MIksi niin monella on joku "velvollisuudentunto" huolehtia vanhemmasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ikävän yleistä nykyään, on sitte kyse omasta vanhemmasta tai lapsesta, niin ei vois vähempää kiinnostaa kun siitä on vaivaa enkä minä pääse toteuttamaan itseäni joka päivä 24/7. Vanhukset kuolee yksinäisyyteensä ja lapset vetää huumeita ostarilla.

Jotenkin se ääretön itsekkyys ja välinpitämättömyys kenestänkään läheisestäkään (edes omasta lapsesta tai äidistä/isästä) on monesta se nykyajan normi.

jos omat vanhemmat ovat olleet välinpitämättömiä lasta kohtaan, tulisiko aikuisena vielä ”kiitokseksi” tästä kohtelusta hoivata näitä pask*aisia?

No joo ymmärrän jos sut on heitette pihalle kotoa 15v eikä sen jälkee autettu missään niin eipä siinä tietysti kaueasti velvollisuuden tuntua ole.

Vierailija kirjoitti:

Mahdollinen perintö kuitenkin kiinnostaa, sitten kun on sen aika vai lahjoitatko sen kenties valtiolle/yhteiskunnalle, koska ovat hoitaneet vanhempasi...

Aika iso perintö saa olla jos hoitokodin veloitusten ja "virallisen edunvalvojen" jälkeen vielä jotakin jää jäljelle :D

Vierailija kirjoitti:

.
Luulen, että se velvollisuudentunne on myös alistamista lapsuudesta asti. Jos odotus on tehdä koko ajan vanhempien tahdon ja odotuksien mukaisesti se ei ikinä häviä, jos vanhemmat eivät osaa päästää lapsistaan irti silloin kuin olisi aika itsenäistyä ja kasvaa aikuisiksi.  Siihen kuuluu syyllistäminen, johon aikuinen  lapsi jää helposti kiinni. On myös olemassa addiktio vanhuksia kohtaan.Ei osata olla pois silloin kun olisi mahdollisuus olla pois, vaan rampataan varmistamassa varmistamisen päälle. 
En minäkään vaihtanut vanhempieni vaippoja, vienyt suihkuun saati siivonnut heidän kotiaan. Se oli aivan selvää, vaikka rakastin vanhempiani ja he olivat älykkäitä, kiinnostavia persoonia loppuun asti.
En käsitä miten vanhusten hoivaaminen ja rakkaus olisivat synonyymeja. Äitini ei olisi ikinä hyväksynyt meitä lapsia näkemään häntä alasti ja hän koki myös olevansa itsenäisempi hoivakodissa sekä saavansa sieltä myös ikäistään seuraa. Äiditkään eivät aina jaksa lapsiaan olipa äiti miten vanhus tahansa. Hän tosin oli vahva persoona ja muutakin kuin äiti.

Hyvä kirjoitus. Syyllistäminen on aina väärin, mutta joitain odotuksia voi kyllä olla jos suhteet ovat kunnossa (vaikkapa mukaan lääkärikäynnille jos muisti on huono tai kauppa-apua). Pitää myös muistaa, että vanhuksiakin on erilaisia, toisille voi olla kauhistus olla vieraan pesijän edessä alasti ja mieluummin haluaisi lapsen tai lapsenlapsen siihen avuksi jos mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Aika harvassa lienee aikuistuneet lapset, jotka suhtautuvat noin kylmästi vanhempiinsa, onneksi niin.

Toivottavasti. Nykyajan kakarat=aikuiset ihmiset ovat ihan karmeita.

Velvollisuudentunto syntyy rakkaudesta ja kunnioituksesta omia vanhempia kohtaan. Kun vanhemmat ovat pienenä huolehtineet minusta, niin vastineeksi sitten haluaa huolehtia heistä, kun he vanhenevat ja tarvitsevat apua.

Jos ei ole mitään kiintymyssuhdetta vanhempiin tai ei pysty huolehtimaan heistä, niin eihän sellainen lapsi sitten niin tee.

Miksi kenenkään muunkaan pitäisi alkaa hoitamaan vanhempiasi kun et itse viitsi laittaa tikkua ristiin heidän vuokseen?

Se velvollisuuden tunto tulee kasvatuksesta ja olosuhteista missä on elänyt. Meidän lähipiirissä on aina huolehdittu muistakin kuin itsestä eikä ketään ole jätetty missään tilanteessa täysin yksin.  Kun näin vanhempani ikääntyessä etteihän tuo enää pärjää yksin, niin kyllä minulle tuli ihan luonnostaan tunne ja tarve alkaa huolehtia hänestä enkä kadu tuota aikaa vaikka se ajoittain oli varsin raskastakin,kun sitä teki oman työnsä ohessa. 

Siinä välissä, kun vanhukset pystyvät vielä itse hoitamaan asiansa, mutta ennen kuin ovat niin huonossa kunnossa että pääsisivät palvelutaloon, on ajanjakso, jolloin eivät selviä kotona tai asioiden hoitamisessa itse vaan tarvitsevat apua. Eli lääkärissä, apteekissa ja kaupassa käynti, siivous, pyykinpesu ym. Kotihoitoa ei myöskään niin vain saa, hoidon tarve arvioidaan. Kotihoitoon eivät sisälly em. asiat vaan lähinnä kai lääkkeiden annostelu ja suihkuttaminen. Ja kaikki maksaa.

