Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tuoneet valtiolle enemmän menoja, kuin säästöjä
Tämä on fakta, jonka mm Soste on todennut. Arvio on tehty Euroopan komission velkakestävyysanalyysimallilla, jota on jatkokehitelty sosiaaliturvaleikkausten kerroin- ja hystereesivaikutusten huomioimiseksi. Laskelma on osa SOSTE:n hyvinvointitalouskatsausta, jossa seurataan 43 avainindikaattorin avulla hyvinvoinnin kehittymistä Suomessa vuodesta 2014 lähtien. https://www.soste.fi/uutiset/soste-laski-nykyhallituksen-sosiaaliturval…
Kun huomioidaan se, että taantumaan ajoittuvat sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät kysyntää merkittävästi ja pitkäaikaisesti, leikkaukset itse asiassa vähentävät verotuloja ja kasvattavat suhdannesidonnaisia menoja yhteensä noin 12,2 miljardia euroa. Tällöin sosiaaliturvaleikkauksilla tavoitelluista säästöistä toteutuisi vain vajaa kymmenen prosenttia.
Sosiaaliturvaleikkauksista ei siis koidu Suomen julkiselle taloudelle juurikaan säästöjä vuosina 2024–2031.
”Koska Orpon hallitus on ajoittanut sosiaaliturvaleikkaukset taantumaan, ne eivät juurikaan vahvista julkista taloutta tällä tai tulevalla vaalikaudella. Laskelman tulos tukee tutkimuskirjallisuuden yleiskuvaa siitä, että taantumaan ajoitetut sosiaaliturvaleikkaukset ovat tehoton säästötoimi”, toteaa laskelman tehnyt SOSTEn entinen pääekonomisti Otto Kyyrönen.
Kommentit (555)
Tämänhän ymmärtää jo vähän tyhmempikin. Kun ihmisille elintärkeitä toimintoja supistetaan vuosi vuodelta (Suomessa 2000-luvun jokaisessa hallituksessa), ihmisten terveysongelmat, sairaudet ja köyhyys lisääntyvät, pahoinvointi kasvaa joka taas tuottaa lisää kustannuksia julkiselle puolelle, joka johtaa lisävelkaantumiseen. Näin on käynyt jokaisessa maassa, jossa tätä oikeiston leikkuupolitiikkaa on käytännössä toteutettu.
Seuraava hallitus voi perustua vain SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden pohjalle. Pääasia, että kokoomus ja perussuomalaiset eivät enää ikinä pääse lisäämään menoja vastuuttomasti velasta välittämättä.
Jos pienituloisilta leikkaamista samalla kun laskee itseltään veroja ja nostaa omaa palkkaa, pitää hyvänä asiana, on kansanedustajan moraali pahasti hukassa. Tai kuvastaako se enemmänkin yleistä kristillisen moraalin rappiota. Jeesus sanoi "jos sinulla on kaksi tunikaa, anna toinen sellaiselle jolla ei ole tunikaa".
Kansanedustajien ja puhemiehistön palkkioita korotetaan eduskunnan nimittämän palkkiotoimikunnan päätöksellä 1.10.2025 alkaen.
Ensimmäisen kauden kansanedustajan palkkio nousee 7 137 eurosta 7 637 euroon, vähintään neljä vuotta kansanedustajana toimineen palkkio 7 494 eurosta 7 944 euroon ja vähintään 12 vuotta kansanedustajana toimineen palkkio 7 993 eurosta 8 393 euroon. Puhemiehen palkkio nousee 14 448 eurosta 15 315 euroon ja varapuhemiesten 11 266 eurosta 11 942 euroon.
Pikkasen kärkevästi kysyn, kannattaako enää äänestää ollenkaan? Yksikään puolue-eliitti ei mieti kuin omaa etuansa, aivan samantekevää mitä ns. rahvaalle kuuluu (paitsi 4 v. välein). Sori siitä, mutta en jaksa enää luottaa siihen, että asiat Suomessa muuttuisi mitenkään paremmaksi näiden kelmien toimesta. Leikkausrallattelu tulee jatkumaan, kunnes mitään ei ole enää jäljellä. Paitsi äärimmäinen luokka"yhteiskunta".
Pienituloisten leikkaukset vai kansanedustajien veroalennukset? Pitäisi oikeistollekin olla helppo kysymys, vasemmisto valitsisi seistä pienituloisen puolella.
Rahaa on tunnin juniin, Garden-hankkeisiin muttei terveyspalveluihin tai vanhustenhoitoon?? Melko kierot prioriteetit oikeistolla, politiikka on valintoja.
Oli hallituspohja mikä tahansa,niin tämän huonompaa hallitusta ei ainakaan saada.Kokoomus,persut ja kristilliset saisivat olla oppositiossa riekkumassa vaikka kymmeniä vuosia.
Eiköhän jokainen nyt jo ymmärrä ettei veronmaksajien rahoja voi leikata kategorisesti juuri perusturvasta, terveydenhuollosta, lastensuojelusta ja mielenterveyshoidosta. Näiden toimintojen alas vetäminen kun aiheuttaa lopulta enemmän kustannusmenoja, kuin Exelissä "säästöjä".
Johan Urho Kekkosen on mainittu olleen sillä kannalla, että Kokoomus ei sovi maan hallitukseen. Jos muistan oikein sitä taivalta taisi kertyä useita vuosia, ennenkun katsottiin sopivaksi ko. puolue hallillitus vastuuseen.
Voi korjata jos joku muistaa tarkemmin näin vanhoja asioita, jotka ovat olleet aikoinaan ajankohtaisia.
On uskomatonta miten hallitus on vielä kasassa. Persut on ollut hiljaa vaikka varmasti on ollut tietoinen korruptiosta, missä on nyt ne Persujen selvityspyyntö huudot? Täysin vastuuntonta porukkaa. On pikkuisen valta noussut hattuun hallitus puolueilla.
Ihan vain tiedoksenne, olen yläpeukuttanut jokaista vasemmistomyönteistä viestiä tässä ketjussa.
Up