Kannattaako hankkia lapsi itsellisesti, vai ottaa joku ok tyyppi, jos ikä alkaa tulla vastaan?

Tämän ketjun aloittaja on siitoshullu = raskauspervohullu. Lopettakaa jo tälle vastailu

Älä ota miestä mukaan sotkuihisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok tyypin valitseminen kumppaniksi on yksinkertaisesti moraalironta sitä toista kohtaan. Oletko harkinnut adoptiota, tai ehkäpä sijaisvanhemmuutta?

Ei mielestäni ole, jos toiselle on rehellinen ja hän kenties ajattelee samoin. Kaikilla ei ole biologisesti aikaa odotella sitä disney-prinssiä, vaan vanhemmuuden ovet ehtivät sulkeutua. Kyseessä voi myös olla molempien rationaalinen päätös ja yhteinen sopimus.

Tottakai siitä voi sopia. Ymmärsit kuitenkin varmaan mitä tarkoitin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei tätä itsellistä lisääntymistä voida järjestää joillain bordelleilla? Seinä välissä, ettei naamoja näe, mutta sukupuolielimet esillä. Kaikki käyvät sukupuolitesteissä ja ovat puhtaita. Miehet pääsevät nussimaan ja syöksemään spermansa pilluun ja naiset tulevat raskaaksi, jos tulevat. Nainen pitää lapsen, eikä tiedä kuka on isä.

Juuh ei, huomaa, että mies asialla. Puhtauden lisäksi pitäisi varmistua, että luovuttaja ei ole yli 35, perinnöllisiä sairauksia ei löydy, ei ole lähisukulaisissa autisteja ja miljoona muuta juttua, joita pillynhimoinen mies ei halua selvittää.  

Huomaa, että nainen asialla. Sinulle sopisi nettimyyntilapsi. Klikkailet sopivat ominaisuudet ja tilaat lapsen kotiin postimyynnillä.

En tiedä. 

Itsellinen äitiys on todennäköisesti aika helvetin rankkaa, ellei ole ihan poikkeuksellisen hyvä tukiverkko. Tyytyminen kumppaniin jota ei aidosti halua, on myös varma tapa pilata elämänsä.

Eli onhan tuo vähän kuin valinta ruton ja koleran väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan moneen kommenttiin yhdellä kertaa:

Minun on vaikea löytää mitään yhden illan juttua, koska en vaan syty toisesta, jos en tunne häntä. Itse en pysty yhden illan suhteisiin, mutta arvostan kyllä niitä naisia, jotka siihen pystyvät ihan vaan hauskanpidon kannalta. Lisäksi on väärin huijata toinen isäksi, ja jos toinen siitä myöhemmin kuulisi, voisi siitä tulla kaikkea haittaa. Haluan, että ollaan yhdessä sovittu lapsesta.

Lisäksi minun ei tarvitse miettiä mitään tukia yms, koska tienaan niin hyvin, että kyllä sillä perheen elättää, jos ei ihan sikaile. Eniten yksinhuoltajuudessa stressaa se, että ei ole henkistä tukea kotona, vaan joutuu itse kantamaan kaiken vastuun. Voi olla, että näin kävisi lopulta myös suhteessa, mutta sellaista ok miestä en ottaisi, joka ei kykenisi omaa osuuttaan hoitamaan. Sohvalla makoilijaa en katsoisi hetkeäkään, niin epätoivoinen en ole.

Ja edelleen, en etsi täydellistä miestä. Etsin sellaista, jonka seurassa on hyvä olla ja jonka kanssa haluan viettää aikaa. Mutta sellaisia sinkkuja on tässä iässä lopulta aika harvassa. Käyn paljon eri paikoissa, hymyilen ja juttelen ihmisille, ja ihmiset viihtyvät seurassani. En stressaa turhia ja olen tasapainoinen. Mutta löydän vain kavereita itselleni, kivat tyypit on varattuja ja uskollisia puolisolleen (ja ihanaa, että ovat!)

