Te, joilla on onnellinen liitto, kertokaa salaisuutenne sen saamiseksi!
Täällä aina haukutaan toista sukupuolta ja voimaannutaan sinkkuudesta. Haluaisin kuulla näkemyksiä ja kokemuksia heiltä, joilla parisuhde on kestänyt ja jotka kokevat olevansa onnellisessa liitossa. Mikä on salaisuutenne, miten saatte sen toimimaan?
Kommentit (458)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymmentä vuotta naimisissa. Liitto perustuu raadolliseen rehellisyyteen - paino sanalla raadollinen. Kaikki kerrotaan. Salaisuudet syövät suhteen. Nykyisin iän myötä ollaan tultu molemmat väsyneemmiksi ja pehmeämmiksi, kulmat hioutuneet.
40 vuotta yhdessä. Mitä potentiaalia salaisuuksia teillä olisi? En ihan tunnista omasta elämästä.
Matkan varrella vaikka ja mitä. Minä en ole kovin helppo tai tasainen, mutta rehellinen olen. Salaisuudet ovat olleet sekä ajatuksia että tekoja. Haaveita ja toteutettuja asioita -puolin ja toisin.
Ilet siis joku kaksisuuntainen joka pannut välillä muitakin ja mies ajatellut, että taas tätä, aivan sama.
En ole. Sen sijaan ihan ihmisyyttäni myönnän olevani aika varjoisaa kasvustoa, valitessani niin jopa paha. Olen ollut myös heikko ja hedonistinen, egoni johdettavissa monella muotoa. Kaksisuuntaisilla on kovassa maniassa tekojensa puolustukseksi psykoosi, syyntakeettomuus. Meillä molemmat ovat tehneet valintoja ihan itsekkyyttään/ihmisyyttään.
Me emme ole ehtineet olemaan naimisissa vielä edes paria viikkoa, mutta yhteistä elämää on takana jo 10 vuotta ja siinä ajassa olemme ostaneet ja remontoineet nykyisen kotimme ja meille on tullun "perheenlisäystä" kissojen muodossa. Koko yhteisen taipaleemme aikana olemme riidelleet tasan kerran. Tai oikeammin minä sain ansiosta kipakat haukut, jotka kumpusivat toisen huolestumisesta.
Uskon, että meidän juttumme on se, että olemme toistemme parhaat ystävät. Ei ole sellaista tekemistä tai olemista mihin vaimoni ei olisi se ykkösvalinta. Hän tekee tavallisesta kauppareissustakin mieluista puuhaa. Lisäksi keskustelemme paljon ihan kaikesta. Edelleen usein saattaa käydä niin, että emme malta iltaisin mennä nukkumaan, kun uppoudumme johonkin keskusteluun niin syvälle.
Toinen tärkeä juttu on se, että meille kummallekin toisen hyvinvointi on se tärkein juttu. Kun kumpikin haluaa vilpittömästi aina ensisijaisesti toisen parasta, kumpikaan ei jää vajaaksi.
Tiesin jo ennen naimisiinmenoa perusasiat miehestäni, jonka kanssa on nyt oltu 36 vuotta naimisissa. Olemme tarpeeksi erilaisia ja tarpeeksi samanlaisia. Molemmat uskovaisia. Vuosien aikana on oppinut hyväksymään sen, että toinen ei muutu täydelliseksi, enhän itsekään ole täydellinen. Yhteistä tekemistä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen seksi miehen kanssa.
Itse en jaksa 20-30v seksiä jatkuvasti vaikka olis kuin ihana ja taitava puoliso. Jos tämä on ainoa tapa pitää onnellinen suhde niin olen mieluummin ilman!
Ei seksi voi muutenkaan olla vuosikymmenien liiton ylläpitävä voima. Tämä on nuorten ihmisten illuusio, jolla lisääntyminen on biologisesti varmistettu. Pelkkää hormonitoimintaa, ei sen kummempaa.
Sorry, mutta olet täysin väärässä. Meillä on takana yli neljännesvuosisata, mutta on täysin selvää, että ilman säännöllistä seksielämää (n. 3-5 krt viikossa) suhde loppuisi nopeasti. Toki tämä ei ole parisuhteen ainoa peruspilari, mutta yksi niistä harvoista.

Jos teistä jompi kumpi siis sairastuisi - ja usko minua, niin tulee tapahtumaan - ja seksi ei onnistuisi koska kipu/lääkitys/younameit, niin liitto loppuisi aika nopeasti? Kerrassaan hieno suhde teillä - not. Mikä perustus!
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole lapsia.
Ihanko noin? Meidän suvussa on yleensä erottu juuri tuosta syystä! Sukupuolijakaumaa ei asian tiimoilta juuri ole!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole lapsia.
Ihanko noin? Meidän suvussa on yleensä erottu juuri tuosta syystä! Sukupuolijakaumaa ei asian tiimoilta juuri ole!
