Matkustelitteko te muut 30-60-vuotiaat lapsuudessa ulkomaille?

Vierailija kirjoitti:

60-v täällä. Käytiin Ruotsissa ja Tanskassa, bussilla ja laivalla. Siinä kaikki. Vanhemmillani oli pitkä koulutus ja rahaakin, mutta ulkomaan matkailu - hui kauhistus! Lähdin yksin ensimmäiselle matkalleni Mallorcalle 16-vuotiaana kesätyörahoilla. Yritin kovasti puhua äitiä mukaan, mutta ei käynyt millään. Mielummin siis päästi alaikäisen yksin. En vieläkään voi ymmärtää heidän ajatteluaan. 

Siihen aikaan nuoriin ja jopa lapsiin luotettiin ja siihen, että kyllä he pärjäävät. Yleensä pärjättiinkin. Oliko se sitten aina hyvä, että sai yksin pärjätä, onkin toinen juttu. 

matkustettiin perheen kanssa. inhosin niitä reissuja. nykyään en muuta kuin vaella ja vältän hotelleita ja turistirysiä kuin ruttoa

Joissain kommenteissa tuntuu,että lentelyä jopa monta kertaa vuodessa, jopa lapsesta asti ja omien lastenkin kanssa pidetään ihan perusjuttuna ja itsestäänselvyytenä, mihin kuka tahansa pystyisi halutessaan.Tiedostakaa että kuulutte siihen 1-5% maailman väestöstä joka noin voi tehdä.95% maailman aikuisista ei ole koskaan elämässään käynyt lentokoneessa tai ulkomailla. On tärkeä ymmärtää, että ootte etuoikeutettujen harvassa joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pääsin 2-vuotiaana ekan kerran ulkomaille palmujen alle ja siitä se lähti -tätä pitää saada lisää

Nyt tulee käytyä 2-3 kertaa joka vuosi.

Omat lapset olivat teini-iässä viettäneet noin vuoden Suomen rajojen ulkopuolella...

Joo kaksivuotiaanahan sen jo tajuaa ja osaa vaatia XD

Oletko jotenkin katkera? Kyllä jo 2-vuotias osaa ajatella, että hänellä on hauskaa jossain paikassa. Ei hän sitä tietenkään samalla tavalla hahmota kuin aikuinen, mutta jokainen lasten kanssa tekemisiin joutunut tietää, että nämä saattavat kauankin puhua tapahtuneesta asiasta, on se sitten ulkomaanmatka, huvipuistokäynti tai eläinpihalla ollut hassunnäköinen possu. Lapsi jankkaa siitä ehkä jopa niin paljon, että muita alkaa kyllästyttää. Mikään tuossa ei tarkoita, että lapsi määrää ja päättää, että ensi vuonnakin mennään matkalle, mutta kun niitä matkoja alkaa kertyä (aikuisten toiveen mukaan), niin kyllä siitä vaan muodostuu ennen pitkää jatkumo hänen mielessään ja myöhemmin voi sanoa, että on tykännyt matkustaa 2-vuotiaasta asti. 

eri

Vierailija kirjoitti:

Joissain kommenteissa tuntuu,että lentelyä jopa monta kertaa vuodessa, jopa lapsesta asti ja omien lastenkin kanssa pidetään ihan perusjuttuna ja itsestäänselvyytenä, mihin kuka tahansa pystyisi halutessaan.Tiedostakaa että kuulutte siihen 1-5% maailman väestöstä joka noin voi tehdä.95% maailman aikuisista ei ole koskaan elämässään käynyt lentokoneessa tai ulkomailla. On tärkeä ymmärtää, että ootte etuoikeutettujen harvassa joukossa.

Mitä sitten? Pitääkö niiden 95 % myös jatkuvasti muistaa, että he eivät pääse lentokoneeseen? Pitääkö identiteetti rakentaa sen varaan, mihin prosenttiin kuuluu?

Olen syntynyt 1970 - 1982 vuodesta saakka käytiin vanhempien kanssa pari kertaa vuodessa Etelä-Euroopassa lomalla (enemmän kaupunki- ja kultturilomia kuin rantalomia). Myöhemmin olen jatkanut matkailua ensin sinkkuna ja sitten oman perheen kanssa.

