Vaikuttaako kokemukset resilienssiin?

"Kaikista parhaiten sodasta selviytyi ne sotilaat, jotka hakeutuivat muiden seuraan ja puhuivat."

Mistä he puhuivat? Yhteiskunnan tulisi ottaa mukaan myös he jotka eivät ole aina äänessä. Tässä saattaa olla kieroutuma joka vääristää asioita. On normaalia puhua asioista mutta kaikkia ei ehkä kuunnella. Yleensä valittajat, mielensäpahoittajat ja uhriutuvat ihmiset tulevat kuulluiksi koska he kipuilevat eniten. Mitä tarkoitetaan selviytymisellä tässä aiheessa? Sekin kiinnostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ne ongelmat voivat kyllä myös syödä resilienssiä. Järkikin sanoo, että se uuvuttaa, jos koko ajan kohtaa ongelmia. Mielestäni lapsena saatu turvallisuudentunne on ratkaiseva resilienssissä, ja jos se puuttuu, on erittäin haavoittuvainen. Jos on lapsena saanut kokea olevansa turvassa ja rakastettu, kokee myös, että elämä kantaa. Jos ei, se on aivan vieras käsite.

turvallisuudentunne = lauma ympärillä. 

Eli ihminen sisimmissään tietää, että hän ei jää yksin vaikeassa tilanteessa. Lauman ulkopuolinen on aina haavoittuvassa asemassa ja joutuu selviytymään yksin.

On sanottu, että suomalaisilla olisi vähemmän sotatraumoja, jos olisimme yhteisöllisempi kansa. Kaikista parhaiten sodasta selviytyi ne sotilaat, jotka hakeutuivat muiden seuraan ja puhuivat. Puhumattomuus ja yksinjääminen aiheutti traumaperäisiä dissosisaatioita.

Turvallisuudentunne on tärkeintä sisäisesti. Pitäkää huolta siitä että pärjäätte mahdollisimman pitkälle itsenäisesti ja omin avuin. Tämä vahvistaa myös yhteiskuntaa. Kaikki tarvitsevuus on rasite niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin. Sivusta aiheeseen.

Aaahh niin ihanaa suomalaista ”pärjää itsenäisesti ja omin avuin” -asennetta. Etelä-Euroopassa katsottaisiin kieroon tälläisen kommentin antajaa. Aikuisen ihmisen tulee pärjätä itsenäisesti elämässä ns. perusasioissa, kuten laskujen maksamisessa tai kaupassa käynnissä, mutta ei traumapurussa.

Vierailija kirjoitti:

"Kaikista parhaiten sodasta selviytyi ne sotilaat, jotka hakeutuivat muiden seuraan ja puhuivat."

 

Mistä he puhuivat? Yhteiskunnan tulisi ottaa mukaan myös he jotka eivät ole aina äänessä. Tässä saattaa olla kieroutuma joka vääristää asioita. On normaalia puhua asioista mutta kaikkia ei ehkä kuunnella. Yleensä valittajat, mielensäpahoittajat ja uhriutuvat ihmiset tulevat kuulluiksi koska he kipuilevat eniten. Mitä tarkoitetaan selviytymisellä tässä aiheessa? Sekin kiinnostaisi.

Puhuivat kokemuksistaan ja saivat vertaistukea toisiltaan?

Selviytymisellä tarkoitaan tässä yhteydessä sodasta selvitymisellä ja sen aiheuttamista traumoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ne ongelmat voivat kyllä myös syödä resilienssiä. Järkikin sanoo, että se uuvuttaa, jos koko ajan kohtaa ongelmia. Mielestäni lapsena saatu turvallisuudentunne on ratkaiseva resilienssissä, ja jos se puuttuu, on erittäin haavoittuvainen. Jos on lapsena saanut kokea olevansa turvassa ja rakastettu, kokee myös, että elämä kantaa. Jos ei, se on aivan vieras käsite.

turvallisuudentunne = lauma ympärillä. 

Eli ihminen sisimmissään tietää, että hän ei jää yksin vaikeassa tilanteessa. Lauman ulkopuolinen on aina haavoittuvassa asemassa ja joutuu selviytymään yksin.

