Kaikkein köyhimpien köyhdyttämisellä ei taloutta pelasteta.
Kaikki on siitä pienestä, mutta sitäkin tärkeämmästä kulutuksesta pois. Perusturvasta jatkuvasti leikkaamalla tapamme vain pieniä yrityksiä.
Tanskassa keskituloisia verotetaan kovemmin kuin Suomessa ja myös pääomatuloja verotetaan kovemmin.
Todellisuudessa Suomi on keskituloiselle ihan ok. maa. Keskipalkka on noin 4150€/kk ja siinä Suomen verotus on kovempi kuin Ruotsin, mutta matalampi kuin Tanskan. Sillä mitä siitä jää käteen aivat varmasti pärjää Suomessa ja säästäminenkin onnistuu, jos sitä haluaa.
Tärkein asia ja se missä Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaista on tosiaan se kasvu, jonka luomisessa Suomi on epäonnistunut viimeiset 20 vuotta. Syy miksi siinä on epäonnistuttu ei kuitenkaan ole työttömät tai keskituloisten verotus vaan se, että Suomella ei ole luonnollisia kilpailuetuja ja Suomi on myös sitonut kätensä rahapolitiikassa.
Todellisuudessa köyhiltä leikkaamalla ei taloutta pelasteta. Kaikki on kulutuksesta pois ja sillä vain tapetaan pieniä yrityksiä.
Kaikkein vahingollisinta politiikka Suomelle on ollut Kokoomuksen politiikka. Leikkaavat köyhiltä ja jakavat rahat oman pienen kaverikapitalistipiirinsä jäsenille. Lopulta rahat valuvat ulkomaille ja ainakaan Suomessa niitä ei kuluteta. Kaupanpäälle yksityistävät sokeasti sellaisia toimintoja joissa siinä ei ole mitään järkeä, kuten vaikkapa sähköverkkoja ja tekevät verotukseen porsaanreikiä hyville veljille.
En väitä että se vihervasemmisto olisi tehnyt erityisen hyvää talouspolitiikkaa, mutta Suomen talouden tuhoamisessa parhaiten on kuitenkin aina kunnostautunut juuri Kokoomus. Sosialistien jakaessa rahaa köyhille ne rahat menevät edes kulutukseen. Kokoomuksen kaverikapitalistien jakaessa rahaa lähipiireilleen ne rahat menevät paremiin taskuihin ja jäävät niihin parempiin taskuihin.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varakas. Ei ole oma tulkintani, vaan virallisten määritelmien mukaan minut luokitellaan varakkaaksi. En silti koe olevani varakas, koska en vielä ole saavuttanut varallisuudessani tasoa, jolla voisin vetäytyä pysyvästi eläkkeelle tekemään mitä oikeasti haluan tehdä. Minua ärsyttää se, että on oikeastaan pakko äänestää kokoomusta ja kannattaa heidän asiaansa, koska he tajuavat, että on yksinkertaisesti väärin olla koko ajan varakkaiden ihmisten kukkarolla (ärsytys tulee siitä etten pidä hallituksen köyhät kyykkyn politiikasta. Se tuo todellakin vain lisäongelmia tulavaisuudessa).
Suomessa useimmat varakkaista ovat itse tehneet varansa ja ponnistaneet köyhyydestä ja oikeasti thneet töitä päästäkseen kartuttamaan rahojaan (hekin, jotka ovat rahansa perineet ja varakkaana pysyneet, ovat joutuneet opettelemaan rahan tekemistä, joten ei heilläkään varallisuustaso pysyy pelkästään sohvalla makaamalla). He ovat maksaneet rahoistaan veroja, tuoneet työpaikkojakin. Heillä on oikeus nauttia töittensä hedelmistä.
