Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (751)
Nimenomaan. Tässä on ap:n arvomaailma kiinni omassa rahassa. Ei ole hyvä arvoperusta yhteiselle elämälle. Sanotaan että saituus kertoo myös saituudesta tunnepuolella. Ap:n kannattaa etsiä pariksi toinen samanlainen kuin itse on. Silloin tulee kantapään kautta oppi siitä, että mitä on antaa ja vastaanottaa. Ei parisuhteessa ole pakko olla. Voi elää sinkkuna. Silloin ei ole ongelmaa, mikä pyörii rahan ympärillä.
AP kuulostaa sitoutumiskammoiselta henkilöltä, joka yrittää epätoivoisesti keksiä tekosyitä suhteen lopettamiseksi ennenkuin se muuttuu vakavaksi.
Ehkä pelkää tulevansa jätetyksi ja suojelee tällä tavalla itseään sydänsuruilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n esimerkkiin:
Jos kyläkoulu, jota nainen on jonain kaukaisena haaveena katsellut, tuleekin myyntiin, niin se voi olla kimmoke ehdottaa asiaa kumppanille. Vaikka joo oltaisiin oltu ihan tyytyväisiä aiemmin niihin omiin kortteereihin.
Ymmärrän, jos tuohon ei halua suostua ja lähteä, jos ei ole mikään oma unelma, muttei tällaisesta ehdotuksesta yhteiselämään ja yhteiseen projektiin nyt mitenkään pahastua pitäisi ja ajatella ikävästi toisesta myöskään. Aivan tavallisia elämän eteen tuomia asioita ja valintoja.
Et ole tainnut seurustella, asua tai olla aviossa naisen kanssa?
Naisille on täysin mahdoton ajatus että omat toiveet voi toteuttaa ihan itse. Ei mukaan tarvitse pakottaa työvoimaksi ketään.
Luuletko että nainen unohtaa mökin, unelmakodin, rempan jos kerrot selkeästi ettet halua omistaa kyseistä asiaa etkä rahojasi siihen laittaa, etkä varsinkaan ottaa lainaa asian toteuttamiseksi.
Miehet sentään toteuttaa haaveensa itse, maksaa harrastuksensa itse ja yrittävät olla kuormittamatta muita valinnoillaan. Naisen vaatii, että nyt on oltava perhe, projekti ja keskiluokkainen elämä, sitten itketään kun mukaan pakotettuja ei kiinnosta.Jos nainen uskoisi että ei kiinnosta ja tekisi itse jos kerran itseä kiinnostaa, niin se olisikin ok. Kaikkea ei voi saada ja kaikkeen ei ole varaa, mutta ei se ole muiden vika. Jos haluat jotain niin hommaa se.
Terveisin yhden omakotalon rakentanut mies.Joo, miehet ei kuormita ketään, siksi netti on täynnä naisten keskusteluita siitä miten mies ei koskaan tee kotitöitä tai tekee ne tahallaan huonosti, ettei tarvi tehdä toiste.
Varmaan se mies ei ole sitä siivottavaa unelmalukaalia halunnut, itse eläisi kuin pellossa iloisena, tekee työt eri tavalla tai sitten vaatii mutta ei itse tee mitään (se on mahdollista kaikille sukupuolille).
Nainen, lähes aina, määrittelee sen siisteyden tason ja mikäli miehen toivoma taso on vähempi, niin mies hyväksikäyttää naista.
Jos toinen on vähemmän halukas, niin hänen halujensa mukaan mennään. Tuttu sääntö muista parisuhteen ilmiöistä.
Meillä mies halusi ison ok-talon ja kesämökin.
Minulle olisi riittänyt pienempi asunto ilman omaa pihaa. Joustin kuitenkin, sillä asia oli miehelle kovin tärkeä.
Parisuhteessa yleensä joustetaan. Välillä toisen hyväksi ja välillä toisen. Parisuhteessa ollaan yhdessä kummankin puolison toiveiden ja tarpeiden kanssa, ei yksin pelkästään omien toiveiden ja tarpeiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap luulen että et ole nykyiseen naiseesi rakastunut etkä edes ihastunut.
Te vaan hengailette jommankumman kotona. Ehkäpä sen naisen enimmäkseen, saat syödä ilmaseksi ja saat bonusen p illua. Annat itsestäsi naiselle mahdollisemman vähän ja vedätät maksimaalista voittoa. Onko nainen koskaan saanut orgasmia kanssasi?
