Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uniper oli Fortumin johdon ja Sipilän hallituksen riskisijoitus, jonka riskit realisoituivat

Vierailija
21.07.2026 |

Fortumin suomalaisjohto hinkusi ostaa Uniperin, vaikka saksalaisyhtiön johto haukkui oman yhtiönsä huonoksi sijoitukseksi ja vastusti kauppaa

Valtionyhtiö Fortumin ostoaikeet saksalaisesta energiayhtiöstä Uniperista vaativat vuonna 2017 melkoisesti sisua ja päättäväisyyttä silloiselta suomalaisjohdolta, sillä Uniperin oma johto vastusti kauppoja tiukasti.

Kun Fortumin miljarditarjous E.ON-energiayhtiön omistamista Uniperin osakkeista tuli julki syyskuussa 2017, Uniperin johto aloitti harvinaislaatuisen julkisuuskampanjan Fortumin omistajuutta vastaan. Muun muassa maksetuissa lehti-ilmoituksissa Uniper mustamaalasi itse itseään: kuvassa oli valtava hiilikasa ja otsikko kysyi, onko Uniperista strategiseksi kumppaniksi Fortumille.

– Tällainen julkinen hyökkäys omistajien tekemiä kauppoja vastaan on tietysti aika poikkeuksellinen ja hieman hämmentävä, Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoi tuolloin.

Uniperin johdon mukaan Fortum ei tuota vankasti fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalle yhtiölle eikä sen työntekijöille ja osakkeenomistajille lisäarvoa. Myös Uniperin työntekijät vastustivat kauppoja. Lundmark luonnollisesti puolusti ostotarjousta.

Miljardeja sähköverkoista

Fortumilla oli kova halu kasvaa, koska se oli saanut yhdeksisien miljardia euroa Suomen ja Ruotsin sähköverkoistaan, jotka se oli myynyt muutamaa vuotta aiemmin. Ostajiin kuului mm. Caruna.

– Olennaista on se, että Uniper ja nämä myydyt sähköverkot ovat suurin piirtein saman arvoisia liiketoimintoja. Uniperin kannattavuus on kolminkertainen sähköverkkohin verrattuna. Siksi tämä [Uniperin osto] on hyvä uutinen suomalaiselle veronmaksajalle ja kaikille 130 000 suomalaiselle piensijoittajalle, Lundmark vakuutti.

Mika Lintilä puolusti aikanaan Uniperin ostoa

Ihan kaikki eivät nielleet ostoaikeita pureksimatta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kyseli kaupan mielekkyydestä. Silloinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti Uniperin ostoa.

Lintilän mielestä Fortumin Uniper-kauppa vahvistaisi Fortumia merkittävästi. Lintilän mukaan valtio-omistaja suhtautuu Uniper-kauppaan myönteisesti, eikä aio suurimpana omistajana puuttua ostoon. Valtio omisti tuolloin – kuten nytkin – Fortumista hieman yli 50 prosenttia.
Kesäkuussa 2018 Fortum saattoikin ilmoittaa, että sen ostotarjous on hyväksytty ja siitä on tullut Uniperin suurin osakkeenomistaja 47 prosentin osuudella. Lundmark hehkui tyytyväisyyttä pörssitiedotteessa:

– Tehty järjestely on Fortumin vision ja strategian mukainen ja täyttää investointikriteerimme: Uniper toimii Fortumin ydinosaamisalueella, on maantieteellisesti lähellä Fortumin kotimarkkinaa ja tuottaa hyvää kassavirtaa.

Osinkojenkin luvattiin pysyvän kilpailukykyisellä tasolla.

Uniper liemeen, riskit realisoituivat

Muualta ostettu kaasu kallistui huimasti, mutta Uniperillä oli lähes mahdotonta siirtää nousua asiakashintoihin toimitussopimusten sitomana. Osakekurssi romahti yhtiössä, josta Fortum omisti jo 78 prosenttia.

Kommentit (61)

Vierailija
1/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikeudet kaatuivat veronmaksajien maksettavaksi

Hallitsemattomat miljarditappiot

​Uniper teki kriisin pahimmassa vaiheessa kymmenien miljardien eurojen tappiot. Jos Fortum olisi jäänyt pääomistajaksi, nämä tappiot olisivat juosseet suoraan Fortumin (ja siten välillisesti Suomen valtion) taseeseen. Fortumin omat pääomat ja rahoituskyky olisivat loppuneet kesken

Fortumin ajautuminen maksukyvyttömyyteen

​Ilman Saksan valtion väliintuloa ja osakkeiden lunastusta Fortum ei olisi pystynyt pääomittamaan Uniperia tarvittavalla volyymilla. Tämä olisi voinut johtaa Fortumin ajautumiseen maksuvaikeuksiin tai jopa konkurssiin, mikä olisi ollut Suomen valtiolle ja energiasektorille katastrofi.

