Vaikuttaako kokemukset resilienssiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Et vaan ole kokenut tarpeeksi kovia esim menettänyt omaa vanhempaa kuten minä. Isovanhempien kuolema ei ole mitään siihen verrattuna.

Jokainen meistä menettää vanhempansa, ellei itse kuole ennen sitä. Minä olen menettänyt myös lapseni, ja se on heikentänyt resilienssiäni, niin että olen nyt pieni ja pelokas.

On ihan eri menettää vanhempansa lapsena tai nuorena kun aikuisena.

Millä tavalla? Ei tuota voi vertailla.

Ei kai ne vaikuta kykyyn johtaa sähkövirtaa. Ihminen on aika huono johde. Saattaapi jopa kuolla jos tarpeeksi virtaa saa. 

Ärsyttävyysarvo tuolla sanalla on aivan suunnaton. 

Miksi tästä tulee harvasepäivä ketjuja samasta asiasta vähän eri sanamuodoilla? Mun resilienssikynnys ylittyy kohta  ja kaadun maahan sätkimään voimattomana. 

Ihan höpönpöpöä että vastoinkäymiset ja niistä selviäminen tekisi kenestäkään vahvemman tai paremman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Et vaan ole kokenut tarpeeksi kovia esim menettänyt omaa vanhempaa kuten minä. Isovanhempien kuolema ei ole mitään siihen verrattuna.

Jokainen meistä menettää vanhempansa, ellei itse kuole ennen sitä. Minä olen menettänyt myös lapseni, ja se on heikentänyt resilienssiäni, niin että olen nyt pieni ja pelokas.

On ihan eri menettää vanhempansa lapsena tai nuorena kun aikuisena.

Millä tavalla? Ei tuota voi vertailla.

Etkä yleensäkään voi sanoa selvinneesi rankemmista jutuista kuin toinen, koska sinulla ei ole hänen kokemuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan höpönpöpöä että vastoinkäymiset ja niistä selviäminen tekisi kenestäkään vahvemman tai paremman.

Eikä vastoinkäymisten vertailussa ole mitään järkeä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan höpönpöpöä että vastoinkäymiset ja niistä selviäminen tekisi kenestäkään vahvemman tai paremman.

Eikä vastoinkäymisten vertailussa ole mitään järkeä 

Kyllä niitäkin verrata voi jos pystyy. Kyllästyttää tämä jatkuva kaiken kieltäminen aina jonkun ihmisen ongelmien takia. En ymmärrä miten kaikille on niin vaikeaa puhua normaaleista asioista, minulle ei ole ollut ongelma puhua ihmisten kanssa mistä tahansa loukkaamatta heitä. Toki aina joskus siltikin joku loukkaantuu mutta saan aina asian selvitettyä jos tämä loukkaantunut ihminen ymmärtää asian lopulta.

Uskon, että se riippuu täysin siitä, saako ihminen luotua selviytymiseen ”strategian”, vai taantuuko hän olosuhteiden uhriksi. 

Miettii vaikka sotaa, jossa samassa oloissa olleista sotilaista osa traumatisoitui ja osa selvisi sen ilman sen kummempaa. Veikkaan, että nämä jälkimmäiset osasivat hakeutua muiden ihmisen seuraan, eivätkä jääneet yksin kokemuksensa kanssa. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee muiden tukea selviytymisessä ja asioiden käsittelyssä. 

En kuitenkaan halua lietsoa mitään ”traumasi teki sinusta vahvemman” -ajattelua, koska silloinhan kaikkien kannattaisi hakeutua jatkuvasti traumaattisiin tilanteisiin, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole ihmismielelle kovin edullista (kuluttaa mm. aivojen energiavarantoja)

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaikuttaa. Mitä enemmän ongelmia joista on selvinnyt, sitä vahvempi. Heikoimpia ovat ne, jotka pyrkivät välttelemään vaikeita tilanteita. Pätee myös oppimistuloksiin.

Täysin totta.

"Uskon, että se riippuu täysin siitä, saako ihminen luotua selviytymiseen ”strategian”, vai taantuuko hän olosuhteiden uhriksi."

