Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat, jotka kuvittelevat "helpon lapsen" olevan kasvatuksen ansiota
06.07.2026 |
Tätä ilmiötä näkee monessa asiassa pienten lasten kohdalla.
Jos lapsi nukkuu hyvin, on se vanhemmista kasvatuksen ansiota. Heistä huonosti nukkuvia lapsia ei vain osata nukuttaa oikein ja päivärytmi on pielessä. Jos lapsi on kaikkiruokainen, johtuu se vanhemman ahkeruudesta laittaa monipuolista ruokaa. Ei tajuta, että ruokailun suhteen rajoitteinen lapsi ei syö, vaikka vanhempi kuinka kokkaisi kaikkea uutta. Jos lapsi on luonteeltaan vilkas ja haastava, kilttien ja rauhallisten lasten vanhemmat ajattelevat vilkkauden ja haastavuuden johtuvan kasvatuksen puutteesta. Jos lapsi on voimakastahtoinen ja tulistuva, rauhallisten lasten vanhemmat kuvittelevat voimakastahtoisen ja tulistuvan lapsen uskovan, kun kerran sanoo ei.
Tämä ilmiö ärsyttää ihan suunnattomasti. Meillä lapsi on pienestä asti nukkunut omassa huoneessa, nukahtanut itsenäisesti ja nukkuu pääsääntöisesti yönsä sikeästi herättämättä vanhempia. En silti syyllistä heitä, joiden lapsi kaipaa nukahtamiseen vanhemman tukea tai yöt ovat yhtä heräilyä. Ja lapsellamme on taas ruoan suhteen rajoitteita: ei halua maistaa läheskään kaikkea, uudet maut maistuvat pahalta ja lapsi suhtautuu moniin ruokiin epäluuloisesti. Eipä ole auttanut, vaikka on kuinka kokattu yhdessä, tehty vaikka mitä kotiruokia ja yritetty monipuolisesti tarjota. Sitten nämä "meidän Livia-Julius 2 v syö katkarapuja, oliiveja, punajuuria ja ruusukaalia tosi mielellään, mikä teidän muksussa on vikana, kun ei maistu?" -vanhemmat ihmettelevät, eikö ole osattu kasvattaa lasta kaikkiruokaiseksi.
Kommentit (68)
Meillä on kaksi ylienergistä, hyvin vilkkaista ja fyysisesti aktiivisista vanhemmista lähtöisin olevaa lasta. Molemmat ovat ne jotka hyppii ja pomppii korkeimmista puista, kiipeilee hurjimmin, heittää voltteja ja kaahailee rajuimmin. Ja painii jatkuvasti.
Esikoinen on superhyvä nukkuja ja syö kuin hevonen, vaikka onkin ihan ruipelo, kuopus taas heräilee yöllä ja tulee viereen ja nirsoilee minkä ehtii.
Kai ne on vaan semmosia. Esikoinen oli nepsytutkimuksissakin, mutta kuulemma ei oo mitään vaan sattuu olemaan astetta aktiivisempi tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen keski-ikäinen mies, jota ei tarpeeksi sosiaalistettu vanhempien toimesta ja jouduin myös yläasteella kiusatuksi, enkä saanut apua mistään. En siis jotenkin osaa käyttäytyä "oikealla tavalla" sosiaalisissa tilanteissa ja minua monesti vierastetaan. Kokemusta on siitäkin, etten ole saanut mitään apua poliisilta tekemiini rikosilmoituksiin poliisilta. V...tuttaa, kun tietää että täällä on 700k julkisen sektorin työntekijää ja siltikään mikään ei toimi ja pahantekijät saa tehdä mitä tahansa vaan! Ja kunnollisia ihmisiä vaan nöyryytetään! Elikä olin itse se kiltti lapsi, mutta eipä siinä mitään helppoa tai hyötyä itselleni ole ollut vaikka olen kunnollinen ollut! Enemmän ne rentut ovat hyötyneet. Kaikki ahkeruus koulussa yms., ei ole hirveästi itseäni hyödyttäni tässä hyväveli-valtiossa. Tässä maassa on oikeasti moni asian ihan perustavanlaatuisesti vialla. Hirveästi maksetaan veroja ja mitään niillä veroilla ei saa, paitsi jotkut lusmut saavat suoj...a.t..öpaikan ja he eivät hyödytä yhteiskuntaa mitenkään. Hölmölä on Hölmölä!
