Onko muilla mentaliteettia, etteivät kampaajat, kahvilat, kasvohoidot jne. kuulu itselle?
Olen 80-luvun lapsi. Isäni oli hyväpalkkaisessa ja arvostetussa työssä, äiti kotiäiti. Oli varaa asioihin, mutta kuluttamista paheksuttiin.
Opiskelin kaksi korkeakoulututkintoa, sain lapset ja normaalin työn. Lapset ovat jo aikuistuneet ja olen jo isovanhempi. Yhä vain minussa elää ajatus, etteivät kampaamokäynnit, kahvilat, kasvohoidot tai ylipäätään minkäänlaiset hyvinvointiin tähtäävät hemmotteluhoidot kuulu minulle vaan ne ovat jonkun toisen elämää. Jonkun, jolla on niihin varaa. Vaikka periaatteessa itsellänikin on. Tuntuvat silti vääriltä minulle.
Mitä tämä on ja kokeeko kukaan muu samoin?
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuukasti eläminen ja ilmaisen kärkkyminen vaikka olisi rahaa mitä käyttää ei ole tänä päivänä, kun Suomen talous pitäisi saada nousuun mikään ihailtava asia! Minä ainakin mieluimmin kierrätän rahaa ostamalla palveluita ja tavaraa jotta kauppiaat, tavaroiden ja palveluiden tuottajat saavat tuloa mistä maksavat sitten valtiolle veroa kuin maksan lisää veroja suoraan tuloistani jotta valtio pysyy pystyssä, kun veroja ei muuta kautta tule riittävästi.
Jos noin suhtautuu, niin tietenkin kampaajaa mieluummin elättää kuin jotain sairaanhoitoalueen kehityspäällikköä, mutta kun nämä eivät oikeastaan ole toistensa vaihtoehtoja.
Ei ole kysymys vain kampaajien tai muidenkaan palvelujen tuottajien elannosta vaan myös siitä, että heillä riittäisi myytiä mistä maksavat valtiolle arvonlisäveroa ja jos tulosta tulee niin myös tuloveroa. Hyvinvointialueiden kuin monen muunkin yhteiskunnan toiminnon pyörittämiseen tarvitaan verovaroja ja sitä parempi mitä enemmän veroja saadaan välillisistä veroista jolloin ei tarvitse verottaa rankasti ihmisiä palkka- ja eläketuloista.
Ei ole tuollasta. Käyn säännöllisesti kampaajalla ja kosmetologilla. Kasvohoidoissa kävisin vaikka kerran kuussa jos olisi varaa. Kahviloissa tapaan ystäviä ja syön ja juon mitä sillä hetkellä tekee mieli. Mulla on hyvä itsetunto ja ennen kaikkea oman arvon tunto.
Mulle ei kuulu läheiset ystävyyssuhteet, rakkaus, mökkeily, okt, hieno auto, yhdessäviihtyvä kaveripiiri
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollasta. Käyn säännöllisesti kampaajalla ja kosmetologilla. Kasvohoidoissa kävisin vaikka kerran kuussa jos olisi varaa. Kahviloissa tapaan ystäviä ja syön ja juon mitä sillä hetkellä tekee mieli. Mulla on hyvä itsetunto ja ennen kaikkea oman arvon tunto.
Jos itsetuntosi on hyvä ja olet omanarvontuntoinen, mitä koet asiakkaana saavasi esim. kosmetologi- tai kampaajakäynniltä? Koetko ne hemmotteluna vai onko palvelun arvo parantunut ulkönäkö vai mikä? Ihan markkinoitntimielessä kyselen.
Mä oon varmaan jotenkin trans. Siis naisen kehossa jonkinlainen mies, kun ei mua hittojakaan kiinnosta panostaa ulkonäköön ja hemmotteluhoitoihin. Kaikki sellainen on mielestäni kertakaikkiaan turhaa rahan ja ajan tuhlaamista. Karvat ajelen kainaloista ja jaloista vain siksi, kun pitkinä ne alkaa nipistellä työvaatteissa ja sukanvarsissa. Hiukset leikkaan itse silloin kun pitää vain lyhentää, parturilla käyn kun on jokin juhla johon pakko osallistua ja tukka pitää olla siisti.