Strategian voi luoda tiettyihin hetkiin mutta selviytymisen jälkeen kannattaa huolehtia sopeutumisesta jotta strategioita ei ns. tarvita jatkossa.

"En kuitenkaan halua lietsoa mitään ”traumasi teki sinusta vahvemman” -ajattelua, koska silloinhan kaikkien kannattaisi hakeutua jatkuvasti traumaattisiin tilanteisiin, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole ihmismielelle kovin edullista (kuluttaa mm. aivojen energiavarantoja)"

Sinä kiellät halun kehittyä. Jotkut ihmiset haluavat hakeutua haasteiden pariin kehittyäkseen. Ihmismielikin vahvistuu kun ihminen vahvistuu. Trauma voi siis vahvistaa ihmistä merkittävästikin. 

Vierailija kirjoitti:

"Uskon, että se riippuu täysin siitä, saako ihminen luotua selviytymiseen ”strategian”, vai taantuuko hän olosuhteiden uhriksi."

 

Strategian voi luoda tiettyihin hetkiin mutta selviytymisen jälkeen kannattaa huolehtia sopeutumisesta jotta strategioita ei ns. tarvita jatkossa.

Just näin, strategia on vain väliaikainen, jolla on tarkoitus päästä pahimman yli. Sen jälkeen alkaa sopeutuminen. Ne ketkä ei pääse pahimman yli, yleensä katkeroituvat ja elävät katkeruudessa lopun elämäänsä, ja siirtävät sen seuraaville sukupolville.

No ne ongelmat voivat kyllä myös syödä resilienssiä. Järkikin sanoo, että se uuvuttaa, jos koko ajan kohtaa ongelmia. Mielestäni lapsena saatu turvallisuudentunne on ratkaiseva resilienssissä, ja jos se puuttuu, on erittäin haavoittuvainen. Jos on lapsena saanut kokea olevansa turvassa ja rakastettu, kokee myös, että elämä kantaa. Jos ei, se on aivan vieras käsite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Uskon, että se riippuu täysin siitä, saako ihminen luotua selviytymiseen ”strategian”, vai taantuuko hän olosuhteiden uhriksi."

 

Strategian voi luoda tiettyihin hetkiin mutta selviytymisen jälkeen kannattaa huolehtia sopeutumisesta jotta strategioita ei ns. tarvita jatkossa.

Just näin, strategia on vain väliaikainen, jolla on tarkoitus päästä pahimman yli. Sen jälkeen alkaa sopeutuminen. Ne ketkä ei pääse pahimman yli, yleensä katkeroituvat ja elävät katkeruudessa lopun elämäänsä, ja siirtävät sen seuraaville sukupolville.

Kyllä, näin juuri.

Toki ihmisellä on aina sisäinen järjestelmä joka sisältää myös strategioita mutta näistä tulee automaattisia oppimisen ja sopeutumisen ansiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Et vaan ole kokenut tarpeeksi kovia esim menettänyt omaa vanhempaa kuten minä. Isovanhempien kuolema ei ole mitään siihen verrattuna.

Jokainen meistä menettää vanhempansa, ellei itse kuole ennen sitä. Minä olen menettänyt myös lapseni, ja se on heikentänyt resilienssiäni, niin että olen nyt pieni ja pelokas.

On ihan eri menettää vanhempansa lapsena tai nuorena kun aikuisena.

Millä tavalla? Ei tuota voi vertailla.

Ohis: lapsena ei ole vielä kehittynyt keinoja käsitellä asiaa. Lapsi on vielä kehittyvä taimi. Nuorella puulla on paksumpi kaarna ja vahvemmat juuret.

Vierailija kirjoitti:

No ne ongelmat voivat kyllä myös syödä resilienssiä. Järkikin sanoo, että se uuvuttaa, jos koko ajan kohtaa ongelmia. Mielestäni lapsena saatu turvallisuudentunne on ratkaiseva resilienssissä, ja jos se puuttuu, on erittäin haavoittuvainen. Jos on lapsena saanut kokea olevansa turvassa ja rakastettu, kokee myös, että elämä kantaa. Jos ei, se on aivan vieras käsite.