Vasemmiston ja rikkaita halveksivien tahojen ideana on luoda vääriä mielikuvia varakkaista. Tuoda esille ajatusta, että on okei ottaa rahaa varakkaalta, koska hänellä sitä riittää enemmän kuin kuukaudessa tarvitsee. Ei mitään väliä sillä, että ne rahat on saatu tiukalla talouskurilla ja päämäärätavoitteisella sijoittamisella. Samaan aikaan vasemmiston mielestä on ihan ok, jos joku toteaa ettei vaan viitsi käydä töissä ja heittäytyy yhteiskunnan elätettäväksi. Yhteiskunnan pitää vain maksaa sitten se.
Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia, vaan puhun todellakin vain ihmisryhmästä, joka ei edes viitsi, koska on kivempaa maata sohvalla juoen kaljaa ja poltella tupakkaa (tai muuta) ja yhteiskunta maksaa, koska "pitää ymmärtää".
Mutta kun hallitus ei edelleenkään erottele kuka on se "sohvalla makaava kaljaa juova laiska", ja kuka ihan oikeasti kaiken oikein tehnyt, syytön ja ahkera mutta työttömäksi jäämään sattunut suomalainen. Miksi haluat ilmeisen paljon rangaista myös tätä jälkimmäistä ihmisryhmää ilman mitään syytä?
"Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia"
Köyhien mielestä kaikki muu on turhaa rahankäyttöä paitsi heille tuleva raha. Myös politiikassa pitää huomioida vain köyhät! Kenenkään muun asioilla ei ole väliä!
Suomi on ihan perseestä keskituloselle. Ja se 30% pääomatuloverotuski on liian korkea ku Teksasissa osingoista ei tarvi maksaa veroa 50 000 dollariin vuodessa.
Helppo tietysti huudella että Suomen verotusmalli on hyvä/vois olla korkeempiki verotus ku ei ite kykene työelämään.
Se on myös jännä yhteensattuma et se pienitulosuus on suoraan verrannollinen siihen että ois huono sotilas joka ei puolustas Suomea sodassa.
Vierailija kirjoitti:
Köyhien mielestä kaikki muu on turhaa rahankäyttöä paitsi heille tuleva raha. Myös politiikassa pitää huomioida vain köyhät! Kenenkään muun asioilla ei ole väliä!
En ajattele ainakaan itse niin, mutta ei köyhiä pidä ulkopuolellekaan jättää.
Kaikista työttömistä elämäntapatyöttömät on pieni osuus. Koska koko yhteiskunta pyörii sillä että työttömyyden pitää olla vähintään 5% jotta palkat ei nouse liikaa, niin miksi se on niin hirveetä että jotkut on tyytyväisiä siihen elämäänsä ja valitsee sen.
Miksi 100% työttömistä pitäisi henkisesti kärsiä asiantilasta, johon he eivät voi vaikuttaa? Antaa elämäntapatyöttömän elää sitä pientä köyhää elämäänsä siellä viiden prosentin joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän oikeisto ei ymmärrä. Tuen pitäminen edes säällisellä tasolla (eu ja kansainväliset tuomioistuimet antaneet suomen sosiaaliturvan mataluudesta useita varoituksia ja huomautuksia) säästää lopulta paljon enemmän, kuin ihmisten ajaminen kadulle kerjäämään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin monessa paikassa.
Täällä ei tunnu osa ymmärtävän millään sitä, että jos Suomen valtio ei sopeuta itse, IMF sopeuttaa. Myös sosiaaliturvasta. Ja eläkkeistä.
IMF ei painota sosiaaliturvan sopeutuksia keinovalikoimassaan.
Lähde, kiitos. Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteivät ne ole turvassa sopeutuksilta. Kreikan tapauksessa niistä sosiaalituista leikatiin parikin kertaa. EI tarkoita automaattisesti, että sama tapahtuisi Suomessa, mutta on turhaa ummistaa silmänsä todellisuudelta, että jos hallitus ei sopeuta, niin ei sopeuta kukaan muukaan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varakas. Ei ole oma tulkintani, vaan virallisten määritelmien mukaan minut luokitellaan varakkaaksi. En silti koe olevani varakas, koska en vielä ole saavuttanut varallisuudessani tasoa, jolla voisin vetäytyä pysyvästi eläkkeelle tekemään mitä oikeasti haluan tehdä. Minua ärsyttää se, että on oikeastaan pakko äänestää kokoomusta ja kannattaa heidän asiaansa, koska he tajuavat, että on yksinkertaisesti väärin olla koko ajan varakkaiden ihmisten kukkarolla (ärsytys tulee siitä etten pidä hallituksen köyhät kyykkyn politiikasta. Se tuo todellakin vain lisäongelmia tulavaisuudessa).