Kappas. Itse tunnen runsaasti pareja, jotka ovat eronneet lapsien syntymän jälkeen, mutta ne, jotka ovat jääneet lapsettomiksi, ovat poikkeuksetta yhdessä. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä.
Eri
Arvostamme toisiamme, yhteiset arvot, samantyyppinen huumorintaju.
Ylempään liittyen (lainaus ei taaskaan toimi):
Tämä. Ydinperheahdistus ja pikkulapsiarjen kauheus ovat näköjään yhä vain tabuja. Tosi moni eroaa, koska harvalle tämä malli enää sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen seksi miehen kanssa.
Itse en jaksa 20-30v seksiä jatkuvasti vaikka olis kuin ihana ja taitava puoliso. Jos tämä on ainoa tapa pitää onnellinen suhde niin olen mieluummin ilman!
Ei seksi voi muutenkaan olla vuosikymmenien liiton ylläpitävä voima. Tämä on nuorten ihmisten illuusio, jolla lisääntyminen on biologisesti varmistettu. Pelkkää hormonitoimintaa, ei sen kummempaa.
Sorry, mutta olet täysin väärässä. Meillä on takana yli neljännesvuosisata, mutta on täysin selvää, että ilman säännöllistä seksielämää (n. 3-5 krt viikossa) suhde loppuisi nopeasti. Toki tämä ei ole parisuhteen ainoa peruspilari, mutta yksi niistä harvoista.
Jos teistä jompi kumpi siis sairastuisi - ja usko minua, niin tulee tapahtumaan - ja seksi ei onnistuisi koska kipu/lääkitys/younameit, niin liitto loppuisi aika nopeasti? Kerrassaan hieno suhde teillä - not. Mikä perustus!
Kyllähän se seksi onnistuisi. Tuskin toinen nyt neliraajahalvaantuisi ja vaipuisi koomasn. Siinä kohtaa se suhdehan loppuisi ihan itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen seksi miehen kanssa.
Itse en jaksa 20-30v seksiä jatkuvasti vaikka olis kuin ihana ja taitava puoliso. Jos tämä on ainoa tapa pitää onnellinen suhde niin olen mieluummin ilman!
Voit antaa puolisollesi luvan hakea seksiä muualta.
Aika moni puoliso pärjää ilman päivittäistä panemista.
Itse asiassa taitaa aika harvassa olla ne pariskunnat, jotka alkuhuuman jälkeen panee päivittäin. Ja tämä kyllä koskee molempia sukupuolia.
Itselleni riitti nuorempana 2-3 kertaa viikossa ja nykyään 1-2 kertaa viikossa on ihan riittävä määrä.
M43
Olemme käsitelleet yhdessä vaikeutemme, tarvittaessa myös pariterapiassa. Olemme olleet toistemme puolella ja tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Jos toinen vetäytyy perhe-elämästä tms, ensireaktiomme ei ole syytös ja viha vaan huolenpito: onko kaikki hyvin, mikä sinua auttaisi. Hyväksymme toisen huonot puolet, suhtaudumme kunnioituksella ja mielenkiinnolla toistemme näkemyksiin vaikka ne poikkeaisivat omistamme. Kun on vaikeaa ja riitaisaa, muistamme tilannetekijöiden ison roolin. Uskomme toisen sanaan, emme tulkitse oman mielemme mukaan toisen sanomisia. Jaamme vanhemmuuden, kumpikaan ei saa yksin päsmäröidä lapsia koskevissa asioissa. Kerromme toisillemme mitä tarvitsemme ja haluamme, emme oleta että toinen arvaa sen muutenkin. Kerromme myös miltä toisen toiminta tai sanat tuntuvat. Annamme toisillemme anteliaasti omaa aikaa erityisesti kaverien näkemiselle ja liikunnalle, koska niistä saa energiaa ja iloa. Emme jää jumiin erimielisyyksiin. Tuntuu että suhteemme on parantunut vuosi vuodelta nyt noin 15 vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen seksi miehen kanssa.
Itse en jaksa 20-30v seksiä jatkuvasti vaikka olis kuin ihana ja taitava puoliso. Jos tämä on ainoa tapa pitää onnellinen suhde niin olen mieluummin ilman!
Voit antaa puolisollesi luvan hakea seksiä muualta.
Aika moni puoliso pärjää ilman päivittäistä panemista.
Meillä fyysinen läheisyys on tärkeä osa parisuhdetta.
Niin meilläkin, mutta seksi menettää hohtonsa jos joka päivä panee.
Rakkaus. Se yksinkertaisesti. Valitettavasti niin monissa suhteissa toinen on vain tyytynyt. Tykkää, mutta ei ole pidemmän päälle mitään halua elää yhdessä avioelämää ja puhaltaa yhteen hiileen. Omat tarpeet tyydytetään, mutta ei haluta joustaa eikä haluta tehdä puolisoa onnelliseksi. Tämän koin.
