Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuukka Temonen treffeillä
Kommentit (159)
Toivon että kuolisin ennen miestäni. Minusta tuntuu kuitenkin vaikealta ajatus että hänellä olisi joku uusi rakas. Mistähän tämä tunne voi johtua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mitään puolison kuolemasta, mutta omaani rakastan, ja jos menehtyisin, toivoisin hänen löytävän uuden hyvän kumppanin. Nämä on niin vaikeita asioita ja helppoja tuominnan kohteita.
Olga kuoli 17.11.2025. Kuolemasta tulee ylihuomenna vasta 8 kk. Leskenvuosi olisi hyvä pitää... Olisi järkevä nyrkkisääntö nykyäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni ei ikinä anna äidilleen anteeksi, että äitinsä alkoi seurustella uuden miehen kanssa hyvin pian hänen isänsä kuoltua. Serkku oli 18-vuotias, eli aikuinen mies silloin, mutta kertoi, miten vaikeaa oli nähdä äiti rakkauden huumassa ja höpöttämässä uudesta miehestä ja muuttamassa sitten jo miehen luo. Joten ei, kaikki lapset eivät tosiaankaan pompi riemusta. Hän ei ollut siis sitä vastaan, etteikö äiti saisi olla onnellinen, mutta hän ei halunnut suhteen alkavan niin pian, kun itsellä oli vielä suru raakana kesken.
Tässä ikävintä on tuoda uusi tilanne julkisuuteen. Lasten kaverit ym. näkevät lehdestä, mikä voi tehdä tilanteesta vielä kipeämmin.
18 vuotias ei ensinäkään ole lapsi. Toisekseen mitä helvettiä sun mutsis asiat kuuluu sun serkulle tai yhtään kenellekkään? Hänen surunsa on hänen surunsa, eikä kukaan ole ollut velvollinen järjestelemään elämäänsä hänen surunsa ja suruaikojensa mukaan. Aivan sama kuinka palasina hän sitten oli, niin hänen haluamisillaan ei asiassa ollut kyllä mitään väliä. Terapia tuo olisi tarvinnut. Maailma ja muiden elämät kun ei todellakaan pyöri hänen ja hänen tunteidensa ympärillä. Olisin käskenyt serkkua pitää turpansa kiinni, kasvaa aikuiseksi ja olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle millään tavalla kuulu.
No ei tämä mikään satunnainen juttu treffeistä ollut, vaan päivänselvä uuden suhteen lanseeraus. Seuraavaksi varmaan yhteishaastattelu naistenlehteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivon että kuolisin ennen miestäni. Minusta tuntuu kuitenkin vaikealta ajatus että hänellä olisi joku uusi rakas. Mistähän tämä tunne voi johtua?
Koska sä olet elossa, niin tunnet noin. Kun kuolemme pääsemme kaikkinielevän ja kokonaisvaltaisen rakkauden pariin ja syleilyyn. Rakkaus yhteen ihmiseen täällä maan päällä on vain heijastus siitä rakkaudesta.
Tuntuu ilkeältä ajatukselta että vuosikymmenien yhteiselon jälkeen toinen löytäisi uuden hyvin nopeasti. Epäkunnioittavaa edesmennyttä kohtaan minun mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi pitää edes vuoden suruaika. Ei lapsetkaan varmaan uutta äitipuolta heti halua...
Ai ulkopuolisetko sen määrittelevät, että vuosi pitää surra menetettyä puolisoa. Voin kertoa, että suru on koko elämän mittainen, ja silti voi yrittää elää elämäänsä eteenpäin, ja vaikka rakastua uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Olga kuoli 17.11.2025. Kuolemasta tulee ylihuomenna vasta 8 kk. Leskenvuosi olisi hyvä pitää... Olisi järkevä nyrkkisääntö nykyäänkin.
Sori mut mitään nyrkkisääntöjä ja pitämisiä tossa ei ole. Jokainen elää tavallaan eikä se kuulu sulle tai kenellekään muulle mitenkään. Sun aika määreillä ole mitään väliä. Saat toki pitää lesken vuotesi tqi vaikka kymmenen, muiden niin ei todellakaan tarvitse tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olga kuoli 17.11.2025. Kuolemasta tulee ylihuomenna vasta 8 kk. Leskenvuosi olisi hyvä pitää... Olisi järkevä nyrkkisääntö nykyäänkin.
