Onko nykyajan aikuiset laiskempia kuin aiemmin?

On mitta ei ihan voi verrata siihen kun kirnuttiin voita ja viljeltiin viljaa. 

Joo työelämä on leppoisampaa. Ennen piti tehdä monen muunkin työt.

70-luvulla oli töitä. Ensin saattoi maata kotona kotirouvana 12 vuotta ja marssia sitten pankkiin vakitöihin keskikoulun todistuksella. Työpäivä 9-17, pitkät tauot, hyvät edut. 

Nykyään roikut sälätöissä henkesi kaupalla vuosikausia, vaikka olisit akateemisesti koulutettu. Mitään taukoja tai etuja ei ole.

Minäkin olen opettaja, teen määräaikaisuuksia ja nyt kesälläkin heinäkuussa suoritan lisäopintoja, jotta saisin taas ensi keväänä sovittua itselleni töitä seuraavaksi lukuvuodeksi.

t. maisteri

Eikö ole hyvä, että osataan nauttia myös elämästä eikä tarvitse rehkiä aamusta iltamyöhään? Ei meillä vietetty aikaa vanhempien kanssa, kun he olivat aina tekemässä jotain.

Ennen vanhaan kuoltiin alle 60-vuotiaana, kun oli jo yli 10 vuotta oltu toinen jalka haudassa. Nyt 60-vuotiaat tekee onlyfanssia ja vaakamambaa parikymppisten kollien kanssa.

1970-luvun valokuvissa kolmekymppiset näyttää ihan eläkeläisiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen nainen. Työpäivän jälkeen minua odottaa perheen tuomat velvoitteet + omakotitalossa maalla riittää tehtävää, polttopuista lähtien. Työkavereinani on nuoria alle 30-vuotiaita lapsettomia, jotka valittavat ettei jaksa mitään eikä ole aikaa kuin käydä töissä ja palautua. Kyseiset henkilöt asuvat kerrostaloissa, joten ei asumisenkaan pitäisi mahdottomasti päänvaivaa/tekemistä järjestää. 

 

Mietin usein, mitä ihmettä he tekevät työajan ulkopuolella sitten, jos mitään ei jaksa enää töiden lisäksi. Onko tämä vaan asenne asia? Vai kuluttaako some-maailma nuorison näin puhki. 

Itselläni on asikaspalvelutyö ja olen aina aivan loppu työpäivän jälkeen. En jaksa yksinkertaisesti mitään muuta kuin syödä ja maata sängyssä, koska asiakkaiden kanssa kommunikointi vie kaikki mehut.

Kumpikin teistä on omalla tavallaan oikeassa. Suotta kuitenkin nuoret pelkää perheen perustamista. Lapset ja perhe tuo tarvittavan energian tullessaan. Oma kokemukseni on että jos elämä vaatiikin paljon, niin jostain sen voiman kuitenkin aina saa.

Vierailija kirjoitti:

Sillä että kävi töissä 1970-luvulla oli ihan eri merkitys ja mahdollisuudet kuin nykyään. Oli varaa omistusasunto on, autoon, kesämökkiin, matkoihin. Nykyään ei ole varaa oikein mihinkään, niin on ihan luonnollista passivoitua, koska vaikka kuinka huhkisi, niin ei ole varaa omaan asuntoon.

Höpö höpö..Se, että oli varaa omakotitaloon, otettiin hartiapankista.Synnyin 70- luvulla ja 80- luvun lapsena muistan, että kyllä marjastus oli ihan ruuanhankintaa, kesälomamatkalla yövyttiin teltassa ja pidemmille auto- ja junareissuille pakattiin eväät mukaan.Jos nykyaikaa mietin, niin kyllä oma koulutustason on korkeampi kuin vanhempien..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä että kävi töissä 1970-luvulla oli ihan eri merkitys ja mahdollisuudet kuin nykyään. Oli varaa omistusasunto on, autoon, kesämökkiin, matkoihin. Nykyään ei ole varaa oikein mihinkään, niin on ihan luonnollista passivoitua, koska vaikka kuinka huhkisi, niin ei ole varaa omaan asuntoon.