Näemmä edes lastenkasvatus ei ole aihe, mitä aikuinen mies ei pystyisi uhriutuen itseensä kääntämään.
Miten niin uhriutuminen? Olen tehnyt aina töitä ja ollut säästäväinen ja sijoittanut varojani ja pitänyt kunnostani huolta. Elikä olen hoitanut asiani oikein. Tiedän Suomessa olevan paljon luu...reita, jotka tuhlaavat rahansa, ovat huonojen elintapojensa vuoksi lihavia ja huonovointisia, eivät osaa tehdä mitään itse jne. Miten minä nyt muka uhriuduin? Olen hoitanut asiani oikein ja tämä maa on aina taistellut siitä huolimatta minua vastaan. Tämä maa nimenomaan kannustaa niitä huonoja ihmisiä ja hyysää heitä. Me kunnolliset joudumme kärsimään tämän takia. Jos sinä et sitä tajua, niin et kuulu kunnollisiin ihmisiin!
Mä en usko koko kasvatukseen. Omat lapseni on aina olleet hyvin käyttäytyviä ja saan säännöllisen epäsäännöllisesti kehuja, kuinka hyvin olen kasvattanut lapseni. En ole kehdannut sanoa, että nuo ovat aina olleet tuollaisia, en ole kasvattanut niitä yhtään mitenkään.
Tuttavaäiti kehuskeli lastensa ollessa pieniä, että lapsensa viihtyvät ulkoleikeissä, kun hän on äitinä vienyt heitä pienestä pitäen ulos. Sitten sai kolmannen, jota ei saanut ulkoleikkeihin kirveelläkään. Tajusi sitten itsekin, että lapset ovat erilaisia eikä välttämättä niillä omilla kasvatustaidoilla ole välttämättä mitään vaikutusta, tykkääkö lapsi olla ulkona vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tjaa.. minä kun olen aina luullut, että nimenomaan pienelle lapsella erilaisten ruokien tarjoaminen maistiaisiksi on olennaisessa asemassa siinä, miten lapsi suhtautuu ruokaan jatkossa. uudet maut vaativat parisenkymmentä haistelu, maistelukertaa ennen kuin niihin pieni lapsi tottuu.
Ei se kuule niin mene. Meidän lapsille on aina tarjottu monipuolisesti kaikkea ja he söivätkin ihan kaikkea noin 3-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen alkoi nirsoilu.
3-vuotiaaksi? Kasvatustyöhän on silloin vielä täysin kesken. Oikeastaan ihan alussa. Totta kai tulee uhmaa ja eri vaiheita. Siinä se onkin, että niiden yli mennään johdonmukaisesti. Samoin tuo mitä joku mainitsi, että tulee kuvioihin muilta matkiminen, kun ympäristö laajenee päivähoidon yms myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikella kunnioituksella, onko kirjainyhdistelmiä pakko ujuttaa joka ketjuun?
Meillä on suurelta osin "helppo lapsi" joka on jo lähes aikuinen. En pidä itseäni erinomaisena vanhempana tai kasvattajana, ajattelen enemmän että lapsen hyvä luonne on osin perimää, osin sattumaa. Lasta olen melkein kaikessa ohjannut esimerkin kautta, väsyneenä nukutaan, nälkäisenä syödään, karkit tai peliaika eivät ole palkintoja, ansaittavissa tai syy olla ihmisiksi. Meillä ei ole ollut karkkipäiviä tai nukkumaanmenoaikaa, ainoa mistä olen ollut tiukka on ollut ruutuaika ja some. Myös reilua peliä ja rehellisyyttä olen yrittänyt opettaa.
Elämä ei missään nimessä ole ollut ongelmatonta, olen ollut pitkään sairaana ja meillä oli vuosia lasu-asiakkuus. Tähänkin lapsi/nuori suhtautui myötämielisesti, yhden työntekijän kanssa meni sukset ristiin alkumetreillä mutta muuten muistelee vieläkin tukihenkilöiden kanssa tehtyjä juttuja joista olen itsekin kiitollinen.
Aloittajan mietteisiin sanoisin myös että aika äkkiä näkee milloin vanhempien "kasvatus" on ongelmallista, epäjohdonmukaista tai sitä ei ole ollenkaan. Tai sen että vanhempi yrittää päteä lapsen kautta kuten näillä ruusukaali-vehnänorasmehu -mukuloilla.
