Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?

Vierailija
12.07.2026 |

Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on. 
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella. 
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...

Kommentit (752)

Vierailija
501/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos Excel-Niilot keksisivät ratkaisun siihen, miten saataisiin naisvaltaisten alojen palkat kohdilleen ja naisille valkokaulustöissä sama palkka kuin miehille. Niin ei tarvitsisi vauvapalstalla valittaa, kauniina kesäpäivänä.

Miten naisvaltaisten alojen ulkopuolisena miehenä nostan näiden naisten palkkoja? Luulet miehille palkan tulevan koska ovat miehiä? Miesvaltaiset hyväpalkkaiset alat ovat järjestäytyneitä ja palkkakehitys on onnistuttu neuvottelemaan hyvinä aikoina kohdilleen. Naiset ovat liian pelokkaita ja kilttejä, ei niille tarvitse maksaa kun tekevät kuitenkin. Liittoon ei ymmärretä liittyä. Äänestetään, jos äänestetään, kokoomusta kun se insinöörimies kotona siitä on puhunut. Itkua kyllä riittää. 
Siivoojana ja lähihoitajana, mies on ihan yhtä köyhä. Prosessihoitajana tai ahtaajana, nainen saa TESsin mukaan saman kuin mieskin.  Erikoishommissa tai yrittäjänä jokainen tienaa sen minkä pystyy. 

Vierailija
502/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP: "Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?

Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin."

Sanoisin yleisesti ottaen, että vakiintuneessa pidemmässä parisuhteessa ja kumppanuudessa selvästi eri elintasot ovat kyllä ongelma / tulevat ongelmaksi ajan saatossa ja suhteen syventyessä.

Tapailuvaiheessa ja seurustelun alussa ei vielä, mutta suhde ei voi kehittyä aidoksi kumppanuudeksi, jos yhteiselossa on ja näkyy selvästi kaksi eri elintasoa. Kyllä varakaammalta tarvitaan tässä halua kompensoida, jotta homma toimii.

Omaisuuksia ei tarvi yhdistää, mutta yhteiselämän suhteen rahankäytössä, ostoissa ja arjen kulutuksessa tämä varallisuusero ja tällainen tasaus on oleellista ottaa huomioon. 

Jos näin ei halua jostain syystä toimia pitkäaikaisen kumppanin kanssa, niin pitää kysyä, missä on vika, että haluaako itse todella vakavaa parisuhdetta ja kumppanuutta, välittääkö omasta puolisosta aidosti syvemmin, tai onko itse vain hyvinkin itsekäs luonteeltaan? Jotain muuta, mitä?

Ei se aina mene niin että nimenomaan se suurituloisempi jotenkin "tasaa" elintasoja. Suurituloisempi voi olla hövelimpi rahankäyttäjä (omat harrastukset sun muut omat menot), jolloin pienituloisempi joutuukin kantamaan isomman vastuun yhteisistä kuluista. 

Itselläni on tällainen tilanne. Olen pienituloisempi mutta jostain syystä minulla on aina enemmän rahaa ja olen ottanut enemmän taloudellista vastuuta yhteisistä menoista. Pidemmän päälle tilanne on alkanut harmittaa ja huomaan, että en enää haluaisi olla se joka maksaa, enkä enää edes kerro puolisolleni jos olen vaikka saanut vähän isomman tilin. Mutta kumpi meistä ei nyt sitten välitä toisesta aidosti syvemmin? Kumpi meistä on itsekäs luonteeltaan? Minä? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
503/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos parisuhteen pääongelma on raha, yleensä silloin puuttuu kaikki muu. Rakkaus, välittäminen, läheisyys, hellyys, syvät keskustelut, henkinen yhteys. Ne suhteet, joissa kaikkea tätä on, ei se raha tai sen puute nouse isoksi ongelmaksi. Koska se yhteen hiileen puhaltaminen on pääasia. Yhdessä selvitään kaikesta.

