Urheilutoimittaja Mervi Kallio: Ei lapsia - "Olisi tuntunut väärältä yrittää lasta vain varmuuden vuoksi"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero

Todellakin, ja samalla lisääntyneille 2000 e/kk ympäristöhaittavero.

Lisääntyneet ei oo itsekkäitä

Mikään ei ole itsekkäämpää kuin lisääntyminen liikakansoitetulla pallolla.

Mutku mä haluuu uu uu uun oman vavvan!!1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.

Olet oikeassa. Olen itsekin ns. vela mutta en ole ikinä kokenut vela-skeneä omakseni, koska siellä ei tosiaankaan tunnu olevan sijaa pohdinnoille tai monimutkaisille tunteille. Esimerkiksi joku voi valita velauden vaikka omien lapsuustraumojensa takia, mutta voiko siitäkään puhua? 

 

Itse olen varma valinnastani mutta mietin joskus, että ilman traumoja saattaisin suhtautua lapsiin ja äitiyteen eri tavalla. 

 

Myös abortin jälkeen kävin monenlaisia tunteita läpi, mm. surua. En tiedä, sallitaanko tuotakaan tunnetts velapiireissä, kun ainoa sallittu narratiivi tuntuu olevan "olisit tyytyväinen, että olet oikeutettu turvalliseen aborttiin!"

Samaistun noihin mietteisiin, että suhtautuisinkohan lapsiin ja äitiyteen eri tavalla jos minulla ei olisi traumoja. Omalla kohdallani traumat liittyvät nimenomaan äitiyteen, omaan äitiini. Sopassa on muutakin traumaa, kuin äitini henkilönä, mutta sekin liittyy vanhemmuuteen. Taistelin vuosia suunnattoman vihan kanssa ja en nähnyt vanhemmuudessa mitään hyvää ja ihanaa. Yksi iso asia oli esimerkiksi se, että manipuloiva äitini oli saanut minut vakuutettua ja aivopestyä ajattelemaan, että kun saan omia lapsia niin tulen ymmärtämään häntä, hänen ratkaisujaan ja toimin lopulta kuten hänkin. Hän siis pahoinpiteli minua, inhosi luonnettani ja kaltoinkohteli henkisesti. Siispä alitajuisesti koin, että ainoa keino estää minua muuttumasta äitini kaltaiseksi ja säästää lapset samalta julmuudelta mitä itse koin, oli olla tekemättä lapsia. Kesti kauan kasvaa irti hänestä ja ymmärtää että minä en ole hän, ja jos minulla olisi lapsia, tekisin omat virheeni ja kokisin omat onnistumiseni heidän kanssaan. Varmasti ajattelisin eri tavalla, jos oma äitisuhteeni olisi ollut turvallinen. En voi silti tietää olisinko halunnut lapsia.

Todella lapsellista ja kypsymötöntä syyttää omaa äitiään lapsettomuudestaan. Kasva aikuiseksi.

? Nyt kyllä luit viestin kyllä tosi omistuisesti, tulkitsin kirjoituksen eri tavalla. Siinä oli hyvää, aikuisellista analyysia lapsettomuuden taustoista, ei syytöstä. Ymmärrän täysin, et jos ei ole kokenut rakkautta äidiltään, ei voi helposti jatkaa omalta osaltaan rakkautta lapsilleen. Pitää ensin itse kokea olevansa rakas lapsi, tai ainakin se helpottaa huomattavasti. 

Itse koen, että yksi isoimmista syistä haluta lapsia oli juurikin oma hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat. Minulla oli ja on rakkautta tarjota eteenpäin, ja koin että lapset on ihana rakkauteni kohde, mieheni, lapsuudenperheeni ja ystävieni lisäksi.

Mutta sinä taisit olla vain vihainen provo.

