Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tuoneet valtiolle enemmän menoja, kuin säästöjä
Tämä on fakta, jonka mm Soste on todennut. Arvio on tehty Euroopan komission velkakestävyysanalyysimallilla, jota on jatkokehitelty sosiaaliturvaleikkausten kerroin- ja hystereesivaikutusten huomioimiseksi. Laskelma on osa SOSTE:n hyvinvointitalouskatsausta, jossa seurataan 43 avainindikaattorin avulla hyvinvoinnin kehittymistä Suomessa vuodesta 2014 lähtien. https://www.soste.fi/uutiset/soste-laski-nykyhallituksen-sosiaaliturval…
Kun huomioidaan se, että taantumaan ajoittuvat sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät kysyntää merkittävästi ja pitkäaikaisesti, leikkaukset itse asiassa vähentävät verotuloja ja kasvattavat suhdannesidonnaisia menoja yhteensä noin 12,2 miljardia euroa. Tällöin sosiaaliturvaleikkauksilla tavoitelluista säästöistä toteutuisi vain vajaa kymmenen prosenttia.
Sosiaaliturvaleikkauksista ei siis koidu Suomen julkiselle taloudelle juurikaan säästöjä vuosina 2024–2031.
”Koska Orpon hallitus on ajoittanut sosiaaliturvaleikkaukset taantumaan, ne eivät juurikaan vahvista julkista taloutta tällä tai tulevalla vaalikaudella. Laskelman tulos tukee tutkimuskirjallisuuden yleiskuvaa siitä, että taantumaan ajoitetut sosiaaliturvaleikkaukset ovat tehoton säästötoimi”, toteaa laskelman tehnyt SOSTEn entinen pääekonomisti Otto Kyyrönen.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri sitä mitä sosialistit tekevät: käsi käy veronmaksajien taskulla ja rahaa jaetaan kaikkialle tajuamatta mistä se raha veronmaksajien taskuun on alunperin tullut: "Kun huomioidaan se, että taantumaan ajoittuvat sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät kysyntää merkittävästi ja pitkäaikaisesti, leikkaukset itse asiassa vähentävät verotuloja ja kasvattavat suhdannesidonnaisia menoja yhteensä noin 12,2 miljardia euroa.".... eihän siinä ole mitään järkeä, että verotuloista tehdään tulonsiirtoja, joilla ihmiset ostelee tuotteita. Se on perustuslain hengen vastaista kaikin tavoin (jokaisen pitää elättää itsensä).
Kokeilepa itse pudota systeemistä. Itse sairastuin enkä olisi uskonut kuinka nopeasti käy putoaminen kun yhteiskunta on lakannut auttamasta. En tiedä kenen etu on sairastuttaa yksilöitä vielä lisää niin että työkyky ei tule koskaan palautumaan. T. Entinen kok-äänestäjä
Klassinen hölmöläiset-tarina. Leikkaavat mattoa toisesta päästä ja ompelevat toiseen päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sosiaaliturvasta leikkaaminen alentaa verotuloja, niin juuri veroistahan ne tuet maksetaan. Eli samalla valtion menot alenevat. Eikä mikään tuki koskaan palaa veroina täysimääräisesti.
Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Edes minimaalinen, kustannusten nousun tahdissa pysyvä tuki antaa tämän saajalle mahdollisuuden ylipäätään elää sen ajan kun esim työttömyys kestää ja uusi työpaikka löytyy. Jos tätä minimiturvaa jatkuvasti alennetaan samalla kun yleiset kustannukset jatkavat nousuaan, näiden ihmisten tilanne vain pahenee entisestään, ja kaikki aika heillä meneekin työpaikan löytämisen sijasta jokapäiväisen elämän järjestämiseen, maksuista selviytymiseen ja ylipäätään hengissä pysymiseen.
Miksi sitten esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa ei ole tällaista sosial ismia, on vain alle 3 prosentin työttömyys ja suurin osa ihmisistä pärjää?
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso lasku on vasta tulossa, kun aikanaan selviää esimerkiksi lisääntyneiden huostaanottojen ja psykoositapausten nousu. On hyvin stressaavaa elää tukipennosilla, joten kaikki eivät leikkauksia kestä ja se maksaa, kun osastolla toivutaan.
Saapa nähdä. Marinin koronarajoitukset maksavat varmasti paljon enemmän. Siitä on sentään jo näyttöä. Tämän hallituksen toimista ei vielä ole juurikaan näyttöä. Lähinnä näitä höpöhöpö-tutkijoita ennustamassa tulevaa.