Ap

Minusta aikuisena täytyy pystyä olemaan henkisesti yksin vastuussa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Noin kolmikymppiseksi se tuntui välillä vaikealta, olin myöhään kypsyvää sorttia.

Apua tietysti saa pyytää ja ottaa ja saada. Mutta kyllä henkinen vastuu on itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on julma vastaus, mutta älä hanki ollenkaan. 

Minä hankin yksin ja sain lapsen adhd:n ja autismin kanssa. Meidän suvussa näitä sairauksia ei ole muilla. Olen sitten yksin ja se on raskasta, siis todella todella raskasta. Tähän ei kukaan kumppanina tule varmasti mukaan. Tulen olemaan aina yksin.  Lapsi on nyt 10v eikä tämä ole parempaan suuntaan mennyt. 

Ok kumppani voi olla hyvä, jos asia on hänelle myös sama. En silti ymmärrä, kuka haluaisi jakaa elämänsä ok ihmisen kanssa. Kyllä perheen kanssa jokin liima pitää olla. 

Sinulla on vaikea tilanne. Toivottavasti ajan myötä helpottaa.

On myös ydinperheitä, joissa on useita erityislapsia. Tai on yksi erityislapsi ja lisäksi tavallisia. Toki kaksi vanhempaa vuorotella, mutta jos on monta lasta, niin ei se niin paljon helpota.

Eli samalla lailla voisi sanoa pariskunnalle, että älkää hankkiko toista lasta, se voi olla erityislapsi. Sitten molemmilla on kädet täynnä. Tai toinen vanhempi voi häipyä ja jää kahdestaan kahden kanssa.

Tai toinen vanhempi voi sairastua tai vammautua. Koko perhe voi joutua onnettomuuteen. Elämä on epäreilua.

Vierailija kirjoitti:

Kumppanuusvanhemmuus voisi silti olla paras juttu sinulle? Se olisi reiluinta kaikkia kohtaan. Kyllähän ajatus on että tutustutaan, ja voihan sopia että asutaan kämppiksinä ekat vuodet. Ei ole mitään yhtä tapaa järjestää kumppanuusvanhemmuus.

Varmaan kyllä 30+ ikäluokassa moni perheenperustamishaluinen sinkku pariutuu ihan ok-kriteerein, mutta ap kuulostaa aika negatiiviselta. Ei sitä ketä tahansa mölliä tarvitse ottaa, mutta kaikista kyllä löytyy vikoja… 
 

Teoriassa hyvä. Hirveän vähän kuulee julkisuudessa käytännössä toimivista kumppanuusvanhemmuuksista varsinkaan heteroilla.

Tän tyylinen aloitus miehen suusta niin jo olosi AP lytätty maan rakoon, haukuttu inceliksi, puhuttu naisen ajan haaskaamisesta, että jälkeläinen ei ole oikeus ja sietääkin olla yksin, jos ei tohon ikään asti ole asiaan eteen mitään tapahtunut jne.

Semmoista kaksinaamaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan moneen kommenttiin yhdellä kertaa:

Minun on vaikea löytää mitään yhden illan juttua, koska en vaan syty toisesta, jos en tunne häntä. Itse en pysty yhden illan suhteisiin, mutta arvostan kyllä niitä naisia, jotka siihen pystyvät ihan vaan hauskanpidon kannalta. Lisäksi on väärin huijata toinen isäksi, ja jos toinen siitä myöhemmin kuulisi, voisi siitä tulla kaikkea haittaa. Haluan, että ollaan yhdessä sovittu lapsesta.

