Kaikkein köyhimpien köyhdyttämisellä ei taloutta pelasteta.
Kaikki on siitä pienestä, mutta sitäkin tärkeämmästä kulutuksesta pois. Perusturvasta jatkuvasti leikkaamalla tapamme vain pieniä yrityksiä.
Tanskassa keskituloisia verotetaan kovemmin kuin Suomessa ja myös pääomatuloja verotetaan kovemmin.
Todellisuudessa Suomi on keskituloiselle ihan ok. maa. Keskipalkka on noin 4150€/kk ja siinä Suomen verotus on kovempi kuin Ruotsin, mutta matalampi kuin Tanskan. Sillä mitä siitä jää käteen aivat varmasti pärjää Suomessa ja säästäminenkin onnistuu, jos sitä haluaa.
Tärkein asia ja se missä Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaista on tosiaan se kasvu, jonka luomisessa Suomi on epäonnistunut viimeiset 20 vuotta. Syy miksi siinä on epäonnistuttu ei kuitenkaan ole työttömät tai keskituloisten verotus vaan se, että Suomella ei ole luonnollisia kilpailuetuja ja Suomi on myös sitonut kätensä rahapolitiikassa.
Todellisuudessa köyhiltä leikkaamalla ei taloutta pelasteta. Kaikki on kulutuksesta pois ja sillä vain tapetaan pieniä yrityksiä.
Kaikkein vahingollisinta politiikka Suomelle on ollut Kokoomuksen politiikka. Leikkaavat köyhiltä ja jakavat rahat oman pienen kaverikapitalistipiirinsä jäsenille. Lopulta rahat valuvat ulkomaille ja ainakaan Suomessa niitä ei kuluteta. Kaupanpäälle yksityistävät sokeasti sellaisia toimintoja joissa siinä ei ole mitään järkeä, kuten vaikkapa sähköverkkoja ja tekevät verotukseen porsaanreikiä hyville veljille.
En väitä että se vihervasemmisto olisi tehnyt erityisen hyvää talouspolitiikkaa, mutta Suomen talouden tuhoamisessa parhaiten on kuitenkin aina kunnostautunut juuri Kokoomus. Sosialistien jakaessa rahaa köyhille ne rahat menevät edes kulutukseen. Kokoomuksen kaverikapitalistien jakaessa rahaa lähipiireilleen ne rahat menevät paremiin taskuihin ja jäävät niihin parempiin taskuihin.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja näitä. Köyhillä tukieläteillä on ollut ja on vieläkin hyvät tuet, mutta talous ei ole kasvanut. Suomessa kyllä verotetaan ihmisiä edelleen liikaa, siksi ei talous nouse.
No onko talous nyt kasvanut kun verotusta on kevennetty ja sosiaalitukia leikattu? Osoita puolueeton tutkimus joka osoittaa että asia on näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän oikeisto ei ymmärrä. Tuen pitäminen edes säällisellä tasolla (eu ja kansainväliset tuomioistuimet antaneet suomen sosiaaliturvan mataluudesta useita varoituksia ja huomautuksia) säästää lopulta paljon enemmän, kuin ihmisten ajaminen kadulle kerjäämään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin monessa paikassa.
Täällä ei tunnu osa ymmärtävän millään sitä, että jos Suomen valtio ei sopeuta itse, IMF sopeuttaa. Myös sosiaaliturvasta. Ja eläkkeistä.
IMF ei painota sosiaaliturvan sopeutuksia keinovalikoimassaan.
Ei niin, mutta riikalle, petterille ja päiville tulee parempi olo, kun saavat ajatella "kannustaneensa" köyhimpiä elämässään eteenpäin (kohti nopeampaa kuolemaa)
IMF tulee karsimaan jokaisen rikkaimmille ja kovatuloisimmille annetun veroalen. Erilaisten maaraporttien mukaan mm Kreikan taloussaneerauksen virhe oli se, että kalliilla jälkiseurauksilla iskettiin sinne kaikkein tärkeimpään ja viimesijaisempaan oljenkorteen, jolla vähävaraisin pystyisi edes säällisesti elämään.