Tämän hallituksen törttöilyistä on kylläkin mustaa valkoisella mm asunnottomuuden kasvusta. Sen kertovat niin THL, Soste kuin Kela itsekin. Asunnottomuus ei ole suomessa kasvanut 15 vuoteen ennen tämän hallituksen sössimisiä. Rahaa kyllä on yritystukiin ja kaikista hyvätuloisimpien verojen alenteluun velaksi.

En minä tätä kiistänytkään, mutta puhuin pelkästään verotuloista.

"Suurin osa ihmisistä pärjää"
Saanen nauraa. Kannattaisikohan ottaa asioista selvää?
Kyllähän työttömyys saadaan keinotekoisesti painettua alas vaikka kuinka huonoilla työehdoilla ja nälkäpalkalla. Toinen juttu onkin sitten tästä kurjuudesta syntyvät seurannaiskustannukset lopulta koko yhteiskuntaan ja valtion talouteen. Katsopa huviksesi USA:n velkamäärää.

Otan osaa sairastumiseesi, mutta eihän se ole kokoomuksen tai kenenkään muun vika? Se on totta, että oikeistolaisessa lähtökohdassa jokainen on vastuussa itsestään, myös sairastuessa. Vasemmiston näkökulmasta ihmiset ovat kuin lehmiä, joita pitää hoivata, jotta he voivat elättää tuottamatonta byrokratiaa. Et tule parantumaan äänestit sitten vasemmistoa tai oikeistoa. Suomen talous huomioiden, oli hallinnossa kuka tahansa, hoidon laatu tulee vain heikkenemään ja hoitoa rajataan entistä enemmän. Siihen kannattaa varautua jo nyt.
Kyseessä ei ole säästötoimi vaan ideologinen kurinpalautus työväenluokalle. EK:ta ei kiinnosta velat tai budjetit. Sitä kiinnostaa nöyrä työvoima.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sosiaaliturvasta leikkaaminen alentaa verotuloja, niin juuri veroistahan ne tuet maksetaan. Eli samalla valtion menot alenevat. Eikä mikään tuki koskaan palaa veroina täysimääräisesti.
Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Edes minimaalinen, kustannusten nousun tahdissa pysyvä tuki antaa tämän saajalle mahdollisuuden ylipäätään elää sen ajan kun esim työttömyys kestää ja uusi työpaikka löytyy. Jos tätä minimiturvaa jatkuvasti alennetaan samalla kun yleiset kustannukset jatkavat nousuaan, näiden ihmisten tilanne vain pahenee entisestään, ja kaikki aika heillä meneekin työpaikan löytämisen sijasta jokapäiväisen elämän järjestämiseen, maksuista selviytymiseen ja ylipäätään hengissä pysymiseen.
Miksi sitten esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa ei ole tällaista sosial ismia, on vain alle 3 prosentin työttömyys ja suurin osa ihmisistä pärjää?
- Eri
"Suurin osa ihmisistä pärjää"
Saanen nauraa. Kannattaisikohan ottaa asioista selvää?
Kyllähän työttömyys saadaan keinotekoisesti painettua alas vaikka kuinka huonoilla työehdoilla ja nälkäpalkalla. Toinen juttu onkin sitten tästä kurjuudesta syntyvät seurannaiskustannukset lopulta koko yhteiskuntaan ja valtion talouteen. Katsopa huviksesi USA:n velkamäärää.
Suurin osa pärjää hyvin ja työttömyysluvut näyttävät hyvältä. Suomessa vastaavasti on eniten työttömiä koko EU:ssa, velkasuhde huonompi kuin Yhdysvalloissa (väkimäärään suhteutettuna) jne. Työehdot ovat toki heikot jos ei ole mitä myydä. Eli jos ei ole osaamista, ei silloin saa kunnon palkkaakaan. Tämä on markkinatalouden ydintä.
Sekä EU että YK on monesti varoittanut Suomea liian heikosta köyhien toimeentulosta, pistää ihmettelemään että miten hyvin Suomi osaa nuolla persettä eikä asialle ole tehty mitään.
https://www.humanrightscentre.fi/uutiset/european-committee-of-social-r…
Suomi on saanut vaikka kuinka monta noottia mutta silti köyhiä potkitaan niinkuin oltaisiin venäläisiä.