Annas kun arvaan, sinulla ei onneksi ole asiasta kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni ei ikinä anna äidilleen anteeksi, että äitinsä alkoi seurustella uuden miehen kanssa hyvin pian hänen isänsä kuoltua. Serkku oli 18-vuotias, eli aikuinen mies silloin, mutta kertoi, miten vaikeaa oli nähdä äiti rakkauden huumassa ja höpöttämässä uudesta miehestä ja muuttamassa sitten jo miehen luo. Joten ei, kaikki lapset eivät tosiaankaan pompi riemusta. Hän ei ollut siis sitä vastaan, etteikö äiti saisi olla onnellinen, mutta hän ei halunnut suhteen alkavan niin pian, kun itsellä oli vielä suru raakana kesken.
Tässä ikävintä on tuoda uusi tilanne julkisuuteen. Lasten kaverit ym. näkevät lehdestä, mikä voi tehdä tilanteesta vielä kipeämmin.
18 vuotias ei ensinäkään ole lapsi. Toisekseen mitä helvettiä sun mutsis asiat kuuluu sun serkulle tai yhtään kenellekkään? Hänen surunsa on hänen surunsa, eikä kukaan ole ollut velvollinen järjestelemään elämäänsä hänen surunsa ja suruaikojensa mukaan. Aivan sama kuinka palasina hän sitten oli, niin hänen haluamisillaan ei asiassa ollut kyllä mitään väliä. Terapia tuo olisi tarvinnut. Maailma ja muiden elämät kun ei todellakaan pyöri hänen ja hänen tunteidensa ympärillä. Olisin käskenyt serkkua pitää turpansa kiinni, kasvaa aikuiseksi ja olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle millään tavalla kuulu.
Nyt kalahti kalikka ja kovaa 😄 Siellä taitaa olla joku joka löysi äkkiä uuden puolison?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, kaikkea hyvää hänelle!
Ahdistavia kommentteja täällä. Täysin ulkopuoliset määrittelevät, miten jonkun pitäisi surra. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että sitä surua on ihan riittämiin, ja ihanaa, jos elämä jatkuu kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni ei ikinä anna äidilleen anteeksi, että äitinsä alkoi seurustella uuden miehen kanssa hyvin pian hänen isänsä kuoltua. Serkku oli 18-vuotias, eli aikuinen mies silloin, mutta kertoi, miten vaikeaa oli nähdä äiti rakkauden huumassa ja höpöttämässä uudesta miehestä ja muuttamassa sitten jo miehen luo. Joten ei, kaikki lapset eivät tosiaankaan pompi riemusta. Hän ei ollut siis sitä vastaan, etteikö äiti saisi olla onnellinen, mutta hän ei halunnut suhteen alkavan niin pian, kun itsellä oli vielä suru raakana kesken.
Tässä ikävintä on tuoda uusi tilanne julkisuuteen. Lasten kaverit ym. näkevät lehdestä, mikä voi tehdä tilanteesta vielä kipeämmin.
18 vuotias ei ensinäkään ole lapsi. Toisekseen mitä helvettiä sun mutsis asiat kuuluu sun serkulle tai yhtään kenellekkään? Hänen surunsa on hänen surunsa, eikä kukaan ole ollut velvollinen järjestelemään elämäänsä hänen surunsa ja suruaikojensa mukaan. Aivan sama kuinka palasina hän sitten oli, niin hänen haluamisillaan ei asiassa ollut kyllä mitään väliä. Terapia tuo olisi tarvinnut. Maailma ja muiden elämät kun ei todellakaan pyöri hänen ja hänen tunteidensa ympärillä. Olisin käskenyt serkkua pitää turpansa kiinni, kasvaa aikuiseksi ja olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle millään tavalla kuulu.
Nyt kalahti kalikka ja kovaa 😄 Siellä taitaa olla joku joka löysi äkkiä uuden puolison?
Mikä kalikka? Sehän ei kuulu kenellekään, miten nopeasti joku löytää uuden kumppanin, eikä se mitenkään vähennä sitä surun määrää. Miksi suurta surua kokenut ei saisi olla enää onnellinen, sitäkö tässä toivotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon että kuolisin ennen miestäni. Minusta tuntuu kuitenkin vaikealta ajatus että hänellä olisi joku uusi rakas. Mistähän tämä tunne voi johtua?
