MOT: Vantaan jättiareenan taustalla häärii huijariksi väitetty nainen, jolla on ainakin 7 nimeä
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tampereellakin osataan:
Tampereen kaupunki kannattelee Nokia-areenaa: ”Paljon on jäänyt veronmaksajien varaan”, sanoo asiantuntija
Nokia-areenan taustayhtiö on selvinnyt taloudellisista vaikeuksista vain omistajiensa, esimerkiksi Tampereen kaupungin, tuella.
Aalto-yliopiston professori Seppo Ikäheimo sanoo, että paljon on jäänyt veronmaksajien varaan, kun omistajat ovat muuttaneet velkojaan pääomalainoiksi.
Areenayhtiöllä oli vuoden 2024 lopussa vierasta pääomaa noin 80 miljoonaa euroa. Liikevaihto ei Ikäheimon mukaan riitä velkataakan hoitamiseen.
tampereella onkin varaa, velkaa kyseisella sossu-kaupungilla on vain palttiarallaa 1.2 miljardia :D Sossu-Vantaan velka huitelee kohta kahdessa miljardissa, ja vielä ostellaan ratikoita
No sen Nokia-areenan kyllä suhmuroitti väkisin Kummola, joka kuuluu koksuihin. Demarit suhmuroitti ratikan.
Tampereen ratikan suunnittelu alkoi 2014, jolloin kokoomuksen Anna-kaisa Ikonen oli pormestarina.
Mua ihmetyttää tässä koko jutussa se, että eikö ne älykkäät korkeakoulutetut immeiset siellä Arkadianmäellä tarkasta jo alkutekijöissä kaikkien niiden osallisten taustoja, joille he harkitsevat myöntävänsä tai aikovat myöntää miljoonia euroja valtion tukea? Täytyykö tällaisten perusteellisten taustaselvitysten tehdä aina joku tutkiva journalisti? Eikö ne poliitikot itse osaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
stadissa kaverikapitalismia ja vantaalla toverisosialismia
Garden-tuki oli kyllä ihan valtiollisen tason kaverikapitalismia. Tai miksi tuota korruptiota sitten kutsuukin.
Ja Garden olisi lopulta kaatunut veronmaksajien niskaan.
Eipä yllättänyt että paljastuu se että nainen on taas hujaamassa rahaa. Naiset on kierjo huijareita kun on kyse muiden ja varsinkin miesten rahoista

Olin jo vastaamassa, että virkamiehet tarkistavat, virkavastuulla. Mutta sitten tajusin, että tässä Vantaan tapauksessa kaupungin virkamiesjohto lakimiehiä myöten on kertonut päättävälle valtuustolle, että hankkeessa ei ole syytä epäillä mitään vilunkia.
Joten vastaus ikävä kyllä on, että ei ne osaa. Kuuntelevat niitä lausunnonantajia jotka ovat hankkeille myötämielisiä, ja ohittavat kriittiset kommentit.
Sitten kun hanke on kaatunut, ihmetellään ja etsitään syyllisiä. Yleensä sellainen löydetään jostain muualta kuin päätöksentekijöistä.
Suomeen ei pitäisi rakentaa yhtään areenaa tai hallia veronmaksajien rahoilla!
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää tässä koko jutussa se, että eikö ne älykkäät korkeakoulutetut immeiset siellä Arkadianmäellä tarkasta jo alkutekijöissä kaikkien niiden osallisten taustoja, joille he harkitsevat myöntävänsä tai aikovat myöntää miljoonia euroja valtion tukea? Täytyykö tällaisten perusteellisten taustaselvitysten tehdä aina joku tutkiva journalisti? Eikö ne poliitikot itse osaa?
Kun häärää toisten, eli meidän, rahoilla, ei se ole niin tarkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään mitä tuo nimi Arena 3.3. mahtaa tarkoittaa. Kyseessä on mitä ilmeisemmin sijoitushuijaus, rahanpesu tai molempia, joista Lucia Alvesilla & co on paljon kokemusta. Arena viitannee hallihankkeeseen, koska tällä kansainvälisellä huijausryhmällä voi olla muitakin huijaushankkeita vireillä samaan aikaan. Numero 3.3 voisi taas viitata tarkoin dokumentoituun huijaus/rahanpesuprosessiin, josta on useita eri versioita erilaisia hankkeita varten. Tässä hankkeessa edetään version 3.3. mukaan. Tämä on tärkeää muistaa koska muita hankkeita saatetaan vetää samaan aikaan toisenlaisella versiolla.
Joku ihmetteli nimeä. Tässä tekoälyn arvaus. Sori ketjun paskomisesta. Muut kommentit kun ovat niin informatiivisia.
Arena sijaitsee Kehä III:n ja valtatie 3:n risteyskohdan tuntumassa. Hankkeen oma verkkosivu nostaa juuri tämän sijainnin toistuvasti esiin. Siksi “3.3” tarkoittaa hyvin todennäköisesti yhdistelmää Kehä III + valtatie 3. Tämä on päätelmä, sillä en löytänyt hankeyhtiön suoraa lausetta “nimi tarkoittaa tätä”, mutta yhteys on erittäin vahva.
Mitään viitettä siihen että se numero olisi versio, tai kytkõksissä huijaukseen ei tekoäly löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllättänyt että paljastuu se että nainen on taas hujaamassa rahaa. Naiset on kierjo huijareita kun on kyse muiden ja varsinkin miesten rahoista
Tilastollisesti miehiä on taloushuijareissa 80% ja naisia vain 20%.