No lähes 20 % ihmisistä on kirjainyhdistelmäisiä, päälle toiset 20 % jotka ovat persoonallisuushäiriöisiä. Luulin itsekin, ettei "kirjainyhdistelmät" koske minua, mutta kiltti koulussa menestyvä tyttöni paloi loppuun lukiossa ja hänellä diagnosoitiin "kirjainyhdistelmä". Olisi varmaan loppuunpalamiselta vältytty, jos tyttöjen "kirjainyhdistelmät" tunnistettaisiin paremmin ja ajoissa.
Tarkoitin vain sitä että usein nämä ketjut menevät hölmöön suuntaan kun kirjaimet tulevat mukaan. Ymmärsin että tässä oli kyse toisesta asiasta.
Meinasin jo tämän laittaa omaan tekstiini (asian vierestä menee) mutta myös minulla on vahvat kirjainpiirteet ja myös muita diagnooseja. Meillä se siunaus oli se että tietämättäni ohjasin lasta tavoin jotka tukivat ja tukevat tervettä osaa. Myös hänellä lukio vie pidemmän ajan kuin kolme vuotta, yli ysin keskiarvosta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on kehuskellut miten helppo lapsi olin ja miten helpolla hän on päässyt. Mutta sillä on ollut hintansa. Hän ei oikeastaan juurikaan käyttänyt aikaa kasvatukseen siten, että hän olisi antanut oikeasti toimivia neuvoja esim. miten ystävyys suhteet toimivat, mitä kannattaa varoa ihmisissä tai miehissä. Hän vain sanoi, että älä ole liian tarkka tai jäät ilman miestä eli hän suorastaan heitti minut susien suuhun ilman mitään varoitusta siitä, että joku mies voi olla vaikka vaarallinen tai rikollinen. Piti myös totella ehdottomasti eikä omia mielipiteitä oikein vieläkään saa olla. Äiti on todella hallitseva persoonaltaan. Puuttuu kaikkeen, kontrolloi pienimpiäkin päätöksiäni. Kaikkeen sanoo sinun ei kannata. Loukkaantuu jos hänelle kertoo mikä meni kasvatuksessa pieleen. Väittää, että kaikkihan nyt lapsia haluaa, ei ymmärrä millään että hänen tapansa olla parisuhteessa jossa on henkistä ja fyysistä väkivaltaa ei ole normaalia. Niin olin helppo lapsi kun minun piti kasvaa ihan liian nopeasti ja myös huolehtia nuoremmista sisaruksistani. Hän kyllä tosiaan pääsi helpolla.
Minulla kaksi lasta autismin kirjolla. Kumpikin oli jo vauvana hyvin rauhallinen. Nuorempi nukkui jo kahden kuukauden ikäisenä 12 tunnin yöunet. Vähän liiankin kilttejä lapsia. Kolmas lapsi oli aivan erilainen jo vauvana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Kyllähän minunkin äitini aina jaksaa päteä kuinka hyvin hän kasvatti minut ja siskoni ja kuinka toteltiin ihan jo pelkästä katseesta. ADHD-veljeäni hän ei koskaan mainitse hehkutuksessaan. Minun vilkas esikoispoikani on huonon kasvatuksen tulos ja kuinka "nykymukulia ei saa enää kurittaa".
ADHD ei määritä lasta ja lapsen käytöstä kokonaan. ADHD lapsen käytösnumero voi olla 9 ja todistuksen k.a. 9,5.
Vierailija kirjoitti:
Kaikella kunnioituksella, onko kirjainyhdistelmiä pakko ujuttaa joka ketjuun?
Meillä on suurelta osin "helppo lapsi" joka on jo lähes aikuinen. En pidä itseäni erinomaisena vanhempana tai kasvattajana, ajattelen enemmän että lapsen hyvä luonne on osin perimää, osin sattumaa. Lasta olen melkein kaikessa ohjannut esimerkin kautta, väsyneenä nukutaan, nälkäisenä syödään, karkit tai peliaika eivät ole palkintoja, ansaittavissa tai syy olla ihmisiksi. Meillä ei ole ollut karkkipäiviä tai nukkumaanmenoaikaa, ainoa mistä olen ollut tiukka on ollut ruutuaika ja some. Myös reilua peliä ja rehellisyyttä olen yrittänyt opettaa.
