman suurempia vaivoja.
En käytä kyllä sitä vanhemmistakaan sanaa ikäloppu. Arvostan iäkkäitä ihmisiä ja sen vuoksi työ on mielekästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan 75 vuotias toki jo iäkäs, mutta nykyisin 75 vuotiaat ovat usein hyvässä kunnossa ja nuorekkaita. Sanoisin 85 vuotiasta vanhaksi.
Suomessa vastasyntyneen elinaikaodote on noin 82 vuotta ja risat. Tarkoitatko että ihminen on vanha siinä iässä, kun keskimäärin jo kuollaan?
Jos ihminen on elänyt sen 75 vuotta terveenä, niin keskimääräinen eliniänodote on paljon enemmän kuin 82 vuotta
Tuo koskee vastasyntyneen odotetta..
Tunnen aika monta. Ei ne oikeastaan kovin vanhoja ole, kun ovat minua nuorempia. Onhan tässä vuosien mittaan tullut monenlaista kremppaa. En tunnista aloituksen omiin oloihinsa jääviä. Täällä maaseudullakin netti toimii ja vanhojen koulukavereitten whatsappryhmässä on vilkasta keskustelua.
T. muori 72v.