Pörssiyhtiöiden automaatit
toimii täydellisesti
ja samoin miljardit maalmalle
läpihuutona.
Purran leikkauslistoissa vain
köyhät ja sorretut!
Toivoisi kauhuhallituksen
uran pian päättyvän.
Vierailija kirjoitti:
Pörssiyhtiöiden automaatit
toimii täydellisesti
ja samoin miljardit maalmalle
läpihuutona.
Purran leikkauslistoissa vain
köyhät ja sorretut!
Toivoisi kauhuhallituksen
uran pian päättyvän.
Perussuomaiset saa huudella vaihtoehtojaan ensi vaalikaudella oppositiosta.
Melkein 400 000 vähemmän kuluttajia. No ruokakaupat tienaavat heillä, mutta sekin halpatuotteiden osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja näitä. Köyhillä tukieläteillä on ollut ja on vieläkin hyvät tuet, mutta talous ei ole kasvanut. Suomessa kyllä verotetaan ihmisiä edelleen liikaa, siksi ei talous nouse.
No onko talous nyt kasvanut kun verotusta on kevennetty ja sosiaalitukia leikattu? Osoita puolueeton tutkimus joka osoittaa että asia on näin.
Veronalennusten vaikutus tulee aina jälkijunassa. Kun veronmaksaja huomaa, että kappas, lompsaan on jäänyt muutama satanen enemmän. Sitten hän sen vasta tietenkin laittaa talouden kiertoon.
APn vertailu Tanskaan ontuu.
Tanskan kruunun kurssi on ollut pitkään sidoksissa euroon noin 1-2 prosentin vaihteluvälissä,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja näitä. Köyhillä tukieläteillä on ollut ja on vieläkin hyvät tuet, mutta talous ei ole kasvanut. Suomessa kyllä verotetaan ihmisiä edelleen liikaa, siksi ei talous nouse.
No onko talous nyt kasvanut kun verotusta on kevennetty ja sosiaalitukia leikattu? Osoita puolueeton tutkimus joka osoittaa että asia on näin.
Veronalennusten vaikutus tulee aina jälkijunassa. Kun veronmaksaja huomaa, että kappas, lompsaan on jäänyt muutama satanen enemmän. Sitten hän sen vasta tietenkin laittaa talouden kiertoon.
S i joi tuk siin? Jännä miten tuo sana on näköjään uusi täällä kielletty sana.
Vierailija kirjoitti:
Tätähän oikeisto ei ymmärrä. Tuen pitäminen edes säällisellä tasolla (eu ja kansainväliset tuomioistuimet antaneet suomen sosiaaliturvan mataluudesta useita varoituksia ja huomautuksia) säästää lopulta paljon enemmän, kuin ihmisten ajaminen kadulle kerjäämään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin monessa paikassa.
SaksikäsiPetturi teki kyl vuosisadan petoksen... "Se ei meille käy..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja näitä. Köyhillä tukieläteillä on ollut ja on vieläkin hyvät tuet, mutta talous ei ole kasvanut. Suomessa kyllä verotetaan ihmisiä edelleen liikaa, siksi ei talous nouse.
No onko talous nyt kasvanut kun verotusta on kevennetty ja sosiaalitukia leikattu? Osoita puolueeton tutkimus joka osoittaa että asia on näin.
Veronalennusten vaikutus tulee aina jälkijunassa. Kun veronmaksaja huomaa, että kappas, lompsaan on jäänyt muutama satanen enemmän. Sitten hän sen vasta tietenkin laittaa talouden kiertoon.
S i joi tuk siin? Jännä miten tuo sana on näköjään uusi täällä kielletty sana.
