Lue keskustelun säännöt.
Kirjoita tekotaiteellinen runo
17.07.2026 |
Erikoinen ja taiteellinen, outoa vertauskuvallisuutta. Ole taiteilija joka yrittää epätoivoisesti olla uniikki.
Kommentit (20)
Metron kiskot laulavat ranskaa,
mutta minä ymmärrän
vain sitruunankuorien hiljaisen huudon.
Minä puran villapaitani, lanka langan jälkeen,
kunnes olen pelkkää kosmista nukkaa
postmodernissa pesukoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meren aallot, vesiroiskeet
Sua raikastaa, virvoittaa
Tuuli halaa, aurinko halaa
Vapauden jo näet taivaalla
Portaali aukeaa toiseen ulottuvuuteen
Meren ja taivaan välissä
Kuu näyttää sen
Maailma on sun, mun
auringonsäteissä, fregeläisen katseesi edessä
verhotonna
näet ahdistavan heinäsirkkamaisuuteni
kavahdan ja pulahdan
minä
uimataidoton
Postmoderni peruna ja muita eksistentiaalisia tapahtumia
Ostin torilta
luomulaatuisen hiljaisuuden.
Se oli tarjouksessa,
koska kukaan ei ollut kuunnellut sitä.
Keitin perunan
liian filosofiseksi.
Nyt se väittää
olevansa mukula
vain yhteiskunnan katseessa.
Kahvinkeitin
kieltäytyi porisemasta.
Se halusi ilmaista
sisäistä espressoaan
performanssin kautta.
Taputin.
Naapurin varjo
sai siitä apurahan.
Lopuksi halasin
tyhjää pahvilaatikkoa.
Emme sanoneet toisillemme mitään.
Yleisö nyökkäili.
Joku kuiskasi:
"Voimakasta."
En ollut varma,
tarkoittiko hän runoa,
pahvilaatikkoa
vai sitä,
että olin unohtanut housut
symboliikan vuoksi.
Ja jotta kukaan ei luule minua sekopääksi, paljastan tämän olevan chatgpt:n käsialaa.
Valitsen luottamuksen epäilyksen sijaan
Valitsen rakkauden pelon sijaan.
Valitsen elämän täysillä valoilla puolivalojen sijaan.
(Tämä oli oikeasti Kiira Korven "runo" enkä oikein ymmärrä miten tämä lasketaan runoksi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuin nainen vauvapalstalla
siiderissä ja suklaassa
uitettuine mielipiteineneni
vain incel minua uhkaa
ja kadonnutta libidoani
Vierailija kirjoitti:
Olen kuin nainen vauvapalstalla
siiderissä ja suklaassa
uitettuine mielipiteineneni
vain incel minua uhkaa
ja kadonnutta libidoani
Kuulen hiekan rahinan alakerrassa
tunnen miesvihan nousevan
ja parransängen kutittavan
tarvitsen suklaata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi kuinka suurenmoista onkaan katsella taivaanrantaa
Upottaa varpaansa santaan
Vielä kerran toivoa
Josko iltatuuli
Rauhan toisi
Sisyfoksen negaatiot
autiot derivaatat
rakkauden galaksia tavoitellen
äärettömyys ja tuska
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puppa 👴🏻 ja Mumma 👵🏻 metsässä kulki
Koira 🐶 vieressä iloisena hulki
Mikäs meitä täällä kuusikossa viehättää?
No katsos, tää on seniiliä vanhuselämää! 🥰🥳
Tuuletin,
pimeän silmä.
Tuulee päälleni varjot menneestä,
demonini,
mokomat paskiaset.
Kahvi jäähtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ristillä riippunut Ihmisen Kuva
Vaeltaa tuulessa - Jumalten kuiskauksessa
Kämmenet haavoilla ilman
Ruoseisen naulan Työtä
Sitä
Polkua
Joka ohjaa väet ja vallat
Ohi ohdakkeisen
Pimeän Metsän
Keskipäivässä
Turvaan luoksesi
Maria, Maria, Maria
Hiljaisuus.
Onko tuo askel?
Kääntyy nuppi
Kaatuu kuppi
Jompikumpi lähtee nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäänsanomaton miimikko korokkeella/ korvissani äänirjailijan elämänmakuinen tiikerikakkuresepti/tarinan täytteeksi sinun edestäsi tekstiin vuodatettu/hiljaiset mummot R-junissa/häpeän naamiot silkinohuella iholla/mitä ne vielä odottavat/ konduktööri taivaan portilla/menoliput unohdukseen/haistakaa paska paimenet niin löydätte karjavaunusta ikuisen kapinan/ hurraa mutta miksi/hurraa mutta kenelle.
Sininen on vain optinen harha,
joka huutaa neuroottista hiljaisuuttaan
betonin ja havun välisessä interstitiaalisessa tilassa.
Suomi.
Abstraktio, joka vuotaa saumoistaan.
Minä revin irti kansallisromanttisen sieluni
ja ripustan sen kuivumaan
post-modernin aamun kasteeseen,
mutta kukaan ei huomaa mitään,
sillä he ovat kaikki kiinni
oman eksistenssinsä performanssissa.
Kolmetoista järveä itkee binäärikoodina,
kunnes preteroitu kajo syleilee
identiteettini marginaaleja.
Olenko minä tämä kansa,
vai pelkkä allegoria
Metsäteollisuuden ja postmodernin deflulaation välisestä
niin, juuri siitä.
Tuuli kuiskii ikiroudan syliin:
identiteetti on vain sosiaalinen konstruktio,
joka häviää, kun riittävästi sataa räntää.
Vaimo tulee sänkyyn, halaa.
Nussin vain
mulkullain.
Viltti palaa.
Plörts plörts plöräys //
Tämä on eksistentiaalinen paska //
Georges Bataille / Marguerite Duras //
Kuka jatkaisi minut?
Anna palaa! Palaathan Anna? Ideaketju murenee kuin hammas jätemyllyssä.
Vedä hattu päähäsi ja pakene esim. vuorille