Vierailija
504/752 |

Esim. suhteessa varakkaaseen olin aina maksanut omat menoni. Omat rahat, omat kodit. Olin itsekin suhteen alussa varakas, kunnes osui vaikea työttömyysvaihe kohdalle. En pyytänyt taloudellista tukea. Mitä olisin toivonut oli henkinen tuki, kannustus, lohdutus, tsemppaus, olkapää ja henkilö, joka kuuntelisi huoliani. Nämä jäivät saamatta, jäin yksin ongelmineni. Seksi kyllä kelpasi. Piheys kohdistui rahaan, hellyyteen, haluun kuunnella minua, minulle annettuun tukeen. Eli oikeastaan kaikkeen parisuhteessa. Myöhemmin löysin käsitteen bare minimum. Minut oli huijattu vare minimum suhteeseen. 

Vierailija
505/752 |

Näin se juurikin on. 

Vierailija
506/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet syystäkin skeptinen. 
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.

Älä sitten deittaile köyhiä naisia, ongelma ratkaistu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
507/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä ammattien avostuksesta ja palkkauksesta (naisvaltaiset / miesvaltasiet alat) eräs asia, joka vaikuttaa myös:

Perinteisesti monia maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia ja vahvuuksia on arvostettu korkeammalle kuin perinteisesti feminiinisisksi miellyjä ominaisuuksia ja vahvuuksia. 

Tämä näkyy laajasti monenlaisissa elämän asioissa ja tilanteissa, ja vaikuttaa myös näkemyksiin eri ammattien arvostamisesta. Tämä on vaikuttanut sitä kautta myös eri ammattien palkkaukseen. 

Vierailija
508/752 |

No tietenkin sen pitäisi mennä pääpiirteissään niinpäin, että se suurituloisempi tasaa ja kompensoi. Eli teillä se itsekäs tällä perustein vaikuttaisi olevan tuo puolisosi, jos hän käyttää kerran omat rahansa omaan huvitteluun ja harrasteluun tms. ja yhteiset kulut jää enemmän sinulle. Ei kuulosta reilulta noin.

Jos ei ole kyse kuitenkaan varsinaisista elintasoeroista parisuhteessa, niin se on vähän eri asia ja tapauskohtaista myöskin. Jos vaikka suurempituloisella on esim. joitain isoja omia terveydenhoitokustannuksia tms. niin silloin vähän eri asia. Eli riippuu siitäkin, mihin ne rahat kuluu, huviin vai johonkin perustavanlaatuisesti välttämättömään. 

Kyllä sulle kuitenkin suosittelisin, näillä tiedoin, että juttelisit puolison kanssa noiden yhteisten kulujen hoitamisesta reilummin. Tsemppiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
509/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vielä ammattien avostuksesta ja palkkauksesta (naisvaltaiset / miesvaltasiet alat) eräs asia, joka vaikuttaa myös:

Perinteisesti monia maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia ja vahvuuksia on arvostettu korkeammalle kuin perinteisesti feminiinisisksi miellyjä ominaisuuksia ja vahvuuksia. 

Tämä näkyy laajasti monenlaisissa elämän asioissa ja tilanteissa, ja vaikuttaa myös näkemyksiin eri ammattien arvostamisesta. Tämä on vaikuttanut sitä kautta myös eri ammattien palkkaukseen. 

...Jatkan vielä toiseenkin asiaan joka vaikuttaa tässä naisvaltaisten alojen palkkauksessa:

Mielestäni ei osata hahmottaa ihan oikein sitä, mistä koostuu menestys ja tuotto yhteiskunnassa. 

Jotta yrityksille on tarjolla hyvät edellytykset toimia ja hyvät työntekijät tarjolla, niin yhteiskuntaan tarvitaan monta peruspalikkaa alle, esim. toimiva osaava terveydenhuolto ja koulutus, sekä monet muut yhteiskunnan peruspilarit toiminnassa ja pyörimässä. Näissä on paljon naisvaltaisia aloja.

Ilman näitä, ei synny myöskää laajasti tuottavaa yritystoimintaa yhteiskunnassa. 

Ei siis voida katsoa vain sitä jäävuoren huippua ja sitä viimekädessä rahaa tuottavaa yritystä ja kuvitella että kunnia kuuluu vain tälle yritykselle itselleen. Valtasosa menestyksestä kun perustuu tällä kaikelle muulle työlle ja perustalle. Jolle pitää antaa sille kuuluva arvostus ja kunnia, ja jakaa se saatu raha sinne myös kunnolla.