Mielestäsi ette ole poika/tyttökavereita.
Odotat sitä oikeaa rakkautta joka lyö jalat alta..
Ja kun se tulee niin ostat sille naiselle vaikka kuun taivaalta.
Mahtavaa kun naiset paljastavat todelliset värinsä.
Huijausta on se kun mies saa "ilmaista p*llua".
Todellista rakkautta on se kun mies maksaa.
Kaikki naiset ovat maksullisia. Facts.
Miksi mies ’ostaa’ aina kuun taivaalta naiselle, miksi ei toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap luulen että et ole nykyiseen naiseesi rakastunut etkä edes ihastunut.
Te vaan hengailette jommankumman kotona. Ehkäpä sen naisen enimmäkseen, saat syödä ilmaseksi ja saat bonusen p illua. Annat itsestäsi naiselle mahdollisemman vähän ja vedätät maksimaalista voittoa. Onko nainen koskaan saanut orgasmia kanssasi?
Mielestäsi ette ole poika/tyttökavereita.
Odotat sitä oikeaa rakkautta joka lyö jalat alta..
Ja kun se tulee niin ostat sille naiselle vaikka kuun taivaalta.
Mahtavaa kun naiset paljastavat todelliset värinsä.
Huijausta on se kun mies saa "ilmaista p*llua".
Todellista rakkautta on se kun mies maksaa.
Kaikki naiset ovat maksullisia. Facts.Miksi mies ’ostaa’ aina kuun taivaalta naiselle, miksi ei toisinpäin.
Mies ostaa lähinnä itselleen.
Nimim. Maksoin juuri ison (800) laskun yksin kun miehellä ei ollut rahaa. Ja tänään sille tuli postissa uusi golf-maila jonka oli itselleen ostanut.
Vierailija kirjoitti:
Etsi keskituloisia naisia, ja ongelma ratkaistu.
Mutta jos hän haluaa nuoren, tulottoman pimun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap luulen että et ole nykyiseen naiseesi rakastunut etkä edes ihastunut.
Te vaan hengailette jommankumman kotona. Ehkäpä sen naisen enimmäkseen, saat syödä ilmaseksi ja saat bonusen p illua. Annat itsestäsi naiselle mahdollisemman vähän ja vedätät maksimaalista voittoa. Onko nainen koskaan saanut orgasmia kanssasi?
Mielestäsi ette ole poika/tyttökavereita.
Odotat sitä oikeaa rakkautta joka lyö jalat alta..
Ja kun se tulee niin ostat sille naiselle vaikka kuun taivaalta.
Mahtavaa kun naiset paljastavat todelliset värinsä.
Huijausta on se kun mies saa "ilmaista p*llua".
Todellista rakkautta on se kun mies maksaa.
Kaikki naiset ovat maksullisia. Facts.Miksi mies ’ostaa’ aina kuun taivaalta naiselle, miksi ei toisinpäin.
Koska jos mies ostaa naiselle jotain, hän antaa kuun taivaalta.
Jos nainen ostaa miehelle jotain, se on tavallista ja olisi noloa edes tehdä siitä mitään numeroa. Mieshän tarvitsi ne silmälasit.
Vierailija kirjoitti:
Työn vaativuus määrittelee palkkatason. Esimerkiksi ei toisen asteen koulutustasoa vaativa työ voi olla palkattu samalla tasolla kuin korkeampaa koulutusta vaativa työ. Suorittava työ luokitellaan eri lailla kuin kehittävä työ. Aina palkan määräytyminen ei ole sukupuolisidonnaista.
Vaativuus joopa joo. Korkeasti koulutettuna voin kertoa, että hyvin moni "vaativa työ" on lähes kaikkien täysin opeteltavissa olevaa, välillä hyvinkin rutiininomaista ja helppoa työtä, kehittävyys loistaa kyllä varsin usein poissaolollaan. Usein olen hämmästellyt omassakin työssäni, arvostetussa asiantuntijatyössä, miten helpolla ja kevyesti sitä saa kovaa palkkaa kun toiset suorittavassa ja usein fyysisesti todella raskaassa työssä saavat riistopalkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsi keskituloisia naisia, ja ongelma ratkaistu.
Mutta jos hän haluaa nuoren, tulottoman pimun
Muistatte varmaan miespuolisen, eronneen ex-pääministerin, jolla oli hetken aikaa railakas tyttöystävä...muistan hyvin, kun eräs tapakouluttaja ihmetteli, miksi miehet valtakunnan huipulta suosivat "sutturoita".
