Uniper oli Fortumin johdon ja Sipilän hallituksen riskisijoitus, jonka riskit realisoituivat
Fortumin suomalaisjohto hinkusi ostaa Uniperin, vaikka saksalaisyhtiön johto haukkui oman yhtiönsä huonoksi sijoitukseksi ja vastusti kauppaa
Valtionyhtiö Fortumin ostoaikeet saksalaisesta energiayhtiöstä Uniperista vaativat vuonna 2017 melkoisesti sisua ja päättäväisyyttä silloiselta suomalaisjohdolta, sillä Uniperin oma johto vastusti kauppoja tiukasti.
Kun Fortumin miljarditarjous E.ON-energiayhtiön omistamista Uniperin osakkeista tuli julki syyskuussa 2017, Uniperin johto aloitti harvinaislaatuisen julkisuuskampanjan Fortumin omistajuutta vastaan. Muun muassa maksetuissa lehti-ilmoituksissa Uniper mustamaalasi itse itseään: kuvassa oli valtava hiilikasa ja otsikko kysyi, onko Uniperista strategiseksi kumppaniksi Fortumille.
– Tällainen julkinen hyökkäys omistajien tekemiä kauppoja vastaan on tietysti aika poikkeuksellinen ja hieman hämmentävä, Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoi tuolloin.
Uniperin johdon mukaan Fortum ei tuota vankasti fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalle yhtiölle eikä sen työntekijöille ja osakkeenomistajille lisäarvoa. Myös Uniperin työntekijät vastustivat kauppoja. Lundmark luonnollisesti puolusti ostotarjousta.
Miljardeja sähköverkoista
Fortumilla oli kova halu kasvaa, koska se oli saanut yhdeksisien miljardia euroa Suomen ja Ruotsin sähköverkoistaan, jotka se oli myynyt muutamaa vuotta aiemmin. Ostajiin kuului mm. Caruna.
– Olennaista on se, että Uniper ja nämä myydyt sähköverkot ovat suurin piirtein saman arvoisia liiketoimintoja. Uniperin kannattavuus on kolminkertainen sähköverkkohin verrattuna. Siksi tämä [Uniperin osto] on hyvä uutinen suomalaiselle veronmaksajalle ja kaikille 130 000 suomalaiselle piensijoittajalle, Lundmark vakuutti.
Mika Lintilä puolusti aikanaan Uniperin ostoa
Ihan kaikki eivät nielleet ostoaikeita pureksimatta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kyseli kaupan mielekkyydestä. Silloinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti Uniperin ostoa.
Lintilän mielestä Fortumin Uniper-kauppa vahvistaisi Fortumia merkittävästi. Lintilän mukaan valtio-omistaja suhtautuu Uniper-kauppaan myönteisesti, eikä aio suurimpana omistajana puuttua ostoon. Valtio omisti tuolloin – kuten nytkin – Fortumista hieman yli 50 prosenttia.
Kesäkuussa 2018 Fortum saattoikin ilmoittaa, että sen ostotarjous on hyväksytty ja siitä on tullut Uniperin suurin osakkeenomistaja 47 prosentin osuudella. Lundmark hehkui tyytyväisyyttä pörssitiedotteessa:
– Tehty järjestely on Fortumin vision ja strategian mukainen ja täyttää investointikriteerimme: Uniper toimii Fortumin ydinosaamisalueella, on maantieteellisesti lähellä Fortumin kotimarkkinaa ja tuottaa hyvää kassavirtaa.
Osinkojenkin luvattiin pysyvän kilpailukykyisellä tasolla.
Uniper liemeen, riskit realisoituivat
Muualta ostettu kaasu kallistui huimasti, mutta Uniperillä oli lähes mahdotonta siirtää nousua asiakashintoihin toimitussopimusten sitomana. Osakekurssi romahti yhtiössä, josta Fortum omisti jo 78 prosenttia.
Kommentit (70)
Varsinaisia talousneroja on nämä Suomen oikeistolaiset.
Miettikääs jos vaikka 5 miljardia euroa olisi laitettu matalakuluiseen maailmaindeksirahastoon? 7% keskimääräisellä vuosituotolla niin 10 vuodessa arvo olisi 9.8 miljardia euroa! Eikö tuo olisi riittävä tuotto kun kyse miljardeista?
Sehän oli tuottava sijoitus, kunnes Biden räjäytti Nord Streamin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uniperin hankinta oli hyvää bisnestä, siitä luopuminen ei niinkään. Taitaa olla tyttö viisikon tekosia kuitenkin. Saa olla pöljää porukkaa yrityksen johdossa jos tytäryhtiöittäminen ja sitä kautta hallittu konkurssi ei käynyt mielen vieressäkään. Mutta kuka edes odottaisi että tuollainen tulisi bailuministerillä mieleen, koska he eivät tiedä yrityksen johtamisesta mitään.
Itse olet väärässä paskapersu. Vain Saksan hallitus pystyi nostamaan Uniperin suosta 20 miljardin apupaketin avulla. Suomelle sama olisi tarkoittanut perikatoa ja Forttumille konkurssia.
