Kadehtivatko naiset toisia naisia?
Olen parikymppinen mies. Naispuolinen ystäväni kertoi, että miehillä on helpompaa, koska miehiä katsovat yleensä vain naiset, mutta naisia katsovat niin miehet kuin naiset, ja varsinkin jälkimmäiset arvostellen. Kyseessä on kuulemma kateus, joka liittyy mm. nykyisiin ulkonäköihanteisiin.
Kuulostaa todella erikoiselta. Tietenkään ei voi yleistää, mutta mikä teidän kokemuksenne on?
Kommentit (83)
On niitä, jotka kadehtivat ja lyövät niin sanotusti puukkoa selkään aina kun mahdollista. Sitten on niitä, jotka tiedostavat tämän jonkin luolakauden aikaisen primitiivisen käytöksen ja eivät kadehdi toisen naisen ulkonäköä tai menestystä vaan yrittävät kannustaa ja nostaa heitä ylöspäin mukanaan kuten ns. miehet yleensä tekevät.
Buahhahhha! Tapailin hetken miestä, jolla oli joku harha siitä, miten naiset vihaa toisia naisia ja on kateellisia. Oli oikein viihdyttävät keskustelut, kun hän koitti saada mut "narahtamaan", mutta koska tällaiset jutut menee mulla todella kovaa ja korkealta, oli lopulta itse aivan solmussa juttujensa kanssa. Koitti mm saada mut mustasukkaiseksi jotain exäänsä kohtaan, koska kyllähän kaikki naiset vihaa exiä. Miksi mun olisi pitänyt tuntea YHTÄÄN MITÄÄN jotain itselleni täysin vierasta ihmistä kohtaan?? Kyllästyin nopeasti näihin leikkeihin ja palautin miehen takaisin luontoon leikkimään keskenään. Oli muuten ollut jo pitkään sinkkuna, yllättyikö joku?
Kyllä. Vanhat harput lähettää nuoret keski-ikäisen perään. Raukkamaista.
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.
Eli olet siis kokeillut? Millaista oli? Kerro!!!
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.
No siinäpä on taas Venäjän propaganda uponnut kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisesti lahjattomat miestensä varjossa ikänsä eläneet naiset tarvitsevat pilkattavaksi kolmannen naisen. Se lähentää naisia kun on joku ketä yhdessä haukkua. Onko se kateutta vai mitä, en tiedä.
Ilkeitä ihmisiä löytyy myös sinkuista, ei tartte olla kenenkään varjossa ollakseen ilkeä.
En kadehdi vaan kartan niin hyvin kuin pystyn ilkeitä, manipulatiivisia, totaalisen epäluotettavia, henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisia ja katalia naisia, joista on ollut minulle ennenkin harmia ja pelkkiä huonoja kokemuksia. En ole kovin kateellinen ihminen, mutta jos kadehdin jotain, pyrin enemmin jäljittelemään kateuden kohdetta (tyyli, ulkonäkö) kuin sabotoimaan hänen elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Buahhahhha! Tapailin hetken miestä, jolla oli joku harha siitä, miten naiset vihaa toisia naisia ja on kateellisia. Oli oikein viihdyttävät keskustelut, kun hän koitti saada mut "narahtamaan", mutta koska tällaiset jutut menee mulla todella kovaa ja korkealta, oli lopulta itse aivan solmussa juttujensa kanssa. Koitti mm saada mut mustasukkaiseksi jotain exäänsä kohtaan, koska kyllähän kaikki naiset vihaa exiä. Miksi mun olisi pitänyt tuntea YHTÄÄN MITÄÄN jotain itselleni täysin vierasta ihmistä kohtaan?? Kyllästyin nopeasti näihin leikkeihin ja palautin miehen takaisin luontoon leikkimään keskenään. Oli muuten ollut jo pitkään sinkkuna, yllättyikö joku?
Tämä. Yllättävän moni mies luulee, että naiselle on joku kehu sanoa "olet erilainen kuin muut naiset". Mulle ei ole mikään ongelma olla samanlainen kuin suurin osa naisista ja jos mies arvottaa naisen sen mukaan, kuinka vähän naisellinen hän on, deittailkoon mun puolesta sitten suoraa miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.
Eli olet siis kokeillut? Millaista oli? Kerro!!!
Mä oon miettinyt, kerrotko millaista oli? Ei oikein paikat enää kestä nykyisiä hommia, mut rahaa tarttis.
T Tontsa 63, sähköasentaja
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa erikoiselta. Liittyykö tämä siis oikeasti myös ulkonäköihanteisiin?
Itse jos näen todella hyväkuntoisen miehen näin heteromiehenä, niin aattelen vaan (jos jotain edes ajattelen), että onpas hienoa kun on kondiksessa.
t. ap
Kuulostaa erikoiselta.
Mieheni osti joitain vuosia sitten uuden auton. Kuulimme myöhemmin miten tämän kaveri oli puhunut muille kuinka tämä haluaisi polttaa mieheni auton.
En kadehdi enkä ole myöskään tällaiseen törmännyt muualla kuin vauva palstalla
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.
Paljonko tienasit? Kerro kaikki!!!!!!!
