Vaikuttaako kokemukset resilienssiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Millä tavalla? Tai mitä tarkoitat sillä että oppii tapoja käsitellä surua. Työn kautta, terveydenhuollossa, olen ollut tekemisissä kuolemaan ja kriiseihin liittyvien asioiden kanssa, mutta en koe sitä vastaavaksi kuin omien läheisten kuolema. Molemmat isovanhempani on kuolleet äkillisesti, se varmaan tietysti vaikuttaa myös. Mutta ei papan kuoleman kohdalla asiaa helpottanut millään tavalla se, että mummo oli kuollut jo aiemmin. 

Ihmiset on erilaisia, minulla taas isoisän kuolema aiemmin vaikutti suurestikin siihen, miten sen jälkeen isovanhempien menetyksiin suhtauduin. Läheisin meni viimeisenä, hänen lähdössään halusin kokemuksiini perustuen olla paikalla ja olinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Millä tavalla? Tai mitä tarkoitat sillä että oppii tapoja käsitellä surua. Työn kautta, terveydenhuollossa, olen ollut tekemisissä kuolemaan ja kriiseihin liittyvien asioiden kanssa, mutta en koe sitä vastaavaksi kuin omien läheisten kuolema. Molemmat isovanhempani on kuolleet äkillisesti, se varmaan tietysti vaikuttaa myös. Mutta ei papan kuoleman kohdalla asiaa helpottanut millään tavalla se, että mummo oli kuollut jo aiemmin. 

Ihmiset on erilaisia, minulla taas isoisän kuolema aiemmin vaikutti suurestikin siihen, miten sen jälkeen isovanhempien menetyksiin suhtauduin. Läheisin meni viimeisenä, hänen lähdössään halusin kokemuksiini perustuen olla paikalla ja olinkin.

Aina ei voi olla paikalla vaikka haluaisikin, omat isovanhempani ovat kuolleet äkillisesti, viimeisin aivoverenvuotoon. Eipä noita voi aina ennakoida ja olla paikalla.

Tavallaan, mutta vahvistuneet yksilöt yleensä sitten vaan valitsevat isompia haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeudet tekee ihmisestä ongelmaisemman, esimerkiksi vanhempiensaneron tai tai vanhempansa kuoleman lapsena kokenut on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Ja se trauma saattaa oireilla just niin että yrittää hakea hyväkayntää ihmisiltö, esimerkiksi kertomalla samaa tarinaa siitä miten tämä ero tai kuolema teki minusta niin vahvan ja kokeneemman, ja hokemalla sitä että vastoinkäymiset kehittää resilienssiä. Samalla empatiakyky ja itsenäisyys on ihan lapsenkengissä.

Sori, mutta tuo oli melko kliseistä. 

Ihan yleinen kaava että menee noin. Ei vastoinkäymiset, varsinkaan lapsuudessa ja nuoruudessa koetut mitkä on traumatisoineet, tee vahvemmaksi ketään.

Ei ole yleinen kaava. Suurin osa vanhempiensa eron tai vanhemman kuoleman kokeneista lapsista  ei traumatisoidu pysyvästi.

On olemassa hajottavia kokemuksia ja opettavia kokemuksia. Ja sitten on olemassa vielä erilaisia ihmisiä.

Eli ei tietenkään voi sanoa suoraan. Mutta samalla tavalla ne kokelaet voi vahvistaa ja antaa opettaa selviytymään kuin lihas voi vahvistaa rasituksesta. Liika rasitus tai väärällä tavalla tehty rasitus tosin rikkoo lihaksen 

Ja miksi tästä avataan vähintään  kerran kuussa aloitus? Pyrkiikö ap tuomaan tähän jotain rankkaa elämäntarinaansa?

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan, mutta vahvistuneet yksilöt yleensä sitten vaan valitsevat isompia haasteita.

Tai heille kasataa suurempia haasteita. Niskaan kaadetaan haasteita... Lisäksi ihmisiä suututtaa ja ärsyttää, kun joku selviää vaikeasta tilanteesta. Se vahvistuminen kannattaisi ehkä salata huolella, kuin myös se luontainen kriisinkestävyys eli resilienssi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan, mutta vahvistuneet yksilöt yleensä sitten vaan valitsevat isompia haasteita.