Lisäksi minun ei tarvitse miettiä mitään tukia yms, koska tienaan niin hyvin, että kyllä sillä perheen elättää, jos ei ihan sikaile. Eniten yksinhuoltajuudessa stressaa se, että ei ole henkistä tukea kotona, vaan joutuu itse kantamaan kaiken vastuun. Voi olla, että näin kävisi lopulta myös suhteessa, mutta sellaista ok miestä en ottaisi, joka ei kykenisi omaa osuuttaan hoitamaan. Sohvalla makoilijaa en katsoisi hetkeäkään, niin epätoivoinen en ole.

Ja edelleen, en etsi täydellistä miestä. Etsin sellaista, jonka seurassa on hyvä olla ja jonka kanssa haluan viettää aikaa. Mutta sellaisia sinkkuja on tässä iässä lopulta aika harvassa. Käyn paljon eri paikoissa, hymyilen ja juttelen ihmisille, ja ihmiset viihtyvät seurassani. En stressaa turhia ja olen tasapainoinen. Mutta löydän vain kavereita itselleni, kivat tyypit on varattuja ja uskollisia puolisolleen (ja ihanaa, että ovat!)

Ap

Kun olet hyvätuloinen, pystyt ostamaan psykoterapian ja muita tukipalveluita tarvittaessa, jos haluat hankkia lapsen yksin. 

Erottiin exän kanssa, kun olin suunnilleen samanikäinen kuin sinä. Hän ei halunnut lasta vielä, mutta hyvin rakastuneena en huomannut red flagejä. Näin jälkeen päin hän oli oikeasti liian kypsymätön isäksi. Viiletti kaikkialle. Veikkaan, että hänellä on diagnosoimaton ADHD. Iän takia otin eron, kun en voinut enää odottaa sopivaa "sitku" hetkeä. Oli oikeastaan hyvä, ettei yritetty väkisin lasta. Olisin jäänyt totaali yksinhuoltajaksi suhteeseen ja mahdollisesti saanut nepsy lapsen.

Vietin siinä pari vuotta sinkkuna nuollen haavoja. Tiukensin kriteereitä. Seuraava kumppani ei ollut miestyyppiäni - ei ulkonäön, ei koulutustason eikä tulotason perusteella (pieni palkkainen hintelä duunari), mutta luonne oli kultaa ja arvomaailmamme kohtasi. Palavasti isäksi haluava ja hänessä oli kypsyyttä siihen sekä hyvän vanhemman ominaisuudet.

Suhteen alussa hän oli aika nössö, mutta ei kuitenkaan perässä vedettävä. Ihan ok mies, mutta annetaan suhteelle mahdollisuus ajattelin. Silloin ei ollut vielä suurempia tunteita, mutta ei kuitenkaan mahdoton ajatus rakastua häneen.

Tietoisesti sysäsin vastuuta hänelle ja tuin hänen itsetunnon vahvistumista. Hän kehittyi suhteemme aikana paljon. Näkyy esim. siinä, kun sai töissä lisää vastuuta ja palkkaa, vaikka on vuosikausia junnannut aiemmin samoissa tehtävissä ylennysyrityksistä huolimatta.

Viimeistään raskausvaiheessa rakastuin häneen kunnolla, kun hänestä kuoriutui hyvin huolehtivainen puoliso, joka ajatteli aina parastani. Hän muuttui silmissäni maailman komeimmaksi mieheksi. 

Raskausaika oli erityisen vaikeaa komplikaatioineen, kun täytin jo 41. Oli muutama kerta todella lähellä, että menettäisimme vauvan. Syntyi lopulta terve lapsi. Mies on hoitanut sekä vauvaa että kaikki kotityöt ensimmäisten kuukausien aikana synnytyksen jälkeen. En olisi voinut toivoa parempaa puolisoa.

Lyhykäisyydessään kannattaa kyseenalaistaa omia ennakkoluuloja ja toiveita puolison etsinnässä. 

Tee lapsi yhden illan suhteen kanssa. Etsi mahdollisimman terveen näköinen mies, jolla on hiukset päässä ja joka on normaalipainoinen ja jos hän vielä olisi yhtään fiksun oloinen, niin se olisi bonusta. 