Vierailija
510/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys naisille jotka valittavat naisvaltaisten alojen palkkatasa-arvosta.
Miksi naiset eivät sitten hakeudu miesvaltaisille aloille? Miksei raha kelpaa? Voisiko siihen olla joku syy miksi niistä miesvaltaisista töistä on maksettava enemmän, jotta niihin saadaan tekijöitä? Voisiko työ olla esimerkiksi sellaista joka ei ole kovin palkitsevaa?

Kelpaa toki. Kovilla aloilla on toisiaan ja naisia kampittavia narsistimiehiä. Täytyy punnita millaista elämää haluaa viettää, kovapalkkaisessa työssä ikävien ihmisten ympäröimänä, vaan huonompi palkka, empaattiset työkaverit. Kerran täällä vaan eletään, joten melko iso päätös.

Kampitelkaa toisianne sitten keskenänne. Jälki on toki sen mukaista, eli huonoa. Pitäkää toi.

Höpsistä. Työpaikan henki ei riipu palkkatasosta. Tosin tutkitusti heikoin työilmapiiri on ev.lut. kirkossa (jo vuosia) ja toisena nousee esille soteala. 

Armeijassa naisia todellakin sorretaan. Tästä poikani kertoi todella ikäviä kokemuksia. Esimerkkinä siitä, miksi kaikki naiset eivät halua miehiselle alalle.

Keskustelupalstalla naisinsinööri kertoi, että vaihtaa alaa häirinnän takia.

Ja vasta oli lehdessä, että Poliisi-Ella kiusattiin ulos poliisista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
511/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap:n esimerkkiin:

Jos kyläkoulu, jota nainen on jonain kaukaisena haaveena katsellut, tuleekin myyntiin, niin se voi olla kimmoke ehdottaa asiaa kumppanille. Vaikka joo oltaisiin oltu ihan tyytyväisiä aiemmin niihin omiin kortteereihin. 

Ymmärrän, jos tuohon ei halua suostua ja lähteä, jos ei ole mikään oma unelma, muttei tällaisesta ehdotuksesta yhteiselämään ja yhteiseen projektiin nyt mitenkään pahastua pitäisi ja ajatella ikävästi toisesta myöskään. Aivan tavallisia elämän eteen tuomia asioita ja valintoja. 

Et ole tainnut seurustella, asua tai olla aviossa naisen kanssa?

Naisille on täysin mahdoton ajatus että omat toiveet voi toteuttaa ihan itse. Ei mukaan tarvitse pakottaa työvoimaksi ketään. 
Luuletko että nainen unohtaa mökin, unelmakodin, rempan jos kerrot selkeästi ettet halua omistaa kyseistä asiaa etkä rahojasi siihen laittaa, etkä varsinkaan ottaa lainaa asian toteuttamiseksi. 
Miehet sentään toteuttaa haaveensa itse, maksaa harrastuksensa itse ja yrittävät olla kuormittamatta muita valinnoillaan. Naisen vaatii, että nyt on oltava perhe, projekti ja keskiluokkainen elämä, sitten itketään kun mukaan pakotettuja ei kiinnosta. 

Jos nainen uskoisi että ei kiinnosta ja tekisi itse jos kerran itseä kiinnostaa, niin se olisikin ok. Kaikkea ei voi saada ja kaikkeen ei ole varaa, mutta ei se ole muiden vika. Jos haluat jotain niin hommaa se. 
Terveisin yhden omakotalon rakentanut mies. 

Vierailija
512/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli maalaat piruja seinille. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
513/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteen pääongelma on raha, yleensä silloin puuttuu kaikki muu. Rakkaus, välittäminen, läheisyys, hellyys, syvät keskustelut, henkinen yhteys. Ne suhteet, joissa kaikkea tätä on, ei se raha tai sen puute nouse isoksi ongelmaksi. Koska se yhteen hiileen puhaltaminen on pääasia. Yhdessä selvitään kaikesta.