Vaikka sitten sinne, mutta useimmilla on siinä myös tulossa auton vaihtoa, putkiremonttia, mökkiremonttia, Lapin lomaa. Ei niitä pikkuhiluilla tehdä, niihin pitää varakkaankin säästää, vaikka sitten siellä rahastossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja näitä. Köyhillä tukieläteillä on ollut ja on vieläkin hyvät tuet, mutta talous ei ole kasvanut. Suomessa kyllä verotetaan ihmisiä edelleen liikaa, siksi ei talous nouse.
No onko talous nyt kasvanut kun verotusta on kevennetty ja sosiaalitukia leikattu? Osoita puolueeton tutkimus joka osoittaa että asia on näin.
Veronalennusten vaikutus tulee aina jälkijunassa. Kun veronmaksaja huomaa, että kappas, lompsaan on jäänyt muutama satanen enemmän. Sitten hän sen vasta tietenkin laittaa talouden kiertoon.
Voin kertoa sinulle salaisuuden, joka ei ole salaisuus ja jonka kaikki muut jo tiesivät: valumateoria ei toimi! Reagan tämän lanseerasi 80-luvulla, sen jälkeen on tehty valtavasti tutkimusta kuinka se vaikuttaa talouskasvuun, ja vaikutus on ollut joko 0 tai negatiivinen. Varallisuuserot ovat kyllä räjähtäneet käsiin, rikkaimmat ovat rikastuneet aivan poskettomasti ja keskiluokka kuihtunut köyhyyden kasvaessa, mutta talouskasvua ei ole tullut. Kyseessä on rikkaiden tekosyy miksi heidän ei pitäisi maksaa veroja, ja hyvin on uponnut. Suomessakin on laskettu verotusta jo vaikka kuinka paljon 2000-luvun alun jälkeen, ei vain tunnu vieläkään talouskasvua.
Olen varakas. Ei ole oma tulkintani, vaan virallisten määritelmien mukaan minut luokitellaan varakkaaksi. En silti koe olevani varakas, koska en vielä ole saavuttanut varallisuudessani tasoa, jolla voisin vetäytyä pysyvästi eläkkeelle tekemään mitä oikeasti haluan tehdä. Minua ärsyttää se, että on oikeastaan pakko äänestää kokoomusta ja kannattaa heidän asiaansa, koska he tajuavat, että on yksinkertaisesti väärin olla koko ajan varakkaiden ihmisten kukkarolla (ärsytys tulee siitä etten pidä hallituksen köyhät kyykkyn politiikasta. Se tuo todellakin vain lisäongelmia tulavaisuudessa).
Suomessa useimmat varakkaista ovat itse tehneet varansa ja ponnistaneet köyhyydestä ja oikeasti thneet töitä päästäkseen kartuttamaan rahojaan (hekin, jotka ovat rahansa perineet ja varakkaana pysyneet, ovat joutuneet opettelemaan rahan tekemistä, joten ei heilläkään varallisuustaso pysyy pelkästään sohvalla makaamalla). He ovat maksaneet rahoistaan veroja, tuoneet työpaikkojakin. Heillä on oikeus nauttia töittensä hedelmistä.
Vasemmiston ja rikkaita halveksivien tahojen ideana on luoda vääriä mielikuvia varakkaista. Tuoda esille ajatusta, että on okei ottaa rahaa varakkaalta, koska hänellä sitä riittää enemmän kuin kuukaudessa tarvitsee. Ei mitään väliä sillä, että ne rahat on saatu tiukalla talouskurilla ja päämäärätavoitteisella sijoittamisella. Samaan aikaan vasemmiston mielestä on ihan ok, jos joku toteaa ettei vaan viitsi käydä töissä ja heittäytyy yhteiskunnan elätettäväksi. Yhteiskunnan pitää vain maksaa sitten se.
Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia, vaan puhun todellakin vain ihmisryhmästä, joka ei edes viitsi, koska on kivempaa maata sohvalla juoen kaljaa ja poltella tupakkaa (tai muuta) ja yhteiskunta maksaa, koska "pitää ymmärtää".