Ei olisi, vaan tuottamaton kaasuliiketoiminta olisi ajettu alas ja jatkettu muilla toiminnoilla. Koko yhtiö ei ollut kriisissä Fortumista puhumattakaan. Ongelma oli kaasun toimittaminen saksalaisille, mikä aiheutti tappiota kymmeniä miljoonia päivässä. Ei tuollaista tarvitse pääomittaa, vaan ajaa konkurssiin. Saksa pääomitti Uniperia omista syistään, koska saksalaiset tarvitsivat kaasua ja koska Saksa sai ostettua Uniperin takaisin pilkkahintaan. Se on toki totta ettei meiltä olisi löytynyt varmasti tuota 20 miljardia vaikka useampi miljardi tipahteli Sannan taskusta italiaankin, mutta ponttini onkin, että ei olisi tarvinnutkaan löytyä. Mitä olisi pitänyt sensijaan löytyä oli nää: Kivekset ja kyky hoitaa ja johtaa liiketoimintaa

Saksa olisi rangaissutt lopettamalla kauppansa Suomen kanssa. Mites Suomen talous kun sekä venäjänkauppa että saksankauppa olisi ollut katki?

Mistä näin päättelet? Tuossa skenariossa Saksa olisi tosiaan edelleen tarvinut sitä kaasua mitä olisi ostanut suomalaisilta. Tuota korttia ei koskaan olisi tarvinut katsoa loppuun asti vaan Saksa oltaisiin saatu nostamaan hintaa pelkän konkurssin uhalla, eikä edes tarvitse uhkailla vaan näyttää murskaavat tappioluvut ja todeta että ikävää ettei toi teidän laki anna nostaa hintoja, joudutaan varmaan lopettamaan koko paska 🙄 ei Saksalla ole varaa lopettaa yhteistyötä Suomen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.
Sipilän töppäys
Sipiläkö se oli Tytin kanssa neuvottelemassa Sannan festaritekstariohjeistuksella?
Ovatko vassut oikeasti sitä mieltä, että Tytti oli Suomen paras mahdollinen neuvottelija Saksassa? Ja ettei ehtoja olisi pystynyt muokkaamaan yhtään Suomelle edullisemmiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.
Kokoomus myi sähköverkot, Keskusta osti Uniperin. Persun älykkyydellä syy on jonkun muun puolueen. Ei teille kalluille voi muuta kuin nauraa. :D
Tytti oli vastuullinen omistajaohjausministeri.
Tai jos jotain niin pelkkä kaasubisnes olisi pitänyt myydä takaisin saksalaisille, ei koko Uniperia. Nyt Saksa nauroi matkalla pankkiin ottaessaan yhtiön takaisin lähes ilmaiseksi sen todelliseen arvoon nähden. Suoranainen farssi missä saksalaiset käyttivät hyväksi meidän ministeriemme naiiviutta ja osaamisen puutetta. Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista, kuten on eräs heistä todennut. Elää ainakin oppiensa mukaisesti.

Näin juuri. Uniperin hankkiminen oli hyvää bisnestä, siitä luopuminen ei. Eikä myöskään sähköverkoista luopuminen jos siihen mennään. Taitaa olla eräs taannoinen presidenttiehdokas myös vastuussa Caruna hommista kokoomuksen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos jotain niin pelkkä kaasubisnes olisi pitänyt myydä takaisin saksalaisille, ei koko Uniperia. Nyt Saksa nauroi matkalla pankkiin ottaessaan yhtiön takaisin lähes ilmaiseksi sen todelliseen arvoon nähden. Suoranainen farssi missä saksalaiset käyttivät hyväksi meidän ministeriemme naiiviutta ja osaamisen puutetta. Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista, kuten on eräs heistä todennut. Elää ainakin oppiensa mukaisesti.
Juuri näin. Kaasun olisi voinut tosiaan irrottaa saksalaisille ja pitää terveet osat Suomella.
Onko Sannan festaritekstarin sisältöä koskaan päästetty julkisuuteen? Vai oliko se vain vahinkoselfie?
Vierailija kirjoitti:
Ovatko vassut oikeasti sitä mieltä, että Tytti oli Suomen paras mahdollinen neuvottelija Saksassa? Ja ettei ehtoja olisi pystynyt muokkaamaan yhtään Suomelle edullisemmiksi?
No siinä vaiheessa, kun Suomen veronmaksijia uhkasi velkavankeus, ja Fortumia konkurssi on ihme, että edes saatiin ne Fortumin sijoittamat miljoonat takaisin.
Tottakai uniperi sotku täytyy myös selvittää!Sen saavat tehdä ne jotka sotkun aiheuttivat.Suomalaisten kansalaisten verorahoja häikäilemättömästi on käytetty tyhmiin asiohin.Rahat takaisin kansalaisille!Se raha joka kuuluu heille.Hävetkää ne jotka eivät osaa muuta kuin viedä toisilta rahat ja heille kuuluva omaisuus!Meillä jokaisella on on oikeus pyytää kaikki se mikä meiltä on vääryydellä viety,takaisin.Nyt on meidän vuoro voittaa meille aiheutettu vääryys!Nyt on meidän vuoro nauttia siitä mikä meille oikeasti kuuluu!