En käsitä aloittajan ajatusmaailmaa -miten voi olla varma asiasta, jota ei voi täysin kuvitella ja jota ei voi kokeilematta kokea? Lapsen saaminen ja lapsettomuus ovat molemmat tällaisia asioita. Ehdottomuus on luotaantyöntävä ja epävarmuutta huokuva piirre. Mikään ratkaisu ei ole koko ajan täysin oikea ja ihminen katuu ratkaisujaan ja valintojaan joskus hetkittäin - ratkaisusta ja valinnasta riippumatta. Pohtii ja kyseenalaistaa vähintään, se on kasvun edellytys. Kriiseissä ja elämäntuulissa pohtii; mitä jos ?

Miksi lapseen pitäisi valmistautua kaikilla tavoilla vuosien ajan? Ei silti tiedä mitä tulee tai on tulematta.  Lapsi on elämässä hetken lainassa. Elämällään saa jokainen tehdä mitä lystää. Mutta sitä en usko ettei ihminen valintojaan tarkastelisi iän myötä uudessa valossa.

Mervin asioita en kommentoi, kun en tunne ja lehtijutut on aina lehtijuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.

Olet oikeassa. Olen itsekin ns. vela mutta en ole ikinä kokenut vela-skeneä omakseni, koska siellä ei tosiaankaan tunnu olevan sijaa pohdinnoille tai monimutkaisille tunteille. Esimerkiksi joku voi valita velauden vaikka omien lapsuustraumojensa takia, mutta voiko siitäkään puhua? 

 

Itse olen varma valinnastani mutta mietin joskus, että ilman traumoja saattaisin suhtautua lapsiin ja äitiyteen eri tavalla. 

 

Myös abortin jälkeen kävin monenlaisia tunteita läpi, mm. surua. En tiedä, sallitaanko tuotakaan tunnetts velapiireissä, kun ainoa sallittu narratiivi tuntuu olevan "olisit tyytyväinen, että olet oikeutettu turvalliseen aborttiin!"

Samaistun noihin mietteisiin, että suhtautuisinkohan lapsiin ja äitiyteen eri tavalla jos minulla ei olisi traumoja. Omalla kohdallani traumat liittyvät nimenomaan äitiyteen, omaan äitiini. Sopassa on muutakin traumaa, kuin äitini henkilönä, mutta sekin liittyy vanhemmuuteen. Taistelin vuosia suunnattoman vihan kanssa ja en nähnyt vanhemmuudessa mitään hyvää ja ihanaa. Yksi iso asia oli esimerkiksi se, että manipuloiva äitini oli saanut minut vakuutettua ja aivopestyä ajattelemaan, että kun saan omia lapsia niin tulen ymmärtämään häntä, hänen ratkaisujaan ja toimin lopulta kuten hänkin. Hän siis pahoinpiteli minua, inhosi luonnettani ja kaltoinkohteli henkisesti. Siispä alitajuisesti koin, että ainoa keino estää minua muuttumasta äitini kaltaiseksi ja säästää lapset samalta julmuudelta mitä itse koin, oli olla tekemättä lapsia. Kesti kauan kasvaa irti hänestä ja ymmärtää että minä en ole hän, ja jos minulla olisi lapsia, tekisin omat virheeni ja kokisin omat onnistumiseni heidän kanssaan. Varmasti ajattelisin eri tavalla, jos oma äitisuhteeni olisi ollut turvallinen. En voi silti tietää olisinko halunnut lapsia.

Niin... Jokainen käsittelee näitä asioita omalla tavallaan ja päätyy omiin ratkaisuihin. Minä en hirmuäitini takia halunnut aluksi lapsia, sitten ajattelin että vain poikia, koska äiti-tytärsuhde oli niin paska, ja miten kävi: sain kolme tyttöä, joiden kanssa olen osannut olla aivan toisenlainen äiti kuin omani minulle.

Kerroin tämän siltä varalta että se ehkä lohduttaa tai rohkaisee muita saman asian kanssa kipuilevia.

susipari

Vierailija kirjoitti:

susipari

Kuulostat aika fariseukselta. Avoliitto ei ollut meillekään vaihtoehto, mutta muut eläkööt tavallaan. 

konservatiiviuskis