Tai heille kasataa suurempia haasteita. Niskaan kaadetaan haasteita... Lisäksi ihmisiä suututtaa ja ärsyttää, kun joku selviää vaikeasta tilanteesta. Se vahvistuminen kannattaisi ehkä salata huolella, kuin myös se luontainen kriisinkestävyys eli resilienssi.

Joskus työpaikalla tullut vastaan tapauksia, jotka on niin kovia kokeneet, ettei heitä pelota puhua suoraan yms. Eivät esim. Suostu jos pomo ohjaa vaihtamaan tiimiä tai opettelemaan uuden jutun yms. 

Ei oikein toimi kuitenkaan pidemmän päälle. Lähinnä se on töykeyteen ja joustamattomuuteen verhottua epävarmuutta mielestäni. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeudet tekee ihmisestä ongelmaisemman, esimerkiksi vanhempiensaneron tai tai vanhempansa kuoleman lapsena kokenut on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Ja se trauma saattaa oireilla just niin että yrittää hakea hyväkayntää ihmisiltö, esimerkiksi kertomalla samaa tarinaa siitä miten tämä ero tai kuolema teki minusta niin vahvan ja kokeneemman, ja hokemalla sitä että vastoinkäymiset kehittää resilienssiä. Samalla empatiakyky ja itsenäisyys on ihan lapsenkengissä.

Sori, mutta tuo oli melko kliseistä. 

Ihan yleinen kaava että menee noin. Ei vastoinkäymiset, varsinkaan lapsuudessa ja nuoruudessa koetut mitkä on traumatisoineet, tee vahvemmaksi ketään.

Ei ole yleinen kaava. Suurin osa vanhempiensa eron tai vanhemman kuoleman kokeneista lapsista  ei traumatisoidu pysyvästi.

Jotkut kyllä, esimerkiksi ne jotka hokevat vastoinkäymisten tehneen heistä vahvempia ja parempia.

Kokemukset kasvattaa. Ja lapsenkin pitää saada kokea pettymyksiä ja vastoinkäymisiä niin oppii niitä sietämään paremmin.  Tukea toki on syytä antaa jotta ei käänny itseään vastaan ne ikakauteen sopiva "kovat" kokemukset.  Niitä joita elämä tuo vastaan tosin ei voi aina valita 

Ap taitaa tykätä kun saa ihmiset kertomaan tarinoitaan ja toinen toistaan raskaampia kohtaloita. No hupinsa kullakin... 

Vierailija kirjoitti:

Kokemukset kasvattaa. Ja lapsenkin pitää saada kokea pettymyksiä ja vastoinkäymisiä niin oppii niitä sietämään paremmin.  Tukea toki on syytä antaa jotta ei käänny itseään vastaan ne ikakauteen sopiva "kovat" kokemukset.  Niitä joita elämä tuo vastaan tosin ei voi aina valita 

 

Ap taitaa tykätä kun saa ihmiset kertomaan tarinoitaan ja toinen toistaan raskaampia kohtaloita. No hupinsa kullakin... 

Vähän eri kokemus joutua eri luokalle kuin paras kaveri kuin että joutuu pelkäämään koko varhaislapsuutensa pelottavia kotioloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemukset kasvattaa. Ja lapsenkin pitää saada kokea pettymyksiä ja vastoinkäymisiä niin oppii niitä sietämään paremmin.  Tukea toki on syytä antaa jotta ei käänny itseään vastaan ne ikakauteen sopiva "kovat" kokemukset.  Niitä joita elämä tuo vastaan tosin ei voi aina valita 

 

Ap taitaa tykätä kun saa ihmiset kertomaan tarinoitaan ja toinen toistaan raskaampia kohtaloita. No hupinsa kullakin... 

Vähän eri kokemus joutua eri luokalle kuin paras kaveri kuin että joutuu pelkäämään koko varhaislapsuutensa pelottavia kotioloja.