Koska sä olet elossa, niin tunnet noin. Kun kuolemme pääsemme kaikkinielevän ja kokonaisvaltaisen rakkauden pariin ja syleilyyn. Rakkaus yhteen ihmiseen täällä maan päällä on vain heijastus siitä rakkaudesta.
Ei vaan kuoleman jälkeen on joko Taivas tai kadotus. Valinta tehdään täällä maan päällä. Ottaako Jeesuksen Vapahtajanaan vastaan tai sitten kuolee synteihinsä. Toki hedonistisille nykyihmisille vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni ei ikinä anna äidilleen anteeksi, että äitinsä alkoi seurustella uuden miehen kanssa hyvin pian hänen isänsä kuoltua. Serkku oli 18-vuotias, eli aikuinen mies silloin, mutta kertoi, miten vaikeaa oli nähdä äiti rakkauden huumassa ja höpöttämässä uudesta miehestä ja muuttamassa sitten jo miehen luo. Joten ei, kaikki lapset eivät tosiaankaan pompi riemusta. Hän ei ollut siis sitä vastaan, etteikö äiti saisi olla onnellinen, mutta hän ei halunnut suhteen alkavan niin pian, kun itsellä oli vielä suru raakana kesken.
Tässä ikävintä on tuoda uusi tilanne julkisuuteen. Lasten kaverit ym. näkevät lehdestä, mikä voi tehdä tilanteesta vielä kipeämmin.
18 vuotias ei ensinäkään ole lapsi. Toisekseen mitä helvettiä sun mutsis asiat kuuluu sun serkulle tai yhtään kenellekkään? Hänen surunsa on hänen surunsa, eikä kukaan ole ollut velvollinen järjestelemään elämäänsä hänen surunsa ja suruaikojensa mukaan. Aivan sama kuinka palasina hän sitten oli, niin hänen haluamisillaan ei asiassa ollut kyllä mitään väliä. Terapia tuo olisi tarvinnut. Maailma ja muiden elämät kun ei todellakaan pyöri hänen ja hänen tunteidensa ympärillä. Olisin käskenyt serkkua pitää turpansa kiinni, kasvaa aikuiseksi ja olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle millään tavalla kuulu.
Nyt kalahti kalikka ja kovaa 😄 Siellä taitaa olla joku joka löysi äkkiä uuden puolison?
Mitä sönkötät? Ei minun puolisoni ole kuollut. Ja jos kuolee ja löydän uuden kuukaudessa, tai vaikka viikossa, niin ei se asia edelleenkään kuulu sinulle tai kenellekkään muullekkaan niin yhtään millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni ei ikinä anna äidilleen anteeksi, että äitinsä alkoi seurustella uuden miehen kanssa hyvin pian hänen isänsä kuoltua. Serkku oli 18-vuotias, eli aikuinen mies silloin, mutta kertoi, miten vaikeaa oli nähdä äiti rakkauden huumassa ja höpöttämässä uudesta miehestä ja muuttamassa sitten jo miehen luo. Joten ei, kaikki lapset eivät tosiaankaan pompi riemusta. Hän ei ollut siis sitä vastaan, etteikö äiti saisi olla onnellinen, mutta hän ei halunnut suhteen alkavan niin pian, kun itsellä oli vielä suru raakana kesken.
Tässä ikävintä on tuoda uusi tilanne julkisuuteen. Lasten kaverit ym. näkevät lehdestä, mikä voi tehdä tilanteesta vielä kipeämmin.
18 vuotias ei ensinäkään ole lapsi. Toisekseen mitä helvettiä sun mutsis asiat kuuluu sun serkulle tai yhtään kenellekkään? Hänen surunsa on hänen surunsa, eikä kukaan ole ollut velvollinen järjestelemään elämäänsä hänen surunsa ja suruaikojensa mukaan. Aivan sama kuinka palasina hän sitten oli, niin hänen haluamisillaan ei asiassa ollut kyllä mitään väliä. Terapia tuo olisi tarvinnut. Maailma ja muiden elämät kun ei todellakaan pyöri hänen ja hänen tunteidensa ympärillä. Olisin käskenyt serkkua pitää turpansa kiinni, kasvaa aikuiseksi ja olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle millään tavalla kuulu.