Esim. suhteessa varakkaaseen olin aina maksanut omat menoni. Omat rahat, omat kodit. Olin itsekin suhteen alussa varakas, kunnes osui vaikea työttömyysvaihe kohdalle. En pyytänyt taloudellista tukea. Mitä olisin toivonut oli henkinen tuki, kannustus, lohdutus, tsemppaus, olkapää ja henkilö, joka kuuntelisi huoliani. Nämä jäivät saamatta, jäin yksin ongelmineni. Seksi kyllä kelpasi. Piheys kohdistui rahaan, hellyyteen, haluun kuunnella minua, minulle annettuun tukeen. Eli oikeastaan kaikkeen parisuhteessa. Myöhemmin löysin käsitteen bare minimum. Minut oli huijattu vare minimum suhteeseen. 

Samaa mietin, että jos kovin kitsastelee rahassa kumppaninsa suhteen, vaikka itsellä on varaa, niin silloin usein kitsastelee kaiken muunkin, paljon tärkeämmänkin suhteen, kuten tuen ja aidon väittämisen suhteen. Muutakaan hyvää ei halua jakaa "rakkaansa" kanssa. Ei tuollaisessa aidosta rakkaudesta voi puhua. Kyse on koknaiasvaltisemmasta asntenteesta.

Kumppani on silloin vain jokin lisä omassa elämässä, kun häneltä saa joitan mitä itse haluaa. Mutta jos tuleekin vastoinkäymisiä, niin ei kiinnosta tai voi jättääkin, kun itse ei enää hyödy samalla tavalla kuin ennen ja "käy raskaaksi". Hyvin itsekeskeistähän tämä on.

Olen pahoillani, että kumppanisi paljastui tuollaiseksi.

Vierailija
514/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet syystäkin skeptinen. 
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.

Älä sitten deittaile köyhiä naisia, ongelma ratkaistu.

Miten niin ratkaistu? Kysynkö ekoilla treffeillä naisen tilin saldoa, vai miten tämä nyt on siis ratkaistu??

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
515/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteen pääongelma on raha, yleensä silloin puuttuu kaikki muu. Rakkaus, välittäminen, läheisyys, hellyys, syvät keskustelut, henkinen yhteys. Ne suhteet, joissa kaikkea tätä on, ei se raha tai sen puute nouse isoksi ongelmaksi. Koska se yhteen hiileen puhaltaminen on pääasia. Yhdessä selvitään kaikesta.

Mieheni on huono rahankäyttäjä. Kaikki rahat jotenkin puff katoavat. Meillä on pitkä avioliitto, on rakkautta, välittämistä ja muuta, mitä luettelit. On se silti iso ongelma eikä katoa minnekään. Ongelmaa voi hallita, kun asiat ovat muuten kunnossa. Miehelle jätetään käyttötilille 1600€/kk, jonka käyttöön en puutu mitenkään. Se riittää pariksi kolmeksi viikoksi, sitten alkaa kiukuttelu, kun pankkitili on tyhjä, ja minä totean rauhallisesti, että ei hätää, minä tankkaan auton ja käyn kaupassa.

Muut rahat menevät tileille, joista huolehdin minä. Sieltä maksetaan kaikki laskut, lainanlyhennykset, lomamatkat, remontit ja muut vastaavat. Noilla tileillä on aina rahaa ja niille kertyy myös puskuria. Puskuria ei koskaan siirrellä miehen käyttötilille.

Vierailija
516/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et hyväksy itseäsi itsenäsi? 

Kun toinen sanoo, että voitaisiin tehdä sitä ja tätä kivaa yhdessä, jos olisi varaa niin vastaat, että varmasti tuo olisi sinulle kivaa, joten mene ihmeessä laskettelemaan Keski-Eurooppaan, lomalle Tahitille tms. ja hymyile iloisesti, koska olet niin ihana mies, ette halua estää toisen onnea. 

Nainen haluaa aina ensin kuluttaa itse omat rahansa, sitten hän haluaa kuluttaa miehen rahat, ja vielä sen päälle alkaa jakelemaan miehen rahoja muille, kuten juristeille ym. loisille.

Ei siihen tarvi suostua? Toivotat vaan hyvää matkaa. Älkää olko niin tossukoita, "ei" on keksitty. 

Vierailija
517/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet syystäkin skeptinen. 
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.

Älä sitten deittaile köyhiä naisia, ongelma ratkaistu.

