Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Millainen aikuinen tulee ihmisestä joka on lapsena kokenut paljon väkivaltaa?
22.07.2026 |
Tarkotan nyt sellaista vähän rankempaa väkivaltaa. Puskeeko menneisyys läpi aikuisuuteen ja ovatko itse todennäköisemmin väkivaltaisia? Kannattaako harkita parisuhdetta sellaisen kanssa vai jättää suosiolla välistä?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Pyörittäkää asiaa nyt ihan niinkun haluutte, mutta kriminologian vastaus on ihan selvä: Väkivaltaa lapsuudessa kokeneet pyrkivät aikuisena selvittänään hankalia tilanteita VÄKIVALLALLA. Piste.
Just joo kaikki joita on lyöty sitten lyö muita vai . ON SULLA OPETTAJAT !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut lapsena paljon väkivaltaa, jonka järjellä ymmärrän olleen melko rankkaakin. Mielessäni kuitenkin vähättelen sitä väkivaltaa ja itsepintaisesti näen sen ja siitä seuranneet ongelmat jotenkin omana vikanani.
Elämäni on ollut melkoinen sotku ja minulla on edelleen mielenterveysongelmia kaikesta siitä. Olen myös joutunut aikuisena rakentamaan identiteettini käytännössä nollasta, koska sen kaiken sekavuuden takia en oikein edes tiennyt kuka olen. Parisuhteeseen minut on kelpuutettu, mutta vallankin alussa kaikki oli minulle hankalaa ja suorastaan pelottavaa.
Tosiaan, yksilöitä me kaikki olemme, mutta ehkä oleellisinta on se kuinka hyvin on saanut asiat käsiteltyä. Onko päässyt avun piiriin ja ovatko mahdolliset mt-ongelmat millaisessa tasapainossa. Omat väkivaltakokemukset eivät oikeuta minkäänlaista väkivaltaa ja tämä koskee myös sitä, että väkivaltaa toiselta ei pidä hyväksyä hetkeäkään sillä verukkeella, että "ymmärtää toisella olleen vaikea lapsuus".
Miksi sun pitäisi järkeistää se väkivalta rankaksi jos itse et koe niin? Aika monet meistä ovat saaneet esim. lapsena selkäänsä ja se on ihan vaan normaali osa lapsuutta. Nykyaikana vaan tykätään uhriutua ja pilata oma lapsuus takautuvasti ja antaa itselleen identiteetti väkivallan uhrina. Joskus on myös ihan ok nähdä oma osuus siihen mikä on johtanut siihen väkivaltaan.
Kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, kaikki ovat yksilöitä. Tutkimusten mukaan väkivaltainen lapsuus altistaa väkivallan jatkumiselle, joko niin, että itsestä tulee väkivaltainen tai sitten ajautuu toistuvasti väkivaltaiseen seuraan. Usein tällaisissa tapauksissa vieläpä molempia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään automaatio ja monnilla itse väkivaltaa kokeneilla on nollatoleranssi kaikkeen väkivaltaan.
Omalla puolisollani on väkivaltainen menneisyys ja alussa jouduimme rakentelemaan luottamussuhdetta enemmänkin. Nyt kaikki on kuitenkin ollut pitkään hyvää ja tasaista. Iso tekijä oli se, että puolisoni tunnisti ogelmansa, haki apua ja sitoutua työstämään haasteitaan ja menneisyyttään.
Vierailija kirjoitti:
Välinpitämätön. Jos näkee puukotuksen kadulla, katsoo sitä kuin Telian mainosta ja jatkaa sitten matkaansa.
Mistä ihmeestä revit tällaisen ajatuksen?
Kyllähän siitä riittää ylimääräistä haastetta läpi elämän. Joiltain voi onnistua saavuttaa hyvä ja tasapainoinen parisuhde ja jotkut sitten taas seilaavat myrkyllisistä suhteista toiseen. Omalla kohdallani ensimmäinen parisuhde oli ihan sairas, toinen hyvä ja turvallinen, mutta en osannut olla siinä ja lopulta kolmas onnistunut. Toisen ja kolmannen parisuhteen välissä elin kauan sinkkuna ja laitoin omaa päätäni kasaan.
Eli itsensä kannattaa hoitaa kuntoon ennen ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut lapsena paljon väkivaltaa, jonka järjellä ymmärrän olleen melko rankkaakin. Mielessäni kuitenkin vähättelen sitä väkivaltaa ja itsepintaisesti näen sen ja siitä seuranneet ongelmat jotenkin omana vikanani.
Elämäni on ollut melkoinen sotku ja minulla on edelleen mielenterveysongelmia kaikesta siitä. Olen myös joutunut aikuisena rakentamaan identiteettini käytännössä nollasta, koska sen kaiken sekavuuden takia en oikein edes tiennyt kuka olen. Parisuhteeseen minut on kelpuutettu, mutta vallankin alussa kaikki oli minulle hankalaa ja suorastaan pelottavaa.
Tosiaan, yksilöitä me kaikki olemme, mutta ehkä oleellisinta on se kuinka hyvin on saanut asiat käsiteltyä. Onko päässyt avun piiriin ja ovatko mahdolliset mt-ongelmat millaisessa tasapainossa. Omat väkivaltakokemukset eivät oikeuta minkäänlaista väkivaltaa ja tämä koskee myös sitä, että väkivaltaa toiselta ei pidä hyväksyä hetkeäkään sillä verukkeella, että "ymmärtää toisella olleen vaikea lapsuus".