Höpö höpö..Se, että oli varaa omakotitaloon, otettiin hartiapankista.Synnyin 70- luvulla ja 80- luvun lapsena muistan, että kyllä marjastus oli ihan ruuanhankintaa, kesälomamatkalla yövyttiin teltassa ja pidemmille auto- ja junareissuille pakattiin eväät mukaan.Jos nykyaikaa mietin, niin kyllä oma koulutustason on korkeampi kuin vanhempien..

Koulutustaso= kulutustaso.

Lapsetkin ovat laiskistuneet. Ennenvanhaan kouluun hiihdettiin kesät talvet 10 km suuntaansa.

70-luvulla elämä oli hyvin leppoisaa ja verkkaista. Naisille ei olult vielä valtavia paineita raataa 24/7 vaan ihan elinikäinen kotiäitiyskin oli hyväksyttyä. Oli myös ihan normaalia olla kotona esimerkiksi siihen, että nuorinkin täytti kymmenen. Sitten vain käytännössä marssittiin töihin esimerkiksi kauppaan tms. Kaupat olivat auki 9-17 arkisin ja 10-13 lauantaisin, työsuhteet kokoaikaisia ja vakituisia. 

Ihan tavallinen perhe pystyi hankkimaan omistusasunnon ja mökinkin siihen lisäksi. 

Miettivät ja pähkäilevät liikaa, siihen kuluu enemmän energiaa ja aikaa kuin tekemiseen.

Ennen vaan tehtiin koska täytyi tehdä

En sanoisi että on laiskempi, mutta kuormittaa itseään aivan erilaisilla asioilla. Esimerkiksi vaikkapa netissä keskustelemalla. Lukeminen, turhien asioiden miettiminen ja kirjoittaminen tai vastaaminen on kuormittavaa tekemistä. Päivittäinen energia siis kuluu eriasioihin kuin ennen. Jos kaiken energian käyttää somettamiseen ei sitä jää mihinkään muuhun.

On ihan eri asia väsyä aivojen takia kuin fyysisesti. Esim ennen ruokakaupanmyyjä teki kaikenlaisia töitä ja köpötteli lihatiskiltä kassalle, jutteli asiakkaiden kanssa ja meni lopulta pihalle myymään kaasupullon.

Nyt ruokakauoan myyjällä on korvanappi ja kova kiire. Fyysistä rasitusta ei tule, mutta aivot kiehuvat.

70-luvulla elämä oli hyvin leppoisaa ja verkkaista. Naisille ei olult vielä valtavia paineita raataa 24/7 vaan ihan elinikäinen kotiäitiyskin oli hyväksyttyä. Oli myös ihan normaalia olla kotona esimerkiksi siihen, että nuorinkin täytti kymmenen. Sitten vain käytännössä marssittiin töihin esimerkiksi kauppaan tms. Kaupat olivat auki 9-17 arkisin ja 10-13 lauantaisin, työsuhteet kokoaikaisia ja vakituisia. 

Ihan tavallinen perhe pystyi hankkimaan omistusasunnon ja mökinkin siihen lisäksi. 

Ja maksoivat pelkkiä 16% lainakorkoja (jos edes lainaa sai) eikä laina lyhentynyt ollenkaan. Oliko se nyt sen parempi? Molempien työssäkäynti vaadittiin edes jonkinlaiseen elintasoon. Ainakin stadissa oltiin hyvin köyhiä vielä tuolloin.

Esim oli ihan tavallista että 3 henkinen perhe asui yksiössä, peseytyi keittiön altaassa ja yhteisvessa oli rappukäytävässä. 

Meillä oli luksusta oma kylpyhuone ja vanhemmilla alkovi missä nukkuivat, minä nukuin "ruokailu"huoneen sohvalla.

Saimme mieheni kanssa ostettua yksiön v 79, ruokaan jäi 10mk päivässä. Sillä sai 1/2 litraa maitoa, 10 verilettua ja 1/2 ranskanleivän. Kahden hengen ruuat per päivä. Sunnuntaisin kävimme vanhempieni luona syömässä oikeaa ruokaa edes kerran viikossa (läskisoossia, kaalilaatikkoa, silakkalaatikkoa tms).

Läsnäolo on tullut kaikkeen, ja se on yllättävän kuormittavaa. 

Vielä 15vuotta sitten riitti töissä että meni aamulla töihin, teki työnsä, kävi kahvitauolla ja siinä se. Jos jotain tietoa ei ollut niin se tilattiin arkistosta ja tuli sieltä viikon päästä. Yllättävän moni asia kulki postilla. Jos halusit sopia palaverin, se onnistui kalenterien yhteensovittamisen jälkeen ehkä viikon päähän.