Niin? Sen vuoksi laitoin tuohon että ei niitä elämän kolhuja aina saa valita...

Miksi nämä menee aina pissimiskilpailuiksi siitä mikä on se rankin elämä kenenkin kohdalla?

Tekoälyn mukaan nämä asiat vaikuttavat siihen:

Tekoälytilan keskustelu

Sanoit: mikä vaikuttaa resistanssiinmikä vaikuttaa resistanssiin

+2

Sähköjohtimen resistanssiin vaikuttavat materiaali, pituus ja poikkipinta-ala sekä lämpötila. [1, 2]

Keskeiset tekijät

Materiaali: Eri aineet vastustavat sähkövirtaa eri tavalla. Esimerkiksi kuparilla on pienempi resistanssi kuin raudalla, eli se johtaa sähköä paremmin. Aineen kykyä vastustaa virtaa kuvataan resistiivisyydellä. [1, 2]

Pituus: Mitä pidempi johdin on, sitä suurempi sen resistanssi on, koska elektronit törmäilevät matkalla useammin atomi-ioneihin. [1]

Poikkipinta-ala (paksuus): Mitä paksumpi johdin on, sitä pienempi sen resistanssi on, koska aineessa on enemmän tilaa elektronien kulkea. [1]

Lämpötila: Lämpötilan noustessa metallijohtimien resistanssi yleensä kasvaa, koska atomit värähtelevät enemmän ja haittaavat elektronien liikkumista. [1]

Haluatko tietää, miten resistanssi lasketaan kaavalla vai kiinnostaako sinua jokin tietty sähkökomponentti?

Resistanssi - Peda.net

Resistanssi R. kuvaa johtimen (tai laitteen) kykyä vastustaa sähkövirran kulkua; yksikkö ohmi (1 ); Ohmin laki: Mitä suurempi resistanssi, sitä pienempi virta ...

Peda.net

4 Resistanssiin vaikuttavat tekijät - Peda.net

Resistanssiin vaikuttavat tekijät. Resistiivisyys \rho ​ kuvaa aineen ominaisuutta vastustaa sähkövirran kulkua. Yksikkö on \Omega m ​. Sähköjohdon resistanssi ...

Peda.net

3. LUKION TYÖT 3.1 Ohmin laki

Resistanssin suuruuteen vaikuttavat o sähköjohtimen poikkipinta-ala (A) o sähköjohtimen pituus (l) ja o sähköjohtimen materiaali. • Johdinmateriaalin vaikutusta...

LUT-yliopisto

4. Resistanssi - Peda.net

Johtimen resistanssin arvoon vaikuttaa kolme asiaa: johtimen materiaali, pituus ja paksuus. Mitä pidempi johdin on, niin sitä suurempi on sen resistanssi. Mitä ...

Peda.net

Tekoäly voi tehdä virheitä, joten tarkista aina sen vastaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Pätee vain, jos ne vaikeat kohdatut asiat ON voinut jotenkin ratkoa ja niistä selvitä. Jos taas ne ovat kerran toisensa jälkeen osoittaneet, että olet ilkeiden ihmisten armoilla etkä voi vaikuttaa kohtaloosi, että kukaan ei auta ja että ongelmat vain pinoutuvat toistensa päälle, resilienssi venyy hyvin ohueksi ja lopulta katkeaa.

Jos muu ei auta, Ilkeät ihmiset voi tappaa tai tapattaa. On hyvin naiivia ajatella, ettei sääntöjä saisi rikkoa kun muut vaihtoehdot on kokeiltu ja todettu toimimattomiksi.

Erityisesti kokemukset, joissa ihminen on joutunut kohtaamaan vaikeuksia ja huomannut selviytyvänsä niistä, voivat vahvistaa luottamusta omiin kykyihin ja lisätä selviytymiskeinoja. Vaikeat kokemukset voivat myös kuormittaa ja heikentää voimavaroja, jos niihin ei ole saanut riittävästi tukea tai mahdollisuutta käsitellä niitä.