Elämä ei missään nimessä ole ollut ongelmatonta, olen ollut pitkään sairaana ja meillä oli vuosia lasu-asiakkuus. Tähänkin lapsi/nuori suhtautui myötämielisesti, yhden työntekijän kanssa meni sukset ristiin alkumetreillä mutta muuten muistelee vieläkin tukihenkilöiden kanssa tehtyjä juttuja joista olen itsekin kiitollinen.
Aloittajan mietteisiin sanoisin myös että aika äkkiä näkee milloin vanhempien "kasvatus" on ongelmallista, epäjohdonmukaista tai sitä ei ole ollenkaan. Tai sen että vanhempi yrittää päteä lapsen kautta kuten näillä ruusukaali-vehnänorasmehu -mukuloilla.
Et pidä itseäsi erinomaisena kasvattajana, mutta luettelet kuitenkin, mitä olet mielestäsi tehnyt oikein. Kaikella kunnioituksella ujutan sen kirjainyhdistelmän tähän, koska tämän kaltaiset kommentit antavat signaalin siitä, että kun vaan noudattaisi tiettyjä sääntöjä, ei ongelmia olisi. Meillä on tyttö (kirjainyhdistelmä) ja ns. tavallinen poika. Jälkimmäisen kanssa on päässyt tooodella helpolla, vaikka tietenkin on per"eillyt ja on saanut kasvattaa. Kirjainyhdistelmällä taas on ollut osittain paljon tiukemmat rajat esimerkiksi nukkumisen ja sokerin syönnin suhteen. Silti haasteita on ollut todella paljon enemmän. Muuta en viitsi kommentoidakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tjaa.. minä kun olen aina luullut, että nimenomaan pienelle lapsella erilaisten ruokien tarjoaminen maistiaisiksi on olennaisessa asemassa siinä, miten lapsi suhtautuu ruokaan jatkossa. uudet maut vaativat parisenkymmentä haistelu, maistelukertaa ennen kuin niihin pieni lapsi tottuu.
Siis luuletko, että jokainen lapsi oppii automaattisesti tottumaan kaikkiin ruokiin kun vaan maistatetaan tarpeeksi usein? 😮🤣
Btw tuo taitaa muutenkin toimia vain makujen kohdalla, ei rakenteiden.
Mun työkaverilla kaksi tyttöä ja kehuu aina kuinka hoitavat kaiken itse, koulun, läksyt, kaverit ja kaikki. Toki ovat myös koulussa 10 oppilaita. Siinä sitä vaan poikien äitinä ihmettelee, että miltähän se tuntuis? 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoislapsilla on poikkeuksetta erikoisvanhemmat. Ketä kiinnostaa johtuuko se mökä ja kaaos geeneistä vai kasvatuksesta. Pääasia olisi, että sekoilisivat jossain muualla.
Älä ole katkera jos toisten lapset osaa elää kuormittamatta ihmisiä ympärillään. Harva aikuinenkaan osaa.
Vaatii usein aikaa löytää ystäviä jotka eivät kuormita turhaan ja jatkuvasti, sama juttu lapsena ja aikuisena.
Kyllä nimenomaisesti ne "normaalit" ihmiset on näin autistin silmin sitä mökää ja kaaosta.
Näinhän se on. Minäkin luulisin olevan tosi hyvä kasvattaja, jos minulla olisin vain esikoiseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun työkaverilla kaksi tyttöä ja kehuu aina kuinka hoitavat kaiken itse, koulun, läksyt, kaverit ja kaikki. Toki ovat myös koulussa 10 oppilaita. Siinä sitä vaan poikien äitinä ihmettelee, että miltähän se tuntuis? 🤣
Älä välitä, olin juurikin tuo helppo tyttö jolla äiti kehuskelee. Mutta hän myös laiminlyö asioita kun jouduin tosiaan hoitamaan kaiken itse. Nyt kun olen keski-ikäinen niin hän puuttuu ihan kaikkeen! Kontrolloi aivan väärissä asioissa eikä näe missä olisi pitänyt olla tukena. Älä siis välitä noista jotka puhuu miten helppoja heidän lapset on olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Poikalapsen äitinä ärsyttää tuollainen jaottelu, että rauhattomat pojat, kiltit tytöt. Ihan samalla tavalla se tyttö voi olla aktiivinen, vilkas ja tekemistä kaipaava ja poika rauhallinen. Enemmän se on lapsen luonteesta kiinni kuin sukupuolesta. Paljon on myös perheestä kiinni, jotkut perheet ovat uskomattomia duracell perheitä, joissa tekemistä pitää olla jatkuvasti tai kaikki hyppivät seinille, joissain perheissä on rauhallisempi meno.