Suomessa useimmat varakkaista ovat itse tehneet varansa ja ponnistaneet köyhyydestä ja oikeasti thneet töitä päästäkseen kartuttamaan rahojaan (hekin, jotka ovat rahansa perineet ja varakkaana pysyneet, ovat joutuneet opettelemaan rahan tekemistä, joten ei heilläkään varallisuustaso pysyy pelkästään sohvalla makaamalla). He ovat maksaneet rahoistaan veroja, tuoneet työpaikkojakin. Heillä on oikeus nauttia töittensä hedelmistä.
Vasemmiston ja rikkaita halveksivien tahojen ideana on luoda vääriä mielikuvia varakkaista. Tuoda esille ajatusta, että on okei ottaa rahaa varakkaalta, koska hänellä sitä riittää enemmän kuin kuukaudessa tarvitsee. Ei mitään väliä sillä, että ne rahat on saatu tiukalla talouskurilla ja päämäärätavoitteisella sijoittamisella. Samaan aikaan vasemmiston mielestä on ihan ok, jos joku toteaa ettei vaan viitsi käydä töissä ja heittäytyy yhteiskunnan elätettäväksi. Yhteiskunnan pitää vain maksaa sitten se.
Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia, vaan puhun todellakin vain ihmisryhmästä, joka ei edes viitsi, koska on kivempaa maata sohvalla juoen kaljaa ja poltella tupakkaa (tai muuta) ja yhteiskunta maksaa, koska "pitää ymmärtää".
Mutta kun hallitus ei edelleenkään erottele kuka on se "sohvalla makaava kaljaa juova laiska", ja kuka ihan oikeasti kaiken oikein tehnyt, syytön ja ahkera mutta työttömäksi jäämään sattunut suomalainen. Miksi haluat ilmeisen paljon rangaista myös tätä jälkimmäistä ihmisryhmää ilman mitään syytä?
Koska erottelu ei ole mahdollista, niin tämä parin prosentin vähemmistö joutuu kärsimään. Ikävä juttu, syytä satojen tuhansien loismassaa joka maan tähän on ajanut, älä niitä jotka osuutensa tekevät.
Ei ole varaa pistää miljardeja loisille että nämä viisi omaa syyttään köyhää saadaan pidettyä rahoissaan.
Pystytkö laittamaan tähän luotettavan todisteen, että tällainen satojen tuhansien "loismassa" on ensinnäkään olemassa?
Mikäli et tähän pysty, koko väitteeltäsi romahtanee pohja pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän oikeisto ei ymmärrä. Tuen pitäminen edes säällisellä tasolla (eu ja kansainväliset tuomioistuimet antaneet suomen sosiaaliturvan mataluudesta useita varoituksia ja huomautuksia) säästää lopulta paljon enemmän, kuin ihmisten ajaminen kadulle kerjäämään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin monessa paikassa.
Täällä ei tunnu osa ymmärtävän millään sitä, että jos Suomen valtio ei sopeuta itse, IMF sopeuttaa. Myös sosiaaliturvasta. Ja eläkkeistä.
IMF ei painota sosiaaliturvan sopeutuksia keinovalikoimassaan.
Lähde, kiitos. Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteivät ne ole turvassa sopeutuksilta. Kreikan tapauksessa niistä sosiaalituista leikatiin parikin kertaa. EI tarkoita automaattisesti, että sama tapahtuisi Suomessa, mutta on turhaa ummistaa silmänsä todellisuudelta, että jos hallitus ei sopeuta, niin ei sopeuta kukaan muukaan sitten.