Scrap that, edes venäjä ei ole heikentänyt heikommassa olevien toimeentuloa. Suomessa vaan potkitaan köyhää aina vaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso lasku on vasta tulossa, kun aikanaan selviää esimerkiksi lisääntyneiden huostaanottojen ja psykoositapausten nousu. On hyvin stressaavaa elää tukipennosilla, joten kaikki eivät leikkauksia kestä ja se maksaa, kun osastolla toivutaan.
Saapa nähdä. Marinin koronarajoitukset maksavat varmasti paljon enemmän. Siitä on sentään jo näyttöä. Tämän hallituksen toimista ei vielä ole juurikaan näyttöä. Lähinnä näitä höpöhöpö-tutkijoita ennustamassa tulevaa.
Tämän hallituksen törttöilyistä on kylläkin mustaa valkoisella mm asunnottomuuden kasvusta. Sen kertovat niin THL, Soste kuin Kela itsekin. Asunnottomuus ei ole suomessa kasvanut 15 vuoteen ennen tämän hallituksen sössimisiä. Rahaa kyllä on yritystukiin ja kaikista hyvätuloisimpien verojen alenteluun velaksi.
Asunnottomuuden kasvu selittyy kutakuinkin Ukrainan sodalla. Sen tietävät em. aivopesulatkin. Kotimaisista asunnottomista suurin osa on narkkareita, jotka saavatkin asua siltojen alla. Ei heille tarvitse vuokrata yhtään mitään, koska rikkovat paikat kuitenkin ja myyvät kaiken minkä irti saavat. Narkkareiden määräkin on lisääntynyt, kiitos Vihreiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sosiaaliturvasta leikkaaminen alentaa verotuloja, niin juuri veroistahan ne tuet maksetaan. Eli samalla valtion menot alenevat. Eikä mikään tuki koskaan palaa veroina täysimääräisesti.
Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Edes minimaalinen, kustannusten nousun tahdissa pysyvä tuki antaa tämän saajalle mahdollisuuden ylipäätään elää sen ajan kun esim työttömyys kestää ja uusi työpaikka löytyy. Jos tätä minimiturvaa jatkuvasti alennetaan samalla kun yleiset kustannukset jatkavat nousuaan, näiden ihmisten tilanne vain pahenee entisestään, ja kaikki aika heillä meneekin työpaikan löytämisen sijasta jokapäiväisen elämän järjestämiseen, maksuista selviytymiseen ja ylipäätään hengissä pysymiseen.
En minä tätä kiistänytkään, mutta puhuin pelkästään verotuloista.
Tämä tukien jatkuva leikkeleminenhän paradoksaalisesti vähentää verotuloja ihan siitäkin syystä, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa laskujaan ja nämä ihmiset ajetaan taloudellisesti täydelliseen nurkkaan. Hätääntyneet ja mahdottomaan taloustilanteeseen ajetut työttömät sitten vähentävät juurikin niitä verotuloja, joita mm ruoka kaupassa tuottaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Sekä EU että YK on monesti varoittanut Suomea liian heikosta köyhien toimeentulosta, pistää ihmettelemään että miten hyvin Suomi osaa nuolla persettä eikä asialle ole tehty mitään.
https://www.humanrightscentre.fi/uutiset/european-committee-of-social-r…
Suomi on saanut vaikka kuinka monta noottia mutta silti köyhiä potkitaan niinkuin oltaisiin venäläisiä.
Scrap that, edes venäjä ei ole heikentänyt heikommassa olevien toimeentuloa. Suomessa vaan potkitaan köyhää aina vaan enemmän.
Tämäkin on propagandaa, jota THL yritti korjata, mutta toki meidän media ei sitä uutisoinut. EU ei ottanut huomioon sitä, että asumistuki on sosiaalitukea. Eli jos otetaan sosiaalituen ja asumistuet huomioon, Suomi onkin ihan ok.

No nyt EU on kuitenkin ollut tyytyväinen hallituksen sopeutustoimiin, joita on pakko tehdä, kun jouduimme "tarkkailuluokalle".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sosiaaliturvasta leikkaaminen alentaa verotuloja, niin juuri veroistahan ne tuet maksetaan. Eli samalla valtion menot alenevat. Eikä mikään tuki koskaan palaa veroina täysimääräisesti.
Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Edes minimaalinen, kustannusten nousun tahdissa pysyvä tuki antaa tämän saajalle mahdollisuuden ylipäätään elää sen ajan kun esim työttömyys kestää ja uusi työpaikka löytyy. Jos tätä minimiturvaa jatkuvasti alennetaan samalla kun yleiset kustannukset jatkavat nousuaan, näiden ihmisten tilanne vain pahenee entisestään, ja kaikki aika heillä meneekin työpaikan löytämisen sijasta jokapäiväisen elämän järjestämiseen, maksuista selviytymiseen ja ylipäätään hengissä pysymiseen.
