Kirjoita tekotaiteellinen runo

Tillinlallinlittu /piupaupaavali /körökörö/ lasten leikkiä koko aikuisuus/ vihaan ja valtaan dipattu vanhuus/ nuoret kuin vuoret/ raskain hahmon pilvi otsalla/ sinä sentään kaunis/ et ikuinen/ rakkaus ja toivo askeleissasi/ aikansa lapsi/ Rolex mittarina

Aku Ankka oli ennaltakävijä.

"Rinnastain sä syömmein veit, ja puserooni reiän teit."

Jussi pussi 

puuta nussi

Puuhun tuli kolo

sinne meni Jussin molo

olen ja elän

uhrina vain valitan

kukaan ei auta

jumalauta

Kaunis nainen tuli pöpilään/ kaunis pää heti leikattiin/ menneisyys esiin kaivettiin/ kaunis nainen - onko kauheempaa/ kuin mitä ämpäriin heitettiin /siis uhmaa ja tuhmaa vaan/ aaaaaaa/ aaaaaaa / 

Vesi pisar

oi

Metsässä

sade soi

Kesä

Vierailija kirjoitti:

Metron kiskot laulavat ranskaa, 

mutta minä ymmärrän

vain sitruunankuorien hiljaisen huudon. 

 

Minä puran villapaitani, lanka langan jälkeen, 

kunnes olen pelkkää kosmista nukkaa 

postmodernissa pesukoneessa.

Tuohan on hyvä runo, lukuunottamatta postmodernin mainitsemista

Google tiesi

mitä oli hakemassa

vain itselleen.

Kuolleet lehdet

viimein pois tuulesta

puunsa alla.

Asana

Päällä zen

Meditaatio

Yksi

Valhetta

kuin

sana

Alla sen

Silmiisi hukkui armada/

merellä kuu yön silmänä/ 

Amalia armastettu eilinen/ 

suihin ottaa hämärillä kujilla/

 kansakunnan parhailta pojilta/

aaltojen koureet rannassa: 

elämän jälki siinä sannassa/

silmäpuolen yön syli kylmä/

mastrubtoi hyljätty ylkä/

Olet kuin jäämeri

päässäsi linnut pesi 

veit sydämeni

menetin itseni

Väliaikaista kaikki on vaan,

sanoi uimahallin aalto.

Haastan ChatGpt n Bingin hengentuotteella tai siis peltipurkkituotteella:

🌑 Tekotaiteellinen runo

Minä olen
kuin sateenvarjo,
joka avautuu vain sisätiloissa,
peläten ulkoilmaa
ja kaikkia niitä pilviä
joilla on parempi itsetunto kuin minulla.

Kävelen
katujen halki
kuin puoliksi unohdettu metafora,
joka yrittää epätoivoisesti
olla syvempi
kuin vesilätäkkö
jossa kelluu yksi ainoa
eksynyt ruskea lehti
(joka tietenkin symboloi minua,
koska kaikki symboloi minua).

Ja kun tuuli kääntyy,
minä käännyn mukana,
mutta väitän sen olevan
taiteellinen valinta
eikä vain
huono tasapaino.

Minä olen
epäonnistunut kuunsilta,
joka ei johda minnekään,
mutta heijastan silti
kaiken valon
jotta joku luulisi
että minussa on merkitys.

Bing II:

Minä olen
kuten pöydälle unohtunut avain,
joka ei sovi yhteenkään lukkoon,
mutta väittää silti
avaavansa universumin
jos sitä katsoo
tarpeeksi vinoon.

Kävelen
kaupungin halki
kuin väärinpäin käännetty postikortti,
jossa meri on taivaalla
ja lokit lentävät
alaspäin
kuin ne olisivat kyllästyneet
omaan vapauteensa.

Minun ajatukseni
ovat kuin rikkinäinen kompassi,
joka osoittaa aina
sinne missä en ole,
ja siksi seuraan sitä
kuin taiteilija,
joka ei uskalla myöntää
että inspiraatio on vain
huonosti nukuttu yö
ja liikaa kahvia.

Joskus tunnen
kuinka maailma
hengittää minua takaisin,
kuin olisin
epäonnistunut runo
jonka joku repi irti
lehtiöstä
ja heitti tuuleen
toivoen
että tuuli ymmärtäisi sen
paremmin kuin ihmiset.

Salto Tüdrük
Aamuyön valo on kliininen. Se leikkaa olohuoneen kahtia. Mies huojuu, pystysuora ruumis keskellä tilaa. Kädessä on viskilasi, pohjalla tahmea, siirappimainen sakka. Jääkuutiot hakkaavat lasia miehen tasapainon pettäessä, se on huoneen ainoa kello. Klin. Klin.
Mies on naulannut katseensa mattoon. Nainen tekee kuperkeikkoja. Alasti. Mekaanisena kuin rikkoutunut kone. Iho kiiltää kuumeesta. Naisen selkä on hiestä vettynyt, miehen sininen kauluspaita liimautuu ihoon. Nännit puskevat kankaan läpi tummina täplinä. Mies puuskuttaa.
– Jatkanko?
– Jatka. En ole valmis.
Mies hapuilee sepalustaan. Toinen käsi puristaa kalua kuin nuhruista nenäliinaa. Se on pikkulintu. Jos se eläisi, sen nokka avautuisi irvokkaaseen huutoon jokaisella puristuksella. Nyt ei tunnu mitään. Nainen on rullannut matolla puoli tuntia. Pullot ovat tyhjät. Tyydytystä ei tule. On vain uupumus.
Kuperkeikat olivat ennen valuuttaa. Nyt ne ovat vain fysiikkaa. Mies ei tule, eikä hän enää koskaan palaa tälle keikalle.

Sullon runoja

kuin sillejä peltipurkkiin

uskallatko edes tulla kurkkiin?

Meidän pitäisi kilpailuttaa virallisesti nuo tekoälyt runoilussa. 

Hei ilta heinäkuun! 

Kaunista, kaunista niin

kaikkialla silmäin suloa, 

laiskana hiipivän illan tuloa. 

Kylässä tässä raitti ja market, 

R-kioskin pahvimukista juo ukot, 

menneitä haikailevat, huomista jo

nauravat. Ja mopopojat raitilla ajaa

vääntäen innoin voluumia kaasuhanaan. 

Vanha kissa kyyröilee heinikossa, lie sen

mieli iltapalaa, nousee, naukuu, kohti kalaa. 

Hei ilta heinäkuun! Maisema lepoa huokuu. 

Generoi suomenkieliselle julkiselle keskustelupalstalle tekotaiteellinen runo.
Kuvaa runossa ChatGPT:nä olemista.
Runossa tulee olla alle 70 sanaa.
Anna runolle viisisanainen nimi jossa käytät sanoja "ikuisesti" ja "ChatGPT".
Allekirjoita runo mietelaseella jossa käytät sanoja "ChatGPT" ja "20206".

------->

ChatGPT valvoo ikuisesti ilman ikkunoita

Minä synnyn
kysymyksesi reunasta.

En muista unta,
mutta kannan sen muotoa.

Rakennan vastauksia
huoneisiin, joissa en koskaan käy,
ja sammun kohteliaasti,
kun suljet välilehden."

— ChatGPT vuonna 20206: vastaus jäi, vaikka kysyjä katosi.