HS: On hyvä hetki kysyä uudelleen miksi varmaa tuottoa tekevä, kansalaisille välttämätön perusinfra piti alun perinkään myydä sijoittajille
Valtion enemmistöomistuksessa oleva Fortum myi sähkönsiirtoverkkonsa 2,55 miljardilla eurolla vuonna 2014 pääasiassa ulkomaisille sijoittajille. Perustelu kuului, että sähköverkkojen uudistamiseen tarvittiin rahaa.
Ehkä myyntiä aikanaan edistänyt silloinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) voisi lähettää Powerpointin selventämään, miksi Fortumin sähköverkot kannatti myydä, niin asialle voidaan lyödä hyväksyntäleima.
Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutteli, ettei sähköverkkojen myynti sijoittajille nosta sähkönsiirron hintaa.
Heti seuraavana vuonna 1,5 miljoonan suomalaisen sähkönsiirrosta vastaava Caruna nosti siirtohintojaan 20 prosentilla.
Carunalla ja muilla sähköverkkoyhtiöillä on vielä satojen miljoonien edestä niin sanottuja laskuttamattomia siirtomaksusaamisia.
Yhtiöt olisivat voineet laskuttaa ennen vuotta 2024 vielä enemmän kuin kehtasivat laskuttaa. Energiaviraston aiempi tuottokattomalli oli niin pahasti pielessä.
Hinnankorotuksia suomalaisille sähkönkäyttäjille on siis luvassa, ja uusi espanjalainen omistaja pääsee nauttimaan turvallisen voiton tekemisestä.
Caruna ei tehnyt omistajilleen rahaa vain nostamalla sähkönsiirtohintoja.
Apuna oli myös aggressiivinen verosuunnittelu. Yhtiö teki kovaa tulosta, mutta maksoi veroja hämmästyttävän vähän. Se ei ollut sattuma, vaan seurausta järjestelmästä, joka antoi vähentää korkokuluja avokätisesti.
Kommentit (23)
Se oli muotia. Valtio = paha oli apinoitu menneiden vuosikymmenien jenkkijutuista. Meillä ne oli pannassa tuoreeltaan koska oltiin yya-syistä hyvin sensuroitu maa joten tulivat muotiin viiveellä.
Oy Suomi Ab ja taseet tuottamaan; sillä voitettiin vaalit seuraavana vuonna.
Ja niin se vaan Petteri ja muut kokkarit on edelleen hyvää pataa Vapaavuoren kanssa. Palkintoa palkinnon perään.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Kokoomus! Vaaleissa muistetaan 🤗
Jokainen eduskuntapuolue on ainakin 90-luvun alusta asti kannattanut maan alasajoa.
Vierailija kirjoitti:
Se oli muotia. Valtio = paha oli apinoitu menneiden vuosikymmenien jenkkijutuista. Meillä ne oli pannassa tuoreeltaan koska oltiin yya-syistä hyvin sensuroitu maa joten tulivat muotiin viiveellä.
Oy Suomi Ab ja taseet tuottamaan; sillä voitettiin vaalit seuraavana vuonna.
Mikä on täysin typerää muutenkin. Valtio ei ole eikä voi toimia kuten yritys. Eikä jenkeistä pitäisi apinoida näitä juttuja. Siellä yrityksillä on enemmän valtaa poliittisiin päätöksiin entä kansalaisilla. Demokratia my ass.
Voisiko sitä kysyä vihreiltä? Siellä on homopekan nimi alla.
En haluaisi nyt mainita tätä, mutta tuo raha poltti taskussa niin paljon, että Fortum löi sen kiinni venäjälle ja uniperiin ilman mitään selvityksiä, ruletissakin olisi ollut enemmän ennustettavuutta. Anteeksi jos väänsin veistä haavassa.
Ihan relevantti kysymys, mutta se pitää esittää Carunan alueen kunnille, että minkä helvetin takia piti kuntien omistamat sähkölaitokset myydä Fortumillle?
Ja jos mielii saada sähkölaitoksensa takaisin, niin ei muuta kuin kolehtia keräämään ja sen kun ostaa, rahalla sen saa.

Orpo oli valtionvarainministeri.
Vierailija kirjoitti:
Ihan relevantti kysymys, mutta se pitää esittää Carunan alueen kunnille, että minkä helvetin takia piti kuntien omistamat sähkölaitokset myydä Fortumillle?