En minä tätä kiistänytkään, mutta puhuin pelkästään verotuloista.
Tämä tukien jatkuva leikkeleminenhän paradoksaalisesti vähentää verotuloja ihan siitäkin syystä, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa laskujaan ja nämä ihmiset ajetaan taloudellisesti täydelliseen nurkkaan. Hätääntyneet ja mahdottomaan taloustilanteeseen ajetut työttömät sitten vähentävät juurikin niitä verotuloja, joita mm ruoka kaupassa tuottaisivat.
Mistä se euro on alunperin tullut valtiontalouteen? Toisaalta, jos kerran ruoan ostaminen on kriteeri, eikö yhteiskunnan kannata maksaa silloin vaikka lihaville bonuksia, koska he syövät enemmän ja tuottavat verotuloja?
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekä EU että YK on monesti varoittanut Suomea liian heikosta köyhien toimeentulosta, pistää ihmettelemään että miten hyvin Suomi osaa nuolla persettä eikä asialle ole tehty mitään.
https://www.humanrightscentre.fi/uutiset/european-committee-of-social-r…
Suomi on saanut vaikka kuinka monta noottia mutta silti köyhiä potkitaan niinkuin oltaisiin venäläisiä.
Scrap that, edes venäjä ei ole heikentänyt heikommassa olevien toimeentuloa. Suomessa vaan potkitaan köyhää aina vaan enemmän.
Tämäkin on propagandaa, jota THL yritti korjata, mutta toki meidän media ei sitä uutisoinut. EU ei ottanut huomioon sitä, että asumistuki on sosiaalitukea. Eli jos otetaan sosiaalituen ja asumistuet huomioon, Suomi onkin ihan ok.
EU kylläkin otti asumistuen huomioon arviossaan, ja nimenomaan tällä hallituskaudella tehdyt typerät leikkaukset siihen, joka käytännössä pakottavaa ihmiset kaduille ja roskakatoksiin asumaan. Siksihän tästä asiasta näin monta varoitusta on unionilta tullutkin. Ja edelleen, rahaa riittää miljardeja yritystukiin ja ministerien oman verotuksen alentamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sosiaaliturvasta leikkaaminen alentaa verotuloja, niin juuri veroistahan ne tuet maksetaan. Eli samalla valtion menot alenevat. Eikä mikään tuki koskaan palaa veroina täysimääräisesti.
Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Edes minimaalinen, kustannusten nousun tahdissa pysyvä tuki antaa tämän saajalle mahdollisuuden ylipäätään elää sen ajan kun esim työttömyys kestää ja uusi työpaikka löytyy. Jos tätä minimiturvaa jatkuvasti alennetaan samalla kun yleiset kustannukset jatkavat nousuaan, näiden ihmisten tilanne vain pahenee entisestään, ja kaikki aika heillä meneekin työpaikan löytämisen sijasta jokapäiväisen elämän järjestämiseen, maksuista selviytymiseen ja ylipäätään hengissä pysymiseen.
En minä tätä kiistänytkään, mutta puhuin pelkästään verotuloista.
Tämä tukien jatkuva leikkeleminenhän paradoksaalisesti vähentää verotuloja ihan siitäkin syystä, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa laskujaan ja nämä ihmiset ajetaan taloudellisesti täydelliseen nurkkaan. Hätääntyneet ja mahdottomaan taloustilanteeseen ajetut työttömät sitten vähentävät juurikin niitä verotuloja, joita mm ruoka kaupassa tuottaisivat.
Mistä se euro on alunperin tullut valtiontalouteen? Toisaalta, jos kerran ruoan ostaminen on kriteeri, eikö yhteiskunnan kannata maksaa silloin vaikka lihaville bonuksia, koska he syövät enemmän ja tuottavat verotuloja?
- Eri
Ei verottaja ole S- tai K-kauppias, joka maksaa bonuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sosiaaliturvasta leikkaaminen alentaa verotuloja, niin juuri veroistahan ne tuet maksetaan. Eli samalla valtion menot alenevat. Eikä mikään tuki koskaan palaa veroina täysimääräisesti.
Ja syntyvyys alenee entisestään...mut saahan sitä temusta kohta vauvojakin...

Millainen ihminen sen euron on alunperin pystynyt maksanut valtiontalouteen: nälkäinen köyhä, vai minimiturvalla säällisesti toimeen tuleva suomalainen?