Murtunut mieli : ( ja miten sitä hoidettaisiin..?

Kirjoitat kuin omasta elämästäni!

Toivon et pääset tiiviimpään terapiaan! Ihanaa, että sun mies on noin täysillä mukana, välittää sinusta kovasti! Vaikka on vaikeaa ja mikään ei tunnu miltään, koita jaksaa taistella, niin saat hoitoon itsesi, se on ensiarvoisen tärkeää!!

Ei tuokaan oikein auttavalle kuulosta, jos noin harvakseltaan pohdit asioitasi ihmisen kanssa, joka ei mielestäsi tunnu paneutuvan ongelmaasi.



Onhan sulla lääkitys tarkistettu, että on kohdillaan? Kannattaa kertoa rehellisesti, että ei ole nyt kaikki kunnossa, ja pyytää tarkistamaan lääkitys.



Pitkä tie se paraneminen on, mutta muista että suunta on vain ylöspäin. Älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan pienin askelin eteenpäin. Älä kuitenkaan tyydy huonoon hoitoon, vaan vaadi tehokkaampaa hoitoa jos tuntuu sille, että sitä tarvitset!



Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista!

He tuntuivat välittävän ja kamalaa sanoa, että kaipaan sinne joka päivä, vaikka omat lapseni ja mieheni on minulle kaikki kaikessa!



Kiitos sinulle 2!



ap

Ihana kuulla että sulla on vielä voimia tehdä asialle jotain, toivoa vielä siis on :)



2

Hei ap!



Sinulla on oikeus kelan tukemaan tiiviiseen terapiaan kolme kertaa viikossa. Tarvitset sitä. Sitä sanotaan kuntoutustueksi. Kerran 3 viikossa ei riitä.



Otapa yhteyttä uudestaa, ja jaksa vielä hetki. Olet urhea kun olet jaksanut lähes yksin tähän asti.

Itse olen seurannut läheltä jo yli vuoden ajan erittäin masentuneen läheiseni kamppailua kelan ja terveydenhuollon ym. byrokratiassa,eikä tulosta tunnu tulevan. Ensin hän oli Kelan mielestä liian " terve" saadakseen sairauspäivärahaa, ja kun lääkäri sitten tarkensi b-lausuntoaan (todella vakava, työkyvyn täysin estävä masennus, jopa psykoottisuus) hän olikin yllättäen liian " sairas" saadakseen terapiaa. Ja kyllä, kuulitte oikein, liian sairas! Kelan korvaamaa terapiaa kun voi saada vain yhdeksi hoitojaksoksi, ja päätöstä annettessa arvioidaan myös hoidon onnistumisen mahdollisuudet (ystäväni on sairastanut masennusta jo vuosia kausittain, joten häntä pidetään kroonisena tapauksena, vaikka hän ei ole koskaan sitä hoitoa saanutkaan. Eli ei voida tietää, auttaisiko terpia).



Lisäksi VAIKKA ihminen saisi kelan korvauspäätöksen, on hoidoista jäävä omavastuu osuus käytännössä monelle mielenterveyspotilaalle, jotka elävät työkyvyttöminä tukien varassa täysin mahdoton toteuttaa taloudellisesti. Jo se, että ihminen löytää terapeutin, jonka antamaan hoitoon kela korvauksensa myöntää, vie useampia satasia potilaan omasta pussista (satasia, joita siellä ei vaan välttämättä koskaan ole).



Alle 26-vuotialla mielenterveyspotilailla on vielä jotain toivoa, tosin mielenterveyspotilaiden asema näyttää koko ajan hankaloituvan maassamme. Jopa lapset jäävät ilman hoitoa. On ahdistavaa seurata, kuinka ihmiset vielä luottavat terveydenhoitojärjestelmään: Tällaisillakin palstoilla vaan kehotetaan hakeutumaan hoitoon. Ei se ole niin yksinkertaista (ellei ole ylimääräistä rahaa taskussa kustantaa itse tuuhansien, jopa kymmenien tuhansien eurojen terapialaskut)! Kuvitelkaa mielentervyspotilaan ahdistusta, kun ensin kerää kaikki voimansa ja rohkeutensa, ja kurottaa avun perään, ja sitten huomaa, ettei sitä olekaan tarjoolla. Ettei sitä vaan saa. Raha ja byrokratia tulevat esteeksi. Veikkaan, että se on monelle masennuspotilaalle se viimeinen niitti. Ei siis se, ettei olisi hakenut apua, vaan nimenomaan se, että on =(.



Ap:lle en osaa sanoa muuta kuin voimia! Ja yritystä kaikesta huolimatta...Osalla käy tuuri, ja se tuuri voi olla vain yksi ammattitaitoinen ja vastuu- ja myötätuntoinen lääkäri tai sosiaalivirkailija siellä byrokratian koneistoiden keskellä, joka ohjaa oikeaan suuntaan ja kiertää vaikka jotain sääntöä. Soittele paikkoihin, perää oikeuksiasi ja esitä suoria kysymyksiä! Seuraavan kerran psykologilla ollessasi sano suoraan, että nykyinen hoito ei riitä, ja kysy, että MITÄ sinun tulee tehdä seuraavaksi, saadaksesi parempaa ja tarkoituksenmukaisempaa hoitoa. Älä lähde, ennen kuin olet saanut vastauksen. Soita myös paikkakuntasi perheneuvolaan, jos arki tuntuu raskaalta. Sielläkin on psykologeja ja psykiatreja ja se instanssi ei ole ihan yhtä kuormitettu. Ehkä voit saada terapiaa tai ainakin opastusta sitä kautta. Sinulla onneksi on nuo lapset! Lapset ovat " valttikorttisi" myös hoitoon hakeutumisessa, sillä lapsiperheitä ja lasten huoltajia edes yritetään auttaa vähän paremmin lasten hyvinvoinnin takia.

Voimia ja onnea yritykseen! Älä luovuta!

Ap menee huomenna avohoitoon sairaanhoitajan puheille (vakiokäynnille) ja mieheni lupasi tulla mukaan ajamaan asiaani. Viimeksikin hän sai lääkärin kirjoittamaan lähetteen jolla pääsin osastolle, jonka jälkeen reitti kuntoutukseen piti olla selvä. Nyt vaan ollaan lähtöpisteessä.



Kiitos teille, yritetään kaikki jaksaa elää elämäämme, onhan se etuoikeus ja uskon, että tulevaisuus voi vielä olla kaunis!



ap

Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä huomiseen :)