Haastaminen ja oppiminen on aina kuluttavaa mutta ihminen kykenee palautumaan. Kun työnsä hoitaa niin selviytyy ilman pysyviä ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävyysarvo tuolla sanalla on aivan suunnaton. 

 

Miksi tästä tulee harvasepäivä ketjuja samasta asiasta vähän eri sanamuodoilla? Mun resilienssikynnys ylittyy kohta  ja kaadun maahan sätkimään voimattomana. 

Miksi altistat itsesi ketjulle menemällä lukemaan sitä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En kuitenkaan halua lietsoa mitään ”traumasi teki sinusta vahvemman” -ajattelua, koska silloinhan kaikkien kannattaisi hakeutua jatkuvasti traumaattisiin tilanteisiin, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole ihmismielelle kovin edullista (kuluttaa mm. aivojen energiavarantoja)"

 

Sinä kiellät halun kehittyä. Jotkut ihmiset haluavat hakeutua haasteiden pariin kehittyäkseen. Ihmismielikin vahvistuu kun ihminen vahvistuu. Trauma voi siis vahvistaa ihmistä merkittävästikin. 

Nyt menee sekaisin kaksi asiaa: trauma ja haaste. Trauma on ulkoapäin tuleva, ihmisen sietokyvyn ylittävä asia, jota ihminen ei voi kontrolloida ja joka voi traumatisoida. 

Haaste on taas yleensä vapaaehtoinen asia, kuten haastavan työpaikan vastaanottaminen tai vapaaehtoinen oman pelkonsa kohtaaminen, kuten korkeanpaikankammoisena kalliokiipeily.

Näistä jälkimmäinen kehittää jokatapauksessa, ensimmäinen vain jos trauman käsittelyssä onnistuu.

Sinä et ymmärtänyt kommenttiani. Olen selvinnyt tähän asti kaikista traumoistani ja kaikista haasteista, myös niistä joita olen halunnut itse ottaa. Kaikesta voi selviytyä.

Vierailija kirjoitti:

No ne ongelmat voivat kyllä myös syödä resilienssiä. Järkikin sanoo, että se uuvuttaa, jos koko ajan kohtaa ongelmia. Mielestäni lapsena saatu turvallisuudentunne on ratkaiseva resilienssissä, ja jos se puuttuu, on erittäin haavoittuvainen. Jos on lapsena saanut kokea olevansa turvassa ja rakastettu, kokee myös, että elämä kantaa. Jos ei, se on aivan vieras käsite.

turvallisuudentunne = lauma ympärillä. 

Eli ihminen sisimmissään tietää, että hän ei jää yksin vaikeassa tilanteessa. Lauman ulkopuolinen on aina haavoittuvassa asemassa ja joutuu selviytymään yksin.

On sanottu, että suomalaisilla olisi vähemmän sotatraumoja, jos olisimme yhteisöllisempi kansa. Kaikista parhaiten sodasta selviytyi ne sotilaat, jotka hakeutuivat muiden seuraan ja puhuivat. Puhumattomuus ja yksinjääminen aiheutti traumaperäisiä dissosisaatioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ne ongelmat voivat kyllä myös syödä resilienssiä. Järkikin sanoo, että se uuvuttaa, jos koko ajan kohtaa ongelmia. Mielestäni lapsena saatu turvallisuudentunne on ratkaiseva resilienssissä, ja jos se puuttuu, on erittäin haavoittuvainen. Jos on lapsena saanut kokea olevansa turvassa ja rakastettu, kokee myös, että elämä kantaa. Jos ei, se on aivan vieras käsite.

Haastaminen ja oppiminen on aina kuluttavaa mutta ihminen kykenee palautumaan. Kun työnsä hoitaa niin selviytyy ilman pysyviä ongelmia.

Erikoinen vastaus. Ihan kuin et olisi ymmärtänyt ollenkaan, mitä sanon tuossa yllä. Puhut ihan asian vierestä. Vai trollaatko vain?

Sinä teet nyt vain kiusaa. Otitko itseesi? Keskitytään asiaan ketjussa.