Lue keskustelun säännöt.
Urheilutoimittaja Mervi Kallio: Ei lapsia - "Olisi tuntunut väärältä yrittää lasta vain varmuuden vuoksi"
01.07.2026 |
https://www.eeva.fi/jutut/mervi-kallio-yrittajyys
Rohkeaa puhetta yrittäjältä. Arvostan. Lapsia pitää hankkia vain jos sitä haluaa 100% varmuudella ja on valmistautunut siihen vuosien ajan taloudellisesti, emotionaalisesti jne. 97, 98 tai edes 99% varmuus ei riitä. Vauvan teko FOMO:n ehkäisemiseksi on väärin, koska se altistaa päätöksen katumiselle. Katuvia vanhempia on muutenkin ihan liikaa maailmassa. Lapset ansaitsevat syntyä 100% toivottuna. Ja parempi katua lapsettomuutta kuin lapsien hankintaa, koska lasten katumisessa kärsijänä on lapset.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.
Se suru on vain aivojen ns. liskoaivoista tulevaa hälyä, koska ihminen on pohjimmiltaan eläin. Liskoaivot huutaa ihmiselle, että valinnan mahdollisuus menee umpeen ja se aiheuttaa epävarmuuttaa ja stressiä. Kun ihminen kokee että joku valinta viedään häneltä pois, se herättää ahdistusta, vaikka se tarkoittaisi huononkin valinnan poissaoloa. Kun tiedostaa että tämä on vain ihmisen luontainen reaktio valinnan poisviemiseen, olo helpottuu kovasti.
No jaa. Mielestäni tuo toisen kirjoittajan kuvaama suru ja sen tunnistaminen on lähinnä osoitus siitä, että ihminen voi kokea yhtä aikaa monenlaisia, keskenään ristiriitaisia tunteita.
Saman tunteen voi tuntea myös monessa muussa asiassa. Kun on keski-ikäinen, tietää ettei voi tulla enää huippu-urheilijaa, koska ne vuodet meni jo. Vaikka ei olisi koskaan halunnut urheilijaksi. Mutta kun jokin valinta on viety pois ihmisen iästä johtuen, eikä sitä valintaa saa enää takaisin, se voi surettaa. Se on epäloogista, mutta niin ihmisen aivot vaan toimii. Ihminen haluaa pitää kaikkia valintoja auki, vaikka ei koskaan tarttuisi niihin. Ovien sulkeutuminen pelottaa, koska se tarkoittaa että siirrytään elämänvaiheesta toiseen ja onhan muutokset joskus pelottavia, myös vaikka niitä olisi itse toivottu. Esim. muutto ensimmäiseen omaan asuntoon jännittää ja pelottaa, vaikka sitä on itse odotettu. Velana voin itsekin sanoa, että näissä tunteissa on paljon yhtäläisyyttä. Jotkut sekoittaa tuon epävarmuuden tunteen FOMO:on, ja hankkivat siksi ns. hätävauvoja, vaikka oikeasti pitäisi tehdä itsetutkiskelua, mikä on se todellinen tunne, mistä epävarmuus kumpuaa.
Totta tuokin. Itsekin mietin juuri, että samantyyppistä surua voi kokea monesta asiasta, mm. urahaaveisiin ja monenlaisiin elämyksiin liittyen.
Tämä on hyvä ketju!
Kyllä. Haikeus valinnan katoamisesta ei tarkoita, että olisi velana muuttamassa mieltään lasten hankkimisesta. Pohjimmiltaan kyse on muutoksen hyväksymisestä, että elämä muuttuu ja menee eteenpäin. Sama haikeus voi kohdistua niin moneen muuhunkin asiaan, mutta ei se tarkoita että olisi katkera tai katuisi päätöstä. Ne ovat eri tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mervi kyllä tykkää harjoitella sitä lapsen alulle saamista. Varsin soiva peli on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.
Se suru on vain aivojen ns. liskoaivoista tulevaa hälyä, koska ihminen on pohjimmiltaan eläin. Liskoaivot huutaa ihmiselle, että valinnan mahdollisuus menee umpeen ja se aiheuttaa epävarmuuttaa ja stressiä. Kun ihminen kokee että joku valinta viedään häneltä pois, se herättää ahdistusta, vaikka se tarkoittaisi huononkin valinnan poissaoloa. Kun tiedostaa että tämä on vain ihmisen luontainen reaktio valinnan poisviemiseen, olo helpottuu kovasti.