Eivätkö he uskalla kohdata tasokkaita, koulutettuja naisia.
Miten on? Etsiikö ap köyhää ja nöyrää naista kultaiseen häkkiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä muuta yhteen. Itselläni on ollut mies joka oletti jotenkin, että hänen rahat on hänen ja minun rahat on meidän yhteisiä. Ehei kuule! Nainen saattaa myös ajatella, että miehen tehtävä on huolehtia naisestaan, kuten tälläkin palstalla usein siihen ajatukseen törmää. Toinen vaihtoehto on, että sovitte mitä esim. laitattte yhteiselle tilille säästöön ja sitten sillä rahalla teette yhdessä asioita, mukaanlukien sen, että muut kulut on myös jaettu tasan. Ei kannata siipeilijöitä ottaa huollettavakseen.
Ei ole eikä tule yhteistä tiliä, enkä ole muuttamassa yhteen.
Lähinnä mietin onko tämä nyt se poikkeustapaus jossa "tämä sopii minulle mainiosti" myös tarkoittaa sitä, eikä se ole kryptistä salakieltä joka pitäisi lukea "tietysti nainen haluaa jossain vaiheessa, että olette samaa tiimiä ja sinun rahasi ovat myös hnen rahojaan".
apEiks talous oo aika iso asia ihmisille? Luulis et jos ollaan jo noin pitkällä toi on selvä asia kun mun mielestä noi tulee aina tosi nopeesti esille. Tarkotan siis et kai se sun leidi on myös tarkka taloudestaan ku ootte päässeet jo noin pitkälle?
Mä en itte jaksais mitään tarkan markan leidiä ku oon itte vähä tällänen mi casa es tu casa mies muutenkin.
M35
Olemme molemmat tarkan markan ihmisiä kyllä. Ero on siinä, että minulla olisi halutessani mahdollisuus törsätä enemmän. Tapailukumppanini on sanonut olevansa tyytyväinen siihen mitä hänellä on. Mutta niin sanoivat edellisetkin...
ap
Sun kannattaa pysyä sinkkuna, muuten on vaara että joudut maksamaan ruokaostosten mukana jopa naisen kuukautissuojat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsi keskituloisia naisia, ja ongelma ratkaistu.
Mutta jos hän haluaa nuoren, tulottoman pimun
Muistatte varmaan miespuolisen, eronneen ex-pääministerin, jolla oli hetken aikaa railakas tyttöystävä...muistan hyvin, kun eräs tapakouluttaja ihmetteli, miksi miehet valtakunnan huipulta suosivat "sutturoita".
Eivätkö he uskalla kohdata tasokkaita, koulutettuja naisia.
Miten on? Etsiikö ap köyhää ja nöyrää naista kultaiseen häkkiin?
Olisikohan tapakouluttajalla itselläkin ollut syytä tarkastella tapojaan? Jos ei ole kanttia mennä päin naamaa nimitteleämään muita sutturoiksi, sitä ei ehkä kannattaisi 'ihmetellä' myöskään mediassa. Ihmisten leimaaminen ja lokeroiminen onnistuu ainakin monelta näppärästi laihoillakin lähtötiedoilla, ja useimmiten kyseistä ihmisiä edes näkemättä. Josta myös tämä ketju on hyvä osoitus.

"Suttura" ei ollut tapakouluttajan sanavalinta, vaan minun.
Mutta viesti oli se, että jopa valtakunnan huipulla vapaat miehet etsivät itselleen parisuhteeseen vähemmän koulutettuja naisia, joten taso- ja tuloeroa on jo valmiiksi.
Tämä "Pääministerin morsian" kirjoittikin sittemmin kiusallisen kirjan.
Ovatkohan jotkut miehet ikuisia kypsymättömiä pikkupoikia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työn vaativuus määrittelee palkkatason. Esimerkiksi ei toisen asteen koulutustasoa vaativa työ voi olla palkattu samalla tasolla kuin korkeampaa koulutusta vaativa työ. Suorittava työ luokitellaan eri lailla kuin kehittävä työ. Aina palkan määräytyminen ei ole sukupuolisidonnaista.