Saksan valtion pakollinen haltuunotto

​Koska Uniper oli Saksan yhteiskunnalle kriittinen energiayhtiö ("too big to fail"), Saksan valtio olisi joka tapauksessa joutunut pelastamaan yhtiön. Jos Fortum ei olisi suostunut sopimukseen, Saksa olisi voinut kansallistaa yhtiön erillislainsäädännöllä, jolloin Fortum olisi saattanut menettää omistuksensa kokonaan ilman nyt saatua 0,5 miljardin euron kauppahintaa ja lainojen takaisinmaksua (noin 4 miljardia euroa).

Vierailija
2/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Sipilän töppäys

Vierailija
4/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

13.07.2022
Saksa ei salli Uniperin maksattaa korkeaa kaasun hintaa kansalaisillaan – Fortum: "Jostain syystä Saksan viranomainen ei myönnä, että nyt on poikkeustila"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/saksa-ei-salli-uniperin-maksattaa-k…

16.9.2022

Reuters: Saksa myllää jälleen Uniper-sopimusta – Kustannuksia ei saisi vielä vähään aikaan siirtää kuluttajahintoihin

Uniperin piti saada laskuttaa saksalaiskuluttajia korkeammilla kaasulaskuilla lokakuun alusta alkaen. Reutersin mukaan Saksa on muuttamassa tätä aikataulua.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/dcbaef67-41b9-4d12-bb79-e556d98f77…

Vierailija
5/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Osaatko lukea? 

Vierailija
6/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokoomuksen exce.niilojen aiempi osaamisnäyte oli tuo Uniper-sotku.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Osaatko lukea? 

Kuka vastasi EU tasolla tästä?? Oliskohan ollut TT, faktat kuntoon....

Vierailija
8/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Kokoomus myi sähköverkot, Keskusta osti Uniperin. Persun älykkyydellä syy on jonkun muun puolueen. Ei teille kalluille voi muuta kuin nauraa. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Olisiko perSuilla ollut 20 miljardia ollut antaa valtion rahaa vuonna 2022 Uniperin pelastamiseksi?! Jos ei, niin valehtelu saa loppua nyt! Saksan valtio laittoi yhteensä 30-40 miljardia Uniperiin, kun osti sen. 6 miljardin tappio on paljon pienempi kuin 20 miljardin satsaus keskellä Ukrainan sodan energiakriisiä 2022!! 

Vierailija
10/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1b4f1aa0-3ecd-46a7-a247-247f6a696…

 

Lukekaa persut tuo juttu loppuun asti, jos osaatte! Hyvä tiivistys faktoilla koko Uniperista!! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljonko veronmaksajien rahaa olisi pitänyt polttaa moolokin kitaan, ennen kuin peli olisi vihelletty poikki?

Vierailija
12/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskisen jutusta Iltalehdessä:
Saksa käytti lopulta Uniperin pelastamiseen 20 miljardia euroa, brittiläinen Financial Times -lehti kertoi viime toukokuussa. Pahimmat pelot Uniperin tappioista eivät siis toteutuneet, koska kaasukriisi alkoi helpottaa jo 2023. Mutta ei tuollaista 20 miljardinkaan euron summaa olisi Suomesta kesällä 2022 löytynyt.

Saksan valtio ilmoitti keväällä, että se aikoo myydä enemmistön Uniperista. Siitä alkoi oma jossittelunsa. Uniperin markkina-arvo on tänä päivänä noin 18 miljardia euroa. Jossittelut lähtevät siitä, että jos Fortum omistaisi edelleen noin 80 prosenttia Uniperista, niin sen Uniper-omistuksen arvo olisi nyt noin 14,4 miljardia euroa eli kaksi kertaa se summa, jonka Fortum käytti aikanaan Uniperin osakkeiden hankkimiseen.

Pölhöpopulisteille tiedoksi, ettei kannata innostua liikaa. Kuten sanottu, kesällä 2022 Fortumilla tai sen omistajilla Suomen valtio etunenässä ei ollut sellaisia rahoja eikä riskinottokykyä, millä Uniper olisi pystytty pitämään Fortumin omistuksessa.