Olen se, jolle vastasit. Itse en pidä asiaa ihan noin suoraviivaisesti täysin biologisena vaikka sillä on varmasti näppinsä pelissä ja tottakai sillä on, ihmisellä on vietit ja biologia mutta niitä halutaan ehkä nykyaikana peittää ja korostaa ns.järkeä. Mutta myös koettu elämä ja psykologia, esimerkiksi tässä ketjussa jonkun mainitsemat traumat, voivat olla vaikuttamassa siihen että joku kokee voivansa vasta niistä selvittyään olevansa valmis edes miettimään lastenhankintaa. Sen aika voi tulla vasta lähempänä hedelmällisen iän loppua. Toisaalta kukaan ei varmaankaan voi varmuudella erotella mikä johtuu mistäkin. Mutta ymmärtänen mitä tarkoitat ja olen kyllä samaa mieltä siitä, että se biologia ja vaihtoehtojen sulkeutuminen on asiassa vaikuttimena myös. Hauska kun sanoit että olo helpottuu kun ymmärtää sen että ahdistus tulee valinnan poisviemisestä; tätä olen itse pohtinut tässä prosessissani jo pari vuotta ja asian käsittely tuosta näkökulmasta on tuonut rinnalle kyllä sellaisen rauhoittavan tunteen. Ehkä nimenomaan sen surun tai kaipauksen salliminen, vaikka en koskaan saakaan täysin tietää mistä siinä on lopulta kyse, samaan aikaan lapsettomuuspäätöksen kanssa, helpotti oloani. Olin jonkin aikaa ymmälläni niistä tunteista ja ajatuksista, kunnes aloin ajatella että ehkä sekoitan juurikin tämän asian lopullisuuden käsittelyn ja valinnanmahdollisuuden päättymiseen haluun saada lapsi - ne ovat mielestäni kuitenkin eri asioita. Joku voi tehdä lapsen ensinnämainituista syistä ja varmasti tehdäänkin, koska pelätään katumusta ja fomoa. Minä valitsin toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.
Olet oikeassa. Olen itsekin ns. vela mutta en ole ikinä kokenut vela-skeneä omakseni, koska siellä ei tosiaankaan tunnu olevan sijaa pohdinnoille tai monimutkaisille tunteille. Esimerkiksi joku voi valita velauden vaikka omien lapsuustraumojensa takia, mutta voiko siitäkään puhua?
Itse olen varma valinnastani mutta mietin joskus, että ilman traumoja saattaisin suhtautua lapsiin ja äitiyteen eri tavalla.
Myös abortin jälkeen kävin monenlaisia tunteita läpi, mm. surua. En tiedä, sallitaanko tuotakaan tunnetts velapiireissä, kun ainoa sallittu narratiivi tuntuu olevan "olisit tyytyväinen, että olet oikeutettu turvalliseen aborttiin!"
Samaistun noihin mietteisiin, että suhtautuisinkohan lapsiin ja äitiyteen eri tavalla jos minulla ei olisi traumoja. Omalla kohdallani traumat liittyvät nimenomaan äitiyteen, omaan äitiini. Sopassa on muutakin traumaa, kuin äitini henkilönä, mutta sekin liittyy vanhemmuuteen. Taistelin vuosia suunnattoman vihan kanssa ja en nähnyt vanhemmuudessa mitään hyvää ja ihanaa. Yksi iso asia oli esimerkiksi se, että manipuloiva äitini oli saanut minut vakuutettua ja aivopestyä ajattelemaan, että kun saan omia lapsia niin tulen ymmärtämään häntä, hänen ratkaisujaan ja toimin lopulta kuten hänkin. Hän siis pahoinpiteli minua, inhosi luonnettani ja kaltoinkohteli henkisesti. Siispä alitajuisesti koin, että ainoa keino estää minua muuttumasta äitini kaltaiseksi ja säästää lapset samalta julmuudelta mitä itse koin, oli olla tekemättä lapsia. Kesti kauan kasvaa irti hänestä ja ymmärtää että minä en ole hän, ja jos minulla olisi lapsia, tekisin omat virheeni ja kokisin omat onnistumiseni heidän kanssaan. Varmasti ajattelisin eri tavalla, jos oma äitisuhteeni olisi ollut turvallinen. En voi silti tietää olisinko halunnut lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mervi on sellainen elämästä nautiskelija ja maailmanmatkaaja. Ei siihen yhtälöön toisesta huolehtiminen kuulu.
Elämästä nauttiminen on suositeltavaa. Suosittelen sinullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikamoiset geenit heitti roskakoriin.
t. mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.
Olet oikeassa. Olen itsekin ns. vela mutta en ole ikinä kokenut vela-skeneä omakseni, koska siellä ei tosiaankaan tunnu olevan sijaa pohdinnoille tai monimutkaisille tunteille. Esimerkiksi joku voi valita velauden vaikka omien lapsuustraumojensa takia, mutta voiko siitäkään puhua?
Itse olen varma valinnastani mutta mietin joskus, että ilman traumoja saattaisin suhtautua lapsiin ja äitiyteen eri tavalla.