Kyllä matkustelin, pääsin sekä rantalomille että kaupunkilomille kuten New Yorkiin ja Lontooseen. t. 50v. Samaa olen tarjonnut omille lapsille, tyttäret vein Jenkkeihin ja poika matkustellut muuten vain paljon kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pääsin 2-vuotiaana ekan kerran ulkomaille palmujen alle ja siitä se lähti -tätä pitää saada lisää

Nyt tulee käytyä 2-3 kertaa joka vuosi.

Omat lapset olivat teini-iässä viettäneet noin vuoden Suomen rajojen ulkopuolella...

Joo kaksivuotiaanahan sen jo tajuaa ja osaa vaatia XD

Oletko jotenkin katkera? Kyllä jo 2-vuotias osaa ajatella, että hänellä on hauskaa jossain paikassa. Ei hän sitä tietenkään samalla tavalla hahmota kuin aikuinen, mutta jokainen lasten kanssa tekemisiin joutunut tietää, että nämä saattavat kauankin puhua tapahtuneesta asiasta, on se sitten ulkomaanmatka, huvipuistokäynti tai eläinpihalla ollut hassunnäköinen possu. Lapsi jankkaa siitä ehkä jopa niin paljon, että muita alkaa kyllästyttää. Mikään tuossa ei tarkoita, että lapsi määrää ja päättää, että ensi vuonnakin mennään matkalle, mutta kun niitä matkoja alkaa kertyä (aikuisten toiveen mukaan), niin kyllä siitä vaan muodostuu ennen pitkää jatkumo hänen mielessään ja myöhemmin voi sanoa, että on tykännyt matkustaa 2-vuotiaasta asti. 

 

eri

No en tietenkään ole katkera kun olen päässyt reissaamaan paljon elämäni aikana. Mutta ei mun lapsilla ole mitään muistikuvia vauva-ajan etelänmatkoista. Hädin tuskin muistavat alle kouluiän reissuja.  Siksi tuo lause on mielestäni koominen.

Eipä hirveästi matkusteltu.

Isovanhemmat veivät ulkomaille muutaman kerran.

Ruotsissa käytiin ja Tallinnassa.

Cyprokselle pääsin 90 luvulla.

vm 82

Vierailija kirjoitti:

Joissain kommenteissa tuntuu,että lentelyä jopa monta kertaa vuodessa, jopa lapsesta asti ja omien lastenkin kanssa pidetään ihan perusjuttuna ja itsestäänselvyytenä, mihin kuka tahansa pystyisi halutessaan.Tiedostakaa että kuulutte siihen 1-5% maailman väestöstä joka noin voi tehdä.95% maailman aikuisista ei ole koskaan elämässään käynyt lentokoneessa tai ulkomailla. On tärkeä ymmärtää, että ootte etuoikeutettujen harvassa joukossa.

Ei kai siitä tarvitse noin vakavaa juttua tehdä, jotkut menee lentokoneella, jotkut junalla, jotkut autolla, ei kai se lentokoneella matkustaminen sen kummempaa ole. Ja varmaan ihmiset yleensä tiedostaa täällä päin maailmaa eläessään kuuluvansa maailman etuoikeutetuimpiin, matkustettiin lentokoneella tai ei. Omassa lapsuudessani vuosituhannen vaihteessa matkustettiin toisinaan, ja lentokoneessa oli lähinnä tylsää.

Kerran käytiin lapsena Espanjassa isäni kanssa ja äitini kanssa Kreikassa 1980-luvulla.  Ihan normaalituloisia ovat. Mistä ihmiset ovat saaneet käsityksen, että keskiluokka matkustelee jatkuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pääsin 2-vuotiaana ekan kerran ulkomaille palmujen alle ja siitä se lähti -tätä pitää saada lisää

Nyt tulee käytyä 2-3 kertaa joka vuosi.

Omat lapset olivat teini-iässä viettäneet noin vuoden Suomen rajojen ulkopuolella...

Joo kaksivuotiaanahan sen jo tajuaa ja osaa vaatia XD

Olin muutamaa kuukautta vailla 3 vuotta ja todellakin muistan sen valon, lämmön, palmut jne.

Oli melkoinen muutos kun ei tarvinnut pukea kurahousuja ulos mennessään.

Eli XD vaan! :D

Olen 82 syntynyt. Lapsuudessa matkustimme ulkomaille vain sukuloimaan. Paljon sukulaisiani lähti elintasopakolaisiksi 60- ja 70-luvuilla. Isäni oli paluumuuttaja. Varsinaisella lomamatkalla emme koskaan käyneet ulkomailla ja vain muutaman kerran kotimaassa koko lapsuuteni aikana.

