Yle: Suomessa on vanheimpainvapaa-ongelma - töissä käyvät ihmiset pakotetaan jäämään kotia
Suomessa pitäisi Aapo Mäen mukaan olla enemmän ihmisiä, jotka priorisoivat työelämän eikä hän ymmärrä, miksi hänen olisi pitänyt jäädä kotiin lastensa kanssa.
Perhevapaauudistus lisäsi vapaiden käyttöä. Isät pitivät vanhempainvapaita aiempaa enemmän viime vuonna, isät käyttivät lähes neljäsosan kaikista vanhempainvapaapäivistä. Määrä on kaksinkertainen viiden vuoden takaiseen, isät ovat nyt keskimäärin kolme kuukautta kotona.
Into-Digital-yrityksen toimitusjohtajana toimiva Mäki teki toisenlaisen ratkaisun, hän ei jäänyt kotiin 2- ja 4-vuotiaiden poikien kanssa. Hän ei halunnut. Lisäksi hän ei olisi mitenkään löytynyt sopivaa sijaista pitkäksi ajaksi. Yrityksen tilanne olisi heikentynyt ja myynti olisi silloin laskenut.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Jos firma menee nurin, kuka pitää huolta Aaposta? Se perhe, jos siihen on hyvät välit.
Mutta nyt kun Aapo on julkisesti kertonut olleensa itsekäs perhettään kohtaan niin tuleeko pian jopa ero? Vaimokin voi vihdoin havaita, että Aapohan käyttää häntä vain hyväkseen ja vielä rehvastelee sillä julkisuudessa.
Ei minunkaan ukkoni pitänyt vanhempainvapaata, oli vain isyysvapaalla sen pari viikkoa. Tämä siksi, että minulla ei ollut työpaikkaa mihin palata. Muuten varmaan olisikin ollut vanhempainvapaalla. Mutta sitä en ymmärrä, että jos korostetaan kuinka työ menee perheen edelle, ja kuinka useamman ihmisen pitäisi prioridoida työ. Ei todellakaan pidä. Siinä on sitten arvot täysin pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ymmärtänyt jotain väärin, kun olen kuvitellut, että se on vapaaehtoista?
Silti jonkun on se tehtävä. Jos kaikki vapaamatkustavat, loppuu koko yhteiskunta - sitä kun ei ole ilman ihmisiä. Aivan ensiksi loppuvat lääkkeiden Kela-korvaukset, sen jälkeen eläkkeen maksu.
Eiköhän hänen puoliso tiedä millaisen ihmisen kanssa on pariutunut. On varmasti hienot talot, autot ja muuta materiaa. Joillekin nuo seikat ovat tärkeimpiä. Yleensä samanlaiset ihmiset löytävät toisensa. Hänen vaimolle voi olla ok että ukko nuhjuaa 24/7 läppärinsä kanssa. Eikä lapsetkaan muusta (paremmasta) tiedä.
Enkä siis sano että itse arvostaisin tuollaista. Minusta surullista että on tuollaiset arvot. Ihmisiä vain on joka lähtöön. On sellaisiakin jotka varmasti haluaisivat jäädä kotiin lasten kanssa mutta ei vaan ole mahdollista. Tämä juttu ei ollut sellainen.. Rahallisesti taatusti olisi ollut vara jäädä kotiin muutamaksi viikoksi ja hänen työssäkin näytettiin vihreää valoa. Hän ei itse vain pitänyt asiaa niin tärkeänä. Hän ja hänen työ oli tärkeämpää. Eikä hän sitä tajua miksi ihmiset arvostelevat koska hänelle ne työt, raha ja oma napa ovat ne tärkeimmät. Voi olla että joskus herää miettimään asiaa mutta voi olla että ei.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi pelkkä rivityöntekijä eikä toimari, mahtaisiko samalla tavalla ylistää firmalle uhrautumista ja kannustaa muita siihen?
No tämäpä, mietin ihan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei pakoteta jäämään kotiin.
No tuohan pakottaa toisen vanhemman jäämään. Jonkun se vapaa täytyy pitää. Ei vauva ole tarhakelpoinen.