On sanottu, että suomalaisilla olisi vähemmän sotatraumoja, jos olisimme yhteisöllisempi kansa. Kaikista parhaiten sodasta selviytyi ne sotilaat, jotka hakeutuivat muiden seuraan ja puhuivat. Puhumattomuus ja yksinjääminen aiheutti traumaperäisiä dissosisaatioita.

Turvallisuudentunne on tärkeintä sisäisesti. Pitäkää huolta siitä että pärjäätte mahdollisimman pitkälle itsenäisesti ja omin avuin. Tämä vahvistaa myös yhteiskuntaa. Kaikki tarvitsevuus on rasite niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin. Sivusta aiheeseen.

Aaahh niin ihanaa suomalaista ”pärjää itsenäisesti ja omin avuin” -asennetta. Etelä-Euroopassa katsottaisiin kieroon tälläisen kommentin antajaa. Aikuisen ihmisen tulee pärjätä itsenäisesti elämässä ns. perusasioissa, kuten laskujen maksamisessa tai kaupassa käynnissä, mutta ei traumapurussa.

Sinun täytyy hyväksyä selviytyvät ihmiset, keihin muuten ripustaudutaan avun tarpeen tullen? Kommenttisi sisälsi vain mielipahaasi eikä lainkaan siis asiaa koskien aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kaikista parhaiten sodasta selviytyi ne sotilaat, jotka hakeutuivat muiden seuraan ja puhuivat."

 

Mistä he puhuivat? Yhteiskunnan tulisi ottaa mukaan myös he jotka eivät ole aina äänessä. Tässä saattaa olla kieroutuma joka vääristää asioita. On normaalia puhua asioista mutta kaikkia ei ehkä kuunnella. Yleensä valittajat, mielensäpahoittajat ja uhriutuvat ihmiset tulevat kuulluiksi koska he kipuilevat eniten. Mitä tarkoitetaan selviytymisellä tässä aiheessa? Sekin kiinnostaisi.

Puhuivat kokemuksistaan ja saivat vertaistukea toisiltaan?

Selviytymisellä tarkoitaan tässä yhteydessä sodasta selvitymisellä ja sen aiheuttamista traumoista.

Kommentti oli siinä tapauksessa ristiriitainen, tässä ote kommentista:

"On sanottu, että suomalaisilla olisi vähemmän sotatraumoja, jos olisimme yhteisöllisempi kansa."

Miten selittäisit tämän yhtälön mahdollisimman järkevästi?

Riippuu ihan täysin ihmisestä. Ei se automaattisesti tarkoita sitä että jos ihminen on kokenut kovia että se tavallaan kestää paremmin kuin kaikki muut kovia asioita. Katsokaa nyt ympärillenne, kuinka moni kovia kokenut on oikeasti tehnyt niillä kokemuksillaan jotain muuta kuin tarttunut pulloon tai uhriutunut siitä miten hänen vanhempansa olivat hirveitä ja nyt hänen elämä on pilalla? Se vaatii aika vahvaa ihmistä että osaa tavallaan kehittyä ja mennä eteenpäin kokoajan vaikka elämä heittää haasteita matkalle. Sitähän se resilienssi tarkottaa, että sä tavallaan sopeudut mihin vaan ja otat vaikeistakin hetkistä kaiken irti. Se vaatii aika paljon energiaa ja voimaa ihmiseltä mutta lopulta siitä tulee sellanen että mikään ei enää hetkauta. Ne "kovat" ihmiset ketkä tuola kaduilla heiluu pullo kädessä ei ole oikeasti kovia ihmisiä eikä niillä ole mitään resilienssiä koska ne on murtunut sen oman tilanteen alle.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan täysin ihmisestä. Ei se automaattisesti tarkoita sitä että jos ihminen on kokenut kovia että se tavallaan kestää paremmin kuin kaikki muut kovia asioita. Katsokaa nyt ympärillenne, kuinka moni kovia kokenut on oikeasti tehnyt niillä kokemuksillaan jotain muuta kuin tarttunut pulloon tai uhriutunut siitä miten hänen vanhempansa olivat hirveitä ja nyt hänen elämä on pilalla? Se vaatii aika vahvaa ihmistä että osaa tavallaan kehittyä ja mennä eteenpäin kokoajan vaikka elämä heittää haasteita matkalle. Sitähän se resilienssi tarkottaa, että sä tavallaan sopeudut mihin vaan ja otat vaikeistakin hetkistä kaiken irti. Se vaatii aika paljon energiaa ja voimaa ihmiseltä mutta lopulta siitä tulee sellanen että mikään ei enää hetkauta. Ne "kovat" ihmiset ketkä tuola kaduilla heiluu pullo kädessä ei ole oikeasti kovia ihmisiä eikä niillä ole mitään resilienssiä koska ne on murtunut sen oman tilanteen alle.