Nyt työ puskee puhelimen kautta vapaa-aikaan ja vapaa-aika työhön, kaikki tieto on käsillä sekunneissa ja se on pakko käsitellä heti. Sähköpostia tulee päivässä yhtä paljon kuin ennen mainoksia postiluukusta ja sitä pn käytävä läpi mikä on oleellista ja mikä mainoskirjeitä, jopa toimitusjohtaja lähettää mainoskirjeitä, 15v sitten en hyvä jos tiennyt kuka on firman tj, ei hän kirjeitä lähetellyt. Pomon kanssa pitää olla tyhy-keskusteluissa ja teamsia pukkaa muutaman minuutin varoitusajalla kun kalenterista löytyi tilaa.

Eikä vapaa-aika ole sen kummempaa, ennen luin kirjoja, nyt pitää kuunnella äänikirjaa samalla kun tekee jotain. koulusta tulee vilmaviestiä reissuvihon sijaan työajalla ja jopa klo 23. Lasten kanssa pitää olla läsnä, esim sanoittaa heidän tunteita samalla kun laittaa ruokaa, eikä heitä saa päästää edes fyysisesti yksin esim pyöräilemään harrastukseen.

Tästä samasta nykysukupolven laiskuudesta on valitettu jo antiikin Rooman ajoista lähtien. Silloinkin nuoriso kuulemma litki juomansa mieluiten maidolla ja mausteilla, eikä raakana, kuten kunnon vanhaan hyvään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Sillä että kävi töissä 1970-luvulla oli ihan eri merkitys ja mahdollisuudet kuin nykyään. Oli varaa omistusasunto on, autoon, kesämökkiin, matkoihin. Nykyään ei ole varaa oikein mihinkään, niin on ihan luonnollista passivoitua, koska vaikka kuinka huhkisi, niin ei ole varaa omaan asuntoon.

aika paljon yleistät ja vedät mutkat suoriksi. 

ei meillä ollut varaa 70-90 -luvuilla omistusasuntoon, autoon, kesämökkiin ja matkoihin - matkusteltiin kotimaassa ja junalla tai bussilla. molemmat vanhemmat kävi töissä - tai no, äitini teki osapäivätyötä, kun olin alle 12v. ei palkat normitöissä niin suuret olleet. omistusasunnon hankkivat vasta myöhemmällä iällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä että kävi töissä 1970-luvulla oli ihan eri merkitys ja mahdollisuudet kuin nykyään. Oli varaa omistusasunto on, autoon, kesämökkiin, matkoihin. Nykyään ei ole varaa oikein mihinkään, niin on ihan luonnollista passivoitua, koska vaikka kuinka huhkisi, niin ei ole varaa omaan asuntoon.

70-luvulla perheessä toisen palkka meni kokonaisuudessaan asumiskuluihin. Etelän lomalle pääsi ehkä kerran kymmenessä vuodessa, jos oli oikein säästäväinen. Huone jaettii sisaruksen kanssa. Televisioita oli perheessä yleensä vain yksi ja sitä varten sai säästää pitkään. Oikeasti 70-luvun elämä oli aivan hemmetin köyhää nykyaikaan verrattuna. 

Kyllä nuorisolla on aivan väärä kuva hyvinvoinnista. Työläisillä ei ollut 70-luvulla varaa siihen, mihin opiskelijalla tai työttömällä nyt. Ravintolaruoka ei ollut edes haaveissa, kerran pari vuodessa pelkka lihapiirakka grilliltä oli luksusta. Lihaa ei syöty juuri ollenkaan vaan itse pyydettyä tai naapurilta saatua lahnaa tai haukea. Teatterit, elokuvat huvipuistot aivan poissuljettuja. Nyt helppo raha pistää nuoret törsäämään holtittomasti.

Minä ainakin olen laiska. Varmaan kuolisin, jos yrittäisin olla yhtä ahkera kuin boomerit.

M55

erilaisista taustoista kasvaa erilaiseen yhteiskuntaan. meillä oli niukkaa, kun olin lapsi ja elän itsekin pihisti. en ole ostanut esim. bussilippua kesälomalla vaan kuljen pyörällä matkat 😁 säästö se on pienikin säästö…