Ja juuri noiden kivikautisten stereotypioiden takia vilkkaan ja vahvatahtoisen tyttölapsen vanhempia vasta katsotaankin pahalla, kun ovat kasvattaneet niin huonosti käyttäytyvän tyttölapsen. Tytöthän on paljon rauhallisempia kuin pojat, joten vika voi olla vaan kasvatuksessa...
Yleensä jos tyttö on vaikea, hän on nepsy tai tarkoituksella kasvatettu huonosti. Geenit määrittävät sen, että pojat ovat vilkkaampia ja pitävät painimisesta ja liikunnasta.
Se ei ole mikään stereotypia, että poikia on selvästi vaikeampi kasvattaa kunnollisiksi kuin tyttöjä. Se vaan on niin.
Tämä on juuri se kivikautinen stereotypia, jonka aiempi kirjoittaja mainitsi. Kiitos kun havainnollistit.
Mulla on kaksoset ja käytiin joskus shoppailemassa yhden äidin kanssa, jolla oli yksi lapsi. Hän sitten tokaisi: onneksi meidän Lissu sentään osaa käyttäytyä. Lapset olivat siis sen ikäisiä, että istuivat rattaissa. Ja kun siinä oli se toinen kaksonen vieressä, niin osasit riehaannuttaa toisensa ja jos toista kiukutti, niin alkoi toinenkin kiukuttelemaan.
Nämä kaikki 3 ovat jo aikusia ja tämä, joka osasi ”käyttäytyä” ei ole oikein pärjännyt elämässään. Hänellä ei ole mitään koulutusta 24-v iässä ja hänet myös otettiin yläkouluikäisenä huostaan käytösongelmiensa takia.
Tämä jäi vain mieleeni, kun tämä äiti ei mitenkään voinut ymmärtää, miten erilaista on arki kahden samanikäisen kanssa vs. kun sinulla on vain yksi lapsi.
Meillä ainakin lapsi on sitä helpompi mitä paremmat kaverit on.
En ollut yhtään sen parempi, jämptimpi, järkevämpi, akriivisempi sen kanssa, joka toimi järkevämmin, kuunteli ja totteli enemmän.
Enainnäkin hänellä oli paljon kavereita ja nämä kaverit eivät vieneet usein pahantekoihin tai älyttömyyksiin. Siinä on suuri ero. Tietenkin jotain jäynää joskua oli.
Sanotan että lapsella on usea kaveri joka sanoo: Hei lähdetäån pelaamaan jalkapalloa. Sitten menevät pelaamaan. Onpa siinä hyvät vanhemmat kun kannustaneet tuollaiseen? Hekö ovat ne kaveritkin järjestäneet?
Vertaa: Lapsella ei paljon kavereita, eikä montaa sellaista, joka pyyytäisi järkeviin juttuihin. Lapsella itsellään ihan normaalit ja hyvät resurssit toimia hyvänä kaverina. Ei ole riitaisa, eikä sellainen kenen kanssa ei voisi olla kaveri. On kuten muutkin. Ei liian kiltti nössö, jonka kanssa ei voisi tehdä mitään eli kiinnostaa tekemiset, ei liian päällepäsmäri tai ilkeäkäön.
Oijoi kyllä vanhempi nyt kasvattanut huonosti, eikä kannusta urheiluun, eikä ole kasvattumut niin että lapsella olisi normaalit sosiaaliset taidot? Entäs jos on? Asiat johtuukin jostain muusta? Voisiko henkilöt olla jopa gang stalking toiminnan kohde? Tarkoituksellinen eristäminen voisi oll yksi toimi? Tahallinen maineen pilaaminen valheilla ja huhuilla?
Kuinka typeriä ihmisiä on? Eivät näe tuollaista?