Jos joku olisi kesällä 2022 esittänyt, että nyt jostain on kaivettava 20 miljardia euroa, eikä sekään välttämättä riitä, jotta Uniper saadaan pidettyä Fortumin omistuksessa, niin häntä olisi todennäköisesti pidetty hulluna.

Todettakoon lopuksi, että maata hallitsi Juha Sipilän (kesk) oikeistohallitus, kun Fortum vuonna 2017 alkoi ostaa Uniperin osakkeita."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paljonko veronmaksajien rahaa olisi pitänyt polttaa moolokin kitaan, ennen kuin peli olisi vihelletty poikki?

Persuille ei raha ole ongelma, ne tulevat aina muiden taskuista. 

Vierailija
14/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitqu mutgu temari yy väää! T. Kokoomuspersseli, talousnero, Äo27

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Keskisen jutusta Iltalehdessä:
Saksa käytti lopulta Uniperin pelastamiseen 20 miljardia euroa, brittiläinen Financial Times -lehti kertoi viime toukokuussa. Pahimmat pelot Uniperin tappioista eivät siis toteutuneet, koska kaasukriisi alkoi helpottaa jo 2023. Mutta ei tuollaista 20 miljardinkaan euron summaa olisi Suomesta kesällä 2022 löytynyt.

Saksan valtio ilmoitti keväällä, että se aikoo myydä enemmistön Uniperista. Siitä alkoi oma jossittelunsa. Uniperin markkina-arvo on tänä päivänä noin 18 miljardia euroa. Jossittelut lähtevät siitä, että jos Fortum omistaisi edelleen noin 80 prosenttia Uniperista, niin sen Uniper-omistuksen arvo olisi nyt noin 14,4 miljardia euroa eli kaksi kertaa se summa, jonka Fortum käytti aikanaan Uniperin osakkeiden hankkimiseen.

Pölhöpopulisteille tiedoksi, ettei kannata innostua liikaa. Kuten sanottu, kesällä 2022 Fortumilla tai sen omistajilla Suomen valtio etunenässä ei ollut sellaisia rahoja eikä riskinottokykyä, millä Uniper olisi pystytty pitämään Fortumin omistuksessa.

Jos joku olisi kesällä 2022 esittänyt, että nyt jostain on kaivettava 20 miljardia euroa, eikä sekään välttämättä riitä, jotta Uniper saadaan pidettyä Fortumin omistuksessa, niin häntä olisi todennäköisesti pidetty hulluna.

Todettakoon lopuksi, että maata hallitsi Juha Sipilän (kesk) oikeistohallitus, kun Fortum vuonna 2017 alkoi ostaa Uniperin osakkeita."

Huomasit  varmasti viimeisen lauseen, "kun  Fortum vuonna  2017 alkoi ostaa Uniperin  osakkeita.  Maata hallitsi Antti  Rinteen  hallitus,  kun Uniperista  hankittiin enemmistöosakkuus  10/2019,  jolloin omistus  nostettiin  70,5 %:iin. Sitä ennen omistus  oli  47,5  %

Vierailija
16/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.

Olisiko perSuilla ollut 20 miljardia ollut antaa valtion rahaa vuonna 2022 Uniperin pelastamiseksi?! Jos ei, niin valehtelu saa loppua nyt! Saksan valtio laittoi yhteensä 30-40 miljardia Uniperiin, kun osti sen. 6 miljardin tappio on paljon pienempi kuin 20 miljardin satsaus keskellä Ukrainan sodan energiakriisiä 2022!! 

Jos Saksa ei olisi saanut ostettua Uniperia, Fortumin ja suomalaisten veronmaksajien kuppaaminen saksalaisten kuluttajien takuuhinnalla olisi jatkunut ties kuinka pitkään. Tietenkin Saksa alkoi muuttamaan sääntöjä maansa eduksi, kun sai Uniperin itselleen. 

Vierailija
17/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Demari oli omistajaohjausministeri

Vierailija
18/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuosta Unperin tapauksesta voi syyttää mitään aikaisempaa suomen hallitusta, jos ollaan rehellisiä.

Vierailija
19/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tuosta Unperin tapauksesta voi syyttää mitään aikaisempaa suomen hallitusta, jos ollaan rehellisiä.

Siis, Uniperin

Vierailija
20/61 |
21.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä suomalaisilla ollut ylpeyttä viedä koko paskaa konkkaan jotta saksan teollisuus olisi pysähtynyt see you in hell periaatteella.

Vittuettä ne kusetti meitä oikein rankasti. Eikä sekään auttanut että se tekstaribimbo vastasi vaan ok kun ei halunnut keskeyttää instagram boomerangien ottoa italian lomillaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi viisi