Nämä Aapot ovat syynä, miksi suomalaisten syntyvyys sakkaa. Aapo, huono isä ja ihminen, todennäköisesti myös huono JOHTAJA.
Harva taitaa hoksata, että Kela ei korvaisi Aapolle euroakaan yrittäjän perhevapaista, koska sinä aikana hän ei saa pyörittää yritystä siten, että se tekee tulosta. Aapon pitäisi palkata tilalleen joku toinen ja se olisi paljon, paljon kalliimpaa kuin saamansa korvaus perhevapaasta ja silti hän joutuisi käytännössä tekemään töitä.
Tai tehdä kuten puolisoni, joka oli Kelan maksamalla perhevapaalla 6 kk ajan ja teki koko tuon ajan töitä nostamatta palkkaa yrityksestään. Palkka odotti vapaan loppumista. Minä hoidin lapsen, koska olin virallisesti opiskelijan statuksella. Ehdottoman väärin ja laitonta, mutta eipä tullut sanomista keneltäkään, että isä ei välitä lapsestaan.
Yritystä ei voi laittaa pariksi kuukaudeksi tauolle noin vain, jos oikeasti haluaa sen tarjoavan jatkossakin perheelle elannon. Kukaan ei ole korvaamaton, mutta harvassa on se porukka, joka tulee 3-6 kk ajaksi tekemään 60-tuntisia viikkoja toimitusjohtajana ja saa aikaan samat asiat kuin omistaja saisi.
Ihmisissä ehkä enemmän herättää tunteita hänen arvot kuin se että pitikö isyysvapaan vai ei. Se että kehuu kuinka synnärilläkin piti tehdä töitä ja on muka korvaamaton yrityksessä. Miten lie hänen työpaikalla näkevät asian.
Tottakai vaimo ajattelee samoin. Tuskin olisi toista lasta tehnyt hänen kanssaan. Eikö vaimollakin ollut hyvä työ joten ura-ihminen varmasti hänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos firma menee nurin, kuka pitää huolta Aaposta? Se perhe, jos siihen on hyvät välit.
Mutta nyt kun Aapo on julkisesti kertonut olleensa itsekäs perhettään kohtaan niin tuleeko pian jopa ero? Vaimokin voi vihdoin havaita, että Aapohan käyttää häntä vain hyväkseen ja vielä rehvastelee sillä julkisuudessa.
Tai sitten vaimo tietää, että Aapon perhevapaa olisi merkinnyt huomattavaa elintason laskua vapaan ajaksi. Pankin kanssa olisi pitänyt sopia lyhennysvapaista jne. Ja silti nainen olisi joutunut tilanteeseen, jossa palkastaan 150% menee perheen kuluihin, koska hän tienaa paljon vähemmän kuin puoliso. Perhevapaalla yrittäjälle ei todellakaan makseta 100% samaa rahasummaa kuin töissä.
Tottakai naiset haluaa aina että mies tekee suurimman osan kaikesta että nainen pääsee vain nauttimaan. Jotenkin ironista että ensin naiset vaativat miehiä jäämään pois töistä jonka jälkeen nainen vaatii että miehen on kuitenkin maksettava enemmän ja tulot ei saa tippua ja jos tulot tippuu nainen jättää varmasti
Pikkulapsille vanhemman läheisyys on elintärkeää. Kannattaisi ajatella asiaa lasten kannalta ja pidemmältä tähtäimeltä.
Olin kotona lasten kanssa 15 vuotta sitten kun vielä pystyi alle 3v hoitamaan hoitovapaalla. Kaksi peräkkäin syntynyttä lasta joten onnistuin osittaisen opiskelun ohella olemaan useamman vuoden ja menivät päiväkotiin 3 vuotiaina.
Oli elämäni paras päätös ja todellakin ehdin tehdä uraa myöhemminkin. Nyt lapset ovat jo nuorisoa ja molemmat menestyvät todella hyvin opinnoissaan, ovat sosiaalisia, reippaita ja oma-aloitteisia. Lähemmäs 10 keskiarvot, kesätöitä, stipendejä ja kavereiden parissa suosittuja. Luulen että lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja psyykkiseen kasvuun vaikuttaa valtavasti vanhempien läsnäolo ensimmäisten vuosien aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut, että miehille ollaan usein oltu työpaikoilla kiukkuisia, kun ovat jääneet perhevapaille.