Syylliset on tiedossa.
1. Putin, joka lakkasi myymästä Uniperille halpaa kaasua
2. Saksa, joka ei suostunut viemään nousseita kuluja kuluttajien hintoihin, kun kansa ei hyväksynyt ideaa, mikä johti Uniperin lähelle konkurssia
Maksajana oli Suomi.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos jotain niin pelkkä kaasubisnes olisi pitänyt myydä takaisin saksalaisille, ei koko Uniperia. Nyt Saksa nauroi matkalla pankkiin ottaessaan yhtiön takaisin lähes ilmaiseksi sen todelliseen arvoon nähden. Suoranainen farssi missä saksalaiset käyttivät hyväksi meidän ministeriemme naiiviutta ja osaamisen puutetta. Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista, kuten on eräs heistä todennut. Elää ainakin oppiensa mukaisesti.
Fortumin johto yritti varmaan parhaansa, mutta tästä jo alkujaan riskibusineksesta jäi mustapekka käteen. Valtion ja veronmaksajien kuppaus lisää olisi ollut uhkapeliä, kun Saksa oli kansalaistensa takuuhintojen takana ja kansallistaminen uhkasi. Fortumin johto otti sen mitä sai, Saksa ei antanut pilkkomiselle mahdolisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos jotain niin pelkkä kaasubisnes olisi pitänyt myydä takaisin saksalaisille, ei koko Uniperia. Nyt Saksa nauroi matkalla pankkiin ottaessaan yhtiön takaisin lähes ilmaiseksi sen todelliseen arvoon nähden. Suoranainen farssi missä saksalaiset käyttivät hyväksi meidän ministeriemme naiiviutta ja osaamisen puutetta. Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista, kuten on eräs heistä todennut. Elää ainakin oppiensa mukaisesti.
Tuo oma kansa ensin.. juttusi on tietoista persujen vääristelyä. Tytin sanomiset on revitty USA:n MAGA keskustelusta, niissä ei käsitelty Suomea.
Tytti Tuppuraisen "Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista" lause irroitettu asiayhteydestään
"En ole koskaan enkä missään sanonut, etten asettaisi Suomen kansaa etusijalle. Perussuomalaiset ovat itse valitettavasti jakaneet väärennettyä, nimiini laitettua ”lanseerausta”. Totuus on tämä: olen esittänyt huoleni (Uusi Suomi 9.7.2020), että suurvallat ovat lähteneet meille pienille maille haitalliseen ”oma kansa ensin” -politiikkaan, joka uhkaa mm. jättää pienet maat – kuten Suomen – maailman päätöksenteon pöydistä sivuun. Maamme pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen piti tärkeänä varjella Suomea suurvaltojen pelinappulaksi joutumiselta ja suojella sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä. Tämä on johdonmukainen linja tähän päivään, jolloin on syytä kantaa huolta suurvaltojen kasvavasta kansallismielisyydestä. Urho Kekkosen sanoin, turvallisuus ei ole aitojen panemista, vaan ovien aukaisemista."
https://tytti.info/mielipide/suomen-etua-ajetaan-yhteistyolla/
Tytti Tuppuraisen "Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista" lause on irroitettu tarkoituksellisesti asiayhteydestään, ja nyt tätä hokemaa viljellään persujen trollauksissa.
Omakansaensinjaainoana-porukan politiikka perustuu mustavalkoisten valheiden toistamiseen vaihtoehtotodellisuudeksi muuttumiseen asti.
Kultit, aivopesu ja uskonnot ovat aina toimineet niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Tytti tästäkin. Pää punaisena syyttää oikeistoa ihan kaikesta että saadaan huomio pois omasta suomen historian suurimmasta munauksesta.
Sipilän töppäys
Unohtuiko? 2013 Kataisen hallitus.vastuuministeri Vapaavuori, VM Orpo myivät Fortumin sähköverkon ja ostivat Uniperin. Sipilän hallitus osti lisää. Venäjän hyökkäyksen takia hävisi miljardeja ja koko sotku kaadettiin Tuppuraisen niskaan. Tahallista asioiden unohteluako, vai öyhötystä öyhötyksen vuoksi, tietämättömyydestä johtuen.
Seuraavan kerran kannattaa miettiä tarkkaan, sijoittaako Suomi, jonka energiatuotannosta 95% on päästötöntä, enää Keski-Euroopan saastuttavimpaan kivihiili ym. fossiiliseen energiaan ja ko. maiden asiakkaiden takuuhintasopimuksiin, kuten Uniper casessa. Aivan kuin Fortum olisi tahtonut polttaa rahaa tuon pikimustan saastuttavan energiatuotannon jatkumiseksi valtion/veronmaksajien tuella. Olisipa rahat laitettu mieluummin Suomessa tuulivoimalla tuotetun ylijäämäenergian muuttamiseksi vihreiksi polttoaineiksi ja Wärtsilän vihreän polttoaineen moottorivoimaloihin, jotka toimivat hetkessä verkkoon lisättävänä säätövoimana.