Vaikuttaako kokemukset resilienssiin?

Tottakai vaikuttaa. Mitä enemmän ongelmia joista on selvinnyt, sitä vahvempi. Heikoimpia ovat ne, jotka pyrkivät välttelemään vaikeita tilanteita. Pätee myös oppimistuloksiin.

Tottakai kokemukset vaikuttavat resilienssiin. Se, lisäävätkö ne vai heikentävätkö ne sitä, riippuu sitten aika paljon siitä, millaisia kokemuksia ne ovat olleet.

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kokemukset vaikuttavat resilienssiin. Se, lisäävätkö ne vai heikentävätkö ne sitä, riippuu sitten aika paljon siitä, millaisia kokemuksia ne ovat olleet.

Nimenomaan näin. Jotkut kokemukset vahvistavat. Sitten toisaalta voi olla, ettei johonkin ole enää yhtään sietokykyä. 

Yksilötason resilienssiin vaikuttavat niin perityt luonteenpiirteet kuin elämänkokemukset. Sama isompi negatiivinen kokemus voi parhaassa tapauksessa ajan myötä vahvistaa ihmisen resilienssiä, jos ihminen on saanut käsiteltyä sen rakentavalla tavalla. Jos ei saa käsiteltyä, niin asiasta voi tulla pysyvämpi traumaattinen kokemus, joka sitten taas heikentää resilienssiä. 

Ihmisen resilienssi ei ole vakio, vaan riippuu joka hetki monesta eri tekijästä. Jos on valmiiksi monia henkisesti kuormittavia tekijöitä, niin näennäinen resilienssi tietyn asian suhteen vaikuttaa heikommalta kuin tilanteessa, jossa kuormittavia tekijöitä on valmiiksi huomattavasti vähemmän. 

"Heikot sortuu elon tiellä", sanoo resilientti ihminen ja jatkaa, "että mikä ei tapa, vahvistaa vain. Kärsimys jalostaa". Tähän stoalaiset jo aikoinaan uskoivat.

Vierailija kirjoitti:

"Heikot sortuu elon tiellä", sanoo resilientti ihminen ja jatkaa, "että mikä ei tapa, vahvistaa vain. Kärsimys jalostaa". Tähän stoalaiset jo aikoinaan uskoivat.

Jotain helvetin kieroutunutta on noissa fraaseissa. Ihminen kestää sen mitä kestää, ja sitten kun raja tulee vastaan, niin ei enää kestä. Mikään ei muutu sen ihmisen kohdalla, vaikka jonkun muun mielestä olisi pitänyt kestää tai olla kestämättä. Jos joku sitten saa mielihyvää ajatuksesta "itse kestin, vaikka joku toinen ei", niin mikäs siinä. Voi käydä ostamassa kaupasta itselleen pienen pokaalin, kaivertaa siihen nimensä ja laittaa sen kirjahyllyyn näytille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Pätee vain, jos ne vaikeat kohdatut asiat ON voinut jotenkin ratkoa ja niistä selvitä. Jos taas ne ovat kerran toisensa jälkeen osoittaneet, että olet ilkeiden ihmisten armoilla etkä voi vaikuttaa kohtaloosi, että kukaan ei auta ja että ongelmat vain pinoutuvat toistensa päälle, resilienssi venyy hyvin ohueksi ja lopulta katkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Millä tavalla? Tai mitä tarkoitat sillä että oppii tapoja käsitellä surua. Työn kautta, terveydenhuollossa, olen ollut tekemisissä kuolemaan ja kriiseihin liittyvien asioiden kanssa, mutta en koe sitä vastaavaksi kuin omien läheisten kuolema. Molemmat isovanhempani on kuolleet äkillisesti, se varmaan tietysti vaikuttaa myös. Mutta ei papan kuoleman kohdalla asiaa helpottanut millään tavalla se, että mummo oli kuollut jo aiemmin. 

Ehdottomasti vaikuttaa!

Resilienssiä voi myös tietoisesti kehittää. Armeijassa saatu koulutus on hyvä esimerkki resilienssin vahvistumisesta. 

Minkä saatanan helvetin takia puhut tuolla termillä ap? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Eihän suru tai menetykset ole mitään saavutuksia, eikä suru edes ole mitään tiettyä, vaan suruun voi liittyä kaikenlaisia asioita ja tunteita ja ne on aina yksilöllisiä. En usko siihenkään, että mitä vaikeampia asioita olisi kohdannut ja elänyt läpi, niin sitä parempi resilienssi. Kuulostaa joltain ihme todistelulta jostain.

"Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion"

Itse olen tahto-ihminen, eli tarviin jonkin motivaation / motivaattorin saavuttaakseni tarvittavan resilienssin. 

When there's will, there's a way.

Vierailija kirjoitti:

"Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion"

 

Itse olen tahto-ihminen, eli tarviin jonkin motivaation / motivaattorin saavuttaakseni tarvittavan resilienssin. 

 

When there's will, there's a way.

Luja tahto on hieman eri asia. Resilienssi liittyy myös lamaantumiseen. Lujakaan tahto ei riitä jos vaikka läheisen kuoleman johdosta menettää toimintakykynsä. Ihminen voi haluta tehdä asioita ollen kuitenkin samaan aikaan kykenemätön tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Ehkä et ole oppinut tapoja kohdata surua. Se tuossa on ongelma. Jos toimit kriisityössä ja sinulta kuolee omaisia ja asiakkaita, alat oppia tavan käsitellä surua. Omaiset tuntuvat tietysti paljon pahemmalta, mutta kun tietää millaisen prosessin ihminen yleensä käy läpi (eli oppii), niin osaa suhtautua asiaan järjellä. Sama yleisesti resilienssissä: mitä vaikeampia asioita on kohdannut ja ratkonut, sitä parempi resilienssi.

Tai sitten ihan vaan, että ne isovanhemmat on olleet yhtä tärkeitä ja rakkaita, ja heitä on surrut kumpaakin heidän kuollessaan ja kokemuksensa heidän menetyksestään on tuntunut vaikealta. Ei läheisen ihmisen menettäminen tai suru ole mikään sellainen asia mikä suoritetaan aina jonkun tietyn kaavan mukaan.

Tottakai, näin olisi tarkoitus mutta pelkästään kokeminen ei riitä vaan täytyy kestää ja kehittyä.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaikuttaa. Mitä enemmän ongelmia joista on selvinnyt, sitä vahvempi. Heikoimpia ovat ne, jotka pyrkivät välttelemään vaikeita tilanteita. Pätee myös oppimistuloksiin.

Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kokemukset vaikuttavat resilienssiin. Se, lisäävätkö ne vai heikentävätkö ne sitä, riippuu sitten aika paljon siitä, millaisia kokemuksia ne ovat olleet.

Ei vaan lähinnä se miten itse suhtautuu, käsittelee asiat ja oppii.

Vierailija kirjoitti:

Toiset väittävät että resilienssi olisi sitä parempi mitä vaikeampia asioita tai menetyksiä on kokenut, mutta itse oikein usko tähän. Ei papan kuolema viime talvena ollut yhtään sen helpompi vaikka olin menettänyt mummon jo silloin kun olin 17v.

Sillä tarkoitetaan sitä että vaikeuksista selvinnyt on vahvistunut.