Sitä vähemmän tarvitaan sopeutusta sosiaaliturvasta, mitä enemmän rahaa otetaan vaikka yritystuista tai niistä miljardien veroalennuksista kaikista ylimmälle tuloluokalle jaeltuna.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista työttömistä elämäntapatyöttömät on pieni osuus. Koska koko yhteiskunta pyörii sillä että työttömyyden pitää olla vähintään 5% jotta palkat ei nouse liikaa, niin miksi se on niin hirveetä että jotkut on tyytyväisiä siihen elämäänsä ja valitsee sen.
Miksi 100% työttömistä pitäisi henkisesti kärsiä asiantilasta, johon he eivät voi vaikuttaa? Antaa elämäntapatyöttömän elää sitä pientä köyhää elämäänsä siellä viiden prosentin joukossa.
Tähän kun joku oikeistosta pystyisi kerrankin vastaamaan!!!!
Pelastetaanpa, syy: joutaakin kuolla pois jotta uusi våestö voisi kukoistaa 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varakas. Ei ole oma tulkintani, vaan virallisten määritelmien mukaan minut luokitellaan varakkaaksi. En silti koe olevani varakas, koska en vielä ole saavuttanut varallisuudessani tasoa, jolla voisin vetäytyä pysyvästi eläkkeelle tekemään mitä oikeasti haluan tehdä. Minua ärsyttää se, että on oikeastaan pakko äänestää kokoomusta ja kannattaa heidän asiaansa, koska he tajuavat, että on yksinkertaisesti väärin olla koko ajan varakkaiden ihmisten kukkarolla (ärsytys tulee siitä etten pidä hallituksen köyhät kyykkyn politiikasta. Se tuo todellakin vain lisäongelmia tulavaisuudessa).
Suomessa useimmat varakkaista ovat itse tehneet varansa ja ponnistaneet köyhyydestä ja oikeasti thneet töitä päästäkseen kartuttamaan rahojaan (hekin, jotka ovat rahansa perineet ja varakkaana pysyneet, ovat joutuneet opettelemaan rahan tekemistä, joten ei heilläkään varallisuustaso pysyy pelkästään sohvalla makaamalla). He ovat maksaneet rahoistaan veroja, tuoneet työpaikkojakin. Heillä on oikeus nauttia töittensä hedelmistä.
Vasemmiston ja rikkaita halveksivien tahojen ideana on luoda vääriä mielikuvia varakkaista. Tuoda esille ajatusta, että on okei ottaa rahaa varakkaalta, koska hänellä sitä riittää enemmän kuin kuukaudessa tarvitsee. Ei mitään väliä sillä, että ne rahat on saatu tiukalla talouskurilla ja päämäärätavoitteisella sijoittamisella. Samaan aikaan vasemmiston mielestä on ihan ok, jos joku toteaa ettei vaan viitsi käydä töissä ja heittäytyy yhteiskunnan elätettäväksi. Yhteiskunnan pitää vain maksaa sitten se.
Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia, vaan puhun todellakin vain ihmisryhmästä, joka ei edes viitsi, koska on kivempaa maata sohvalla juoen kaljaa ja poltella tupakkaa (tai muuta) ja yhteiskunta maksaa, koska "pitää ymmärtää".
Mutta kun hallitus ei edelleenkään erottele kuka on se "sohvalla makaava kaljaa juova laiska", ja kuka ihan oikeasti kaiken oikein tehnyt, syytön ja ahkera mutta työttömäksi jäämään sattunut suomalainen. Miksi haluat ilmeisen paljon rangaista myös tätä jälkimmäistä ihmisryhmää ilman mitään syytä?
"Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia"
Mutta mistä ihmeestä voit sitten tietää että edes suuri osa työttömistä olisi juuri tällaisia? Perustuuko tämä kaikki vain teidän oman päänne sisällä rakentamiinne mielikuviin ja stereotypioihin, että suuri osa työttömistä ihan oikeasti olisi sitä "omasta tahdostaan"?? Pystyttekö millään konkretialla tätä perustelemaan, vai taasko päähänne syötetyt mielikuvat vetävät mukanaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän oikeisto ei ymmärrä. Tuen pitäminen edes säällisellä tasolla (eu ja kansainväliset tuomioistuimet antaneet suomen sosiaaliturvan mataluudesta useita varoituksia ja huomautuksia) säästää lopulta paljon enemmän, kuin ihmisten ajaminen kadulle kerjäämään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin monessa paikassa.
Täällä ei tunnu osa ymmärtävän millään sitä, että jos Suomen valtio ei sopeuta itse, IMF sopeuttaa. Myös sosiaaliturvasta. Ja eläkkeistä.
IMF ei painota sosiaaliturvan sopeutuksia keinovalikoimassaan.
Lähde, kiitos. Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteivät ne ole turvassa sopeutuksilta. Kreikan tapauksessa niistä sosiaalituista leikatiin parikin kertaa. EI tarkoita automaattisesti, että sama tapahtuisi Suomessa, mutta on turhaa ummistaa silmänsä todellisuudelta, että jos hallitus ei sopeuta, niin ei sopeuta kukaan muukaan sitten.
Sitä vähemmän tarvitaan sopeutusta sosiaaliturvasta, mitä enemmän rahaa otetaan vaikka yritystuista tai niistä miljardien veroalennuksista kaikista ylimmälle tuloluokalle jaeltuna.
En ole missään vaiheessa väittänyt, että pelkästään sosiaaliturvasta pitää sopeuttaa. On paljon parempiakin kohteita. Eikä niitä veroalennuksia ole kohdennettu pelkästään ylimpään tuloluokkaan, vaan myös pieni- ja keskituloisille. Tämä menee taas tähän suuntaan, että vain rikkaille on annettu veroaleja.
Joo. Köyhät vois neki mennä töihi niin saataas Suami nousuu eikä pensaakaa tarvis niin paljo veroottaa. Tai ainaki mariamettää kun ei oo niitä taimaalaasiakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän oikeisto ei ymmärrä. Tuen pitäminen edes säällisellä tasolla (eu ja kansainväliset tuomioistuimet antaneet suomen sosiaaliturvan mataluudesta useita varoituksia ja huomautuksia) säästää lopulta paljon enemmän, kuin ihmisten ajaminen kadulle kerjäämään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin monessa paikassa.
Täällä ei tunnu osa ymmärtävän millään sitä, että jos Suomen valtio ei sopeuta itse, IMF sopeuttaa. Myös sosiaaliturvasta. Ja eläkkeistä.
IMF ei painota sosiaaliturvan sopeutuksia keinovalikoimassaan.
Lähde, kiitos. Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteivät ne ole turvassa sopeutuksilta. Kreikan tapauksessa niistä sosiaalituista leikatiin parikin kertaa. EI tarkoita automaattisesti, että sama tapahtuisi Suomessa, mutta on turhaa ummistaa silmänsä todellisuudelta, että jos hallitus ei sopeuta, niin ei sopeuta kukaan muukaan sitten.
Sitä vähemmän tarvitaan sopeutusta sosiaaliturvasta, mitä enemmän rahaa otetaan vaikka yritystuista tai niistä miljardien veroalennuksista kaikista ylimmälle tuloluokalle jaeltuna.
En ole missään vaiheessa väittänyt, että pelkästään sosiaaliturvasta pitää sopeuttaa. On paljon parempiakin kohteita. Eikä niitä veroalennuksia ole kohdennettu pelkästään ylimpään tuloluokkaan, vaan myös pieni- ja keskituloisille. Tämä menee taas tähän suuntaan, että vain rikkaille on annettu veroaleja.
Sosiaaliturvasta ei ole mtn leikattavaa
Pelastakaa köyhät itsenne, valtion tuki horjuu ja kaatuu ennen pitkää, jonka joudutte jatkossa kustantamaan itse.