Eiks jossain Amerikassa ole superlyhyt vapaa ja vain naisille. Mun lapsuudessa äitini sai olla vapaalla muutaman viikon. Kävi kotona päivällä ruokatunnilla imettämässä minua.
Äitini siis ihan suomessa. Viestini oli epäselvä.
70-luvulla oli vielä näitä 2 kk:n äitiyslomia. Sen jälkeen lapset menivät köyhemmissä ja keskituloisissa perheissä hoitoon.
Olen ollut isyysvapaalla jo yli 20 vuotta enkä kadu.
Vierailija kirjoitti:
Isät harvoin katuvat sitä, että tuli oltua liikaa lastensa kanssa. Havahtuminen tapahtuu usein siinä vaiheessa, kun lapset muuttavat kotoa eikä heistä enää kuulu yhtään mitään.
Tällä logiikalla kukaan ennen 80-lukua syntynyt ei olisi kuullut isästään mitään.
Kunnon isät kävivät töissä ja mistään vanhempainvapaista ei oltu kuultukaan.
Minulla oli hyvä isä huolimatta näistä pakkovapaista.
Eiköhän jokainen ymmärrä että ei yrittäjyyttä tuosta vain laiteta tauolle. Mutta tuollainen työnteon hehkutus ja että se menee jopa omien lapsien edelle on kamalaa. Miksi niitä lapsia pitää edes tehdä tuollaiselle ajatusmaailmalla. Jos ei ole aikaa kuin työlle niin parempi olla lisääntymättä. En ihan naisiakaan tajua. Tehdään lapsia tuollaisten kanssa joita hädin tuskin näkee jouluna ja juhannuksena.
Vierailija kirjoitti:
Harva taitaa hoksata, että Kela ei korvaisi Aapolle euroakaan yrittäjän perhevapaista, koska sinä aikana hän ei saa pyörittää yritystä siten, että se tekee tulosta. Aapon pitäisi palkata tilalleen joku toinen ja se olisi paljon, paljon kalliimpaa kuin saamansa korvaus perhevapaasta ja silti hän joutuisi käytännössä tekemään töitä.
Tai tehdä kuten puolisoni, joka oli Kelan maksamalla perhevapaalla 6 kk ajan ja teki koko tuon ajan töitä nostamatta palkkaa yrityksestään. Palkka odotti vapaan loppumista. Minä hoidin lapsen, koska olin virallisesti opiskelijan statuksella. Ehdottoman väärin ja laitonta, mutta eipä tullut sanomista keneltäkään, että isä ei välitä lapsestaan.
Yritystä ei voi laittaa pariksi kuukaudeksi tauolle noin vain, jos oikeasti haluaa sen tarjoavan jatkossakin perheelle elannon. Kukaan ei ole korvaamaton, mutta harvassa on se porukka, joka tulee 3-6 kk ajaksi tekemään 60-tuntisia viikkoja toimitusjohtajana ja saa aikaan samat asiat kuin omistaja saisi.
No, tuo on kyllä totta. Rivityöntekijänä on helpompaa, paljon helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä Aapot ovat syynä, miksi suomalaisten syntyvyys sakkaa. Aapo, huono isä ja ihminen, todennäköisesti myös huono JOHTAJA.
Syntyvyys oli tosiaan alamaissa sotien jälkeen.😀
Tämä kaveri ei yksinään vastaa yrityksestä vaan siinä on useampi muukin sitä pyörittämässä. Ja hänelle oli hallituksesta sanottu, että voisit vaikka osallistua perhe-elämääsi. Mutta valitsi toisin. Koska työ tärkeämpi. Ja raha. Mistä tuskin nyt alunperinkään heillä puutetta, joten siitä ei valinta kiikasta.
Ehkä elämä opettaa.
Tai sitten ei.
Tuli kans mieleen kuinka hautausmaat on täynnä näitä korvaamattomia työn sankareita