Vaatetus on miehinen työvaatepainotteinen, Dimexiä ja Patronia jne
En meikkaa koskaan. Kulmakarvoja en nypi myöskään koskaan.
Kosmetiikkatuotteeni rajautuu lähinnä hygieniatuotteisiin; hammastahna, shampoo, suihkusaippua, huulirasva, joku yleisrasva käsille.
Teininä ei tullut koskaan sellaista vaihetta, mikä normaaleille teinitytöille tulee, että meikkaaminen, hiukset ja vaatteet alkaa kiinnostamaan.
Kahvilassa kyllä käyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ruma nainen enkä käy missään, minkä tarkoitus olisi muka parantaa ulkonäköäni. Peikko on yhä peikon näköinen, vaikka sillä olisi kosteutettu iho, rakennekynnet tai vastavärjätty tukka!! Rahan kaatamista kankkulan kaivoon minä sanon. Tarvitsisin oikeasti leikkauksen, jossa muutetaan koko naama :D
Rispekt! Ainakin olet sisäisesti kaunis ja myös viisas. Koko kauneusbisnes rakentuu sille ajatukselle, että kaikilla pitäisi luomuna olla ruma olo, jota sitten rahalla ja palveluilla yritetään epätoivoisesti parannella. Tosiasia kuitenkin on juuri niin kuin sanot, ei se pötkylävartaloinen pottunenäinen peruspirkko muutu kauniiksi vaikka sitä miten ehostelisi. Can't polish a turd, mutta moni kuitenkin onnistuu huijaamaan itseään hetkeksi.
Ah miten suomalainen asenne! Ei se rumia ulkonäköpiirteitä omaava nainen muutu kuitenkaan kauniimmaksi huijaamalla, turha edes yrittää!
Tässä yritetään muka ovelasti sabotoida kilpakumppaneita. Vaikka väittävät toista niin nämä naiset vasta ovatkin kilpailemassa toisten naisten kanssa ja tuijottavat toisten ulkonäköä. Ensin valitellaan miten ikävä kauneusbisnes haluaa naiset tuntevan itsensä rumaksi ja lopuksi haukutaankin peruspirkot rumiksi pökäleiksi. Ihanan luonnollista ja feminististä! Tälläisiä akkoja tässä maassa kyllä löytyy ja näkyvästi häiriintyvät jos joku tykkää laittautua 🤣
Mitä ihmettä. Minä ainakin olen ollut naimisissa jo neljännesvuosisadan, kenen kanssa minä muka kilpailen?
Ylipäätään, katsokaa nyt vähän ympärillenne. Pitkissä parisuhteissa olevat naiset eivät ole mitenkään yleisesti muita kauniimpia eivätkä varsinkaan muita vetävämmän näköisiä. Edes nuorissa naisissa ei näy mitään sellaista ilmiötä, että pitäisi olla kaunis tai hyvännäköinen tai etenkään kalliisti hoidettu, jotta saisi kivan poikaystävän. Ihan tavalliset naiset seurustelevat, menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Eli tuo kuvitelma, että kalliilla hoidoilla saavuttaisi jotain kilpailuetua, se ei vaan ole totta.
Tää on sinänsä hauska keskustelu kun itse taas ajattelen, ettei lapset, omistusasunto ja farmariauto oo mun juttu. Niin kaukaisia asioita. Siihen nähden voi vaan lompsia sisälle kahvilaan ja tilata sen lattekahvin ja saada nopea nautinto sitä kautta. Kyllä, mun sydän huutaa rakkautta, mutta miten vaikeaa se onkaan löytää sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämän. Ja jos löytää niin se toinen ei välttämättä ajattele samoin. Eli määritän itse luksuksen hyvin eri tavalla kuin ap vaikkakin ymmärrän hyvin myös hänen näkökantansa. Molemmat täysin ymmärrettäviä mielipiteitä. N34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollasta. Käyn säännöllisesti kampaajalla ja kosmetologilla. Kasvohoidoissa kävisin vaikka kerran kuussa jos olisi varaa. Kahviloissa tapaan ystäviä ja syön ja juon mitä sillä hetkellä tekee mieli. Mulla on hyvä itsetunto ja ennen kaikkea oman arvon tunto.