Pari kuvaa tuosta motin moninimi huijarista löytyy kirjoittamalla googleen Lucia Harris EPower Capital ja katsomalla sen linkedin kuvat googlesta. Suoraan linkedinistä kuvat eivät näy.
Lisäksi tekoäly löysi vanhan kuvan hänestä getty imagesta. Kuvateksin perusteella se nainen on todellinen sankari. Oli jättänyt oman lapsensa heitteille eikä maksanut elareita isälle joka oli saanut syövän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää tässä koko jutussa se, että eikö ne älykkäät korkeakoulutetut immeiset siellä Arkadianmäellä tarkasta jo alkutekijöissä kaikkien niiden osallisten taustoja, joille he harkitsevat myöntävänsä tai aikovat myöntää miljoonia euroja valtion tukea? Täytyykö tällaisten perusteellisten taustaselvitysten tehdä aina joku tutkiva journalisti? Eikö ne poliitikot itse osaa?
Olin jo vastaamassa, että virkamiehet tarkistavat, virkavastuulla. Mutta sitten tajusin, että tässä Vantaan tapauksessa kaupungin virkamiesjohto lakimiehiä myöten on kertonut päättävälle valtuustolle, että hankkeessa ei ole syytä epäillä mitään vilunkia.
Joten vastaus ikävä kyllä on, että ei ne osaa. Kuuntelevat niitä lausunnonantajia jotka ovat hankkeille myötämielisiä, ja ohittavat kriittiset kommentit.
Sitten kun hanke on kaatunut, ihmetellään ja etsitään syyllisiä. Yleensä sellainen löydetään jostain muualta kuin päätöksentekijöistä.
Millaiset nää juristit oikein on kun eivät edes osaa laittaa näitten henkilöitten nimiä googleen? Eipä ole yhtään ammattitaitoa.
Sama juttu oli kun taloyhtiö palkkasi putkirempan tekijän. Myöhemmin näin remppafirman omistajan facesta että moni sen kaveri siellä oli jotain pikkunilkki huumediilereitä. Ja hallituksen puheenjohtajan mukaan sen taustat oli huolellisesti tarkistettu. Joopajoo. Kavalsi sitten pari sataa tonnia taloyhtiöltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
stadissa kaverikapitalismia ja vantaalla toverisosialismia
Garden-tuki oli kyllä ihan valtiollisen tason kaverikapitalismia. Tai miksi tuota korruptiota sitten kutsuukin.
Ja Garden olisi lopulta kaatunut veronmaksajien niskaan.
siitä en tiedä, mutta Vantaa Areena varmasti kaatuisi Tampereen Areenan tapaan. Ihan järjetön paikkakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tampereellakin osataan:
Tampereen kaupunki kannattelee Nokia-areenaa: ”Paljon on jäänyt veronmaksajien varaan”, sanoo asiantuntija
Nokia-areenan taustayhtiö on selvinnyt taloudellisista vaikeuksista vain omistajiensa, esimerkiksi Tampereen kaupungin, tuella.
Aalto-yliopiston professori Seppo Ikäheimo sanoo, että paljon on jäänyt veronmaksajien varaan, kun omistajat ovat muuttaneet velkojaan pääomalainoiksi.
Areenayhtiöllä oli vuoden 2024 lopussa vierasta pääomaa noin 80 miljoonaa euroa. Liikevaihto ei Ikäheimon mukaan riitä velkataakan hoitamiseen.
tampereella onkin varaa, velkaa kyseisella sossu-kaupungilla on vain palttiarallaa 1.2 miljardia :D Sossu-Vantaan velka huitelee kohta kahdessa miljardissa, ja vielä ostellaan ratikoita
No sen Nokia-areenan kyllä suhmuroitti väkisin Kummola, joka kuuluu koksuihin. Demarit suhmuroitti ratikan.
Tampereen ratikan suunnittelu alkoi 2014, jolloin kokoomuksen Anna-kaisa Ikonen oli pormestarina.
ei pormestari tuollaisia päätä tai edes aja, se on valtuusto
vantaan demareiden lempiareena :D
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ddcb4772-14d8-47e0-91ba-b03c57314…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllättänyt että paljastuu se että nainen on taas hujaamassa rahaa. Naiset on kierjo huijareita kun on kyse muiden ja varsinkin miesten rahoista
Tilastollisesti miehiä on taloushuijareissa 80% ja naisia vain 20%.
Tilastojen mukaan miehiä 55% ja naisia 45%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liekö tästä tulossa uusi Sunny Car Center?
Kivistöllä on jo yksi kuopattu hanke, Jurase Park. Montakohan miljoonaa siihenkin upposi rahaa? Nämä kokoomustouhut on niin raskasta kusetusta että minulla ei ole tällä hetkellä mitään tunnontuskia makoilla työttömänä.
Jurase Parkiin ei tainnut juuri mitään upota kun koko hanke kuopattiin alkutekijöihin.
Iso bisnes houkuttelee mukaan kaikenlaista "liikemiehiä". Vantaa hankkeen puuhamiehinä kaksi talousrikoksista tuomittua ja Helsinki Garden hankkeessa kokoomusvaikuttaja, jolla ei kokemusta rakennusalalta. SRV:n Ilpo Kokkila Helsinki Gardenista: "En ymmärrä mihin ne rahat (25 miljoonaa) ovat menneet".
Kokoomuksen runttaamista ja junailua.
Niin ja kokkarit pikavippasi eläkerahastosta miljardin. Nyt sitä rahaa orpolla onkin hassata kavereille.