Ovulaatiotesti apuun. Sitten tietenkin kerrot syöväsi e-pillereitä.

Vierailija kirjoitti:

Jos jostain spermapankista hankkii siementä niin se on vähän lottoa minkalaiset geenit lapsi saa. Tiedä minkälainen mikromuna tai pipipää on ollut luovuttamassa ja sitten lapsi saa taakakseen nämä geenit. Itse valitun kumppanin kanssa saa sentään jotain viiteitä että kannattaako tyypin geenejä jatkaa. Bonuksena saattaakin olla ihan hyvä tyyppi joka välittää lapsestaan ja haluaa viettää tämän kanssa aikaa. Lapsi saattaa saada myös isänpuoleisen suvun. Ehkä siellä on isovanhempi, setiä, tätejä ja serkkuja. Luovutetuilla siemenillä jää kaikesta tällaisesta paitsi.

Onkohan sinulle tullut mieleen, että mitäpä jos AP on tässä tapauksessa se kenen geenejä ei kannata jatkaa? Vahvasti nimittäin tuntuu taas siltä.

Siis mitä ihmettä? Alat itselliseksi äidiksi tietenkin ja lopetat muiden tunteilla leikkimisen.

Miten tällainen olisi mitenkään reilua sitä toista vastapuolta kohtaan ellette te alussa käy sitä keskustelua, että sä olet vaan joku kenen kanssa teen lapsen ja ilmeisesti asutaan yhdessä ja erotaan jossain vaiheessa? Entä sitten, jos se toinen osapuoli tykkäisikin sinusta oikeasti?

Näitä ketjuja, kun lukee niin tulee olo, että olisi jossain saksalaisen rotutohtorin oppitunnilla eugeniikasta :D

Vierailija kirjoitti:

Näitä ketjuja, kun lukee niin tulee olo, että olisi jossain saksalaisen rotutohtorin oppitunnilla eugeniikasta :D

Totta joka sana.

t. Lastenlääkäri Mengele

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon siitä, mitä tarkoitat ok tyypillä. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, eikä yksikään pari täydellisesti yhteensopiva, vaan kaikilla on myös huonoja puolia. Siksi sitoutuneeseen parisuhteeseen kuuluu aina tietty osuus sitä paljon kauhisteltua tyytymistä. Sitä, että on tietoinen puolison epätäydellisyydestä, mutta haluaa silti jakaa elämänsä juuri hänen kanssaan. Täydellistä etsivä jää herkästi yksin.

 

Riippuu paljon myös siitä, mitä tarkoitat kemialla ja sen puuttumisella. Rakkaudessa ja yhteensopivuudessa on monta elementtiä, joista jokin voi olla vahvempi ja toinen heikompi. Tunteen palo ja vahva seksuaalinen vetovoima ovat yksiä näistä elementeistä, mutta eivät ainoita ja kokonaisuus voi olla erittäinkin hyvä, vaikka nämä osa-alueet eivät olisikaan ihan täysien pisteiden arvoisia.

 

Mutta sitä en pidä hyvänä lähtökohtana, jos lähtee hankkimaan lasta sillä ajatuksella, että tämä ei ole loppuelämän suhde. Lapsi kuitenkin sitoo loppuelämäksi jollain tapaa siihen ihmiseen, ja ero on lapselle aina jonkun kokoinen kriisi. Kyllä pitää olla sellainen ajatus, että tosissaan pyrkii siihen että suhde kestäisi loppuelämän. Niin ei välttämättä käy, eikä sille välttämättä itse mitään voi, mutta asenne pitää olla kohdallaan. Se kantaa monessa tilanteessa jo pitkälle.