Mitä sinä moista täällä messuat? Ainoa kenelle tuo on syytä tuoda julki on ne omat vanhemmat ja sisarukset jotta heistä jokainen osaa varautua tulevaan sekä suhtautua sinuun oikealla tavalla ettei tule yllärinä. Kun kerran olet oman toimintasuunnitelmasi tehnyt ja lukkoon lyönyt niin on kohteliasta ja asiallista kertoa se myös kaikille heille joita se jollain tavalla tulevaisuudessa koskettaa.
Me täällä palstalla ei sellaisia olla. Eikä vanhempasi ja sisarukseksi ole ajatustenlukijoita.

Kyllä, osa aikuisista lapsista on itsekkäitä. Kyllä, osa vanhuksista on itsekkäitä. Kyllä, on vaikeita vanhempi-lapsi-suhteita, joissa kuitenkin saadaan jossakin vaiheessa vuosikymmeniä vaikka riideltyä ja huudettua kuplat puhki, annettua anteeksi, ja aloitettua suhde uudelleen. Mököttämällä ei kasva mikään.

En sano, että ihmeitä tapahtuu, mutta joskus erillään eläneet äidit ja tyttäret voivat kasvaa myös samaan suuntaan. Tai yksinkertaisesti tajuta, että tarvitsevat toisiaan, oli tilanne miten vaikea tahansa. 

Rahasta: kaikki eivät myöskään kärky perintöä rumassa, ts. materia-mielessä, vaan lapsuuden kotitaloon voi liittyä voimakkaita tunteita ja muistoja. Sitä ei haluta myydä vaikka maalaistalosta muutetaan kaupunkiin, kun voimat ehtyvät. Sinne tarvitaan joku asumaan. Yksi lapsista. Yksi muuttaa, ottaa tilan vastuulleen - joskus yrityksenkin lehmineen päivineen - mutta joutuu myös hoitamaan tilaa. Iso elämänmuutos.

Perintöä ovat myös tilalla joskus kävelleen esiäidin neuvot, mummon opit keittiössä, äidin kasvimaalla. 

Maahan ja maalla asumiseen ja lapsuudenkotiin maalla sitoutuu voimakkaasti. Kaupunkilaisista en tiedä. Itselläni on juuret syvällä. Olen onnellinen kun muutin tänne. Haluan auttaa vanhempiani kaupungissa ja pitää tilan pystyssä vaikka viimeisillä voimillani. Hoitaa molemmat. Vain elämä lopulta näyttää, mihin pystyn, mihin en.

Vierailija kirjoitti:

Se velvollisuuden tunto tulee kasvatuksesta ja olosuhteista missä on elänyt. Meidän lähipiirissä on aina huolehdittu muistakin kuin itsestä eikä ketään ole jätetty missään tilanteessa täysin yksin.  Kun näin vanhempani ikääntyessä etteihän tuo enää pärjää yksin, niin kyllä minulle tuli ihan luonnostaan tunne ja tarve alkaa huolehtia hänestä enkä kadu tuota aikaa vaikka se ajoittain oli varsin raskastakin,kun sitä teki oman työnsä ohessa. 

Siinä vaiheessa, kun vanhus on liian terve sairaalaan, mutta liian sairas kotiin ollaan vaikeuksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet pitävät ihan oikeasti vanhemmistaan, tämä voi olla sinulle ihan vieras käsite, on edelleen ihmisiä, jotka haluavat toisille hyvää ja hoitavat mieluummin itse, kun sysäävät muiden välinpitämättömien vastuulle.

Yleinen edunvalvoja ei ole mikään henkilökohtaien avustaja tai kotihoitaja, vaan katsoo, että laskut tulevat maksetuiksi ja omainen voi olla edelleen lämmin omainen.

Todennäköisesti se henkilö, joka hakee vanhempansa yleiseen edunvalvontaan, ei hoida vanhempaansa muutenkaan. Tuo laskimen maksaminen on se helpoin homma.

Eikö se ole tietynlaista välittämistä kuitenkin? Voihan sen prosessin alulle laittaa toki toki vaikka naapuri ja itse voi olla senkään vertaa välittämättä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harvassa lienee aikuistuneet lapset, jotka suhtautuvat noin kylmästi vanhempiinsa, onneksi niin.

Sen sijaan hyvin monet vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä lapsistaan. Lapsilla on työt ja perheet hoidettavanaan. Vanhus voi vielä irtisanoa kaikki sovitut kotihoidonkäynnit. 

Jatkuva kierre sairaalan ja kodin välillä. Lopulta vanhus kaatuu kotonaan ja seuraava kaatuminen väliaikaisella paikalla hoitokodissa. Vanhuksesta tulee kävelykyvytön, jonka jälkeen on 6 kk hoitokodissa ennen kuolemaansa. 

Ja kukaan ei voi muuttaa?

Kenen edellyttäisit muuttavan? Sen aikuisen lapsen, jolla on työ ja perhe ja puolison työ ja lasten kaverit sillä nykyisellä paikkakunnalla, vai sen vanhuksen, joka hyvin todennäköisesti haluaa asua kodissaan ja jonka asunto saattaa paikkakunnasta riippuen olla hyvin vaikea myytävä? Eikö ihmisillä oikeasti tämän vertaa ole ymmärrystä asioista, heitellään vaan näitä kommentteja ikään kuin asiat olisivat noin herttaisen yksinkertaisia.