Nyt kalahti kalikka ja kovaa 😄 Siellä taitaa olla joku joka löysi äkkiä uuden puolison?
Mikä kalikka? Sehän ei kuulu kenellekään, miten nopeasti joku löytää uuden kumppanin, eikä se mitenkään vähennä sitä surun määrää. Miksi suurta surua kokenut ei saisi olla enää onnellinen, sitäkö tässä toivotaan?
Epäkunnioittavaa kuollutta puolisoa kohtaan ja lapsia kohtaan että isä tai äiti ottaa uuden puolison pian kuoleman jälkeen. Vanhalla ei ilmeisesti paljoa väliä ollut jos pitää heti päästä n u s s i m a a n jotain toista
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi pitää edes vuoden suruaika. Ei lapsetkaan varmaan uutta äitipuolta heti halua...
Tehdäänkö teidän perheessä myös jonkun tuntemattoman ohjeiden mukaisesti asiat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni ei ikinä anna äidilleen anteeksi, että äitinsä alkoi seurustella uuden miehen kanssa hyvin pian hänen isänsä kuoltua. Serkku oli 18-vuotias, eli aikuinen mies silloin, mutta kertoi, miten vaikeaa oli nähdä äiti rakkauden huumassa ja höpöttämässä uudesta miehestä ja muuttamassa sitten jo miehen luo. Joten ei, kaikki lapset eivät tosiaankaan pompi riemusta. Hän ei ollut siis sitä vastaan, etteikö äiti saisi olla onnellinen, mutta hän ei halunnut suhteen alkavan niin pian, kun itsellä oli vielä suru raakana kesken.
Tässä ikävintä on tuoda uusi tilanne julkisuuteen. Lasten kaverit ym. näkevät lehdestä, mikä voi tehdä tilanteesta vielä kipeämmin.
18 vuotias ei ensinäkään ole lapsi. Toisekseen mitä helvettiä sun mutsis asiat kuuluu sun serkulle tai yhtään kenellekkään? Hänen surunsa on hänen surunsa, eikä kukaan ole ollut velvollinen järjestelemään elämäänsä hänen surunsa ja suruaikojensa mukaan. Aivan sama kuinka palasina hän sitten oli, niin hänen haluamisillaan ei asiassa ollut kyllä mitään väliä. Terapia tuo olisi tarvinnut. Maailma ja muiden elämät kun ei todellakaan pyöri hänen ja hänen tunteidensa ympärillä. Olisin käskenyt serkkua pitää turpansa kiinni, kasvaa aikuiseksi ja olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle millään tavalla kuulu.
Nyt kalahti kalikka ja kovaa 😄 Siellä taitaa olla joku joka löysi äkkiä uuden puolison?
Mitä sönkötät? Ei minun puolisoni ole kuollut. Ja jos kuolee ja löydän uuden kuukaudessa, tai vaikka viikossa, niin ei se asia edelleenkään kuulu sinulle tai kenellekkään muullekkaan niin yhtään millään tavalla.
Oijjoi kun menee niin tunteisiin, niin tunteisiin 🤭 Mietipä hetki miksi kommenttini herättää sinussa noin valtavaa raivoa? Ettet vain olisi pettänyt kumppaniasi kun noin triggeröidyit...
En tunne Tuukka Temosta, niin kuin ei varmaan suurin osa täällä. Minusta hän vaikuttaa avoimelta ja rehdiltä. Ystävän kanssa illanvietossa ja vielä kertoo olevansa treffeillä. Mitä muuta kuin iloa ja onnea voisi toivoa ihmiselle, joka on puolisonsa menettänyt vakavalle sairaudelle. Eiköhän ne lapset ole sijalla 1, mutta ei se uusia ihmissuhteita poissulje. Kaikkea hyvää kesään ja elämään!
Alue: Aihe vapaa
Onkohan täällä arvostelevat kaikki tosiaan jääneet leskiksi? Ja vaikka olisi, meistä jokainen on erilainen, eikä se kuulu kenellekään muulle, miten elämäänsä yrittää jatkaa eteenpäin.