Tiedän, ettei kukaan ole täydellinen, ja riitoja ja vaikeita hetkiä tulee varmasti. En edes halua ketään "täydellistä", vaan epätäydellisen oman tyypin, joka kolahtaisi juuri mulle. Pohjalla on syvä kiinnostus toisesta: haluaa tietää mitä toinen ajattelee, kuulla lapsuudenmuistoja, vaihtaa ajatuksia ja ihan vaan käpertyä viereen. Lisäksi olemme myös toistemme parhaat kaverit, mutta välillä myös pahimmat viholliset. Vanha suhteeni oli tälläinen, mutta se sitten lopulta päättyi.

Ihan ok tyypillä tarkoitan sitä, että tälläinen mielenkiinto puuttuu. Jutut on ihan kivoja, mutta ei niitä aina jaksaisi. Kosketus menee, mutta ei ole paloa koskettaa. Arki kuitenkin sujuu, kunhan ei liikaa mieti.

Ap

Ydinperhettä tuskin tuolla ajatuksella saa. Vaikka hankkiuituisit sattumalta raskaaksi jonkun ok tyypin kanssa niin miksi luulet että se ok mies jäisi perhettä sun kanssa leikkimään kun ei ole rakkautta ja paloa. Ero tulee heti kun mies tälläisen rakkauden löytää. Eli lapsi asuisi puolet sun kanssa ja puolet miehen ja teillä olisi ehkä kummallakin uudet kumppanit. Tässä huomio että kun sulla on sitten lapsi niin miehistä ei oikein ole isäpuoleksi jos hänellä ei ole lapsia entuudestaan jo. Sä olet sitten pikkulapsen äiti eikä deittimarkkinoilla oikeastaan ole sulle menekkiä, muuta kuin kevytsuhteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä ihmettä? Alat itselliseksi äidiksi tietenkin ja lopetat muiden tunteilla leikkimisen.

Miten tällainen olisi mitenkään reilua sitä toista vastapuolta kohtaan ellette te alussa käy sitä keskustelua, että sä olet vaan joku kenen kanssa teen lapsen ja ilmeisesti asutaan yhdessä ja erotaan jossain vaiheessa? Entä sitten, jos se toinen osapuoli tykkäisikin sinusta oikeasti?

Niin no, reiluako sitten on lapsen puolesta päättää, että isää ei ole.

Jos mitään tukiverkkoja niin suosittelen ryhtymään tuohon yksin.Ainakin parempi kuin jonkun random -tyypin kanssa.Joki jos löytyy helposti hyvä tyyppi,jolla samat ajatukset niin mikä ettei,mutta se saisi olla jo valmiiksi tuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä ihmettä? Alat itselliseksi äidiksi tietenkin ja lopetat muiden tunteilla leikkimisen.

Miten tällainen olisi mitenkään reilua sitä toista vastapuolta kohtaan ellette te alussa käy sitä keskustelua, että sä olet vaan joku kenen kanssa teen lapsen ja ilmeisesti asutaan yhdessä ja erotaan jossain vaiheessa? Entä sitten, jos se toinen osapuoli tykkäisikin sinusta oikeasti?

Niin no, reiluako sitten on lapsen puolesta päättää, että isää ei ole.

Mutta jos isä päättää niin, on se tietysti reilua.

Vierailija kirjoitti:

Näitä ketjuja, kun lukee niin tulee olo, että olisi jossain saksalaisen rotutohtorin oppitunnilla eugeniikasta :D

Jokainen haluaa parhaat mahdolliset geenit lapselleen.

Näin youtube videon, jossa lastensuojeluihmiset veivät poliisien avustuksella 6-7 vuotiaan puhumattoman, autistisen pojan sijoitukseen. Vanhemmat olivat laiminlyöneet neuvolakäynnit, puhe- ja toimintaterapian. Heillä oli myös pieni vauva. Isän mielestä lapsi on terve ja onnellinen. 

Tähänkö ollaan tultu, että vain ns. erityisaikuiset tekevät lapsia ja fiksut ovat veloja?

Ei ihme että pisatulokset laskevat ja meno koulussa on hurjaa, kun jo liian moni on erityislapsi.