Myös abortin jälkeen kävin monenlaisia tunteita läpi, mm. surua. En tiedä, sallitaanko tuotakaan tunnetts velapiireissä, kun ainoa sallittu narratiivi tuntuu olevan "olisit tyytyväinen, että olet oikeutettu turvalliseen aborttiin!"
Samaistun noihin mietteisiin, että suhtautuisinkohan lapsiin ja äitiyteen eri tavalla jos minulla ei olisi traumoja. Omalla kohdallani traumat liittyvät nimenomaan äitiyteen, omaan äitiini. Sopassa on muutakin traumaa, kuin äitini henkilönä, mutta sekin liittyy vanhemmuuteen. Taistelin vuosia suunnattoman vihan kanssa ja en nähnyt vanhemmuudessa mitään hyvää ja ihanaa. Yksi iso asia oli esimerkiksi se, että manipuloiva äitini oli saanut minut vakuutettua ja aivopestyä ajattelemaan, että kun saan omia lapsia niin tulen ymmärtämään häntä, hänen ratkaisujaan ja toimin lopulta kuten hänkin. Hän siis pahoinpiteli minua, inhosi luonnettani ja kaltoinkohteli henkisesti. Siispä alitajuisesti koin, että ainoa keino estää minua muuttumasta äitini kaltaiseksi ja säästää lapset samalta julmuudelta mitä itse koin, oli olla tekemättä lapsia. Kesti kauan kasvaa irti hänestä ja ymmärtää että minä en ole hän, ja jos minulla olisi lapsia, tekisin omat virheeni ja kokisin omat onnistumiseni heidän kanssaan. Varmasti ajattelisin eri tavalla, jos oma äitisuhteeni olisi ollut turvallinen. En voi silti tietää olisinko halunnut lapsia.
Todella lapsellista ja kypsymötöntä syyttää omaa äitiään lapsettomuudestaan. Kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on koskettava kohta, missä hän toteaa: "Viime aikoina olen pohtinut, kadunko päätöstämme joskus ja sitten on liian myöhäistä tehdä toisin. Toivottavasti en. En ole menneistä päätöksistäni katkeroituvaa tyyppiä." Olen myös nelikymppinen nainen, jolle ei ole koskaan tullut halua saada lapsia, mutta olen silti miettinyt asiaa paljon, syitä sen taustalla ja pohtinut myös mitä lapsettomuudesta "seuraa". Tuntuu vain että vela-skenessä niille monimutkaisille tunteille ei ole sijaa, esimerkiksi sille että jollain tavalla suree vaikka sitä että ei koe rakkautta omaan lapseen ja näe oman lapsen kasvua. Tällainen ehkä itse itselleen aiheutettu suru on kompleksinen ja tuntuu että harva siitä puhuu. Ns.velojen puheessa ei kauheasti kuulu näitä sävyjä että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja jopa siihen päätökseen liittyvästä varmuudesta huolimatta siitä voi nousta monenlaisia mielikuvia ja tunteita elämään liittyen.
Olet oikeassa. Olen itsekin ns. vela mutta en ole ikinä kokenut vela-skeneä omakseni, koska siellä ei tosiaankaan tunnu olevan sijaa pohdinnoille tai monimutkaisille tunteille. Esimerkiksi joku voi valita velauden vaikka omien lapsuustraumojensa takia, mutta voiko siitäkään puhua?
Itse olen varma valinnastani mutta mietin joskus, että ilman traumoja saattaisin suhtautua lapsiin ja äitiyteen eri tavalla.
Myös abortin jälkeen kävin monenlaisia tunteita läpi, mm. surua. En tiedä, sallitaanko tuotakaan tunnetts velapiireissä, kun ainoa sallittu narratiivi tuntuu olevan "olisit tyytyväinen, että olet oikeutettu turvalliseen aborttiin!"
Samaistun noihin mietteisiin, että suhtautuisinkohan lapsiin ja äitiyteen eri tavalla jos minulla ei olisi traumoja. Omalla kohdallani traumat liittyvät nimenomaan äitiyteen, omaan äitiini. Sopassa on muutakin traumaa, kuin äitini henkilönä, mutta sekin liittyy vanhemmuuteen. Taistelin vuosia suunnattoman vihan kanssa ja en nähnyt vanhemmuudessa mitään hyvää ja ihanaa. Yksi iso asia oli esimerkiksi se, että manipuloiva äitini oli saanut minut vakuutettua ja aivopestyä ajattelemaan, että kun saan omia lapsia niin tulen ymmärtämään häntä, hänen ratkaisujaan ja toimin lopulta kuten hänkin. Hän siis pahoinpiteli minua, inhosi luonnettani ja kaltoinkohteli henkisesti. Siispä alitajuisesti koin, että ainoa keino estää minua muuttumasta äitini kaltaiseksi ja säästää lapset samalta julmuudelta mitä itse koin, oli olla tekemättä lapsia. Kesti kauan kasvaa irti hänestä ja ymmärtää että minä en ole hän, ja jos minulla olisi lapsia, tekisin omat virheeni ja kokisin omat onnistumiseni heidän kanssaan. Varmasti ajattelisin eri tavalla, jos oma äitisuhteeni olisi ollut turvallinen. En voi silti tietää olisinko halunnut lapsia.