Vaativuus joopa joo. Korkeasti koulutettuna voin kertoa, että hyvin moni "vaativa työ" on lähes kaikkien täysin opeteltavissa olevaa, välillä hyvinkin rutiininomaista ja helppoa työtä, kehittävyys loistaa kyllä varsin usein poissaolollaan. Usein olen hämmästellyt omassakin työssäni, arvostetussa asiantuntijatyössä, miten helpolla ja kevyesti sitä saa kovaa palkkaa kun toiset suorittavassa ja usein fyysisesti todella raskaassa työssä saavat riistopalkkaa.
Voi voi, korkeasti koulutettuna voin kertoa että jatkuva kehitys kuuluu työnkuvaan. ’Kova’ palkka ja ’riisto’ palkka ovat suhteellisia käsitteitä. Jos tienaat paremmin kuin mielestäsi työn vaativuus edellyttää, olet onnekas. Näin ei läheskään aina valitettavasti ole. Periaatteessa työn vaativuus määrittelee pätevyysvaatimukset ja sen kautta tulotason. Toki poikkeuksia löytynee.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan. Tässä on ap:n arvomaailma kiinni omassa rahassa. Ei ole hyvä arvoperusta yhteiselle elämälle. Sanotaan että saituus kertoo myös saituudesta tunnepuolella. Ap:n kannattaa etsiä pariksi toinen samanlainen kuin itse on. Silloin tulee kantapään kautta oppi siitä, että mitä on antaa ja vastaanottaa. Ei parisuhteessa ole pakko olla. Voi elää sinkkuna. Silloin ei ole ongelmaa, mikä pyörii rahan ympärillä.
Miksi apn pitäisi alkaa köyhää naista lompakkoloista elättämään? Elättäisikö nainen vastaavassa tilanteessa miestä? Ei todellakaan. Fiksua rahankäyttöä on myös se ettei suostu maksumieheksi. Köyhät naiset eivät ole hyväsydämisiä mitä usein luulotellaan vaan useimmiten tosi kieroja luonteita. Kun vaan toteaa ettei ketään rupea elättämään niin taloudelliset hyväksikäyttäjät saa karistettua kannoiltaan ... 🌞
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteen pääongelma on raha, yleensä silloin puuttuu kaikki muu. Rakkaus, välittäminen, läheisyys, hellyys, syvät keskustelut, henkinen yhteys. Ne suhteet, joissa kaikkea tätä on, ei se raha tai sen puute nouse isoksi ongelmaksi. Koska se yhteen hiileen puhaltaminen on pääasia. Yhdessä selvitään kaikesta.
Jos paisuhteen päätarkoitus on miehelle saada p*llua niin silloin puuttuu kaikki muu tai mies yrittää luoda keinotekoisesti jotain sinnepäin tekoja, tekemistä, ulkokultaista hörhellystä jottei vaikuttaisi liian suoralta mutta p on pääsyy olla suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsi keskituloisia naisia, ja ongelma ratkaistu.
Mutta jos hän haluaa nuoren, tulottoman pimun
Muistatte varmaan miespuolisen, eronneen ex-pääministerin, jolla oli hetken aikaa railakas tyttöystävä...muistan hyvin, kun eräs tapakouluttaja ihmetteli, miksi miehet valtakunnan huipulta suosivat "sutturoita".
Eivätkö he uskalla kohdata tasokkaita, koulutettuja naisia.
Miten on? Etsiikö ap köyhää ja nöyrää naista kultaiseen häkkiin?
Olisikohan tapakouluttajalla itselläkin ollut syytä tarkastella tapojaan? Jos ei ole kanttia mennä päin naamaa nimitteleämään muita sutturoiksi, sitä ei ehkä kannattaisi 'ihmetellä' myöskään mediassa. Ihmisten leimaaminen ja lokeroiminen onnistuu ainakin monelta näppärästi laihoillakin lähtötiedoilla, ja useimmiten kyseistä ihmisiä edes näkemättä. Josta myös tämä ketju on hyvä osoitus.
"Suttura" ei ollut tapakouluttajan sanavalinta, vaan minun.
Mutta viesti oli se, että jopa valtakunnan huipulla vapaat miehet etsivät itselleen parisuhteeseen vähemmän koulutettuja naisia, joten taso- ja tuloeroa on jo valmiiksi.
Tämä "Pääministerin morsian" kirjoittikin sittemmin kiusallisen kirjan.