Eivät nämä mainitsemasi ihmiset ole välttämättä kokeneet kovia vaan valittavat luoden illuusiota kovasta traumataustastansa.

On hyvin tärkeää selviytyä ettei tarvitse loppuelämäänsäkin vielä pilata heikkouksissaan. Tässä kohdassa on jo vain rasite koko yhteiskunnalle.

Sanoisin, että hyvät kokemukset vaikuttaa resilienssiin vahvistamalla sitä, esimerkiksi lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus ja kotoa läheisiltä saatu tuki ja turva.

Vaikuttaa siinä mielessä, että jos sinut on lyöty maahan viisi kertaa aiemmin, ja aina olet siitä kuitenkin noussut, kuudennella kerralla näet jo kauhean tilanteen läpi sinne, missä on tyyntä ja aurinko paistaa ja elämä helpottaa. Siinä mielessä kokemukset vaikuttavat resilienssiin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siinä mielessä, että jos sinut on lyöty maahan viisi kertaa aiemmin, ja aina olet siitä kuitenkin noussut, kuudennella kerralla näet jo kauhean tilanteen läpi sinne, missä on tyyntä ja aurinko paistaa ja elämä helpottaa. Siinä mielessä kokemukset vaikuttavat resilienssiin.

Ehkä silloin jos ne kokemukset ovat ihan identtisiä. Mutta kun ne kokemukset harvoin ovat, kaikkeen vaikuttaa aina olosuhteet ja ne harvoin ovat samanlaisia.

Vaikeudet tekee ihmisestä ongelmaisemman, esimerkiksi vanhempiensaneron tai tai vanhempansa kuoleman lapsena kokenut on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Ja se trauma saattaa oireilla just niin että yrittää hakea hyväkayntää ihmisiltö, esimerkiksi kertomalla samaa tarinaa siitä miten tämä ero tai kuolema teki minusta niin vahvan ja kokeneemman, ja hokemalla sitä että vastoinkäymiset kehittää resilienssiä. Samalla empatiakyky ja itsenäisyys on ihan lapsenkengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeudet tekee ihmisestä ongelmaisemman, esimerkiksi vanhempiensaneron tai tai vanhempansa kuoleman lapsena kokenut on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Ja se trauma saattaa oireilla just niin että yrittää hakea hyväkayntää ihmisiltö, esimerkiksi kertomalla samaa tarinaa siitä miten tämä ero tai kuolema teki minusta niin vahvan ja kokeneemman, ja hokemalla sitä että vastoinkäymiset kehittää resilienssiä. Samalla empatiakyky ja itsenäisyys on ihan lapsenkengissä.

Niinpä

Ihan varmasti lisää. Ei sellaiset pikkuasiat tunnu enää missään eli ne ei vie energiaa tai saa raiteiltaan. Mutta jotenkin tuntuu että se kaivon pohja tulee jossakin kohden vastaan eli kyllä isoista vastoinkäymisistä saattaa jäädä muistijälkiä ja vahinkoja mieleen, joten kyllähän uusi vastoinkäyminen saattaa avata vanhoja haavoja tai repiä haavaa isommaksi. Mutta se on vähän monimutkainen asia. Toisaalta olet hemmetin vahva, toisaalta pitkä stressitila saattaa alkaa syömään mieltä. Vähän riipuu onko kyse kuinka syvästä tunnekokemuksesta tai tunnemenetyksestä.