Mutta kun hallitus ei edelleenkään erottele kuka on se "sohvalla makaava kaljaa juova laiska", ja kuka ihan oikeasti kaiken oikein tehnyt, syytön ja ahkera mutta työttömäksi jäämään sattunut suomalainen. Miksi haluat ilmeisen paljon rangaista myös tätä jälkimmäistä ihmisryhmää ilman mitään syytä?

Mitä tässä pitäis erityisesti yrittää, et sinä päätä onko jollakin työnhaku velvoite 0 vai 4 tai jotain siltä väliltä.. On ihmisiä jotka eivät ole kelvollisia syystä tai toisesta työelämään, olivat he sitten juoppo ja tai ei.. Mitä heille pitäis tehdä.. Hylätä metsään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varakas. Ei ole oma tulkintani, vaan virallisten määritelmien mukaan minut luokitellaan varakkaaksi. En silti koe olevani varakas, koska en vielä ole saavuttanut varallisuudessani tasoa, jolla voisin vetäytyä pysyvästi eläkkeelle tekemään mitä oikeasti haluan tehdä. Minua ärsyttää se, että on oikeastaan pakko äänestää kokoomusta ja kannattaa heidän asiaansa, koska he tajuavat, että on yksinkertaisesti väärin olla koko ajan varakkaiden ihmisten kukkarolla (ärsytys tulee siitä etten pidä hallituksen köyhät kyykkyn politiikasta. Se tuo todellakin vain lisäongelmia tulavaisuudessa).
Suomessa useimmat varakkaista ovat itse tehneet varansa ja ponnistaneet köyhyydestä ja oikeasti thneet töitä päästäkseen kartuttamaan rahojaan (hekin, jotka ovat rahansa perineet ja varakkaana pysyneet, ovat joutuneet opettelemaan rahan tekemistä, joten ei heilläkään varallisuustaso pysyy pelkästään sohvalla makaamalla). He ovat maksaneet rahoistaan veroja, tuoneet työpaikkojakin. Heillä on oikeus nauttia töittensä hedelmistä.
Vasemmiston ja rikkaita halveksivien tahojen ideana on luoda vääriä mielikuvia varakkaista. Tuoda esille ajatusta, että on okei ottaa rahaa varakkaalta, koska hänellä sitä riittää enemmän kuin kuukaudessa tarvitsee. Ei mitään väliä sillä, että ne rahat on saatu tiukalla talouskurilla ja päämäärätavoitteisella sijoittamisella. Samaan aikaan vasemmiston mielestä on ihan ok, jos joku toteaa ettei vaan viitsi käydä töissä ja heittäytyy yhteiskunnan elätettäväksi. Yhteiskunnan pitää vain maksaa sitten se.
Ja kaikille tahallisille väärinymmärtäjille tiedoksi: en väitä tässä, että kaikki työttömät ovat tällaisia, vaan puhun todellakin vain ihmisryhmästä, joka ei edes viitsi, koska on kivempaa maata sohvalla juoen kaljaa ja poltella tupakkaa (tai muuta) ja yhteiskunta maksaa, koska "pitää ymmärtää".
Mutta kun hallitus ei edelleenkään erottele kuka on se "sohvalla makaava kaljaa juova laiska", ja kuka ihan oikeasti kaiken oikein tehnyt, syytön ja ahkera mutta työttömäksi jäämään sattunut suomalainen. Miksi haluat ilmeisen paljon rangaista myös tätä jälkimmäistä ihmisryhmää ilman mitään syytä?
Koska erottelu ei ole mahdollista, niin tämä parin prosentin vähemmistö joutuu kärsimään. Ikävä juttu, syytä satojen tuhansien loismassaa joka maan tähän on ajanut, älä niitä jotka osuutensa tekevät.
Ei ole varaa pistää miljardeja loisille että nämä viisi omaa syyttään köyhää saadaan pidettyä rahoissaan.
Suomen Uutiset ei ole luotettava lähde, se on persujen propagandatorvi. Kuten kaikki puoluelehdet ovat omiensa.