Niin mutta onhan sillä lapsella vastuu myös omasta toiminnasta? Niin on, mutta suuri ero on myös sillä sattumalla ja ympäristöllä, mikä kulloinkin sattuu olemaan. Ja jos jotkut vielä tarkoituksella muokkaa sosiaalisia suhteita hankalammaksi dabotoinnrin, on yksilö ehkä syytön siihen, että niissä jotain häikkää?
Kuulin jopa että eräässä kaupungissa oli huhultu, että järjestetään pikku jäyniä, jotta erään perheen ystävyyssuhteet tai sosiaaliset suhteet sotkeentuisi ja henkilöt näyttäytyisivät itse hankalina tms.
Mitä valheita ja sabotointeja siinä tehtiinkäön! Jopa rikoksia!
Monet asiat mitkä oli lavastettu jopa sabotoinnein rikoksin yritettiin pistää ihan muiden eli lasten tai vanhempien syyksi. Kuinka raukkamaista!
Jopa osaa ns. asianuntijoista höynäytettiin, koska eivät tajunneet mitä metodeja käytettiin. Aina ei voi uskoa että kaikkki fotuus on edes se mitä näkee omin silmin. Pitäisi nähdä pinnan alle. Hehheh!!!
Lapset on erilaisia. Meillä on ollut kolme hyvin erilaista lasta. Silti esim. nukkumaanmeno on saatu sujumaan samanlaisina toistuvilla iltarutiineilla aivan pienestä. Lapsia on otettu mukaan eri tilaisuuksiin ja tilanteisiin ja heille on opetettu, miten käyttäydytään. Syöminen oli yhdelle haasteellista aluksi, mutta ajan kanssa kaikki alkoi kelvata. Lapset on saaneet itse valita/päättää tiettyjä juttuja ja vanhemmat päättää muut.
Näinhän se tuppaa olemaan. Esikoinen oli vaativa, haastava, vilkas ja vahvatahtoinen. Mitä syytöksiä saimme vanhempina lapsesta neuvolasta, koulusta, sukulaisilta, kavereilta. Vika oli tietysti äidissä. Syntyi toinen lapsi, joka oli helppo, mukautuva, reipas ja ikätasoisesti itsenäinen jo pienestä pitäen. Kukaan ei kiittänyt vanhempia siitä vaan lapsen luonnetta kiiteltiin ja ihailtiin. Eikä siinä mitään. Vanhempana tajusi viimeistään siinä vaiheessa, että lapset ovat sellaisia kuin ovat ja lopulta kasvatuksella voi vaikuttaa vain tiettyihin osa-alueisiin. Perusluonteeseen sillä ei voi vaikuttaa. Kumpikin lapsi on rakas ja ihana sellaisena kuin on, mutta ovat kyllä hyvin erilaisia monissa asioissa.
Kasvatustyöllä on toki merkitystä, mutta ihmeisiinkään ei aina pysty. Tiedätkö, olen äiti, joka on todella paljon satsannut lapsensa kasvattamiseen näiden vuosien aikana. Lapsi on joissakin asioissa luonnossaan "helppo": hän nukkuu hyvin, jaksaa istua todella pitkiä automatkoja rauhassa, siivoaa oman huoneensa, kun kerran kehottaa jne. Nämä asiat eivät ole juurikaan kasvatuksesta kiinni, vaan lapselle luontaisesti helppoja asioita toteuttaa. Sitten taas sama lapsi on joissakin asioissa hyvin omapäinen. En ole saanut häntä syömään erikoisempia ruokia, lopettamaan kynsien pureskelua tai lopettamaan yhtä toista häiritsevää tapaa, vaikka olen sanonut näistä asioista tuhansia kertoja. Ei ole auttanut palkitseminen eikä sanktiot. Kun jotkut asiat eivät vain ole kasvatuksesta kiinni. Ei kasvatuksella muuteta introverttiä lastakaan ekstrovertiksi tai vakavaa iloluontoiseksi. Lasten kanssa asiat ovat usein monimutkaisia, eikä kaikki ole kasvatuksesta kiinni.
Ei siis syyllistetä kasvatuksen puutteesta tai vastuuteta, että kasvatuksella pitäisi pystyä ihmeisiin. Jos pystyisi, ei meillä olisi ainuttakaan haastavaa tai ongelmallista lasta.