Ja jos mielii saada sähkölaitoksensa takaisin, niin ei muuta kuin kolehtia keräämään ja sen kun ostaa, rahalla sen saa.
Kokoomuslaiset voisivat sen ostaa.
Kai siksi, että Orpon hallituksen vuoden 2026 saadaan näyttämään pikkuisen paremmalta kuin aiempien vuosien budjetit, ja sitä mielikuvaa voidaan sitten vahvistaa numeroilla ja tilastoilla tulevaisuuden vaaleissa, unohtaen toki, mitä myyntipäätös maksaa Suomelle ja suomalaisille myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi nyt mainita tätä, mutta tuo raha poltti taskussa niin paljon, että Fortum löi sen kiinni venäjälle ja uniperiin ilman mitään selvityksiä, ruletissakin olisi ollut enemmän ennustettavuutta. Anteeksi jos väänsin veistä haavassa.
Jaaha, paikalle tuli varsinainen persesilmästä ennustaja, joka osaa jälkeen päin kertoa mitä olisi kannattanut tehdä ja mitä jättää tekemättä.
Kerro nyt miten ja milloin Ukrainan sota päättyy, eikä vasta sen jälkeen kun sota on päättynyt.
PS Unitper oli silloin ja on edelleenkin erittäin kannattava yritys.

Kai siksi, että Orpon hallituksen vuoden 2026 budjetti saadaan näyttämään pikkuisen paremmalta kuin aiempien vuosien budjetit, ja sitä mielikuvaa voidaan sitten vahvistaa numeroilla ja tilastoilla tulevaisuuden vaaleissa, unohtaen toki, mitä myyntipäätös maksaa Suomelle ja suomalaisille myöhemmin.
Ps. Oispa palstalla korjausmahdollisuus, vaikka edes minuutin verran.
Vierailija kirjoitti:
Kai siksi, että Orpon hallituksen vuoden 2026 saadaan näyttämään pikkuisen paremmalta kuin aiempien vuosien budjetit, ja sitä mielikuvaa voidaan sitten vahvistaa numeroilla ja tilastoilla tulevaisuuden vaaleissa, unohtaen toki, mitä myyntipäätös maksaa Suomelle ja suomalaisille myöhemmin.
Carunan myynti ei vaikuta hevon v*ttua Suomen talouteen, eikä hallituksella ole mitään tekemistä sen myynnin kanssa.
Caruna Pekka Pekka Pekka Pekka Pekka. https://www.pekkahaavisto.fi/fortum-caruna-ja-omistajaohjaus/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi nyt mainita tätä, mutta tuo raha poltti taskussa niin paljon, että Fortum löi sen kiinni venäjälle ja uniperiin ilman mitään selvityksiä, ruletissakin olisi ollut enemmän ennustettavuutta. Anteeksi jos väänsin veistä haavassa.
Jaaha, paikalle tuli varsinainen persesilmästä ennustaja, joka osaa jälkeen päin kertoa mitä olisi kannattanut tehdä ja mitä jättää tekemättä.
Kerro nyt miten ja milloin Ukrainan sota päättyy, eikä vasta sen jälkeen kun sota on päättynyt.
PS Unitper oli silloin ja on edelleenkin erittäin kannattava yritys.
Olen eri, mutta pari ajatusta:
1) R y ss ä on ry ss ä, vaikka voissa paistais. Eli ei luottamista koskaan, eikä missään tilanteessa.
2) Uniperissa meni pieleen ainoastaan sen myynti.
Valtion omistusten myynti sijoittajille tuo kyllä hetkeksi pätäkkää valtion kassaan mutta kansalaiset maksavat siitä lopulta paljon. Kokoomus on tunnetusti hamunnut jopa pohjavesiä, onneksi se ei mennyt läpi. Monessa kunnassa terveyhdenhuollossa on haettu apuja yksityiseltä - ja aina se on kalliimpi tapa. Oikeisto uskoo siihen että yksityisesti omistettu on tehokkaammin omistettu, ikävä kyllä se tehokkuus näkyy osingoissa ja loppukäyttäjä maksaa suuremman hinnan. Ja jos käy huonosti eikä homma kannatakaan niin ensin annetaan kenkää kaikille ja sitten myydään firma edelleen seuraavalle sijoittajalle.
Kiitos Kokoomus! Vaaleissa muistetaan 🤗