Jos itsetuntosi on hyvä ja olet omanarvontuntoinen, mitä koet asiakkaana saavasi esim. kosmetologi- tai kampaajakäynniltä? Koetko ne hemmotteluna vai onko palvelun arvo parantunut ulkönäkö vai mikä? Ihan markkinoitntimielessä kyselen.
Olen eri, mutta käytän ko palveluita. itse en yhtään tykkää, kun joku vieras lääppii minua, eli hemmotteluna en siellä käy. Minusta tuntuu, että kampaaja repii päänahkaa, ja kosmetologikäynti vasta kidutusta onkin.
Kampaajalla käyn säännöllisesti, koska hyvät hiukset parantavat ulkonäköä. Hiirenharmaa hiirenhäntä ei kohota ulkonäköä yhtään, ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkempää on hyvä kampaaja. Hiukset ohenevat ja naama valahtaa, niin kampaaja kohottaa yleisilmettä kummasti.
Kosmetologilla käyn, jos saan lahjakortteja sinne, ja minä pyydän niitä. Timanttihionta kirkastaa ihoa niin, että työkaveritkin ovat kommentoineet. Ja kulmakarvat ovat minulla luonnostaan paksut, ja niiden laittamisestahan sanotaan, että ovat maailman halvin kasvojenkohotus. Itse en osaa muotoilla niitä samoin kuin kosmetologit osaavat. Eikä hermo riitä nyppisemiseen.
Jos rahaa olisi rutkasti, kävisin kosmetologilla kaikissa antiage-hoidoissa. Varakas kaverini käy, ja se näkyy naamassa.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään käydä kasvohoidossa, hieronnassa ja kampaajalla. Uutena voisi ottaa jalkahoidon mukaan settiin. Kyse on hyvinvoinnista, eikä siinä ole mitään vikaa.
Ihmettelen, jos kosmetologikäynnit yhdistetään botoxiin ja fillereihin, ja kampaaja väriin ja kananperseleikkaukseen. Mulla on rasvainen iho ja ohut tukka, ammattilaisen käsissä käynnin jälkeen olen molempiin tyytyväisempi.
Kun nyt tuota rahaakin tienaan. N51
Se on sitä sisäisesti kauniiden luomuihmisten ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no eipä suomalaisen keskipalkalla oikein ostovoima tahdo riittää noihin ainakaan yksin asuvalla, jos jotain haluaa säästöön. Kampaajalta nyt ehkä halpa leikkaus muutaman kuukauden välin. Kahvilat on harvinaista huvia. Ehkä pari kertaa vuodessa raaskii mennä. Kasvohoitoon nyt ei todellakaan, koska siinä nyt vasta menisikin iso raha hukkaan. Joo, ihan normaali toi sun asenne Suomessa. Huono ostovoima.
Eihän se raha hukkaan mene vaan vastineeksi saa jonkun palvelun. Ihme asenne tämä.
Ja joku saa siitä voita leivän päälle ja verottajakin jonkun killingin käytettäväksi esim. sosiaalitukiin.
Kun on jo hiukan vanhempi ihminen, niin katsoo monia nykyisiä palveluja ja tuotteita siitä näkökulmasta, että valtavan hyvin pärjää aivan ilman niitä. Lisäksi mieleen tulee, että johonkin on pakko vetää raja, koska ei kuitenkaan voi ostella kaikkea rajattomasti. Jotain ilman on pakko tulla toimeen. Eli on päätettävä, mitä ostaa ja mitä ei. Ennen vanhaan ongelmaa ei niinkään ollut, koska kauppojen ja palveluiden lajitelmat ja valikoimat olivat paljon suppeammat. Myös arkijärki sanoo, että vähemmän kemikaleja on aina parempi. Elämä on pitkä ja ajan mittaan altistuu monelle aineelle pakostakin.

Minä olen vanhemmiten alkanut ajattelemaan juuri päin vastoin. Nuorempana ajatteli, että rahan vastineeksi pitää saada jotain pysyvää. Nyt en yhtään halua lisää roinaa tai mitään tavaraa. Siksi palvelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin tarjoan säännöllisesti vaimolle oikein runsaan kasvohoidon, facial toisinsanoen. On edullinen, ilmainen, vaikka omista pusseista maksankin.