Ovatkohan jotkut miehet ikuisia kypsymättömiä pikkupoikia?
valtakunnan huipulla vapaat miehet etsivät itselleen parisuhteeseen vähemmän koulutettuja naisia
Mielestäni tuo on todistamaton väite, lähinnä kyseessä on perstuntumalta tehty heitto jolla pyritään lyömään tiettyjä leimoja ihmisryhmiin, tässäkin ketjussa esiintyvään karkean yleistävään tyylliin. Yhden entisen pääministerin kesäheila ei ole tilastollisesti kovinkaan kattava tilastollinen otos.
Ovatkohan jotkut miehet ikuisia kypsymättömiä pikkupoikia?
Varmaan ikuisia kypsymättömiä pikkupoikia ja -tyttöjä löytyy tämänkin ketjun kirjoittajista aika monta. Ihmisiä on moneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n esimerkkiin:
Jos kyläkoulu, jota nainen on jonain kaukaisena haaveena katsellut, tuleekin myyntiin, niin se voi olla kimmoke ehdottaa asiaa kumppanille. Vaikka joo oltaisiin oltu ihan tyytyväisiä aiemmin niihin omiin kortteereihin.
Ymmärrän, jos tuohon ei halua suostua ja lähteä, jos ei ole mikään oma unelma, muttei tällaisesta ehdotuksesta yhteiselämään ja yhteiseen projektiin nyt mitenkään pahastua pitäisi ja ajatella ikävästi toisesta myöskään. Aivan tavallisia elämän eteen tuomia asioita ja valintoja.
Et ole tainnut seurustella, asua tai olla aviossa naisen kanssa?
Naisille on täysin mahdoton ajatus että omat toiveet voi toteuttaa ihan itse. Ei mukaan tarvitse pakottaa työvoimaksi ketään.
Luuletko että nainen unohtaa mökin, unelmakodin, rempan jos kerrot selkeästi ettet halua omistaa kyseistä asiaa etkä rahojasi siihen laittaa, etkä varsinkaan ottaa lainaa asian toteuttamiseksi.
Miehet sentään toteuttaa haaveensa itse, maksaa harrastuksensa itse ja yrittävät olla kuormittamatta muita valinnoillaan. Naisen vaatii, että nyt on oltava perhe, projekti ja keskiluokkainen elämä, sitten itketään kun mukaan pakotettuja ei kiinnosta.Jos nainen uskoisi että ei kiinnosta ja tekisi itse jos kerran itseä kiinnostaa, niin se olisikin ok. Kaikkea ei voi saada ja kaikkeen ei ole varaa, mutta ei se ole muiden vika. Jos haluat jotain niin hommaa se.
Terveisin yhden omakotalon rakentanut mies.Joo, miehet ei kuormita ketään, siksi netti on täynnä naisten keskusteluita siitä miten mies ei koskaan tee kotitöitä tai tekee ne tahallaan huonosti, ettei tarvi tehdä toiste.
Varmaan se mies ei ole sitä siivottavaa unelmalukaalia halunnut, itse eläisi kuin pellossa iloisena, tekee työt eri tavalla tai sitten vaatii mutta ei itse tee mitään (se on mahdollista kaikille sukupuolille).
Nainen, lähes aina, määrittelee sen siisteyden tason ja mikäli miehen toivoma taso on vähempi, niin mies hyväksikäyttää naista.
Jos toinen on vähemmän halukas, niin hänen halujensa mukaan mennään. Tuttu sääntö muista parisuhteen ilmiöistä.Meillä mies halusi ison ok-talon ja kesämökin.
Minulle olisi riittänyt pienempi asunto ilman omaa pihaa. Joustin kuitenkin, sillä asia oli miehelle kovin tärkeä.
Parisuhteessa yleensä joustetaan. Välillä toisen hyväksi ja välillä toisen. Parisuhteessa ollaan yhdessä kummankin puolison toiveiden ja tarpeiden kanssa, ei yksin pelkästään omien toiveiden ja tarpeiden kanssa.
Täällä on usein aloituksia ja tekstejä, joissa puuttuu ymmärrys tästä kertomastasi asiasta ihan täysin. Ap:n aloitus on yksi näistä. On varmasti ikisinkun tekstiä, joka ei ikinä tule elämään parisuhteessa. Elämä muidenkaan asioiden suhteen ei toimi niin, että muut sopeutuvat minuun pelkästään ja minä vain määrään miten asiat menevät. Sitten se oma itsekeskeisyys vain käännetään naisten syyksi. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan. Tässä on ap:n arvomaailma kiinni omassa rahassa. Ei ole hyvä arvoperusta yhteiselle elämälle. Sanotaan että saituus kertoo myös saituudesta tunnepuolella. Ap:n kannattaa etsiä pariksi toinen samanlainen kuin itse on. Silloin tulee kantapään kautta oppi siitä, että mitä on antaa ja vastaanottaa. Ei parisuhteessa ole pakko olla. Voi elää sinkkuna. Silloin ei ole ongelmaa, mikä pyörii rahan ympärillä.