Todella lapsellista ja kypsymötöntä syyttää omaa äitiään lapsettomuudestaan. Kasva aikuiseksi.
Jotkut ihmiset voivat traumatisoitua, koska vanhemmat ovat olleet epäpäteviä/kaltoinkohtelevia. Jos tietää että on riski että samat vahingolliset mallit voivat toistua itsellä, on erittäin vastuullista jättää lapset hankkimatta. Miksi pitäisi laittaa vahinko kiertämään? Vain siksi, koska "mä haluun vauvan"? Tässä tapauksessa oman äidin syyttäminen voi olla perusteltua, koska äiti aiheutti pysyvän henkisen vamman toiselle joka estää VASTUULLISEN vanhemmuuden toteutumisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän voisi tuossa iässä olla isoäiti. Nyt vain lapseton ulisija.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero
Ei, vaan heille voisi antaa lapsettomuusvähennyksen/-bonulsen, koska lapsettomat ovat nettomaksajia, sillä eivät itse käytä neuvoloita, lapsilisiä, kouluja, lasten sotea, synnytyssairaaloita jne.
Lapsettomat/lapsivapaat ovat näin ollen yhteiskunnan kulmakiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän voisi tuossa iässä olla isoäiti. Nyt vain lapseton ulisija.
Minusta hän vaikutti hyvin onnelliselta tuossa. Tuli mukava fiilis lukea juttu. En havainut "ulinaa".
Sen sijaan sun kommentti antaa sinusta kallun kuvan.
Itsellä ei ole lapsia ja fiilis on ihan JOMO.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero
Todellakin, ja samalla lisääntyneille 2000 e/kk ympäristöhaittavero.
Vierailija kirjoitti:
Mervi on sellainen elämästä nautiskelija ja maailmanmatkaaja. Ei siihen yhtälöön toisesta huolehtiminen kuulu.
Aika moni vela huolehtii muista ihmisistä esimerkiksi työssään. Mutta jos ei halua sellaista tehdä, miksi pitäisi?
Kohdistuuko vaatimuksesi muista huolehtimisesta ainoastaan naisiin, vai paheksutko velamiestä samalla intensiteetillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero
Ei, vaan heille voisi antaa lapsettomuusvähennyksen/-bonulsen, koska lapsettomat ovat nettomaksajia, sillä eivät itse käytä neuvoloita, lapsilisiä, kouluja, lasten sotea, synnytyssairaaloita jne.
Lapsettomat/lapsivapaat ovat näin ollen yhteiskunnan kulmakiviä.
Oot hyvin älykäs. Mitäs ku kukaan ei tekis lapsia?
Lapsettomat on itsekköitä vapaamatkustajia joita pitää sanktioida taloudellisesti siitä helpommalla pääsystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero
Todellakin, ja samalla lisääntyneille 2000 e/kk ympäristöhaittavero.
Lisääntyneet ei oo itsekkäitä
Muuten samaa mieltä, mutta miten ihminen voi koskaan olla 100% varma, mistään? Itse ainakin olen sellainen toisaalta ja toisaalta- ihminen, että en vanno koskaan olevani 100% jonkun asian takana. Ihan sama mikä asia. Sen verran olen psykologiaa lukenut, etten luule liikoja itsestäni.
Mutta alani, aviomieheni, kotini ja rakkaat lapseni halusin 99%-sesti, ja mielestäni se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomille pitäs mätkästä 1000€/kk lisävero
Ei, vaan heille voisi antaa lapsettomuusvähennyksen/-bonulsen, koska lapsettomat ovat nettomaksajia, sillä eivät itse käytä neuvoloita, lapsilisiä, kouluja, lasten sotea, synnytyssairaaloita jne.
Lapsettomat/lapsivapaat ovat näin ollen yhteiskunnan kulmakiviä.
Oot hyvin älykäs. Mitäs ku kukaan ei tekis lapsia?
Lapsettomat on itsekköitä vapaamatkustajia joita pitää sanktioida taloudellisesti siitä helpommalla pääsystä.
Ohis, mutta silloin ihmiskunta romahtaa ja luonto alkaa vihdoin elpyä ja kukoistaa taas.
Totta tuokin. Itsekin mietin juuri, että samantyyppistä surua voi kokea monesta asiasta, mm. urahaaveisiin ja monenlaisiin elämyksiin liittyen.
Tämä on hyvä ketju!