Juu minäkin hieron paskaani säännöllisesti mieheni naamaan koska se kaunistaa häntä. Miehet ovat niin rumia että jopa naisen paska on kauniimpaa.
Jokaiselle tyylillään. Jos miehesi suostuu ja sä nautit, niin ei tuo laitonta ole. Jos molemmat nautitte, niin se voi olla jopa hauskaa.
Onnea valitsemallasi tiellä.
Näin juuri. Koprofiliaa marginalisoidaan aivan syyttä, ja aiheutetaan siten häpeää ja pahaa oloa niille jotka nauttivat ulosteseksistä. Kyseessä on varmaankin suvaitsemattomuus, tietämättömyys ja aivan ilkeämielisyys.
- Lay all your turd on Me! 😍 -
Vierailija kirjoitti:
Mä oon varmaan jotenkin trans. Siis naisen kehossa jonkinlainen mies, kun ei mua hittojakaan kiinnosta panostaa ulkonäköön ja hemmotteluhoitoihin. Kaikki sellainen on mielestäni kertakaikkiaan turhaa rahan ja ajan tuhlaamista. Karvat ajelen kainaloista ja jaloista vain siksi, kun pitkinä ne alkaa nipistellä työvaatteissa ja sukanvarsissa. Hiukset leikkaan itse silloin kun pitää vain lyhentää, parturilla käyn kun on jokin juhla johon pakko osallistua ja tukka pitää olla siisti.
Vaatetus on miehinen työvaatepainotteinen, Dimexiä ja Patronia jne
En meikkaa koskaan. Kulmakarvoja en nypi myöskään koskaan.
Kosmetiikkatuotteeni rajautuu lähinnä hygieniatuotteisiin; hammastahna, shampoo, suihkusaippua, huulirasva, joku yleisrasva käsille.
Teininä ei tullut koskaan sellaista vaihetta, mikä normaaleille teinitytöille tulee, että meikkaaminen, hiukset ja vaatteet alkaa kiinnostamaan.
Kahvilassa kyllä käyn.
Eli olet ihan tavallinen suomalainen nainen, jonka mielestä rumat ne vaatteilla koreilee, ihonhoidoksi riittää vesipesu ja sipaisu perusvoidetta kerran kuukaudessa, ja pukeutumisen on oltava ennen kaikkea käytännöllistä (kuoma-saappaat on parhaat kengät).
Hyvin hoidetut hiukset ja iho ovat yksi tärkeimpiä asioita ulkonäössä. Hiukset, iho kuntoon ja hyvät kengät jalkaan niin muuten voi olla aika huoletta.
Vierailija kirjoitti:
En kerta kaikkiaan näe syytä miksi käyttäisin tällaisia palveluita kun paras terveys ja paras iho näyttää olevan nunnilla, jotka eivät lutraa itseensä mitään modernin kemianteollisuuden tököttejä tai koskettele toistensa kasvoja.
En ole nunna mutten minäkään litraa tököttejä naamaani. Pelkällä vesi pesulla mennään enkä enää korona jälkeen käytä meikkejä. Ihoni on kehuttu monesti.
Minut vietiin kampaajalle ensimmäisen kerran pikkulapsena, alle kouluikäisenä. Piti saada hiukset leikattua siististi.
En tunne tästä syyllisyyyttä.
Hiukseni ovat aina olleet ohuet ja näyttävåt pitkinä suunnilleen rotanhännältä. En osaa leikata niitä itse siististi lyhyiksi.
Minusta päinvastoin kuulostaa kummalliselta, jos hammaslääkäri paheksuu kampaajalla käyntiä.
Ei ole tällaista mentaliteettia, päin vastoin. Kuuluvat pakollisiin menoihin, vaikka turhissa kasvohoidossa en käy. Hoidan muuten kyllä kasvojani. N48
Vierailija kirjoitti:
Elin köyhän lapsuuden ja vaikka nykyään tienaan iha ok niin ei siltikään pysty käymään esim. kahvilassa puhumattakaan ravintolasta
Sairasta
En koe turhamaisuudeksi. Mutta esim. kasvo- tai jalkahoitolassa en osaa käydä, kun en ole siihen saanut mallia.