Miksi sun pitäisi järkeistää se väkivalta rankaksi jos itse et koe niin? Aika monet meistä ovat saaneet esim. lapsena selkäänsä ja se on ihan vaan normaali osa lapsuutta. Nykyaikana vaan tykätään uhriutua ja pilata oma lapsuus takautuvasti ja antaa itselleen identiteetti väkivallan uhrina. Joskus on myös ihan ok nähdä oma osuus siihen mikä on johtanut siihen väkivaltaan.
Ensinnäkin, mikään ei oikeuta väkivaltaan. Toisekseen, muutenkin täysin typerä viesti. Lähisuhdeväkivallan uhri tyypillisesti vähättelee kokemaansa väkivaltaa ja syylistää itseään siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmakimppu joka käyttää läheisiään sylkykuppina. Kaikki ovat hänelle jotain velkaa, koska hänellä on ollut rankkaa. Jätä siis suosiolla väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut lapsena paljon väkivaltaa, jonka järjellä ymmärrän olleen melko rankkaakin. Mielessäni kuitenkin vähättelen sitä väkivaltaa ja itsepintaisesti näen sen ja siitä seuranneet ongelmat jotenkin omana vikanani.
Elämäni on ollut melkoinen sotku ja minulla on edelleen mielenterveysongelmia kaikesta siitä. Olen myös joutunut aikuisena rakentamaan identiteettini käytännössä nollasta, koska sen kaiken sekavuuden takia en oikein edes tiennyt kuka olen. Parisuhteeseen minut on kelpuutettu, mutta vallankin alussa kaikki oli minulle hankalaa ja suorastaan pelottavaa.
Tosiaan, yksilöitä me kaikki olemme, mutta ehkä oleellisinta on se kuinka hyvin on saanut asiat käsiteltyä. Onko päässyt avun piiriin ja ovatko mahdolliset mt-ongelmat millaisessa tasapainossa. Omat väkivaltakokemukset eivät oikeuta minkäänlaista väkivaltaa ja tämä koskee myös sitä, että väkivaltaa toiselta ei pidä hyväksyä hetkeäkään sillä verukkeella, että "ymmärtää toisella olleen vaikea lapsuus".
Miksi sun pitäisi järkeistää se väkivalta rankaksi jos itse et koe niin? Aika monet meistä ovat saaneet esim. lapsena selkäänsä ja se on ihan vaan normaali osa lapsuutta. Nykyaikana vaan tykätään uhriutua ja pilata oma lapsuus takautuvasti ja antaa itselleen identiteetti väkivallan uhrina. Joskus on myös ihan ok nähdä oma osuus siihen mikä on johtanut siihen väkivaltaan.
Ensinnäkin, mikään ei oikeuta väkivaltaan. Toisekseen, muutenkin täysin typerä viesti. Lähisuhdeväkivallan uhri tyypillisesti vähättelee kokemaansa väkivaltaa ja syylistää itseään siitä.
Normaali kuristus ei ole mitään lähisuhdeväkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut lapsena paljon väkivaltaa, jonka järjellä ymmärrän olleen melko rankkaakin. Mielessäni kuitenkin vähättelen sitä väkivaltaa ja itsepintaisesti näen sen ja siitä seuranneet ongelmat jotenkin omana vikanani.
Elämäni on ollut melkoinen sotku ja minulla on edelleen mielenterveysongelmia kaikesta siitä. Olen myös joutunut aikuisena rakentamaan identiteettini käytännössä nollasta, koska sen kaiken sekavuuden takia en oikein edes tiennyt kuka olen. Parisuhteeseen minut on kelpuutettu, mutta vallankin alussa kaikki oli minulle hankalaa ja suorastaan pelottavaa.
Tosiaan, yksilöitä me kaikki olemme, mutta ehkä oleellisinta on se kuinka hyvin on saanut asiat käsiteltyä. Onko päässyt avun piiriin ja ovatko mahdolliset mt-ongelmat millaisessa tasapainossa. Omat väkivaltakokemukset eivät oikeuta minkäänlaista väkivaltaa ja tämä koskee myös sitä, että väkivaltaa toiselta ei pidä hyväksyä hetkeäkään sillä verukkeella, että "ymmärtää toisella olleen vaikea lapsuus".
Miksi sun pitäisi järkeistää se väkivalta rankaksi jos itse et koe niin? Aika monet meistä ovat saaneet esim. lapsena selkäänsä ja se on ihan vaan normaali osa lapsuutta. Nykyaikana vaan tykätään uhriutua ja pilata oma lapsuus takautuvasti ja antaa itselleen identiteetti väkivallan uhrina. Joskus on myös ihan ok nähdä oma osuus siihen mikä on johtanut siihen väkivaltaan.
Järkeistän, koska omat muistikuvani ovat sen verran sekavat ja tästä johtuen olen koonnut jonkinlaista käsitystä lähinnä minusta tehdyistä asiakirjoista. Niissä on paljon kuvauksia vammoistani joita minulla oli silloin kun minut löydettiin ja otettiin huostaan. Vaikka huostaanotto tapahtui ollessani 10-vuotias, kehoni on edelleen liki nelikymppisenä täynnä jälkiä kokemastani väkivallasta.
En yritä pilata lapsuuttani takautuvasti, vaan kasata omasta menneisyydestäni jonkinlaista järkevää kokonaisuutta. Uskoisin, että se on ihan inhimillistä.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän että ihmiset uskoo vaikka mihin eri asioihin. Ei se satuja muuta vaikka ne puhuis lohikäärmeistä tai jeesuskesta. Satuja tai metaphoria ne on molemmat.