Totta kai vaikuttaa. Just siksi ne vuosikymmeniä kiusatut tekevätkin itsareita ja joukkosurmia...koska ovat niin resilienttejä...

^Tämä vain kuvainnollisesti ja vähän pienen asian kautta: että vähän niinkun joku ghostaa sut deittien jälkeen, alat tottua siihen eikä se paljon hetkauta enää monien ghostauksien jälkeen, mutta toisaalta tunnetasolla alitajunnassa alat miettiä mitä vikaa sussa on ja saattaa tuntua pahaltakin ne jatkuvat ghostaukset vaikka toisaalta olet jo tottunut siihen. 

Vierailija kirjoitti:

^Tämä vain kuvainnollisesti ja vähän pienen asian kautta: että vähän niinkun joku ghostaa sut deittien jälkeen, alat tottua siihen eikä se paljon hetkauta enää monien ghostauksien jälkeen, mutta toisaalta tunnetasolla alitajunnassa alat miettiä mitä vikaa sussa on ja saattaa tuntua pahaltakin ne jatkuvat ghostaukset vaikka toisaalta olet jo tottunut siihen. 

Sit huomaakin miettivänsä sitä irsaria tai joukkosurmaa...eikä se tunnu lainkaan kummalliselta...

Vierailija kirjoitti:

Totta kai vaikuttaa. Just siksi ne vuosikymmeniä kiusatut tekevätkin itsareita ja joukkosurmia...koska ovat niin resilienttejä...

Kiusaamisesta kertyy kaunaa ja halua näyttää kiusaajalle. Mutta elämässä on paljon muitakin vastoinkäymisiä kuin kiusaaminen. Eli ihan muuta kärsimystä kuten läheisten kuolemat, kotiolot, onnettomuudet, sairaudet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^Tämä vain kuvainnollisesti ja vähän pienen asian kautta: että vähän niinkun joku ghostaa sut deittien jälkeen, alat tottua siihen eikä se paljon hetkauta enää monien ghostauksien jälkeen, mutta toisaalta tunnetasolla alitajunnassa alat miettiä mitä vikaa sussa on ja saattaa tuntua pahaltakin ne jatkuvat ghostaukset vaikka toisaalta olet jo tottunut siihen. 

Sit huomaakin miettivänsä sitä irsaria tai joukkosurmaa...eikä se tunnu lainkaan kummalliselta...

Tämä oli kuvaus tai esimerkki yhtä ylemmäs, ei sinun viestiisi.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeudet tekee ihmisestä ongelmaisemman, esimerkiksi vanhempiensaneron tai tai vanhempansa kuoleman lapsena kokenut on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Ja se trauma saattaa oireilla just niin että yrittää hakea hyväkayntää ihmisiltö, esimerkiksi kertomalla samaa tarinaa siitä miten tämä ero tai kuolema teki minusta niin vahvan ja kokeneemman, ja hokemalla sitä että vastoinkäymiset kehittää resilienssiä. Samalla empatiakyky ja itsenäisyys on ihan lapsenkengissä.

Sori, mutta tuo oli melko kliseistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeudet tekee ihmisestä ongelmaisemman, esimerkiksi vanhempiensaneron tai tai vanhempansa kuoleman lapsena kokenut on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Ja se trauma saattaa oireilla just niin että yrittää hakea hyväkayntää ihmisiltö, esimerkiksi kertomalla samaa tarinaa siitä miten tämä ero tai kuolema teki minusta niin vahvan ja kokeneemman, ja hokemalla sitä että vastoinkäymiset kehittää resilienssiä. Samalla empatiakyky ja itsenäisyys on ihan lapsenkengissä.

Sori, mutta tuo oli melko kliseistä. 

Ihan yleinen kaava että menee noin. Ei vastoinkäymiset, varsinkaan lapsuudessa ja nuoruudessa koetut mitkä on traumatisoineet, tee vahvemmaksi ketään.