Miten niin ratkaistu? Kysynkö ekoilla treffeillä naisen tilin saldoa, vai miten tämä nyt on siis ratkaistu??

Miksi te olette näin avuttomia? Kohdatkaa ongelmat sitten kun ne tulevat kohdalle. Ei siihen tarvitse suostua, että nainen vie rahasi. 

Vierailija
518/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n esimerkkiin:

Jos kyläkoulu, jota nainen on jonain kaukaisena haaveena katsellut, tuleekin myyntiin, niin se voi olla kimmoke ehdottaa asiaa kumppanille. Vaikka joo oltaisiin oltu ihan tyytyväisiä aiemmin niihin omiin kortteereihin. 

Ymmärrän, jos tuohon ei halua suostua ja lähteä, jos ei ole mikään oma unelma, muttei tällaisesta ehdotuksesta yhteiselämään ja yhteiseen projektiin nyt mitenkään pahastua pitäisi ja ajatella ikävästi toisesta myöskään. Aivan tavallisia elämän eteen tuomia asioita ja valintoja. 

Et ole tainnut seurustella, asua tai olla aviossa naisen kanssa?

Naisille on täysin mahdoton ajatus että omat toiveet voi toteuttaa ihan itse. Ei mukaan tarvitse pakottaa työvoimaksi ketään. 
Luuletko että nainen unohtaa mökin, unelmakodin, rempan jos kerrot selkeästi ettet halua omistaa kyseistä asiaa etkä rahojasi siihen laittaa, etkä varsinkaan ottaa lainaa asian toteuttamiseksi. 
Miehet sentään toteuttaa haaveensa itse, maksaa harrastuksensa itse ja yrittävät olla kuormittamatta muita valinnoillaan. Naisen vaatii, että nyt on oltava perhe, projekti ja keskiluokkainen elämä, sitten itketään kun mukaan pakotettuja ei kiinnosta. 

Jos nainen uskoisi että ei kiinnosta ja tekisi itse jos kerran itseä kiinnostaa, niin se olisikin ok. Kaikkea ei voi saada ja kaikkeen ei ole varaa, mutta ei se ole muiden vika. Jos haluat jotain niin hommaa se. 
Terveisin yhden omakotalon rakentanut mies. 

Joo, miehet ei kuormita ketään, siksi netti on täynnä naisten keskusteluita siitä miten mies ei koskaan tee kotitöitä tai tekee ne tahallaan huonosti, ettei tarvi tehdä toiste.

Vierailija
519/752 |

Sinä et nyt ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Keskiluokkainen elämä, kuten koti, jota joskus siivotaan, ruoanlaitto, ruokakaupassa asiointi, pyykinpesu, lastenhoito, se että mökillä on huollettu ikkunanpuitteet ja ulkoseinät ovat hyvässä maalissa, nurmikon leikkaus, kaikki tämmöinen, ne ovat naisen harrastus ja naisen projekti. On väärin, että nainen vaatii miestä osallistumaan omiin harrastuksiinsa, kuten kotitöihin.

Miehet ovat paljon parempia tässä. Jos mies harrastaa vaikka kuntosalilla käymistä ja koripalloa ja oluella käymistä ystävien kanssa, hän ei ollenkaan edellytä naisen osallistuvan näihin harrastuksiin. Mies on esimerkillisen tyytyväinen, kun molemmat harrastavat omia intohimon kohteitaan itsenäisesti. Mies lähtee sinne koripalloilemaan ja nainen sillä välin siivoaa ja pesee pyykkiä.

Vierailija
520/752 |
16.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap luulen että et ole nykyiseen naiseesi rakastunut etkä edes ihastunut.

Te vaan hengailette jommankumman kotona. Ehkäpä sen naisen enimmäkseen, saat syödä ilmaseksi ja saat bonusen p illua. Annat itsestäsi naiselle mahdollisemman vähän ja vedätät maksimaalista voittoa. Onko nainen koskaan saanut orgasmia kanssasi?

Mielestäsi ette ole poika/tyttökavereita.

Odotat sitä oikeaa rakkautta joka lyö jalat alta..

Ja kun se tulee niin ostat sille naiselle vaikka kuun taivaalta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme yhdeksän