Kyllä ja onhan meillä maailmalta esimerkkejä, että naisten välinen kateus on johtanut jopa rikoksiin. Tästä yksi hyvä esimerkki ja samalla erittäin ikävä sellainen kun taitoluistelun huipulla nainen tilasi kilpailijansa pahoinpitelyn, jotta tämä ei voisi osallistua loppukisoihin. Tuomiohan siitä rapsahti. Kaikkein kammottavimpia esimerkkejä ovat tilanteet, joissa nainen on ollut niin kateellinen toisen vauvasta, että on jopa murhannut raskaana olevan naisen ja kaivanut tämän sikiön ulos vatsasta. Naisen kateus voi olla todella vaarallista joten siksi se on tärkeä tunnistaa ja opettaa, että ei pidä olla kateellinen ja jos on niin sitä tunnetta pitää pystyä käsittelemään. Tällä hetkellä kateus ilmenee usein siten, että kateellinen tehtailee kiusaamistarkoituksessa lasuja ja muita teko huoli ilmoituksia tai sitten kuten meillä kävi, nainen oli kateellinen vauvasta joten hän pilasi tahallaan parisuhteen ja myönsi sen siis, että toimi niin koska oli kateellinen kun hänkin olisi halunnut vauvan. Ja myös yritti saada vauvaani itselleen. Tuollaiselta on vaikea naisena suojautua. Eikä siihen saa yleensä apua.
Nuorena naisena tai ehkä enemmän tyttönä muistan kahdehtineeni omasta mielestäni kauniimpia tai suositumpia tyttöjä. Samoin kadehdin niitä joilla oli enemmän rahaa, varakkaat vanhemmat tai menestystä työelämässä (tämä sitten nuorena aikuisena).
Nyt 37-vuotiaana en koe kateutta mielestäni juuri lainkaan. Tai riippuu vähän miten kateus määritellään, voin joskus kokea sellaista haikeutta esimerkiksi niitä kohtaan joilla on hyvä avioliitto ja ydinperhe. Itse olen eroamassa. En pelkää tippaakaan yksinjäämistä, miehiä olisi jonoksi asti, mutta ydinperheen ja avioliiton hajoaminen surettaa. Sitten kun näen (ainakin ulkoapäin) onnellisia liittoja niin koen sellaisen haikean kateuden tunteen. En kuitenkaan sellaista, että haluaisin toiselta sen pois tai että haluaisin edes hänen paikalleen elämässä muuten. Nykyään olen tyytyväinen työhöni, uraani, ulkonäkööni jne., joita nuorempana kadehdin. Samaten minulla on maailman ihanimmat lapset, joista koen onnea joka päivä vaikka liittoni nyt hajoaakin.
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.
Onko meillä ekaa kertaa koko vauviksen historiassa täällä mies, joka rohkeasti kertoo tekevänsä OF?
Onko koskaan ennen ollut, muistaako joku?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja onhan meillä maailmalta esimerkkejä, että naisten välinen kateus on johtanut jopa rikoksiin. Tästä yksi hyvä esimerkki ja samalla erittäin ikävä sellainen kun taitoluistelun huipulla nainen tilasi kilpailijansa pahoinpitelyn, jotta tämä ei voisi osallistua loppukisoihin. Tuomiohan siitä rapsahti. Kaikkein kammottavimpia esimerkkejä ovat tilanteet, joissa nainen on ollut niin kateellinen toisen vauvasta, että on jopa murhannut raskaana olevan naisen ja kaivanut tämän sikiön ulos vatsasta. Naisen kateus voi olla todella vaarallista joten siksi se on tärkeä tunnistaa ja opettaa, että ei pidä olla kateellinen ja jos on niin sitä tunnetta pitää pystyä käsittelemään. Tällä hetkellä kateus ilmenee usein siten, että kateellinen tehtailee kiusaamistarkoituksessa lasuja ja muita teko huoli ilmoituksia tai sitten kuten meillä kävi, nainen oli kateellinen vauvasta joten hän pilasi tahallaan parisuhteen ja myönsi sen siis, että toimi niin koska oli kateellinen kun hänkin olisi halunnut vauvan. Ja myös yritti saada vauvaani itselleen. Tuollaiselta on vaikea naisena suojautua. Eikä siihen saa yleensä apua.
Porvoossa?
”Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.”
Miksi tämä kommentti menee naisilla niin tunteisiin vaikka se on täyttä totta?
Itse en tunne vihaa ketään kohtaan, vaikka olen sinkkunainen. Sen sijaan monet parisuhteessa olevat ja heidän kaverinsa ovat äärimmäisen kateellisia siitä, kun omistan seksikkään vartalon. Minua pidetään miestennielijänä ja kaikkena pahana. Tuijotetaan ja haukutaan. Onneksi osaan sivuuttaa ne niin, että voin elää omaa elämääni tehden sitä mitä haluan. Naisviha on naisten taholta totta ja erittäin pirullista ja sitä kestää vuosikausia. En ole ainoa tässä maassa. Pahimmat kateelliset ovat nuoria naisia, joilla ei ole muotoja.
Vierailija kirjoitti:
”Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.”
Miksi tämä kommentti menee naisilla niin tunteisiin vaikka se on täyttä totta?
Tuskin kaikki naisetkaan siellä saavat suuria summia rahaa.
Itse miehenä kadehdin naisia sillä saavat yhdellä pyllistyksellä onlyfanssissä puolet enemmän liksaa kuin raskaantyön raataja.