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymmentä vuotta naimisissa. Liitto perustuu raadolliseen rehellisyyteen - paino sanalla raadollinen. Kaikki kerrotaan. Salaisuudet syövät suhteen. Nykyisin iän myötä ollaan tultu molemmat väsyneemmiksi ja pehmeämmiksi, kulmat hioutuneet.
Meillä se "raadollinen rehellisyys" perustui lähinnä siihen että tuuliviiri exäni laukoi suustaan mitä milloinkin päähänsä pälkähti. Sanoi julmia, ilkeitä, rumia asioita, ja sanoi että haluaa vain olla rehellinen ja sanoa mitä ajattelee. Sitten myöhemmin ihmettelee miksi olen välttelevä ja tulee halailemaan tyytyväisyyttä myhäillen, ja väittää ettei ole ikinä mitään sellaista sanonut. Hetken päästä haukkuu taas. Sellaista "rehellisyyttä". Suhde kesti vain kaksi vuotta, mutta ne olivat henkisesti tuhoisimmat vuodet elämästäni.
En lähtenyt oletuksesta että heti nuorena löytyisi täyden kympin rikas mies valmiina vaan kumppanuus ja hyvä elämä yhdessä oli tärkeämpää. Uraa ja varallisuutta on rakennettu rintarinnan, sparrattu toisiamme. Ja saavutettu paljon hyvää 30 vuodessa.
Huumorintaju, yhteiset tavoitteet ja unelmat, rakkaus ja hyvä seksi on toiminut meillä
Olemme toistemme parhaita ystäviä. Olisimme yhdessä, vaikka toinen ei seksuaalisesti enää edes haluttaisi. Vietämme aikaa yhdessä. Meillä on yhteiset arvot ja tulevaisuuden tavoitteet. Kummallakin on sellainen asenne, että tässä ollaan yhdessä ja pysytään.
Vierailija kirjoitti:
Olemme käsitelleet yhdessä vaikeutemme, tarvittaessa myös pariterapiassa. Olemme olleet toistemme puolella ja tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Jos toinen vetäytyy perhe-elämästä tms, ensireaktiomme ei ole syytös ja viha vaan huolenpito: onko kaikki hyvin, mikä sinua auttaisi. Hyväksymme toisen huonot puolet, suhtaudumme kunnioituksella ja mielenkiinnolla toistemme näkemyksiin vaikka ne poikkeaisivat omistamme. Kun on vaikeaa ja riitaisaa, muistamme tilannetekijöiden ison roolin. Uskomme toisen sanaan, emme tulkitse oman mielemme mukaan toisen sanomisia. Jaamme vanhemmuuden, kumpikaan ei saa yksin päsmäröidä lapsia koskevissa asioissa. Kerromme toisillemme mitä tarvitsemme ja haluamme, emme oleta että toinen arvaa sen muutenkin. Kerromme myös miltä toisen toiminta tai sanat tuntuvat. Annamme toisillemme anteliaasti omaa aikaa erityisesti kaverien näkemiselle ja liikunnalle, koska niistä saa energiaa ja iloa. Emme jää jumiin erimielisyyksiin. Tuntuu että suhteemme on parantunut vuosi vuodelta nyt noin 15 vuoden ajan.
Tuo että sanoo vain asioita mitä tarkoittaa ja että ei tulkitse toisen sanomisia oman mielen mukaan on erittäin tärkeää. Sekä se että puhuu vihjaillen ja epämääräisesti, että se ettei usko mitä toinen sanoo, myrkyttää suhteen kuin suhteen. Jos on tarvetta kumpaan tahansa, on luottamuksessa jotain pahasti pielessä.
Ei siihen mitään salaisuutta ole olemassa. Toisilleen riittävän sopivat ihmiset löytää toisensa ja viihtyvät toistensa seurassa.
Se on myös pitkän suhteen tae, että kumpikin elää mahdollisimman tavallista elämää, eli ei pukkaa julkisuutta, eikä rikkauksia, ne yleensä tuhoaa suhteen, koska silloin se äkkirikastunut alkaa katselemaan "tasokkaampaa" puolisoa ja toinen jää lehdelle soittelemaan, kuten on monesti äkkirikastuneilla ja nopeasti julkkikseksi nousseilla artisteilla tai vaikka somejulkkiksilla käynyt.
Entisaikaan ei erottu, koska naiset oli kotirouvina taloudellisesti täysin riippuvaisia miehistään ja siksi esimerkiksi ison talon isännät kun paneskeli piikoja paksuksi, niin rouvat vaan käänsi päänsä pois, koska ei voinut muuta. Piika vaan paksuksi tullessaan heitettiin talosta pihalle ja otettiin uusi piika tilalle ja sama touhu jatkui. Onneksi nuo ajat on jo kaukana takana, vaikka persut niihin aikoihin takaisin kovasti halajaakin.
No ne parit eivät varmaankaan koe olevansa onnillisessa liitossa..