51v olen ja ei käyty lapsuudessa ulkomailla mitä nyt Ruotsin ja Norjan puolella autolla kesälomareissun yhteydessä pikaisesti piipahtamassa. En ole käynyt aikuisenakaan missään kun ei ole ollut rahaa, ei ole mitään menestystä ollut elämässä.

Olen syntynyt 1968. Ei matkusteltu vanhempien kanssa muuta kuin kerran käytiin äidin kanssa jonkin minkä lie kerhon mukana Leningradissa linja-autolla ehkä 3 päivän reissu, kun olin jotain 13. Muuten ainoat ”ulkomaan käynnit” vanhempien kanssa oli Ruotsin puolen Torniojokilaaksoon tehdyt kauppareissut, kun oli siinä Suomen puolella kesämökki. Sain kuitenkin kerran ehkä 11-12-vuotiaana  osallistua jollekin kansainväliselle kesäleirille Länsi-Saksassa, oliskohan noin viikon kestänyt. Muistan, että junalla sinne mentiin Ruotsin/Tanskan läpi. 

Kovasti olisin lapsena toivonut, että olisi matkusteltu.  Mutta jännästi kävi niin vanhempani ”keksivät” matkustelun juuri siinä vaiheessa, kun en enää edes olisi halunnut lähteä heidän kanssaan yhtään minnekään. Eli sitten kun olin teini, rupesivat kerran vuodessa käymään viikon-kahden seuramatkoilla, ja minä olin onnessani, kun sain jäädä yksin kotiin: olin kuopus, ja vanhemmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois kotoa siinä vaiheessa.

Lentokoneessa olen muuten ollut ensimmäisen kerran 23-vuotiaana. 

Olen syntynyt 70-luvun puolivälissä, meillä ei koskaan käyty ulkomailla tai reissuissa. Yhden ainoan kerran pääsin kaverin perheen kanssa Lappiin. Oltiin aika vähävaraisia, välillä asuttiin pitkään vuokralla.

Ensimmäisen kerran pääsin lentokoneeseen 30-vuotiaana. Sen jälkeen ollaan matkusteltu perheen kanssa yli 20:ssä maassa. Sain köyhyydestä niin tarpeekseni, etten enää koskaan aio tippua vähävaraiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Joissain kommenteissa tuntuu,että lentelyä jopa monta kertaa vuodessa, jopa lapsesta asti ja omien lastenkin kanssa pidetään ihan perusjuttuna ja itsestäänselvyytenä, mihin kuka tahansa pystyisi halutessaan.Tiedostakaa että kuulutte siihen 1-5% maailman väestöstä joka noin voi tehdä.95% maailman aikuisista ei ole koskaan elämässään käynyt lentokoneessa tai ulkomailla. On tärkeä ymmärtää, että ootte etuoikeutettujen harvassa joukossa.

Lapsena tätä sai kuulla hulluuteen saakka. Minua ei kiinnosta pätkääkään enää se miten nälkämaan lapset söisivät innosta kiljuen tillilihaa tai asuvat jossain slummissa. Oman lapsuuden köyhyys ja kavereiden perheiden varakkuus oli itselle tosi kipeä asia, nykyään sentään suunnilleen yhtä varakas kuin he.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -73. Vanhemmat olivat töissä, mutta oli isoja taloudellisia hankaluuksia. Mutta kyllä me reissattiin. Käytiin etelässä, Ruotsin Kolmrådenissa ja neukkulassa useammankin kerran. Ettekö te muut käyneet neukkulassa ollenkaan?

Isä kävi, äiti ei voinut sietää venäläisiä. Nyt olisin halunnut 40 vuotta myöhemmin käydä mutta raja taitaa pysyä kiinni niin kauan, että ehdin kasvaa horsmaa

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -73. Vanhemmat olivat töissä, mutta oli isoja taloudellisia hankaluuksia. Mutta kyllä me reissattiin. Käytiin etelässä, Ruotsin Kolmrådenissa ja neukkulassa useammankin kerran. Ettekö te muut käyneet neukkulassa ollenkaan?

Kävin kerran Leningradissa kasarilla.

Ei me kyllä käyty. Äiti kävi pari kertaa joillain ryhmämatkoilla. Perheen kanssa matkusteliin Suomessa, mutta ulkomailla ei käyty Haaparantaa pitemmällä