Miksi apn pitäisi alkaa köyhää naista lompakkoloista elättämään? Elättäisikö nainen vastaavassa tilanteessa miestä? Ei todellakaan. Fiksua rahankäyttöä on myös se ettei suostu maksumieheksi. Köyhät naiset eivät ole hyväsydämisiä mitä usein luulotellaan vaan useimmiten tosi kieroja luonteita. Kun vaan toteaa ettei ketään rupea elättämään niin taloudelliset hyväksikäyttäjät saa karistettua kannoiltaan ... 🌞
Ei ole ihan neurotyypillisen toimintatapa tämä. Monilla ikisinkuilla on autismikirjon ongelmia. Siihen kuulunee suoraan sanominen ja sen ihmettely, miksi ihmiset sitten kaikkoavat lähistöltä tai pitävät omituisena. Niin, miksiköhän naiset eivät pidä siitä, että oletetaan heidän olevan lokkeja. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap luulen että et ole nykyiseen naiseesi rakastunut etkä edes ihastunut.
Te vaan hengailette jommankumman kotona. Ehkäpä sen naisen enimmäkseen, saat syödä ilmaseksi ja saat bonusen p illua. Annat itsestäsi naiselle mahdollisemman vähän ja vedätät maksimaalista voittoa. Onko nainen koskaan saanut orgasmia kanssasi?
Mielestäsi ette ole poika/tyttökavereita.
Odotat sitä oikeaa rakkautta joka lyö jalat alta..
Ja kun se tulee niin ostat sille naiselle vaikka kuun taivaalta.
Mahtavaa kun naiset paljastavat todelliset värinsä.
Huijausta on se kun mies saa "ilmaista p*llua".
Todellista rakkautta on se kun mies maksaa.
Kaikki naiset ovat maksullisia. Facts.
Olen eri, mutta katsotaanpas hieman väitettä "ilmaisesta pillusta" - kommentissahan paljastetaan mikä kommentoijan mielestä on se päämäärä parisuhteessa ollessa. Olet aivan oikeassa siinä, että ilmaista pillua ei ole olemassakaan. Aivan kuten ei ole tyhjästä ilmestynyttä rahaakaan, josta maksetaan sosiaalituet. Mikään elämässä ei ole ilmaista, vaan perustuu työlle ja vaivannäölle, älyn lahjoille, jotka ovat synnynnäisiä.
Se joka ajattelee, että pillun pitäisi olla ilmaista, jää useimmiten ilman. En ole koskaan kirjoittanut tai ajatellutkaan tätä, mutta nyt vasta viimein tajuan, että palstalla usein kuultu neuvo näille parisuhdelokeille, jotka odottavat saavansa ilmaista pillua, on aivan oikea. Eli menkää ostamaan sitä pillua selvillä seteleillä. Pysykää erossa normaalielämän kuvioista näiltä osin, niin ei tule liikaa päänsärkyä itsellenne eikä muille, jotka joutuvat aivoituksianne ihmettelemään.
Joku raja silläkin on, mihin asti suvaitaan neuroepätyypillisen käytöstä, kun he eivät milloinkaan ole saaneet ohjausta muiden kanssa toimimiseen. Toki vielä 20-30 vuotta sitten heitä ohjaamaan kykenevät vanhemmat olivat harvinaisia. Aikuisena noita taitoja ja ymmärrystä ei enää opi, koska on omaksuttu ajatus sukupuolten sodasta ja siitä, miten minun pitäisi saada asioita ilmaiseksi.
Pillu ei ole ilmaista. Ei koskaan. Ja peniksen arvoinen pitää myös olla, myös maksullisessa seksissä. Tämä on ainoa logiikka, jonka sinä ymmärrät, mutta se on vasta alku ymmärrykselle, ei loppupäätelmä. (Nyt sitten vain jään seuraamaan minkä verran tajusit siitä mitä kirjoitin.)
Vai että facts. Faktaa on että todellista rakkautta ei ole. Ei se että maksaa ole rakkautta nähnytkään.